maanantai 2. heinäkuuta 2012

Karhun kanssa kasvotusten

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna käytiin Ivalossa seikkailemassa ja pk-kokeissa. Alunperin suunnitelma oli pitää samassa yhteydessä lomaa ja käydä jossain päin Inaria-Utsjokea vaeltamassa, mutta lomahaaveet kaatui työkaaoksen alle. Yövyttiin sentään metsän keskellä, Rajajoosepissa Villin pohjolan kämpässä Kolmosjoen rannalla. Kolmosjoen rannat oli hienot, mutta "mökkitien" varteen oli Metsähallitus pystyttänyt kahden vuokrakämpän lisäksi moton ja metsää oli kaatunut metsähallitusmaiseen tyyliin, joten kovin erämaista ei alueella ollut. Tapasin kämpän pihassa vanhan pariskunnan jonka mies oli ollut Kolmosjoella savotassa 50-60 luvuilla ja sain kuulla että alueella oli ollut isot savotat. Siihen aikaan oli väkeä ollut kuin pipoa ja alueella mm kauppa. Nyt en nähnyt pariskunnan lisäksi yhtäkään ihmistä ja arvelin että lähimmät "naapurit" oli 10 km päässä päätien varteen pysäköidyssä matkailuvaunussa. Kännykkäyhteys ei toiminut DNA:lla eikä Elisalla, joten nykytekniikan ulottumattomissa sentään oltiin.

Lauantain haku- ja sunnuntain jälkikokeet oli kaikkien aikojen pohjanoteeraukset ja hieman harmitti kotiin ajellessa että edes mentiin. Ehdin taas heittää rukkasetkin naulaan ja todeta että lopetan harrastamisen, mutta näissä kokeissa oli sen verran monta muuttujaa mukana, että ehkä en vielä tämän viikonlopun perusteella totea tilannetta toivottomaksi. Kokeista kirjoitan  oman analyysinsä kohta, mutta ensin tärkeämpiin tapahtumiin. Kolmosjoen maastoissa törmäsimme nimittäin karhuun. Tämä oli ehdottomasti yksi elämäni top-10 elämyksistä ja luultavasti se vaikutti koiriinkin aika tavalla. Saattoi vaikuttaa Jekun koemenestykseenkin aika pajon, joskaan en nyt kontion syyksi laittaisi kokeen epäonnistymista (suurin syyllinen löytyy tietenkin kylppärin peilistä...). Mutta kuinka moni hakukoira on ollut nokikkain karhun kanssa 4 h ennen koetta?!? Tai ohjaaja?!? Ainakin ohjaaja meni tästä sen verran sekaisin, että toimi tavallistakin pöljemmin ;) Mutta oli se sen arvoista. Karhun näkeminen luonnossa 50 m päässä on paljon parempaa kuin yhtään mikään koemenestys.

Hakukoe alkoi lauantaina klo 16 joten päätin tehdä koirien kanssa hyvän metsälenkin ennen Ivaloon lähtöä. Kävelimme kämpältä kohti Maikkumapäätä, ajattelin että ehditään käydä ainakin Maikkumajärvellä saakka, jonne johti vanha metsäautotie. Vähän ennen järveä tie nousi ylärinteeseen ja mäennyppylän jälkeen taas lievästi laski. Kävelin koirien kanssa rinnettä ylös kun sattumalta mäen nyppylän takana karhu käveli meitä kohti samaista metsäautotietä. Oltiin koirien kanssa tuulen alla, karhu ei saanut meistä hajua eikä koiratkaan ilmeisesti haistaneet karhua mäen takana. Mäen päällä Jekku haukahti pienen pöhäyksen ja jäi katselemaan minua kuin kysyäkseen että "mitäs nyt tehdään". Itse olin syventynyt tutkimaan kännykkää, joka rupesi siellä ylempänä toimimaan ja kun nostin siitä pääni näin karhun seisovan 50-60 m päässä. Karhu seisoi kaikilla 4 jalalla ja näytti jotenkin hyvin ujolta ja erittäin yllättyneeltä. Jälkien koosta (valokuvasta arvioin etutassun leveydeksi 15-17 cm ja takajalan pituudeksi 21-25 cm) päätellen mesikämmen oli melko kookas aikuinen, todennäköisesti uros, vaikka siinä metsätiellä arvioin sen korkeintaan keskikokoiseksi.Hämmästelin karhua hetken (ääneen!), mutta en kyllä yhtään tiedä kuinka pitkä se hetki oli. Hieman unenomainen muistikuva siitä jäi (onneksi sentään sain kuvia jäljistä, muuten voisin luulla että koko homma olikin unta...) Ei pelottanut, yhtään ajatusta ei kulkenut aivoissa, en muistellut ohjeita mitä pitää tehdä karhun kohdatessa eikä tullut mieleenkään perääntyä, paeta tai panikoida.  Ainoastaan hieman huolestutti että Jekku menisi karhun jalkoihin sättäämään ja sille kävisi huonosti (Jekku seisoi n. 10 m minun edellä karhun ja minun välissä). Kutsuin koirat luo tosi rauhallisesti ja sen jälkeen vaan ihastelin karhua jonkun aikaa, muistelen myös jutelleeni sekä koirille että karhulle... Kunnes aivot rupesivat toimimaan ja rupesin vähän vapisevin käsin virittelemään kännykkäkameraa. Kun liikautin käsiä, otti karhu jalat alleen; käännähti kannoiltaan ja lähti pätkimään niin lujaa kuin pääsi toiseen suuntaan. Huhhei olipas hieno ja jännä kokemus. Aina olen toivonut törmääväni karhuun, mutta en olisi voinut uskoa että se on tuollaista. Tunnelma oli niin hieno ja minut valtasi niin hyvä ja epätodellinen fiilis, että melkein kuin olisin kohdannut jotain isompaakin kuin vain metsän eläimen. Kun karhu oli mennyt, tärisin innosta ja hihkuin ja hypin :D Jos muinais-suomalaiset on kokeneet karhun kohdatessa samanlaisia fiiliksiä, niin ei ihme, että ovat ottaneet karhun palvonnan kohteeksi ja pyhäksi eläimeksi. Kerrassaan hieno ja outo kokemus, mitä saattoi kyllä lisätä viikon mittaa kertyneet isohkot univelat sekä se että jännitin hakukoetta aika tavalla. Aivojen tunnekeskus oli siis jo hyvinkin ylikuormittunut ja flippasi varmaan tuommoisesta aivan nurin.No hienoa se oli jokatapauksessa.

Etutassu

Takatassu

Koirat oli varmaan aika hämmentyneitä. Niillekin karhu tuli niin yllättäen että jähmettyivät paikoilleen enkä nähnyt niissä selvää pelkoa. Tutkittiin karhun jättämiä jälkiä yhdessä ja erityisesti Jane oli innoissaan lähdössä jälkien perään. Jane on törmännyt tuoreisiin karhun jälkiin 6 vuotta sitten ja silloinkin se oli kyllä kovin innostunut, mutta nyt tilanne oli hieman toinen kun karhu oli oikeasti lähellä. Olisi ollut tietenkin parempi jos olisin pysynyt rauhallisena karhun lähdettyä, enkä tanssinut ja rallatellut innosta, mutta eipä sitä kovin järkeviä tuossa tilanteessa ajatellut. Seuraavalla kerralla osaan varautua vähän paremmin ja ottaa huomioon myös koirat... Vähitellen lähdettiin kohti mökkiä. Kävin itse niin kierroksilla että jos ei olisi kamppeet olleet pakattuina, ei lähdöstä varmaan olisi tullut mitään. Kokeisiin kuitenkin suunnattiin.

Koirien käytös jäi minua hieman mietityttämään. Kumpikaan ei osoittanut pelkäävänsä karhua, mutta arvelin että ne silti pelkäsivät. Tilanne tuli todennäköisesti niin yllättäen että eivät ehtineet tajuta ennen kuin karhu jo oli siinä nenän edessä.Ja peilasivat ne tietenkin minun reaktioita, innostuivat mukana kun minä innostuin. Sunnuntai iltana minun oli pakko palata tapahtumapaikalle testatakseni koirien reaktion. Lähdettiin reippaasti kävelemään kohti Maikkumajärveä, koirat innokkaana mukana. Pääsimme ehkä puolen kilometrin päähän kunnes koirat rupesivat himmailemaan minun takana. Kumpikin jättäytyi minun kannoilleni ja kävi välillä jaloissa kiehnäämässä siihen tyyliin että arvelin että ne yrittää saada minua kääntymään takaisin. Kun vaan jatkoin matkaa koirat kulkivat minun takana. Selvästi olivat sitä mieltä että tällä kertaa saa laumanjohtaja kohdata karhun ensimmäisenä :D Käännyin lopulta takaisin ja koirat lähtivät laukkaamaan kohti mökkiä helpottuneina. Toiseen suuntaan olisivat olleet innokkaina lähdössä, joten kyse ei ollut siitäkään että olisivat olleet väsyneitä ja siksi haluttomia lenkille. Ne eivät halunneet palata karhun kohtaamispaikalle tai sitten karhu oleili edelleen lähistöllä ja ne haistoivat sen. Viisaita koiria minulla.

Loppuun vielä Kolmosjoen ja Kolmosjärven rannoilta otettuja kuvia, kuvausaika n. klo 01 yöllä.