Janen vuotta varjosti vatsakivut joihin apu löytyi kuitenkin vähärasvaisesta ruuasta, närästyslääkkeistä ja haimaentsyymeistä. Syksyllä verikokeiden perusteella diagnosoitiin krooninen haimatulehdus. Ennen diagnoosia epämääräisiä oireita oli silloin tällöin ja Jane välillä vaisu ja vetämätön. Nyt kun asia on tiedossa ja ruokavalio kunnossa (enkä herkkunakaan anna mitään vähääkään rasvaista), Jane on kuin nuori tyttö. Pirteä, reipas ja ahne, vatsan alueen ongelmat tuntuu olevan kurissa.
Takajalat Janella on aika heikot, mutta ei niissäkään mitään radikaalia huononemista ole vuoden aikana tapahtunut. Jane liikkuu edelleen hyvin, tekee tunnin lenkkejä, hyppää autoon ja sänkyyn. Liukkaalla alustalla tai muuten hankalassa maastossa takapää vaan ei toimi enää niin ketterästi. Kotona ja ulkona Jane on tosi aktiivinen, koko ajan touhuamaassa etsimässä lelua tai siivottavaa ja Jujun piha- ja olkkaritreeneissä Jane aiheuttaa enemmän kuin tarpeeksi häiriötä varastaessaan noutokapulan tai näyttäessään pätevänä miten liike "pitäisi" tehdä. Elämä on välillä kauhean hauskaa tuommoisen mummeliinin kanssa. Dementiaa on aina välillä ja kuulo tietenkin hyvin valikoiva, mutta tuntuu myös että vuoden loppua kohti nämäkin oireet vähenivät. Viretila varmaan vaikuttaa paljon dementiaoireisiin ja nyt vuoden alkaessa vire on kyllä ollut aika korkea (eikä dementiaoireita ole näkynyt). Janen tavoitteena vuodelle 2016 on pysyä terveenä, iloisena ja huolettomana mummokoirana mahdollisimman pitkään.
Jane ja Cesi-sisko |
Jekku on yrittänyt opetella hitaampaa elämää ja haastavaahan se on ollut. Jekku on tottunut menemään täysillä ja tekemään ennen kuin ajattelee, joten edelleen on kroppa välillä kovilla. Syksyn pahempaa ontumisjaksoa lukuunottamatta Jekku on kuitenkin liikkunut kohtalaisen hyvin, nyt talvella jopa paremmin kuin pitkään aikaan. Ei peitsaa eikä tällä hetkellä kevennä etujalkaa. Myös selkä tuntuu olevan nyt hyvässä kunnossa. Jekku nukkuu joka yö BOT verkkoloimi päällä ja se auttaa aivan hurjasti. Jonkinlaista henkistä ahdistusta on välillä mikä ilmenee äksyilynä ja lyhytpinnaisuutena Janea ja Jujua kohtaan. Epäilen että on pääsääntöisesti henkistä ketutusta kun pakkaset estää vähän väliä kunnon lenkit ja Juju pääsee enemmän treenaamaan. Lisäksi laumahierarkiassa on ehkä tulossa vähän muutoksia, pikkujätkä tuntuu välillä olevan vähän niskan päällä. Ihan sopuisasti pojat edelleen on, Juju ei onneksi provosoidu kovin helposti ja välttää konflikteja.
Pakkanen paukkui Jekun 10-v syntymäpäivänä 6.1. |
Jekun kanssa käytiin joulukuussa luottoeläinlääkärillämme näyttämässä kyynärkuvia ja arvioituttamassa nivelen kuntoa. Ullan mukaan kuvat on ensisilmäyksellä aika pahat, 3:sen kyynär selkeesti. Mutta kyynärän liikkuvuus oli yllättäen ihan hyvä. Nivel suoristui kokonaan ja taipui lähes ääriasentoon, ei paha ollenkaan. Kuvissa näkyvä uusioluu ei ole tiivistä vaan jonkinlaista höttöä jollaista Ulla ei ollut nähnyt kenelläkään muulla. Kaiken kaikkiaan Jekun kyynär oli tosi kumma tapaus Ullan mielestä, mutta hirveän positiiviselta vaikutti kopeloinnin, taivuttelun ja liikkumisen suhteen. Cartrophen sarja laitettiin, viimeinen piikki meni reilu viikko sitten ja tällä hetkellä Jekku liikkuu tosi hyvällä askeleella.
Tänä vuonan yritän panostaa Jekun kanssa sopivaan kropan ja aivojen jumppaan. Pitkähköt kävelyt auratuilla teillä niin että Juju on vetovyössä kiinni tuntuu sopivan tosi hyvin Jekun ja Janenkin liikuttamiseen. Jekun ei tarvitse kytätä, vaania, paimentaa ja komentaa Jujua (eikä minun tarvitse kieltää ja komentaa Jekkua) vaan vanhukset liikkuu rennosti omaa tahtiaan. Treeneihinkin pääsevät viikottain mukaan. Jekku kaipaa aktiviteettia edelleen ja toimivat samalla hyvänä häiriönä.
Aina porukassa on yksi joka ei vaan voi olla normaalisti kuvissa... |
Vuoden ehkä parasta antia oli kuitenkin paimennusreissut. Paimennusharrastus tuli ihan yllättäen ja suunnittelematta ja oli niin mahtavaa katsoa miten Jujusta kuoriutui paimenkoira. Jotenkin on niin hienoa nähdä koira tekemässä työtä täydellä sydämellä, intensiivisesti, energisesti ja täysin vaistojensa varassa. Ilman että sitä on siihen ikinä treenattu. Metsäretket lampaiden, koirien ja ystävien kanssa oli kesän ehdoton kohokohta.Tänä vuonna jatketaan paimentamista. Kesällä lampailla ja maaliskuulle on varattuna jo 1 tai 2 paimennusreissua poroille. Mielenkiintoista nähdä saisko Jujusta porokoiraa, sillä on kiertäminen niin vahvaa eikä kuljettaminen (ainakaan porojen) ollenkaan luontaista, että vaativaa se on. Mutta kiva haaste meille kevättalven ratoksi.