keskiviikko 30. toukokuuta 2012

EK1

Sunnuntaina Käytiin Jekun kanssa Kiimingissä EK-kokeessa. Pitkä ja väsyttävä päivä, mutta hyvässä seurassa oltiin. Samassa kokeessa oli Jekun siskot Piu ja Donitsi ja Karo ja Sarikin nähtiin Tassutörmällä. Päivä oli aurinkoinen ja lämpötila oli 20 asteen paremmalla puolen. Tuomareina Juhani Petäjistö (jälki, pudotettu, haku, tarkkuus) ja Petri Tsokkinen (tottis ja esineet).

Koe meni hyvin ennakko-odotuksiin nähden. Jekku on ollut 2 viikkoa aivan sekaisin, ruoka ei ole maistunut eikä treeneistäkään oikein tullut mitään. Jekku on juoksunartuista mennyt ennenkin sekaisin mutta en muista koskaan tällaista. Ennen ei nämä häiriötilat ole vaikuttaneet (ainakaan näin merkittävästi) treeneihin; nyt tuli jo vähän epätodellinen olo kun ennen niin innokas partiopoika muuttui haahuilevaksi EVVK haistelijaksi. Jekulla saattoi olla pientä eturauhasvaivaakin, kun viime viikolla se oli pari päivää vaisu ja kotona vaan makoili ulkona. Vielä maanantai-aamuna Jekku oli vähän outo, mutta tiistaina kutakuinkin normaali ja illalla jo tosi rasittava oma itsensä. Säpäkkyys on takaisin ja korvatkin kuulee jo jotakin, joten eiköhän se nyt ala olla kunnossa.

No mutta siihen kokeeseen  joka meni myös vähän hormonipilvessä haahuillen, mutta olin sitäkin iloisempi niistä osa-alueista joissa Jekku tsemppasi normaaliin tapaansa.Maastoilla aloitettiin:

Jälki: janalla pyörimistä ja takajälki, muuten tosi tosi hyvä, kepit löytyi. 56 p (-4 janalta)

Pudonneen esineen nouto: Jekku ei tajunnut mitä ollaan tekemässä eikä ollut työasiat päällimmäisenä mielessä. Koko seuraamisen haisteli maata (olihan siinä juuri kävellyt 2 narttua!) ja minä sihisin ja kihisin hampaiden välistä lisäkäskyjä. Lähetin noutoon ja Jekku lähtikin ensin, mutta jäi sitten pyörimään n. 20 m päähän jättiläismäinen kysymysmerkki pään päällä. Ei tajunnut missä on, kuka on ja etenkään mitä oli tekemässä. 0 p

Pitää muistaa harjoitella enemmän kisamaisesti, pitkiä odottamisia ja monen koiran tamppaamaa baanaa.

Esineruutu: Esineruutuun mentäessä en antanut Jekulle mahdollisuutta haistella maata, jätin sen makaamaan vähän kauemmas, kutsuin luokse kun oli meidän vuoro ja imutin makkaranpalalla kohti esineruutua. Tämä toimi ja esineruutu menikin sitten ihan eri tunnelmissa kuin edellinen osio. Lähetin keskeltä ruutua, Jekku poukkasi takakulmaan ja toi esineen. Tästä täydet 30 p

Haku: Alkoi olla jo aika lämmin. Edellisviikon hakutreenit oli menneet aika pipariksi mikä vähän heijastui Jekkuun epävarmuutena. Vähän huonoa työskentelyä ja toiselle puolen teki kapeita piikkistoja, mutta ei mitään katastrofaalista kuitenkaan. Ja oli vähän onneakin matkassa, molemmat maalimiehet löytyi, työskentelystä lähti 1 p, eli 69 p.

Maalimiehet oli samalla (vas) puolen, sivutuuli radan lopusta toi useimmille koirille hajun takakulmassa olleesta maalimiehestä ja vain 4 (/10) ilmaisi etukulmassa olleen maalimiehen, josta sai hajun vain menemällä eturajaa pitkin etukulmaan tai jopa vähän eturajan ulkopuolelle. Jekkukaan ei uponnut etukulmaan ja sai varmaan myös hajun takakulmastakin, koska lähti kaartamaan takakulmaa kohti. Joku onnekas  ilmavirtaus sitten toi kuitenkin etukulman maakuopasta maalimiehen hajun ja Jekku koukkasi sinne. Takakulmasta ei meinannut sitten löytyäkään  ketään. Ja kun toiselle puolen teki vielä huonoja pistoja, niin onnistuin mahduttamaan siihen 100 m matkalle n. 100 pistoa. Jekku kävi vasemmassa takakulmassa 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli mennyt piilon takaa saamatta hajua maalimiehestä, vihonviimeisellä pistolla (en enää kolmatta kertaa olisi saanut sitä sinne takakulmaan laittaa) etsi sitten kunnolla ja toi rullan takakulmasta. Tästä jäi kyllä hyvä mieli, luulen että molemmat opittiin jotakin.

Tarkkuusruutu: Tapansa mukaan Jekku sinkasi ruutuun vähän liian vauhdikkaasti ja meni takarajasta yli, tuli heti kuitenkin takaisin ruutuun ja tuntuu että ensi töikseen tökkäsi nenänsä esineeseen. Nosti, toi ja luovutti sen aivan täydellisesti. Aikaa ei mennyt montaakaan sekuntia. 19 p, piste meni kun "koira saisi pysyä paremmin ruudussa".

Maastosta  174 p


Tottis:
Jekkua kiinnosti tottiskentän herkulliset tuoksut ja minulla hermo kiristi päässä.  Ei ollenkaan hyvä vire kentälle mennessä, eikä koko tottissuorituksen aikana.

Jekku ensin paikallamakuussa: erinomainen.

seuraaminen: tyydyttävä, seilasi, ei ollut välillä ollenkaan mukana, kontakti varsinkin ekalla suoralla huono, paransi loppua kohden, mutta nuuhkaisi yhtä henkilöryhmäläistä

kamalan tuntuista, mutta menee tämän narttuhörhöilyn piikkiin. Jekku ei taida ymmärtää miksi mua hermostuttaa sen haisteluharrastus ja paineistuu mun kiristyvästä olemuksesta. 

Liikkeestä istuminen: erittäin hyvä, varmistin vartaloavulla että varmasti istuisi


Liikkeestä maahanmeno + luoksetulo: muistaakseni erittäin hyvä: sama vartaloapu (nyt vahingossa) kuin istumisessa, luoksetulo oli ok.


tasamaanouto: erittäin hyvä? vino perusasento sivulletulossa, en muista oliko muuta

hyppynouto: hyvä? ohjaaja siirsi heitossa painoa tukijalalle, tätähän ei nykyään saa tehdä ja vino perusasento, en muista oliko muuta. Minä sen sijaan meinasin ruveta tuulettamaan kun Jekku hyppäsi molempiin suuntiin ilmavat hypyt. Tämä oli päivän positiivisin juttu.

estenouto: Ohjaaja heitti kapulan päin estettä, tämän jälkeen tukijalka varmuuden vuoksi taakse että kapula lentäisi 10 m ja esteen yli, ihan hyvä kiipeäminen ja nouto (ote kapulasta ihan surkea, mutta tätä tuomari ei huomannut), jäi taas sivulletulo vajaaksi. erittäin hyvä tai hyvä.

Eteenlähettäminen: hyvä, lähti hyvin ja reagoi käskyyn heti, mutta jäi kyynärpäät irti maasta vähän puolittaiseen asentoon joten tarvi 2 maahanmenokäskyä.

Pisteitä 88 p

Hyvällä mielin ajeltiin illalla kotia (koe päättyi 7 aikaan), EK1 plakkarissa, 2-tulos (262p), sijoitus oli 2/7.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti