keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tokokoe 19.11.2016

Torniossa, tuomarina Marja-Leena Hituri

Juju oli kiva ja kiltti ja meillä oli oikein mukavaa taas. Tuomari oli hieman löysempi joten pisteitä himpun verran enempi vaikka virheitä tuli mielestäni vähän enemmän kuin lokakuussa. Ainoat pistemenetykset johtui nytkähdyksistä eteenpäin paikkaistumisessa ja luoksetulossa. Jujulla oli aika levoton olo kun jätin sen näissä liikkeissä ja työn alla onkin ollut tunnetilan rauhottaminen ja uusi jättökäsky (paikka).

Paikkaistuminen 7: videolta näin että Juju teki 2 nytkähdystä jo kun kävelin poispäin ja kolmannen kun olin kääntyneenä siihen päin. Hilasi pyllyn muutama cm kerralla eteenpäin. Oli levottoman oloinen.Vieraat koirat ja kisatilanne varmasti vaikutti, mutta huomasin sitten että tätä tapahtui myös treeneissä. Joten nyt on treenattu tätä liikkeen alkuosaa ja vahvistettu rauhallista jäämistä.

Seuraaminen 10: tuntui oikein kivalta, peruuttaminenkin onnistui.

Liikkeestä seisominen: 10, tai näin luki papereissa, luulin että tuomari antoi 9.5. Juju liikahti kun kävelin sen ohi joten tästä oli(si ollut) syytäkin rokottaa.

Luoksetulo 9: Videolta näin että pois kävellessäni, Juju nytkäytti itsensä eteenpäin. Muuten ok.

Liikkeestä maahanmeno 10. Ei muistaakseni ollut mitään ihmeempää.

Ruutu 10: liikkeet otettiin 2 osassa ja ruutu oli jälkimmäisen setin ensimmäisenä. Juju bongasi ruudun hyvin heti kehään mennessä.

Hyppy 10, ei muistaakseni ollut mitään ihmeellistä.

Kaukot 10, vähän jäi katsomaan sivulle jotain toisen man käskyn jälkeen ja nousi laiskasti istumaan. Muuten ok.

Nouto 10: Kapula kimposi vinoon ja Juju jäi vähän vinoon palauttaessaan mistä tuomari ei kuitenkaan rokottanut.

Merkin kierto 10: viimeinen liike, vaikka luulin että koe oli jo ohi ja vähän huonosti itse keskityin. Ei näköjään haitanut.

Yleisvaikutelma 10: tuomari tykkäsi kovasti Jujusta. Totesi monin eri sanoin että Juju on ihana. No niinhän Juju on.

Pisteitä 308, kp, luokkavoitto ja koulutustunnus TK2. Hip hurraa!

Nyt ollaan sitten treenattu voittajan liikkeitä ja jo tammikuussa kokeillaan miten ne sujuu kokeessa. Kaukot on vielä aivan kesken, mutta muuten alkaa olla hyvällä mallilla.



torstai 3. marraskuuta 2016

JK1

Päästiin varasijalta Oulun jälkikokeeseen 30.10. ja pitihän sinne lähteä kokeilemaan, vaikka syksyn treeneissä oli sattunut ja tapahtunut ja meinasin jo aloittaa talvitauon maastojen osalta. No hyvä että mentiin, hyvällä mielellä ja koulari plakkarissa palattiin kotiin. Oli muutenkin mukava viikonloppu kun lauantaina pääsi porisemaan Sysisalaman porukan kanssa ja syömään synttärikakkua.

Jäljellä aloitettiin hyvissä olosuhteissa, kostea jäkäläkangas (ja tällä kertaa ilman poroja) ja aste-pari lämmintä. Räntää sateli hiljakseen, mutta sen verran hiljakseen ettei jäljet peittyneet valkoisen alle.
Jana oli vähän epävarma ja takajälki nousi. Sen jälkeen kuitenkin jälkikoira eteni tosi varman oloisesti ja ilmaisi kaikki kepit oikein hyvin. Treeneissä Juju on jättänyt 1-3 keppiä ilmaisematta, joten tämä onnistui nyt sitten 150%.  Pisteitä jäljeltä 163.

Esineruudussa Juju päätti juoksennella ensin ihan muuten vain. Vähän jo hikeä pukkasi kun lähetin kolmannen kerran ja Juju vaan juoksenteli. No toi sitten kuitenkin esineenkin, onneksi ei tarvinnut tuoda enempää. Pisteitä 29. Viimeisissä esineruututreeneissä oli tätä samaa juoksentelua, en oikein tiedä miksi.

Tottikseen mentäessä me sitten molemmat vähän romahettiin. Kenttä (OKK) on hankala kun sinne mennään pusikon läpi niin että koira näkee kentän ja yleisön vasta "astuessaan sisään". Ei voinut tehdä normaalia virittelyä ja odottelua kentän reunalla ja yleisön ohi mentäessä Jujulla sitten herpaantui keskittyminen totaalisesti. Se jäi voimakkaasti kiinni yleisöön ja kun minä vielä hermostuksissani käskytin tosi tuimasti oli alku yhtä haahuilua ja heijastui 2 ekaan liikkeeseen. Paikkamakuussa Juju istui, oli noussut istumaan melko pian, mennyt takaisin maahan ja sitten taas istunut. Sama meno jatkui seuraamisessa missä ei keskittynyt, haahuili, käännöksissä skarppasi, henkilöryhmässä jäi haistelemaan yhtä ihmistä. Jäävissä Juju sitten heräsi normaaliin tottistilaan ja minäkin muistin kehua, minkä jälkeen kaikki sujui tosi hyvin. Erityisen iloinen olin noudoista, esteet meni todella varmasti vaikka heitin kapulan vinoon ja minne sattuu. 

Pisteitä 91, paikallamakuu puuttellinen (-5) ja seuraaminen hyvä (-4), muut erinomaista :)

Lopputulos JK1, 1-tulos yhteispisteillä 283 p ja luokkavoitto. Aivan älyttömän mahtavaa! Ja aivan älyttömän mahtava koira mulla! 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Toko AVO1

Jujun kanssa käytiin tokokokeessa Torniossa lauantaina (8.10). Koe oli samalla Lapin piirinmestaruuskoe, mutta meidän porukasta ei löytynyt vielä yhtään ylemmän luokan koirakkoa, joten ei osallistuttu joukkuekisaan. Jujunkin kanssa mentiin vielä turvallisesti avoimeen luokkaan, voittajaluokan liikkeistä kaukokäskyjen i-s-i vaihdot on vielä kovasti työn alla. Juju oli kokeessa oikein hyvässä vireessä ja teki yhtä hyvin kuin treeneissäkin. Oli ihan hirveän kiva olla Jujun kanssa kehässä ja se näkyi myös tekemisessä ja pisteissä. Tuomari oli Pipa Pärssinen ja liikkeet suoritettiin tässä järjestyksessä:

Paikalla istuminen 9 1/2: Vähän levoton. Olen treenannut minuun fokusoimista vapauttamalla välillä luokseni palkalle ja nyt takapuoli kerran nytkähti sen näköisesti että luuli että kaivan kohta lelun esiin. Siitä -1/2p

Nouto 8: Nouti ja palautti tosi hyvällä vauhdilla mutta tarvi 2 irroituskäskyä kun ensimmäisellä puri vaan kahta lujempaa kapulaan :D Ollaan treenattu tiukkaa otetta ja tämä on vielä vähän vaiheessa... pitää treenata irroittamista seuraavaksi.

Kaukot 10:  Säpäkät ja ryhdikkäät vaihdot. 

Estehyppy 9: Tökkäs mua kuonollaan niin kuin on tapana. Millähän tuosta pääsis eroon.

Merkki 10: hyvin bongas merkin ja vauhdilla kiersi.

Ruutu 10: hyvin bongasi ruudun, innolla juoksi aivan keskelle ja malttoi seistä varmaan 30 s ennen kuin tajusin, että ei tarvitse odottaa liikkurin käskytystä vaan saan ihan oma-aloitteisesti antaa maahan käskyn. Jujulla on ollut ennakointia maahanmenon kanssa, mutta ei ollut enää.

Seuraaminen 9 1/2: Tähän olin myös ihan älyttömän tyytyväinen. Peruutuksessa aukes ja meni solmuun aivan kuin treeneissäkin (pitää treenata!), mistä -1/2 p.

Liikkeestä seisominen 10: tuntui hyvältä ja ilmeisesti myös näytti.

Luoksetulo 9 1/2: Tuli oikein hyvällä vauhdilla ja jossain kohtaa (en muista oliko edessä vai sivulle siirtymisessä) vähäsen sitten tökkäs/törmäs.

Istuminen 9 1/2: Yritin sanoa riittävän selvästi käskyn ja se sai aikaan sitten myös pienen tempon hidastamisen mistä -1/2p.

Yleisvaikutelma 10: Tuomari tykkäs meistä molemmista, ohjaus oli hyvää ja koira osaava.

Yhteispisteet 303.5 p, kunniapalkinto ja sijoitus 1/5.

Olipas kiva koe, fiilis oli ihan huippu ja oltiin kyllä nyt Jujun kanssa koko ajan yhdessä.

perjantai 12. elokuuta 2016

Jane 20.3.2002-12.8.2016



Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni koira uneen vaipuu.
On päivän leikit jääneet taa,
ne onnellisina nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

-Hannele Vänskä-

torstai 4. elokuuta 2016

Juju tokokokeessa

Jujun kanssa käytiin sunnuntaina Kuusamossa tokokokeessa. Tuomarina oli Allan Aula ja tunnelma leppoisa noin muuten, mutta kehässä oli meillä kyllä aika nihkeää. No tason tarkistushan tämä oli ja paljon tuli vinkkiä siihen mitä pitäisi treenata. Ja pääasiassahan sitä pitäisi treenata juuri sitä minkä tiesinkin, mutta mikä vaan tuntuu jäävän liian vähälle. Häiriöitä.  Lisäksi pitää nyt vaan saada lisää rutiinia kokeisiin jotta itse osaisin olla vähän iloisempi ja rennompi enkä tönkkö ja tuima.

Kenttä oli keskellä rutikuivaa kangasmetsää oleva kivituhkakenttä, aurinko paistoi vaikka matkalla satoi kaatamalla. Kuuma oli erityisesti mustan turkin sisällä. Juju tuntui ihan hyvävireiseltä kun kehään mentiin, mutta liikkeiden välissä kyttäsi jotain kentän oikeassa laidassa.  Oletin että häiriötä aiheutti joku kentän laidalla odottava narttukoira, mutta saattoi olla että pahin häiriö oli se tyyppi, joka tavattiin kehästä palatessa auton vierestä. Poro.  Tuuli kävi oikealta, joten porot haisi nokkaan varmaan aika voimakkaa vaikka ei niitä nyt näköetäisyydellä sentään ollut. Tulosten valossa koe meni kyllä ihan hyvin, 1-tulos ja sijoitus 1/6. Huono vire se vaan harmitti kun hyvä fiilis olisi minulle tärkeämpää kuin tulokset. Mutta jatkamme harjoittelua ja poistumme toistaiseksi mukavuusalueelta (oma kenttä) treenaamaan vieraille kentille ja kunnon häiriöihin.

Paikalla istuminen 10.
Ei ollut ihan 10 arvoinen, pää pyöri ja yhdessä kohdassa Juju vähän nytkähtikin (minun suuntaan) kun ei keskittynyt. Ihan lopussa yhtäkkiä pää kääntyi 90 astetta ja kaula venähti monta senttiä :o Arvelen että porojen (tai sitten narttukoiran) haju leijaili nenään. Juju on ollut turhan huoleton paikkiksissa viime aikoina, ei keskity minuun vaan ympäristön tarkkailuun. Täytyy ottaa tehotreenin alle.

2. Liikkeestä maahanmeno 7
Juju rupesi sekoilemaan jääviä n. viikko ennen koetta ja meni sinnikkäästi maahan istu käskyllä. Istumista sitten treenattiin joka päivä  ja kokeessa Juju varmuuden vuoksi istui vaikka sanoin maahan. Näin tämän sivusilmällä varjosta ja annoin toisen käskyn. Huonoa keskittymistä tämäkin.

3. Ruutu 0
Juoksi reippaasti ja mun pysäytys vähän myöhässä, takajalka näytti olevan ruutunauhan päällä/ulkona eikä Juju osannut korjata "pienesti" vaan juoksi ruudun etureunasta ulos ja tarvittiin vielä lisää käskyjä. Nyt treenataan paikan "pientä" korjausta. 

4. Seuraaminen 8.5
Tämä oli kaikenkaikkiaan vähän huonoa. Ei mitään isoja mokia, mutta haahuilua käännöksissä ja peruuttamisessa ainakin. Molemmat oltiin kovin väärässä moodissa ja vähän paineessa alun mogista.

5. Luoksetulo 10
Tässä ei ollut ihmeempää. 

6. Kaukot 7
Juju jäi skarppina, mutta juuri kun liikkuri vaihtoi kyltin istu asentoon, pää ja nokka kääntyi haaveilemaan sinne kentän oikealle laidalle. Tarvi 2 käskyä ennen kuin nousi ja sitten minä sekoilin käskyjen kanssa (man-down) että Juju vielä epäröisi maahanmenoakin.  

7. Estehyppy 10
ok

8. Liikkeestä seisominen 10
Juju oli vinossa kun käännyin, joten tuskin ihan 10 arvoinen, mutta muuten ok.

9. Merkki 8
Merkki oli vähän hankalasti ruutunauhan edessä paikassa missä ruutunauhan takana oli kaikenlaista (ihmisiä, pöytiä, agilityesteitä). Osalla koirista oli joko vaikeuksia erottaa merkkiä tai sitten niitä joko arvelutti tai ilahdutti ruudun takana olevat ihmiset/tavarat. Juju kuului siihen ryhmään joka olisi juossut iloisesti kehästä ulos. Sain pysäytettyä sen rajalle, annoin uuden käskyn ja Juju haahuili luokseni merkin toista puolta. Olin jo lähettämässä Jujua uudelleen (luulin että liike oli nollaantunut) mutta liikkuri ystävällisesti pelasti tilanteen sanomalla kiitos heti kun Juju tuli sivulleni. Tämäkin treenin alle, merkin taakse kunnon häiriöitä.

Kokonaisvaikutus 10.

Yhteensä 264,5 p

perjantai 27. toukokuuta 2016

BH

Juju kävi oman kerhon järjestämässä BH kokeessa keskiviikkona ja hyvin meni. Olin tosi tyytyväinen sekä itseeni että Jujuun ja tottis meni samaan tapaan kuin treenitkin. Kaupunkiosuudella ei tullut mitää yllättävää. Paitsi ehkä se, että Juju kulki koko ajan vieressä hihna löysällä. Normaalisti kun se vetää kuin hinaaja :D 
Kisakirja ja kokeisiin osallistumisoikeus hankittu
Kaikista tyytyväisin olin meidän mielentilaan ja siihen että tuntui siltä että oltiin kokeessa yhdessä ja Juju palkkaantui kun kehuin sitä. Oli kiva tehdä tottista ja luulen että Jujukin tykkäsi siitä. Tämä oli tavoitteeni ja tästä on kyllä tosi hyvä jatkaa harjoituksia. Mahtavaa kun on BH alta pois, nyt voi treenata täysillä maastoja ja esteitä.

Viikonloppuna oltiin hakuporukan kanssa Leirikarissa, Niemisen Reija koulutti meitä lauantaina. Tulipas taas paljon hyviä vinkkejä ja treeniporukan koirissa saatiin monta solmua avattua. Hurjan hyvä viikonloppu. Jujun treeniohjelmaan tuleville viikoille tuli ainakin:
- Umppareiden ilmaisuja hetsaamalla ja haukkuun kestoa
- Sekametsää
- Tyhjille eteenpäin työskentelyä (apuohjaaja!)
- Ilmaisuihin ja etsintään kestävyyttä pikku hiljaa.



torstai 12. toukokuuta 2016

Maastokauden avaus ja koeuran korkkaus

Vappuna käytiin etelässä ja avattiin maastotreenikausi Valkeakoskella Eloisa-Offlines kasvattien leirillä. Jane ja Jekku vietti vapun mökillä ja minä ja Jujukin päästiin nauttimaan kesästä järven rannalla parin päivän ajan. Keli oli todellakin kesäinen, ainoastaan vesi oli kylmää. Jekun kanssa heitettiin talviturkit, minä Näsijärveen ja Jekku mökkirantaan (trimmerin avustuksella).

Pojat saunarannassa härkälintujen mekkalaa ihmettelemässä
 Leirillä oltiin lauantaina aamupäivä jälkiryhmässä ja sunnuntaina koko päivä hakumetsässä. Lisäksi lauantai iltapäivän kuuntelin tottisoppeja, joita jakeli Jari Kantoluoto. Tykkäsin kovasti kaikista kouluttajista (haussa Mirva Helistölä, jäljellä Taina Ylilammi), mukavia tyyppejä ja jakoivat hyviä treenivinkkejä. Tottiksessa paneuduttiin joka koiran kanssa tunnetilaan. Kentälle tullessa koiria ei hetsattu, haukutettu tai virettä nostettu vaan odotettiin että se tarjoaa aktiivisuutta ohjaajalle. Tästä palkka. Ideana se, että koira oppii itse nostamaan vireen, tekemään töitä ohjaajalle, ei palkalle ja hoksaa että se voi itse toiminnallaan vaikuttaa ohjaajaan. Saadaan tasaisempi vire, keskittyneempi koira ja harmonisempi koesuoritus. Tämä tuli kyllä sopivaan saumaan kun olen pähkäillyt näitä viritelyasioita osaamatta päättää miten tehdä. Viime kesänä haukutin, mutta Jujulla oli juurikin sitä ongelmaa (minkä Kantoluoto sanoi haukuttamisen aiheuttavan), että se nousi haukusta, mutta vire ei kantanut kovin pitkälle ja vireen säätely oli muutenkin hankalaa. Helposti nousi liikaakin mikä huononsi keskittymistä. Haukuttamista ja hetsaamista voi käyttää "palkkana" kun  koira on itse nostanut vietin, eli ei nosteta vaan yhdistetään vietti hetsaamiseen. Vähän sama logiikka vauhtiliikkeissä, hetsataan koiraa kun se itse kiihdyttää vauhtia. Esim luoksetuloa pitkällä matkalla, kun koira kiihdyttää juostessaan vauhtia, kaivetaan patukka esiin ja innostetaan koiraa. Kantoluoto ei käytä patouttamista ollenkaan, koska ei halua että koira tekee palkalle (padotessaan koira ajattelee hänen mukaansa vaan palkkaa). Treenin alkuun tehtiin luopumistreeniä, joka parantaa keskittymistä ja  ennaltaehkäisee/sammuttaa palkan vaanimista. Luopumisessa on oleellista että koiran olemus rentoutuu, kun koira on rentoutunut, otetaan muutama helppo liike (esim istu, maahan), kehutaan/palkataan ja tämän jälkeen ruvetaan tekemään tottista. Olen nyt muutaman kerran ottanut treenin alkuun tuon "luopumisrituaalin" ja täytyy sanoa että toimii! Seuraamisessa ei ole enää yliyrittämistä ja sähläämistä, vaan keskittyneempi ja harmonisempi tunnelma.

Jäljellä Jujulle tehtiin "ihmisriista-treeni". Kevään eka jälki ja arvelin että voi olla aika haastavaa, mutta halusin kokeilla tätä ideaa. Ihmisriistaa voisi hyödyntää motivaation kohottamiseen maastossa jossa on paljon eläinriistan aiheuttamaa häiriötä. Juju sai nähdä jäljentekijän lähdön (luuli tietenkin maalimieheksi ja rupesi ilmaisemaan tätä...), jäljentekijä jätti myös lääppimisjälkiä käsistään kulmiin ja keppien kohdalle ja lopuksi jäi jäljen päähän palkaksi. Jälki oli n. 400m ja vanheni alle 1 h.  Alku meni ihan hyvin, Juju oli kyllä lajista selvillä (jäljesti ei yrittänyt ilmavainulla ratkoa) mutta ongelmatilanteessa tuli esiin epävarmuus/osaamattomuus/tms. Maasto oli paljon ryteikköisempää mihin ollaan totuttu, liina jäi kiinni moneen kertaan ja itse kadotin tuntuman ja Jujun näköpiiristä jossain vaiheessa (pitäis muistaa treenata muuallakin kuin kuivilla mäntykankailla!). Tämän jälkeen Juju meni ilmeisesti kulmasta yli ja kadotti jäljen. Löysi kyllä vielä jonkun jäljen (en tiedä oliko oikea), mutta päätyi tielle eikä löytänyt enää takaisin oikealle jäljelle. Vaikka jälki meni pieleen, treeni oli kyllä hyvä ja superopettavainen, tuli monta ajatusta ja ideaa kesän treeneihin sovellettavaksi. Ihmisriistoja, lisää vieraan tekemiä jälkiä, lisää kokemusta jäljen hukkumisesta ja vaihtelevia jälkiä ja maastoja. Lisäksi keppimotivaation kohotusta hankalilla kepeillä (sammaleen tms alle piiloon) ja leikkiä/kunnon bileet kepeillä.

Sunnuntaina hakuiltiin 2 tosi hyvää treeniä. Ensimmäisellä kierroksella otin helpohkon ja lyhyen treenin kun oli ensimmäinen kunnon metsätreeni, vieraat maalimiehet ja vieras rata. 3 pistoa, 3 löytöä, jokaisella 10-20 haukkua. Tämä sujui tosi hyvin, hyvä vire, hyvät haukut ja kehuja tuli korrektista maalimieskäytöksestä. Toisella kierroksella otettiin alkuun tyhjä jota sitten hinkattiin useamman lähetyksen verran kun Juju sitkeästi kaarsi kohti autoja jonne yksi koira oli aiemmin päivällä tehnyt baanan. Toisella puolen etukulmassa löytö jota haukkui hyvin. Toiselle puolen hyvä pisto mutta maalimiehellä sattui joku katkos ja Juju oli tuijottanut hetken maalimiestä ennen kuin rupesi haukkumaan. Tämän jälkeen toinen tyhjä, jonne lähti vähän epäröiden, mutta teki kuitenkin hyvänoloisen tyhjän (en nähnyt ylämäkeen mutta viipyi ainakin kauan) ja vielä viimeisellä pistolla maalimies maakuopassa. Eka maakuoppa ja Juju aloittu haukun heti ja haukkui tosi hyvin kuopan reunalla.

Jane teki metsässä mielenkiintoisen löydön (hirven pää)
Tultiin reissusta keskiviikkoiltana ja helatorstaiaamuna pyyhkästiin sitten omalle kentälle tokokokeisiin. Viimeistelytreenit jäi tekemättä ja se kyllä näkyi.  Ei oltu käyty kentällä pariin viikkoon, treenaaminen jäi kiireiden, mun huonon fiiliksen (Jekun diagnoosin jälkeen) ja vappureissun takia ja Juju oli sitten aikamoisilla kierroksilla kun omalla kentällä oltiin. En saanut sitä oikein hyvään mielentilaan enkä kyllä itsekään missään ihan optimitilassa ollut (kokeissa kun oltiin). Selvittiin kuitenkin jotensakin kunnialla. 

Paikallamakuu 9: meni maahan ja nousi oikein hyvin, makasi puolet ajasta ihan normaalisti vähän sivulle vilkuillen, mutta loppua kohti terästyi ja rupesi ilmeisesti kuvittelemaan että minä joko kohta kutsun sen luokse tai sitten vapautan palkalle. Oli yhtäkkiä kuin jousilla ja teki pienen nykäyksen kun ilmeisesti sormeni,silmäni tai herra ties mikä liikahti. Jaa-a paikkista ei olla taidettu paljoa treenata, kevään ajan olen vahvistanut nopeutta ylösnousuissa ja aika paljon vapauttanut palkalle, nyt täytyy ottaa äkkiä kuuri kunnon paikallaoloja.

Kuva Laura Hanni

Seuruu 9 1/2: tuntui ihan kohtuulliselta, Juju ehkä jonkun verran välillä takana mutta ei ainakaan painanut.
 
Maahanmeno 9: Mun vartaloapu...

Luoksetulo 8 1/2: Juju oli ottanut askelia mun perään ???  Tai jonkinlaisen liikkumiseleen! Nyt täytyy palkata pelkästään rauhallisesta ja varmasta maassapysymisestä.

Kapulan pito 7 1/2: Juju tikkasi kapulaan kuin sika limppuun eikä sitten irroittanut ennen kuin toisella käskyllä. Tämän jälkeen jäi kiinni kapulaan niin että kun vapautin liikkeen jälkeen, karkasi liikkurin perässä kehän ulkopuolelle hakemaan kapulaa :o Arvelin että oli jotenkin kauhean kuormittunut ja tämä oli ihan vaan kisajännityksen tuoma moga, mutta eiei. Treeneissä teki samaa, jäi kiinni kapulaan tosi paljon. Talvella treenattiin kapulahäiriötä paljon hallilla, mutta ei se riitä, tarvitaan lisää treeniä ja eri paikoissa.

Kauko-ohjaus 10: yksi kymppi sentään. Kaikki sivulle ja istumaan nousut oli tosi säpäkät, joten jotain hyötyä on kevään treeneistä sentään ollut.

Hyppy 8: Jujun ajatus ja silmät harhaili edelleen noutokapulassa. Kun annoin hyppykäskyn lähti haahuilemaan kohti estettä, suorastaan yllättyi kun näki sen edessään, harkitsi kiertämistä, mutta päätti kuitenkin hypätä ja jäi epävarmana vähän puolittaiseen asentoon siihen mun eteen-sivulle.

Kokonaisvaikutus 7:  Ajatusten harhailusta ja noutokapulan perään karkailusta -3, muuten oli hyvä.

1-tulos (173p), mutta keskittyminen ja vire oli kaikkea muuta kuin hyvät. Opettavainen ja hyvä kokemus ensimmäisestä kokeesta kyllä yhtä kaikki. Tiedän mihin kiinnittää huomiota treeneissä.

Vanhuskoirat on olleet lumien mentyä aivan hirveän energisiä. Sekä Jane että Jekku tuntuu voivan paremmin kuin pitkään aikaan ja ovat kuin olisivat  nuorentuneet monta vuotta. Toivotaan että tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Kuvat Laura Hanni

torstai 28. huhtikuuta 2016

Murhetta

Jekulla on jo pitempään (ensimmäinen havainto suunnilleen vuosi sitten) ollut hyvin satunnaista virtsankarkailua. Pissa on tullut aina nukkuessa ja yleensä isona lammikkona petille. Ensimmäisillä kerroilla yhdistin ongelman siihen että rakko oli liian täynnä nukkumaan mentäessä (en ollut käyttänyt koiria kunnon narulenkillä ja/tai iltaruoka tuli myöhään) ja arvelin että vaiva liittyi vanhemman uroksen huonompaan pidätyskykyyn. Talvella oli jossain vaiheessa virtsankarkailua  useampana päivänä ja myös melko pian sen jälkeen kun koirat oli käyneet lenkillä. Rupesin epäilemään että vaiva voi johtua selän ongelmista. Mutta sitten meni taas pari kuukautta ilman karkailua. Kun pääsiäisen aikaan tuli pissat taas petille useampaan kertaan ja lisäksi Jekku keväthangilla riekkumisen jälkeen ontui vähän aikaa etujalkaansa, soitin eläinlääkärillemme. Sovittiin uusi carthrophen sarja ja juteltiin virtsankarkailusta. Ulla mainitsi että omalla 10-v uroksellaankin on satunnaisesti tätä ja lääkitystä voisi harkita. Neuvoi kuitenkin tuomaan pissanäytteen jos vielä pissailee enemmän. Veinkin sen seuraavana päivänä, kolmisen viikkoa sitten. Virtsanäytteessä oli paljon bakteereita, jonkinverran tulehdussoluja ja hieman korkeahko pH, joten vaikutti siltä että on tulehdusta. Jekku sai 10 päivän antibioottikuurin, joka näytti auttavan. Kuurin aikana pissa kulki normaalisti ja Jekku pidätti aivan hyvin työpäivän ajan ja yöt. Juomista seurailin ja tämä ei ollut normaalia isompaa.

Kuurin jälkeen meni 2 päivää ja  Jekku pissasi taas alleen yön aikana. Kävin hakemassa Janelle vähärasvaisia nappuloita Kiepistä ja juttelin samalla siitä pitäisikö pissanäyte katsoa uudelleen. Jospa antibioottikuuri ei ollut riittävän tehokas. Vein viime torstaina uuden näytteen jonka jälkeen soitettiin, että näytteessä oli paljon "epäilyttäviä soluja" ja sovittiin perjantaille aika ultraan. En ollut missään vaiheessa ajatellut, että vaiva voisi johtua kasvaimesta, joten tämä oli vähän järkytys. Syitä virtsankarkailuun kun oli niin monta muutakin (kastroitu vanha uros, jolla ajoittain selässä hermopinteeseenkin viittaavaa vaivaa sekä se mahdollinen tulehdus). Itkuhan siitä tuli ja varmuuden vuoksi piti käydä ostamassa herkkuja ja lähteä eväsretkelle metsään kolmikon kanssa. Jos se vaikka on meidän viimeinen yhteinen ilta. Päätin että jos Jekku pitää rauhottaa ja rakosta löytyy kasvain, Jekkua ei enää herätetä. No ehdin sitten kyllä perua päätökseni kun Jekku oli niin tavattoman iloinen ja vaivattoman oloinen metsälenkillä ja seuraavan aamun ulkoilulla kevätauringon paisteessa ja hankikannolla. Ei se kyllä syöpäsairaalta yhtään vaikuttanut. Virtsankarkailuakaan ei ollut viime viikolla kuin sen yhden kerran.

Ultrassa käytiin, Jekku rauhotettiin kun se olisi kuitenkin stressannut sitä kopelointia ja selällään makaamista. Virtsarakosta löytyi se mitä pelättiin, kasvain jotka virtsarakossa on yleensä aina pahanlaatuisia (ja mihin virtsanäytekin viittasi). Kysyin arviota ja eläinlääkäri sanoi että yleensä koirat elää näiden kanssa joitain kuukausia, mutta vaihtelee. Netin mukaan kasvaimet on yleensä ns välimuotoisen epiteelin karsinoomia, jotka on aggressiivisia mutta suhteellisen hitaasti kasvavia. Koirat kuolee tai lopetetaan yleensä etäpesäkkeiden tai virsaamisvaikeuksien (kasvain tukkii virtsapuken) takia. Lääkkeeksi saimme meloxicamia, jolla voi olla kasvaimen kasvua hidastavia vaikutuksia sen lisäksi että se sopii kipulääkkeeksi. Tämä sopii kipulääkkeeksi myös nivelrikkoon, joten hoitaa toivon mukaan nekin vaivat samalla. Nyt sitä vaan sitten popsitaan Jekun loppuelämä.
Aika kurjalta tämä tuntuu. Pakotin itseni päättämmään että Jane lähtee Jekun kanssa yhtä aikaa (kumpi sitten meneekään huonoksi ensin) vaikka tällä hetkellä se tuntuu ihan liian rankalta itselleni. Nämä 2 on niin monella tapaa spesiaaleja. Toivon että yhteistä aikaa on kuitenkin vielä kesä edessä ja jollain ihmeen tavalla sopeudun ajatukseen ja lähtö ei sitten ole maailmanloppu minulle ja Jujulle. Luulen että koirille on vähiten stressiä jos vanhukset lähtee yhtä aikaa eikä muutaman kuukauden välein. No katsotaan nyt. Soitin Ullalle (jonka kanssa on asiasta puhuttu vain puhelimessa, pissanäytteet ja Jekun tutki nuoremmat eläinlääkärit), joka sanoi heti että jos haluan hän voi tulla kotiin lopettamaan. Vaikka virallisesti ei ole töissä enää ennen syksyä. Tämä kyllä helpotti taakkaa ainakin 50 %. Minulla on traumat edelleen mielessä Kiran 15 vuotta sitten tapahtuneesta lopetuksesta, mutta tiedän että Ulla pystyy tuonkin kauheuden hoitamaan niin että lähtö on rauhallinen.

Tämän viikon Jekku on ollut  reipas ja pirteä, ihan normaali, välillä vähän ärsyttävä itsensä.  Minkäänlaista pissaamisongelmaa ei ole ollut, jalka nousee normaalisti eikä peti kastu yön aikana (tai päivälläkään). Rakkosyövän oireina on yleisesti  tihentynyt ja/tai kivulias virtsaaminen, pissaa tulee vähän kerrallaan, pidätysvaikeudet sekä verinen virtsa. Mitään näistä (satunnaista virtsankarkailua lukuunottamatta) ei Jekulla ole tai ole ollut. Pissaaminen ei ole ollut mitään tiputtelua, vaan rakko tuntuu tyhjenevän ennemminkin kerralla kokonaan. Kasvaimen oireet on kuitenkin hyvin samanlaiset kuin virtsatietulehduksessa, kasvain saattaa myös altistaa bakteeritulehdukselle. Joten on mahdollista, ehkä jopa todennäköista että ensimmäisessä näytteessä näkynyt tulehdus oli osa tätä sairautta ja saattoi myös aiheuttaa osan oireista. Ennen antibioottikuuria havaitsin että Jekku ei välttämättä nostanut jalkaa kovin usein, mutta ihan selkeää vaikeutta en kyllä pissaamisessa havainnut. Viime viikolla Jekulla oli jonkin verran selkäjumia (veti takapuoltaan samaan tapaan kuin on tehnyt silloin kun selkä on jumissa). Nyt jalka nousee ja pissa suihkuaa aivan iloisesti, joten vaikuttaa siltä että kasvain ei vielä vaivaa. Tällä hetkellä olen kuitenkin iloinen, että Jekku herätettiin vielä rauhotuksesta ja olen toiveikas, joskin yritän olla olematta liian optimistinen, että voimme vielä viettää kesälomaa yhdessä.

Netistä olen lukenut  aika positiivisiakin kokemuksia meloxicamin vaikutuksesta. Mekanismia ei tunneta, mutta ainakin joissain kasvaintyypeissä meloxicam hidastaa kasvaimen kasvua, jopa pysäyttää sen tai pienentää kasvaimet. Pienellä osalla meloxicam on hävittänyt kasvaimet kokonaan. Mutta suurin osa koirista sitten lopetetaan oireiden pahentuessa lääkkeestä huolimatta. Aika näyttää, päivä kerrallaan jne. Tässä on yksi hyödyllinen suomenkielinen linkki näihin kasvaimiin liittyen http://elektra.helsinki.fi/se/s/elainlaakari/115/5/virtsara.pdf (linkki ei tosin aukea jos ei satu olemaan Helsingin yliopiston tai Valtion tutkimuslaitoksen verkossa .... ;)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Paimennusta ja muuta treeniä

Kevään 2 muuta paimennusreissua tehtiin maalis-huhtikuun vaihteessa viikon välein.
Pitkäperjantaina jatkettiin poroilla siihen mihin oltiin 3 viikkoa aikaisemmin jääty. Juju oli jonkin verran (itse)varmempi ja sekä porot että Juju virtaisampia kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä olisi voinut jo silloin olla tarkempi että käskyt menee kerrasta läpi, huomasin päivän päätteeksi että jonkin verran (liikaa) tuli käskytettyä. Kurkku oli käheä :p Juju aloitti koko 17 päisen tokan kanssa joka lopuksi jaettiin puoliksi, osa porukasta kuljetettiin kirnun kautta pikkuaitaukseen. Toisella kierroksella vaihdettiin porukka, eli aamupäivän porot pieneen aitaukseen ja sieltä toinen porukka tilalle. Haastavinta oli tälläkin kerralla saada Juju tajuamaan että poroja ei kierretä. Sitkeästi se yritti ja jouduin paljon käskyttämään oota ja nätisti ettei Juju tai porot kuumenneet liikaa. 


Kuvat Heidi Hautala
 Viikkoa myöhemmin Juju sitten lähti lapasesta heti alkuunsa. Olin jatkamassa samalla linjalla kun 2 aikaisempaa kertaa, tavoitteena selkeyttää Jujulle kuljetusta, riittävää etäisyyttä poroihin ynnä muuta sofistikoidumpaa. Mutta Juju päättikin aloittaa syöksymällä tokan eteen korvat lukossa käskyihin reagoimatta ja täysin perkelöityneenä. Teki sen toisenkin kerran, jonka jälkeen sai vähän palautetta. Päivän teemaksi nousi sitten korvien asettaminen oikeaan asentoon ja hallinta. Kuulolle Juju kyllä saatiin, mutta paimennuksen suhteen ei juurikaan edistytty. Minua jäi tämä vähän kaivelemaan, kun olin ajatellut vähän erilaista ja onnistuneempaa treeniä viimeiselle kerralle. Mutta oikeastaan ihan hyvä näin. Tarkoitushan oli alunperinkin ottaa ajattamista pois ja se tuli nyt viimeisellä kerralla kerrattua. Jatkossa Juju paimentaa kuitenkin vain lampaita. Mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus porot oli ja jäi paljon asioita hautumaan aivokoppaan muitakin treenejä ajatellen. Ja sitähän saa mitä tilaa; tällä viikolla alkaa hallintatreenit metsässä, keväthuumassa kirmaavat puput saa toimia apureina.

Olen hirveän kiltti ja kuuliainen pieni porokoira. Kuva Heidi Hautala.

Lampaille päästiin pitkäperjantaina Mariannen ja nuoren Pertti-Aussien kanssa. Marianne väänsi rautalangasta sekä minulle että Jujulle sauvan käyttöä ja kuljettamista. Ja me molemmat taidettiin tajuta jotain! Tehtiin niin että aluksi Marianne oli katraan keskellä naama Jujun pain varmistamassa ettei se luikahda sieltä minun luo eteen ja siitä pikkuhiljaa siirtyi taakse, Juju hiffasi lopulta mitä siltä odotetaan ja sen jälkeen rupesi sujumaan kuljettaminen.  Viimeisellä kerralla käytiin Heidin ja Jämyn kanssa tiellä kuljettamassa ja aitauksessa treenattiin hallintaa ja lampaiden hakemista. Kuljettaminen meni taas ihan hyvin, belkkarit teki mukavasti töitä yhdessä. Aitauksessa lampaat oli tosi jähmeitä ja aika kului lähinnä siihen että yritettiin saada lampolan ovelle junttaantunut katras liikkeelle. Hyvää hallintatreeniäkin tuli kun Juju joutui odottelemaan pötköllä sillä välin kun Jämy teki hommia. Toukokuussa jatketaan lampailla ja kesäksi on muutenkin muutama paimennus varattu kalenteriin.



Juju tyypillisellä ja ei niin toivotulla paikalla.... lampaiden keskellä.
Hakua päästiin ensimmäisen kerran treenaamaan metsään viikonloppuna. Lunta on vielä ihan reilusti, mutta Toramolta löytyi vähän ohutlumisempi pläntti ynnä pälvipaikkoja ja saatiin tehtyä pikku rata 3 koirakon voimin. Jujulle 4 pistoa: ekana haamu, toisena umppari, kolmantena maalimies pressun sisällä; kaikki kokonaan, palkka mukaanlukien piilossa; haukkuja n. 10-20-30. Juju reagoi (haukku pätkii) heti kun alan kävellä kohti piiloa, joten viimeisellä maalimiehellä haukutettiin samalla kun minä steppailin ympärillä. Ihan hyvä metsätreenien aloitus.

BH ja tokokoe on suunnitelmissa toukokuulle ja koepaikka tokoonkin jo varmistettu. Kenttä on kuivunut melko mukavasti, joten olen aika motivoituneesti käynyt treenaamassa kun ei tarvitse ajaa minnekään toiselle puolen kaupunkia treenaamaan. Juju kävi myös testaamassa tokon alokasluokan epävirallisissa kokeissa ja teki kyllä ihan niin hyvin kun osaa. Kaikenlaista fiksattavaa tietenkin on vielä paljon, mutta ei mitään mikä ei treenaamisella korjaantuisi. Nyt sitten vaan odotetaan että loput lumet lähtee ja päästään kunnolla viettämään aikaa metsässä.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

14 v synttärit ja kuvamuistoja

Jane vietti 14 v synttäreitään jo yli 3 viikkoa sitten. Iloinen höppänä mummo vietti päivää reippaasti. Koska tämä aika varmasti jää Janen viimeiseksi syntymäpäiväksi, oli päivässä ripaus haikeutta ja muisteluakin. Ja piti sitten ruveta katsomaan vanhoja kuvia. Voi nyyh. Kyllä monenmoista ollaan Janen kanssa koettu.

Janen ensimmäinen vuosi:
Jane 4 viikkoa vanhana, korvat oli jo 
nousseet pystyyn (ensimmäisenä 
koko pentueesta) ja Jane oli
 helppo tunnistaa.


Jane oli jo pikkupentuna mukana maastoreissuillla. Tämä kuva on Kilpisjärveltä jossa kävimme kartoittamassa maastoaloja Sarin ja Katrin kanssa.Välillä piti pitää kunnona tauko että Jane sai ottaa nokoset. Vuonna 2002 oli ihana alkukesä. Kesäkuun toisella viikolla oli Kilpisjärvellä 20 astetta ja järvestä lähti jäät. Koko kesänä ei ollut itikoita käytännössä yhtään.

Metlan Laanilan toimipaikasta, jossa yövyimme matkalla Angeliin ja Rajajooseppiin. Vanhaan hyvään aikaan Metlalla oli mökkejä ja majoitusrakennuksia, jonne poikkeuksetta sai ottaa koiran mukaan. Laanilassa asui isännän vanha setteriuros, jonka kanssa oli kiva leikkiä.
Cesi-siskon kanssa tutkimassa
maankuoren sisältöä.
Kotitalon portailla 8-viikkoisena
Syksyllä taas maastotöissä Katrin ja Sarin kanssa
Kaldoaivissa ja Muddusjärvellä. 
Vuodet 2003-2009:
Agilitykoira Jane


Janen nuoruusvuosina harrastimme ahkerasti agility, pk-jälkeä ja -hakua. Jossain vaiheessa kiinnostuin myös pelastuskoiratoiminnasta ja treenasimme myös oikeita etsintöjä silmälläpitäen. Pääsimme viikoksi Kuopioon pelastusopiston kurssille jonka jälkeen pekotreenit jäivät.
Tajusin vähän liiankin hyvin miten haastavaa pelastuskoiratoiminta on ja keskityimme harrastelemaan pk-kokeita.  
Hakua rupesimme harrastamaan kesällä 2003 Sannan ja Anun järjestämällä hakukurssilla. Jane oli melko pidättyväinen ja arvelimme että haku olisi sille hyvä harrastus ja tilaisuus saada hyviä ihmiskokemuksia. En haaveillut kisaamisesta, mutta niinhän siinä kävi että hurahdimme tähän lajiin ja kisoihin menimme keväällä 2005. Jane oli hakukoirana aivan yliveto. Ohjaajan tunaroinnista huolimatta se suoriutui kokeissa aina hyvin ja Jane valoitui pienimmällä mahdollisella koemäärällä (5 ensimmäisestä hakukokeesta kaikista 1-tulos) syyskuussa 2007. 
















Jälkikoirana Jane oli vähintään yhtä hyvä. Kisaamisen aloitimme kesällä 2004 ja vajaan  2 vuoden kuluttua Jane valioitui. Jane oli erittäin sinnikäs ja motivoitunut jäljestäjä. Se jäljesti mm täydet 170 p voittajaluokan jäljellä, joka kulki hirviporukan leirin läpi ja etsi sinnikkäästi jäljen uudelleen porotokan sotkettua sen. Janella oli niin iso moottori jälkeen, että se sulki kaiken ympärillä tapahtuvan ulkopuolelle. Haasteena oli ainoastaan keppien nostaminen kun jälki imaisi mennessään.

Keväällä 2006 laumaan liittyi Jekku ja parivaljakosta tuli parhaat ystävät




Harvinaisempaa menestystä.
Juhannusnäyttely 2006: SERT, CACIB, ROP


KVA 2006

 




Vuodet 2010-2016:
Jane eläköityi pikkuhiljaa harrastuksista vuoden 2009 jälkeen. Naama alkoi olla entistä harmaampi mutta mieli oli virkeä ja kroppa hyvässä kunnossa. 
Jane 10 v

Keväällä 2014 laumaan liittyi toinenkin musta poika Juju







Kilpisjärvellä syksyllä 2014


Tammikuussa 2015
Cesi-siskon kanssa kesällä 2015
 

Syksyllä 2015 Janella todettiin krooninen haimatulehdus, johon saatiin lääkkeeksi vähärasvainen ruokavalio ja haimaentsyymilisät. Sopivalla ruokavaliolla (kasvispuuro+vähärasvainen kala ja  liha, sisäelimet ja kananmunat) Janelta hävisi kaikki oireet (myös jo aiemmin ilmestynyt närästely) ja Jane on erittäin pirteä. Takapää alkaa kuitenkin olla jo heikko ja kohta on aika päästää Jane nukkumaan. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Paimennuskausi avattu, hakukausi korkattu ja metsästysharrastus (melkein) lopetettu

Onnistuin saamaan maaliskuulle 2 peruutuspaikkaa paimennukseen, niistä ensimmäinen oli maaliskuun ekana perjantaina ja toinen on maaliskuun vikana eli pitkäperjantaina.  Ensimmäinen reissu oli niin hyvä, että hamstrasin meille vielä kolmannen peruutusaikan ja mennään issikkaporukan jatkoksi paimentamaan vielä 1.4. Porot + paimennus on mahtavaa!

Selväähän se oli että Jujussa on tapahtunut vuoden aikana hurjan suuri kehitys. Pihalla hengaavista poroista ei välittänyt mitään eikä porokoiratkaan sen kummemmin kiihdyttäneet. Aitauksessa meinas ihan alkuun olla liikaa kierroksia, mutta tosi herkästi Juju totteli ja Minnan mukaan on tavattoman kiltti ja kohtelias poroille. Osa poroista oli aika tiukkoja, erityisesti Jorma-poro kyttäs sen näköisenä kuin olisi suunnitelmissa syödä pieniä koiria iltapalaksi ja antoi heti alkajaisiksi Jujulle pienet lähdöt. No Jujuhan syttyy sitä enemmän mitä enemmän haastetaan, joten tästä oli hyvä jatkaa. Juju rupesi myös haukkumaan Jormaa, mitä se ei ole paimentaessa tehnyt.  Haukkua pitää yrittää vahvistaa, sain Minnalta noottia kun käskytin Jujua juuri kun se haukkui (jonka jälkeen Juju lakkasi haukkumasta vaikka tarkoitukseni oli vaan estää sitä ajattamasta).   Juju on haastava koira poroille kun se ei hauku. Porot ei koko aikaa tiedä missä se on, mutta toisaalta ei tykkää siitäkään että se käy naaman edessä näyttäytymässä että "hei täsä mää olen, käänny!" Joten jatkossa pitää kannustaa tuohon äänenkäyttöön.  Ens kerralla uskallankin kyllä paremmin antaa Jujun tehdä hommia, nyt oli itselläni koko ajan vähän jarru päällä kun varmistelin ehkä liikaakin ettei homma mene ajattamiseksi.
Pihapiirin poroja. Paimennuskuvia, videoista puhumattakaan, ei tällä kertaa tullut.
Haastetta tuo kyllä Jujun nopeus, se irtosi välillä turhankin hyvin ja nopeasti ja oli sitten kiertämässä porojen eteen ennen kuin "ehdin väliin". Minnan sanoin Juju paimentaa jo naapuripaliskunnassa ennen kuin ohjaaja ehtii mukaan :) Eli käskyt pitää antaa ajoissa ja vähän ennakkoonkin. Tällä kertaa otettiinkin käyttöön "oota", "täällä" ja "vieressä" käskyt. Nämä on aika hyvät, koska niillä on selkeä merkitys arkielämästäkin. Erityisesti kirnuun mentäessä täytyy Juju käskyttää tiukasti ("vieressä") kun porot on siellä oottamassa. Kirnun läpi kuljettaessa sai myös olla tarkkana. Jujulla oli taipumusta kiirehtiä ensimmäisten edelle, kun olis pitänyt pitää huolta perässä tulijoista. Tämä aiheutti paitsi sitä että ne ekat hermostui (liian lähelle/naamalle tulevasta koirasta), myös sitä että perässätulijat kääntyi kannoiltaan ja lähti toiseen suuntaan. Hoksasin nyt itsekin, että porot ei toimi niin kuin lampaat, jotka yleensä seuraa helpommin sitä ensimmäistä jos sen saa liikkumaan.

Porojen jälkeen käytiin Heidin, Jämyn, Taigan, Soran ja Lapinkoirauros Papun kanssa lampaita kuljettamassa. Tässä Juju sitten osoitti kaikkea muuta kuin hyvää työmoraalia. Hommien sijaan se päätti lähteä naisiin. Päästin  Jujun irti pihassa kun Heidillä oli haasteita saada lampaat pihasta pois. Ajattelin että Juju kiirehtii muiden paimenten avuksi ohjaamaan laumaa siististi oikeaan suntaan. No ei, Juju ampaisi pihalla patseeraavan Lapinkoiranarttuun kiinni eikä ollut lampaista edes kiinnostunut. Argh. Sitten kävikin ilmi että nartulla oli juoksu loppumaisillaan, voi kääk. Oli sen verran ihqu narttu, että Jujulla menikin loppupäivä osin haaveilessa. Käytiin lyhyehkö kuljetus lampaitten kanssa,  muut koirat paimensi, Juju vuoroin haaveili pihalle jääneestä nartusta, vuoroin Taigasta. Aika hankala tehtävä laittaa koiraa tuossa tilanteessa töihin, kun työnteko perustuu sen luontaisiin taitoihin ja vietteihin ja tällä kertaa suvunjatkamisvietti vei kyllä voiton. Lisäksi kun oli mukana talon oma koira ja kokeneita paimenia, ei Jujun tarvinnut ottaa vastuuta laumasta. Voi myös olla ettei sillä ollut riittävästi itsevarmuutta ottaa isompaa roolia. No jokatapaukseesa ens kerralla pitää muistaa tarkistaa onko juoksuisia tai juoksua lopettelevia mukana ja välttää näitä. Sen verran hormonit on Jujua viime aikoina vieneet, että mieluiten sitä välttäisi narttuja kokonaan näissä hommissa missä motivaatiota ja varmuutta vielä kehitetään. 

Toko/tottis-treenimotivaatio on ollut vähän huono, mutta paranee koko ajan. Nyt on kenttäkin aurattu, päivä pitenee vauhdilla joten ulkona treenaaminenkin onnistuu. Vanhukset on hyvässä kunnossa joten ollaan käyty paljon metsälenkeillä koko porukalla. Tämä siten taas on muuttunut tosi rentouttavaksi. Juju ei juurikaan enää reagoi riistan jälkiin eikä ole piitkään aikaan lähtenyt minkään elävän perään (kopkop).Tilannetta helpottaa tietenkin sekin että metsässä on metri lunta, eikä Juju kovin pitkälle jaksaisi pupuja jahdata. Porot ei enää ole kovin suuri ongelma ja luulen että seuraavien poropaimennusreissujen jälkeen tämäkin ongelma entisestään pienenee.Viime viikolla Juju ei reagoinut tuoreisiin poronjälkiin muuta kuin kiinnostumalla ja kierimällä niiden päällä. Jänisten jäljistä se edelleen menee aika kierroksille. Mutta hallinnassa tämäkin niin kauan kun ei puput ihan nenään edestä hypi. Mitä varmasti kohta rupeaa tapahtumaan kun kevät edistyy. 

Hakuilmaisuja ollaan otettu 7 kertaa tänä vuonna. Ensin maalimies + lelu näkyvissä (jalan alla), sitten maalimies piilossa mutta lelu näkyvissä ja nyt 3 kerttaa Tassuvaarassa niin että sekä mm että lelu on piilossa. Eli kunnon umpipiiloja. Pari kertaa olen kokeillut hallintaan ottoa mikä onnistui yllättävän hyvin, joten tätä ei nyt toistaiseksi hinkata. Kokonaan piilossa oleva maalimies+lelu aiheutti jonkin verran hämmennystä, haukku tuli alkuun vähän varovaisesti, mutta parani kerta kerralta. Eilen Juju haukkui jo yhtä hyvin umpipiiloa kuin jos olisi ollut lelu jalan alla näkyvissä. Nyt lisää kestoa ja muita kommervinkkejä ja sitten vain toivotaan että kevät tulisi nopeasti ja päästäisiin metsään.   

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vanhan vuoden muistelua ja uuden suunnittelua

Vuosi on vaihdettu ja uusikin jo hyvässä vauhdissa. Vuosi 2015 oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä vuosi. Koko kolmikko edelleen mukana muonavahvuudessa ja vuoden vaihtuessa kaikki myös hyväkuntoisina. Molemmat vanhukset sairasteli jonkun verran vuoden aikana, mutta molemmat saivat myös diagnoosin joka auttoi säätämään elinolot sellaisiksi, että mielestäni ne nyt elää melkolailla iloista ja kivutonta elämää.

Janen vuotta varjosti vatsakivut joihin apu löytyi kuitenkin vähärasvaisesta ruuasta, närästyslääkkeistä ja haimaentsyymeistä. Syksyllä verikokeiden perusteella diagnosoitiin krooninen haimatulehdus. Ennen diagnoosia epämääräisiä oireita oli silloin tällöin ja Jane välillä vaisu ja vetämätön. Nyt kun asia on tiedossa ja ruokavalio kunnossa (enkä herkkunakaan anna mitään vähääkään rasvaista), Jane on kuin nuori tyttö. Pirteä, reipas ja ahne, vatsan alueen ongelmat tuntuu olevan kurissa.



Takajalat Janella on aika heikot, mutta ei niissäkään mitään radikaalia huononemista ole vuoden aikana tapahtunut. Jane liikkuu edelleen hyvin, tekee tunnin lenkkejä, hyppää autoon ja sänkyyn. Liukkaalla alustalla tai muuten hankalassa maastossa takapää vaan ei toimi enää niin ketterästi. Kotona ja ulkona Jane on tosi aktiivinen, koko ajan touhuamaassa etsimässä lelua tai siivottavaa ja Jujun piha- ja olkkaritreeneissä Jane aiheuttaa enemmän kuin tarpeeksi häiriötä varastaessaan noutokapulan tai näyttäessään pätevänä miten liike "pitäisi" tehdä. Elämä on välillä kauhean hauskaa tuommoisen mummeliinin kanssa. Dementiaa on aina välillä ja kuulo tietenkin hyvin valikoiva, mutta tuntuu myös että vuoden loppua kohti nämäkin oireet vähenivät. Viretila varmaan vaikuttaa paljon dementiaoireisiin ja nyt vuoden alkaessa vire on kyllä ollut aika korkea (eikä dementiaoireita ole näkynyt). Janen tavoitteena vuodelle 2016 on pysyä terveenä, iloisena ja huolettomana mummokoirana mahdollisimman pitkään.

Jane ja Cesi-sisko

Jekku  on yrittänyt opetella hitaampaa elämää ja haastavaahan se on ollut. Jekku on tottunut menemään täysillä ja tekemään ennen kuin ajattelee, joten edelleen on kroppa välillä kovilla. Syksyn pahempaa ontumisjaksoa lukuunottamatta Jekku on kuitenkin liikkunut kohtalaisen hyvin, nyt talvella jopa paremmin kuin pitkään aikaan. Ei peitsaa eikä tällä hetkellä kevennä etujalkaa. Myös selkä tuntuu olevan nyt hyvässä kunnossa. Jekku nukkuu joka yö BOT verkkoloimi päällä ja se auttaa aivan hurjasti. Jonkinlaista henkistä ahdistusta on välillä mikä ilmenee äksyilynä ja lyhytpinnaisuutena Janea ja Jujua kohtaan. Epäilen että on pääsääntöisesti henkistä ketutusta kun pakkaset estää vähän väliä kunnon lenkit ja Juju pääsee enemmän treenaamaan. Lisäksi laumahierarkiassa on ehkä tulossa vähän muutoksia, pikkujätkä tuntuu välillä olevan vähän niskan päällä. Ihan sopuisasti pojat edelleen on, Juju ei onneksi provosoidu kovin helposti ja välttää konflikteja.

Pakkanen paukkui Jekun 10-v syntymäpäivänä 6.1.


Jekun kanssa käytiin joulukuussa luottoeläinlääkärillämme näyttämässä kyynärkuvia ja arvioituttamassa nivelen kuntoa. Ullan mukaan kuvat on ensisilmäyksellä aika pahat, 3:sen kyynär selkeesti. Mutta kyynärän liikkuvuus oli yllättäen ihan hyvä. Nivel suoristui kokonaan ja taipui lähes ääriasentoon, ei paha ollenkaan. Kuvissa näkyvä uusioluu ei ole tiivistä vaan jonkinlaista höttöä jollaista Ulla ei ollut nähnyt kenelläkään muulla. Kaiken kaikkiaan Jekun kyynär oli tosi kumma tapaus Ullan mielestä, mutta hirveän positiiviselta vaikutti kopeloinnin, taivuttelun ja liikkumisen suhteen. Cartrophen sarja laitettiin, viimeinen piikki meni reilu viikko sitten ja tällä hetkellä Jekku liikkuu tosi hyvällä askeleella. 

Tänä vuonan yritän panostaa Jekun kanssa sopivaan kropan ja aivojen jumppaan. Pitkähköt kävelyt auratuilla teillä niin että Juju on vetovyössä kiinni tuntuu sopivan tosi hyvin Jekun ja Janenkin liikuttamiseen. Jekun ei tarvitse kytätä, vaania, paimentaa ja komentaa Jujua (eikä minun tarvitse kieltää ja komentaa Jekkua) vaan vanhukset liikkuu rennosti omaa tahtiaan. Treeneihinkin pääsevät viikottain mukaan. Jekku kaipaa aktiviteettia edelleen ja toimivat samalla hyvänä häiriönä.

Aina porukassa on yksi joka ei vaan voi olla normaalisti kuvissa...
Juju sitten on kehittynyt kaikessa hurjan paljon vuoden aikana. Missään kokeissa ei käyty, ei ollut tavoitteenakaan, Juju on edelleen ihan kakara. Treenattu ollaan kuitenkin aika ahkerasti kaikennäköistä ja kaikki on jotenkin kauhean kivaa tällä hetkellä. Myös arki on helpottunut kun Juju on ruvennut olemaan paremmin "mukana" ja alan uskoa että riistaongelma saadaan hallintaan. Edelleen saa olla tarkkana porojen ja jänisten suhteen, todennäköisesti Juju ei pysähdy jos pupu loikkii nenän edestä. Mutta edistystä on tapahtunut ihan huimasti, eikä pelkät jäljet ja hajut enää vie Jujua mennessään. Aika lailla samalla tavalla olen nyt opettanut Jujua kuin Jekkuakin aikoinaan. Kaikenlaiset hyvinkin positiiviset keinot (luopuminen, impulssikontrolli, vastaehdollistaminen) toimi Jujunkin kohdalla loppujen lopuksi parhaiten. Kaivoin esiin Leslie McDevittin kirjan "Control unleashed" joka oli aikoinaan apuna Jekun rähinäkontrollissa. Ja kas, samat keinot ne toimii Jujun riistakontrollissakin. Tällä hetkellä metsässä kuljetaan kyllä hyvin mukana, mutta kaupan päälle olen loihtinut 3 keppihullua koiraa ja käyttämiltämme metsäteiltä on 60% aurausmerkeistä hävinnyt. Mutta noh, porot on saaneet olla rauhassa, se kai on tärkeintä.


Vuoden ehkä parasta antia oli kuitenkin  paimennusreissut. Paimennusharrastus tuli ihan yllättäen ja suunnittelematta ja oli niin mahtavaa katsoa miten Jujusta kuoriutui paimenkoira. Jotenkin on niin hienoa nähdä koira tekemässä työtä täydellä sydämellä, intensiivisesti, energisesti ja täysin vaistojensa varassa. Ilman että sitä on siihen ikinä treenattu. Metsäretket lampaiden, koirien ja ystävien kanssa oli kesän ehdoton kohokohta.Tänä vuonna jatketaan paimentamista. Kesällä lampailla ja maaliskuulle on varattuna jo 1 tai 2 paimennusreissua poroille. Mielenkiintoista nähdä saisko Jujusta porokoiraa, sillä on kiertäminen niin vahvaa eikä kuljettaminen (ainakaan porojen) ollenkaan luontaista, että vaativaa se on. Mutta kiva haaste meille kevättalven ratoksi.


Tokossa aletaan kohta olla valmiita korkkaamaan kokeet, mutta todennäköisesti tehdään se vasta aikaisintaan huhti-toukokuussa. Kokeita ei ole pohjoisessa nyt talvella ollenkaan. Eikä tässä kiirettä olekaan, kiva oikeastaan ettei tule kiirehdittyä kokeisiin menon kanssa. Alkukesästä olisi tavoitteena myös BH ja riippuen miten treenit sujuu syksyllä myös joko jälki- tai hakukoe. Vuoden vaihde toi sellaisen "muutoksen", että omat työkuviot ei muutukaan millään tavalla. Enää en harkitse muuttoa etelään vaan jäädään tänne toistaiseksi. Nyt täytyy yrittää ruveta nauttimaan talvesta, sillä sitähän täällä riittää. Tavoitteena on kikkarin ja lumikenkien lisäksi ottaa sukset käyttöön ja ruveta hiihtämään Jujun kanssa. Jahka pakkaset lauhtuu, lähdetään kokeilemaan.