Vanhan vuoden muistelua ja uuden suunnittelua

Vuosi on vaihdettu ja uusikin jo hyvässä vauhdissa. Vuosi 2015 oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä vuosi. Koko kolmikko edelleen mukana muonavahvuudessa ja vuoden vaihtuessa kaikki myös hyväkuntoisina. Molemmat vanhukset sairasteli jonkun verran vuoden aikana, mutta molemmat saivat myös diagnoosin joka auttoi säätämään elinolot sellaisiksi, että mielestäni ne nyt elää melkolailla iloista ja kivutonta elämää.

Janen vuotta varjosti vatsakivut joihin apu löytyi kuitenkin vähärasvaisesta ruuasta, närästyslääkkeistä ja haimaentsyymeistä. Syksyllä verikokeiden perusteella diagnosoitiin krooninen haimatulehdus. Ennen diagnoosia epämääräisiä oireita oli silloin tällöin ja Jane välillä vaisu ja vetämätön. Nyt kun asia on tiedossa ja ruokavalio kunnossa (enkä herkkunakaan anna mitään vähääkään rasvaista), Jane on kuin nuori tyttö. Pirteä, reipas ja ahne, vatsan alueen ongelmat tuntuu olevan kurissa.

Takajalat Janella on aika heikot, mutta ei niissäkään mitään radikaalia huononemista ole vuoden aikana tapahtunut. Jane liikkuu edelleen hyvin, tekee tunnin lenkkejä, hyppää autoon ja sänkyyn. Liukkaalla alustalla tai muuten hankalassa maastossa takapää vaan ei toimi enää niin ketterästi. Kotona ja ulkona Jane on tosi aktiivinen, koko ajan touhuamaassa etsimässä lelua tai siivottavaa ja Jujun piha- ja olkkaritreeneissä Jane aiheuttaa enemmän kuin tarpeeksi häiriötä varastaessaan noutokapulan tai näyttäessään pätevänä miten liike "pitäisi" tehdä. Elämä on välillä kauhean hauskaa tuommoisen mummeliinin kanssa. Dementiaa on aina välillä ja kuulo tietenkin hyvin valikoiva, mutta tuntuu myös että vuoden loppua kohti nämäkin oireet vähenivät. Viretila varmaan vaikuttaa paljon dementiaoireisiin ja nyt vuoden alkaessa vire on kyllä ollut aika korkea (eikä dementiaoireita ole näkynyt). Janen tavoitteena vuodelle 2016 on pysyä terveenä, iloisena ja huolettomana mummokoirana mahdollisimman pitkään.

Jane ja Cesi-sisko

Jekku  on yrittänyt opetella hitaampaa elämää ja haastavaahan se on ollut. Jekku on tottunut menemään täysillä ja tekemään ennen kuin ajattelee, joten edelleen on kroppa välillä kovilla. Syksyn pahempaa ontumisjaksoa lukuunottamatta Jekku on kuitenkin liikkunut kohtalaisen hyvin, nyt talvella jopa paremmin kuin pitkään aikaan. Ei peitsaa eikä tällä hetkellä kevennä etujalkaa. Myös selkä tuntuu olevan nyt hyvässä kunnossa. Jekku nukkuu joka yö BOT verkkoloimi päällä ja se auttaa aivan hurjasti. Jonkinlaista henkistä ahdistusta on välillä mikä ilmenee äksyilynä ja lyhytpinnaisuutena Janea ja Jujua kohtaan. Epäilen että on pääsääntöisesti henkistä ketutusta kun pakkaset estää vähän väliä kunnon lenkit ja Juju pääsee enemmän treenaamaan. Lisäksi laumahierarkiassa on ehkä tulossa vähän muutoksia, pikkujätkä tuntuu välillä olevan vähän niskan päällä. Ihan sopuisasti pojat edelleen on, Juju ei onneksi provosoidu kovin helposti ja välttää konflikteja.

Pakkanen paukkui Jekun 10-v syntymäpäivänä 6.1.

Jekun kanssa käytiin joulukuussa luottoeläinlääkärillämme näyttämässä kyynärkuvia ja arvioituttamassa nivelen kuntoa. Ullan mukaan kuvat on ensisilmäyksellä aika pahat, 3:sen kyynär selkeesti. Mutta kyynärän liikkuvuus oli yllättäen ihan hyvä. Nivel suoristui kokonaan ja taipui lähes ääriasentoon, ei paha ollenkaan. Kuvissa näkyvä uusioluu ei ole tiivistä vaan jonkinlaista höttöä jollaista Ulla ei ollut nähnyt kenelläkään muulla. Kaiken kaikkiaan Jekun kyynär oli tosi kumma tapaus Ullan mielestä, mutta hirveän positiiviselta vaikutti kopeloinnin, taivuttelun ja liikkumisen suhteen. Cartrophen sarja laitettiin, viimeinen piikki meni reilu viikko sitten ja tällä hetkellä Jekku liikkuu tosi hyvällä askeleella. 

Tänä vuonan yritän panostaa Jekun kanssa sopivaan kropan ja aivojen jumppaan. Pitkähköt kävelyt auratuilla teillä niin että Juju on vetovyössä kiinni tuntuu sopivan tosi hyvin Jekun ja Janenkin liikuttamiseen. Jekun ei tarvitse kytätä, vaania, paimentaa ja komentaa Jujua (eikä minun tarvitse kieltää ja komentaa Jekkua) vaan vanhukset liikkuu rennosti omaa tahtiaan. Treeneihinkin pääsevät viikottain mukaan. Jekku kaipaa aktiviteettia edelleen ja toimivat samalla hyvänä häiriönä.

Aina porukassa on yksi joka ei vaan voi olla normaalisti kuvissa...

Juju sitten on kehittynyt kaikessa hurjan paljon vuoden aikana. Missään kokeissa ei käyty, ei ollut tavoitteenakaan, Juju on edelleen ihan kakara. Treenattu ollaan kuitenkin aika ahkerasti kaikennäköistä ja kaikki on jotenkin kauhean kivaa tällä hetkellä. Myös arki on helpottunut kun Juju on ruvennut olemaan paremmin "mukana" ja alan uskoa että riistaongelma saadaan hallintaan. Edelleen saa olla tarkkana porojen ja jänisten suhteen, todennäköisesti Juju ei pysähdy jos pupu loikkii nenän edestä. Mutta edistystä on tapahtunut ihan huimasti, eikä pelkät jäljet ja hajut enää vie Jujua mennessään. Aika lailla samalla tavalla olen nyt opettanut Jujua kuin Jekkuakin aikoinaan. Kaikenlaiset hyvinkin positiiviset keinot (luopuminen, impulssikontrolli, vastaehdollistaminen) toimi Jujunkin kohdalla loppujen lopuksi parhaiten. Kaivoin esiin Leslie McDevittin kirjan "Control unleashed" joka oli aikoinaan apuna Jekun rähinäkontrollissa. Ja kas, samat keinot ne toimii Jujun riistakontrollissakin. Tällä hetkellä metsässä kuljetaan kyllä hyvin mukana, mutta kaupan päälle olen loihtinut 3 keppihullua koiraa ja käyttämiltämme metsäteiltä on 60% aurausmerkeistä hävinnyt. Mutta noh, porot on saaneet olla rauhassa, se kai on tärkeintä.

Vuoden ehkä parasta antia oli kuitenkin  paimennusreissut. Paimennusharrastus tuli ihan yllättäen ja suunnittelematta ja oli niin mahtavaa katsoa miten Jujusta kuoriutui paimenkoira. Jotenkin on niin hienoa nähdä koira tekemässä työtä täydellä sydämellä, intensiivisesti, energisesti ja täysin vaistojensa varassa. Ilman että sitä on siihen ikinä treenattu. Metsäretket lampaiden, koirien ja ystävien kanssa oli kesän ehdoton kohokohta.Tänä vuonna jatketaan paimentamista. Kesällä lampailla ja maaliskuulle on varattuna jo 1 tai 2 paimennusreissua poroille. Mielenkiintoista nähdä saisko Jujusta porokoiraa, sillä on kiertäminen niin vahvaa eikä kuljettaminen (ainakaan porojen) ollenkaan luontaista, että vaativaa se on. Mutta kiva haaste meille kevättalven ratoksi.

Tokossa aletaan kohta olla valmiita korkkaamaan kokeet, mutta todennäköisesti tehdään se vasta aikaisintaan huhti-toukokuussa. Kokeita ei ole pohjoisessa nyt talvella ollenkaan. Eikä tässä kiirettä olekaan, kiva oikeastaan ettei tule kiirehdittyä kokeisiin menon kanssa. Alkukesästä olisi tavoitteena myös BH ja riippuen miten treenit sujuu syksyllä myös joko jälki- tai hakukoe. Vuoden vaihde toi sellaisen "muutoksen", että omat työkuviot ei muutukaan millään tavalla. Enää en harkitse muuttoa etelään vaan jäädään tänne toistaiseksi. Nyt täytyy yrittää ruveta nauttimaan talvesta, sillä sitähän täällä riittää. Tavoitteena on kikkarin ja lumikenkien lisäksi ottaa sukset käyttöön ja ruveta hiihtämään Jujun kanssa. Jahka pakkaset lauhtuu, lähdetään kokeilemaan.