Jekun kanssa käytiin toissa lauantaina Kemissä SPL:n järjestämässä hakukokeessa. Huh kylläpä jännitti. Viimeiset vuodet on pk-koekäyntejä tullut tasan kerran vuodessa joten harjoitusta ei selvästikään ole ollut tarpeeksi. Nipin napin saatiin tulos ja koulari kotiinviemisiksi, mutta olin Jekun suoritukseen hyvin tyytyväinen. Ne ongelmat mitä Jekun kanssa on ollut olivat tipotiessään. Pistemenetykset tuli nyt ihan teknisistä jutuista ja ohjaajan kömmähdyksistä. Näitä nyt vaan pitää harjoitella.
Jekku toimi hyvin, teki asiat kuten treeneissä, oli kuulolla, tottiksessa kontakti oli hyvä eikä se missään vaiheessa ollut "outo" tai epävarma mikä on viitannut paineistumiseen. Koko kokeen ajan Jekku tuntui "hyvältä käteen" ja oli sellaisessa mukavassa vireessä. Maastoilla aloitettiin, avoimessa luokassa oli 2 koiraa joista Jekulle arvoin isomman numeron. Se oli siis toisena vuorossa hakuradalla (koe oli 1- ja 2 luokille). Maasto oli mukavaa kuusimetsää. Heti ensimmäisellä pistolla etukulmaan Jekku ilmaisi maalimiehen, ilmaisu ja näyttö hyvin kaikinpuolin. Tämän jälkeen toiseen etukulmaan en meinannut saada Jekkua uppoamaan vaan se kaarsi eteenpäin 2 tai 3 kertaa n. 30 metristä (jälkeenpäin kuulin että ensimmäinen koira ei ollut irronnut myöskään joten Jekun todennäköisesti imaisi tämän ensimmäisen koiran jäljet). Hinkkasin tätä alkua sitten useamman piston, huomasin itsekin että liian kauan ja päätin ennen 100 m rajaa "kiristää tahtia". Ennen 100m merkkiä lähetin Jekun vasemmalle, se oli palaamassa pistolta, mutta teki äkkikäännöksen ennen keskilinjaa ja oletin että se sai hajun jostain läheltä. Haju tuli itseasiassa takakulmasta ja Jekku viipyi tällä pistolla aivan ennätyskauan kunnes tuli lopulta keskilinjaa pitkin rulla suussa. Näytölle mentiin kuusikon läpi pipo silmillä (välillä kuusen oksaan tarttuen), Jekku eteni hyvin eikä välittänyt ohjaajan säätämisestä (piponsa kanssa). Maalimies oli umpipiilossa takakulmassa ja täältä palattiin keskilinjalle ja sitä pitkin 100 m paremmalle puolelle. Tässä kohtaa ohjaaja sitten vähän töpeksi. Oikealle jäi tutkimatonta aluetta, kun jonkun aivohäiriön takia en palannut samaan paikkaan mistä olin näytölle lähtenyt vaan jäin reilusti 100 m isommalle puolelle josta lähetin Jekun oikealle puolelle. Tuuli ei ollut voimakas, mutta kyllähän Jekun työskentelykin sen kertoi että radan lopusta käy sivutuuli. Maalimies oli 100 m kulmassa maakuopassa mutta jäi tuulen päälle ja löytymättä kun lähetin n. 120 metristä ja pistotin tuon 50-100 m väljästi. Jekku risteili ihan säntillisesti radan loppuun kunnes tuomari vähän ennen 200 m merkkiä sanoi että voidaan lopettaa. Tympeä loppu Jekun hyvälle työskentelylle, mutta näistä oppii. En mielestäni jännittänyt, mutta kyllähän aika typerästi ohjasin.
Tuomarina oli kuitenkin Allu, joka antoi vähän armopisteitä ja saatiin hausta 121 p, joten mahdollisuudet koulariin säilyivät. Esineruutu oli helppo, ensimmäinen esine löytyi oikealta aivan edestä, toinen esine suunnilleen keskeltä ruutua, aikaa kului ehkä 25 s. Toinen esine oli nalle, jonka kanssa Jekku vähän possuili. Meinasi rupeta leikkimään sen kanssa, pureskeli ja pyöritteli suussaan. Lopulta meinas olla irrottamattakin. Silti tämä kiltti tuomari antoi 29 p. No en valita, kyllä se meille kelpasi. Maastosta siis tasan 150 p, eli rimaa hipoen koulariin vaadittavat pisteet ja tottikseen.
Tottikseen mentiin ensimmäisessä parissa bortsu-uroksen kanssa. En halunnut tehdä samaa virhettä kuin parissa aikaisemmassa kokeessa (eli koira suoraan autosta tottikseen) joten rupesin valmistautumaan jo ennen tuomarin kentälle tuloa Jekun kanssa. No siinähän sitten pidettiin kaffepaussia, etsittiin papereita, sihteeriä, henkilöryhmää jne ja Jekku päätyi pötköttelemään vuoroa odotellessa melko reilun tovin. Tämä ei haitannut kuitenkaan lainkaan, Jekku tuntui oikein soppelilta siinä vaiheessa kun kentälle mentiin.
Jekku oli ensimmäisenä paikallamakuussa, tässä ei mitään ihmeellistä (erinomainen). Paikallamakuun jälkeen yritin leikkiä sen kanssa jotta se ei olisi kuullut parille annettua eteen käskyä, mutta kyllähän se kuuli sen. Seuraaminen oli sitten eteen lähtöä koko pitkä sivu, edistäminen ja "ryysiminen" oli kuitenkin sen verran hillittyä että tuomari ei huomannut mitään vikaa (erinomainen) . Täyskäännöksen jälkeen vähän helpotti, mutta vähän Jekku oli semmoinen hölmistynyt mikä ehkä vaikutti siihen että liikkeestä istuminen meni epävarmaksi ja Jekku jäi seisomaan (tästä puutteellinen). Maahanmeno oli hidas, kuten se on ollut koko kesän (ens talven treenikohde), luoksetulo ok, mutta jäi vinoon sivulle siirtymisessä (erittäin hyvä). Seisominen oli ok (erinomainen).
Tasamaanoudossa hyvä kapulan otto, törmäsi kevyesti minuun kapulan kanssa ja tais vähän mälvätäkin (mitään näistä ei tuomari huomannut, erinomainen). Hyppynoudossa hyvä hyppy ja hyvä esteen kiertäminen takaisin tullessa (puutteellinen). A-este sama homma, kiersi takaisin tullessa (puutteellinen). Eteenmeno oli sitten kerrassaan hyvä, suoraan meni ja maahan ekalla käskyllä aikas nopsakasti (erinomainen). Esteiden kierrot ja väärä asento verottivat 15 p ja 1 piste meni hitaasta maahanmenosta ja vinosta perusasennosta, eli tottiksesta yhteensä 84 p. Tähän olin tyytyväinen koska Jekku toimi tuota istumista lukuunottamatta kuin treeneissä. Esteiden kierrot johtuivat todennäköisesti puhtaasti harjoituksen puutteesta. En ole uskaltanut hyppyyttää Jekkua olkapäävamman jälkeen ja kun Jekun hyppytekniikka ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, reilu vuoden treenaamattomuus vaikuttaa. Ennen koetta otin 2 kertaa esteitä, eikä nämä kovin hyvin menneet, joten hyppyesteen kiertäminen oli ihan odotettavissa. Talven mittaa treenaillaan näitäkin niin kyllä siitä hyvä tulee.
Groenendael poikien Eloisa Talismaani (Juju) ja Eloisa Ystävä (Kamu) kuulumisia
perjantai 28. lokakuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Kesä paketissa
Viime postauksessa oli keskikesä, mutta nyt on kesä auttamattomasti ohi ja talvikin kohta enää lumipeitettä vaille valmis. Pakkaskelejä on ollut mutta vielä ei lunta näy, eikä toivottavasti näykään vielä muutamaan viikkoon, ois vielä jälkiä treenattavana. Minua kun ei haittaisi vaikka lumi tulisi tammikuussa, valoahan se toisi, mutta sujuvasti olemme lenkkeilleet pilkkopimeässä metsässäkin. Tai no, koirat kirmaa valot pannassa vilkkuen ja minä kompuroin otsalamppu otsalla ja ihmettelen että missä kohtaa ollaan menossa kun näkyvyys on max 2 metriä. Blogia en meinaa saada päivitettyä millään, kiire, saamattomuus ja laiskuus vaivaa, mutta myös ja aivan erityisesti surkea DNA mokkula. Netti toimii pätkittäin ja pätkäisee yleensä kesken blogikirjoittelun. Bloggeri onneksi tallentelee näitä tekstejä automaattisesti, kesän ajalta onkin arkistossa paljon keskeneräisiä kirjoitelmia. Ehkä joku ilta kaivelen ne sieltä esiin ja parsin jonkinlaiseksi yhteenvedoksi.
Koirat on olleet terveitä ja reippaita koko loppukesän ja syksyn. Jekun heinäkuiset jalkavaivat menivät 2-3 viikon levolla ja sen jälkeen ei ole ollut ontumista eikä oireilua. Katri kävi viikonloppuna hieromassa Jekun, eikä etuosassa ollut mitään kummempaa kiristystä. Takapäässä oli jumia, erityisti vasemman lonkan-reiden seudun käsittelyä Jekku jännitti ja irvisteli. Samanlaista jumia kun on Janellakin ollut, Jekku taitaa olla tulossa vanhaksi. Tai ainakin keski-ikäiseksi. Jane puolestaan kävi fysioterapeutin käsittelyssä muutaman kerran kun oli kesän aikana saanut koko kropan niin jumiin, että liikkui kuin puupökkelö. Selkä, rintalihakset ja etureidet oli jumissa, mutta nyt Jane on taas vetreä ja virkeä kuin nuori likka. On se kumma miten voi koira muuttua vuosi vuodelta nuoremmaksi :) Jane kutisi koko kevään ja kesän, mutta syksyllä kutina loppui kuin seinään. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalion muutoksia: maissitonta, viljatonta nappulaa, puuro + liha kotiruokaa ja lopulta jätin puuronkin pois ja koirat barfasi. Mikään ei selkeästi vaikuttanut ja ehdin jo epäillä että kyseessä on jonkinlainen pöly- varastopunkki- siitepöly-allergia. Mutta elo-syyskuussa kutina sitten vaan loppui. Epäilen että hiivan liikakasvu oli ainakin osa ongelmaa ja se saatiin häädettyä lopullisesti vähän pitempiaikaisen ruokavalioremontin (viljojen pois jättämisen) jälkeen. Pesu atoopikkojen shampoolla helpotti vähän ja tais ahkera puolukoiden syöminen säikäyttää hiivat lopullisesti. Kutina nimittäin loppui sen jälkeen kun rupesin syöttämään Jekulle taas C-vitamiinia ja puolukkaa (puolukoita kerättiin koirien kanssa ja koirat keräs niitä ahkerasti itsekin) virtsakidevaivoihin ja samalla tuli annettua Janellekin oma osuus hapoista. Puolukkaa ja molkosania on ruokalistalla nyt molemmille. Ja koirat syö pääasiassa viljatonta ruokaa, Jekkukin kun on helpompaa antaa molemmille samaa ruokaa. Ja mihin ne koirat niitä viljoja tarviskaan.
Treeneissä olen pähkäillyt lähinnä Jekun vireen ja tunnetilan säätämisen vaikeutta. Edistystä on tapahtunut ihan huimasti ja homma on alkanut sujua mukavanlaisesti. Haku on sujunut hyvin vanhojen ongelmien osalta, paineistuminen on poissa ja sitä myöten valeilmaisut. Pientä ylivireongelmaa oli kun parissa treenissä oli viimeisellä maalimiehellä vähän liian hyvä palkka (iso sininen vinkuva kissa). Lelu sai Jekun varsinaiseen kissapsykoosiin (onneksi kohde oli tuo lelu eikä naapurin kissa) ja treeneihin tuli ihan uusia ulottuvuuksia. Pää(määrä)töntä kaahailua, hallintaongelmaa, keskilinjan itsenäistä ylittämistä ja meikäläisen(kin) hermojen pettämistä. Mutta eipä tuostakaan koitunut mitään sen vakavampaa, vaihdettiin palkat ruokaan hetkeksi ja homma rupesi taas toimimaan kohtuullisesti. Kesän aikana on käytetty paljon suorapalkkaa, mikä on auttanut valeilmaisuihin, kehittänyt MM motivaatiota ja edelleen maalimiehet saa suorapalkata ainakin puolet löydöistä. Lisäksi ennen treeniä on otettu jonkinlainen ylimääräisen höyryn purkamisjuttu, siihen toimii erinomaisen hyvin mm pallon etsiminen pusikosta- leikki. Ennen koetta otin usemmassa treenissä palkattomia maalimiehiä, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Myös pistojen korjailuja ja "jankkaamista" kestää tehdä ihan kunnolla, joten nyt voidaan ruveta tosissaan treenaamaan kun ei tarvi "varoa" paineistumista.
Jälki on sujunut todella vaihtelevasti. Jäljellä tulee tuo (yli)vireongelma erityisen hyvin esiin. Tähän on osin syynä yhteistreenit joita olen vetänyt kesän ajan. On kiva treenata yhdessä ja on huippua seurata kun keväällä aloittaneet koirakot on kehittyneet ja miten into on kasvanut sekä koirilla että ohjaajilla. Mutta Jekulle nämä treenit ei ole tehneet ollenkaan hyvää. 2 tunnin autossa hautumisen jälkeen Jekku on sellaisessa turhautumisen tilassa että ei pitäisi laittaa sitä jäljestämään ollenkaan. Mutta olen laittanut ja se alkoi näkyä syksymmällä myös kun treenasin yksikseni niin että Jekku juoksi tunnin vapaana metsässä ennen jäljen ajoa. Tunnetila jää päälle edellisistä treeneistä, eikä siihen sitten auta minkäänlainen rauhoittaminen, väsyttäminen tai vippaskonstit. Jos vaan luoja suo lumentulon viipyä, yritän vielä tänä syksynä saada muutaman onnistuneen jäljen (ruokaa ja väsymystä hyväksikäyttäen). Kepit Jekku yleensä nostaa hyvin ja motivaation puutteesta ei ole pelkoa, mutta keskittyminen ja tarkkuus on olematonta tuommoisessa yliviretilassa.
Tottiksessa ollaan treenattu paljon aloituksia, kontaktia ja olen säätänyt, yllätys-yllätys, virettä sopivaksi. Olen ottanut käyttöön tarkat rutiinit, mikä auttaa Jekkua todella paljon. Paljon on treenattu toisten koirien läheisyydessä ja erilaisilla häiriöillä kontaktia. Työkiireitten takia en kesällä kerennyt treeneihin niin usein ja treenattiin sitten usein vain kotioloissa ja lenkeillä. Tämä oli kyllä todella arvokasta, koska siitä tuli tapa, että lenkillä otettiin kaikenlaista malttamistreeniä, kontaktia erilaisissa paikoissa, siivosta hihnakäytöksestä puhumattakaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota käskyjen selkeyteen kuten myös kaiken kommunikaation selkeyteen ja siihen että kaikki käskyt päättyy vapautukseen. Tämä on auttanut paljon niin arkielämässä kuin tottistreeneissäkin.
Jane on myös päässyt treenaamaan. Viime viikolla Jane pääsi peräti 2 kertaa hakuilemaan kun Jekku ontui sunnuntaina. Ontumisen syyksi paljastui reikä polkuanturassa, joten ei onneksi mitään vakavaa. Jane oli tietenkin riemuissaan, mutta sen lisäksi huippu taitava. Välillä melkein tippa tulee silmään kun treenaa Janen kanssa. Se on niin täynnä intoa ja samalla niin älyttömän hyvä ja viisas. Janen kanssa panostetaan jatkossa tokoon. Työn alla on VOI ja EVL liikkeet ja jos siltä tuntuu niin käydään kokeissa keväällä ja kesällä. Jotain tavoitetta pitää olla että tulee treenattua. Ja Jane kun rakastaa tokoa, niin se on sille juuri sopiva eläkeharrastus.
Syyskuussa käytiin pikareissulla Kilpisjärvellä. Minun piti käydä ottamassa maanäytteitä ja äiti ja koirat tuli mukaan. Maastoapulaiset osasivat kyllä käyttäytyä poikkeuksellisen hyvin. Mallalla pyöri porotokka ja mulla koirat vapaina kun en olisi pystynyt pitämään niitä hihnassa samaan aikaan kun kairasin maata (kun ei ole puitakaan mihin niitä sitoa kiinni). No nehän osaa totella, joten selkeä Ei mene ja eihän ne menneet...
Näin mentiin kunnes hirvas päätti lähestyä meitä (rohkaistui varmaan kun huomasi että koirat ei lähde mihinkään), se tuli lähemmäs ja lähemmäs koko ajan röhkien ja tuntui että tulee kohta päälle. Oli pakko tehdä jotain vaikka pelkäsin että homma päättyy kaaokseen, porojen ja koirien tunturiralliin. Hirvas oli enää 10 m päässä meistä kun komensin koirat maahan ja lähdin juoksemaan hirveästi huutaen, kirvaten ja huitoen ja huh, sinne ne meni, poroakkalauma johtajineen. Kun käännyin, koirat makasivat kuin sfinksit paikoillaan :) On ne vaan niin erinomaisia, kesän impulssikontrollitreenit ei selvästi ole menneet hukkaan :D
Koirat on olleet terveitä ja reippaita koko loppukesän ja syksyn. Jekun heinäkuiset jalkavaivat menivät 2-3 viikon levolla ja sen jälkeen ei ole ollut ontumista eikä oireilua. Katri kävi viikonloppuna hieromassa Jekun, eikä etuosassa ollut mitään kummempaa kiristystä. Takapäässä oli jumia, erityisti vasemman lonkan-reiden seudun käsittelyä Jekku jännitti ja irvisteli. Samanlaista jumia kun on Janellakin ollut, Jekku taitaa olla tulossa vanhaksi. Tai ainakin keski-ikäiseksi. Jane puolestaan kävi fysioterapeutin käsittelyssä muutaman kerran kun oli kesän aikana saanut koko kropan niin jumiin, että liikkui kuin puupökkelö. Selkä, rintalihakset ja etureidet oli jumissa, mutta nyt Jane on taas vetreä ja virkeä kuin nuori likka. On se kumma miten voi koira muuttua vuosi vuodelta nuoremmaksi :) Jane kutisi koko kevään ja kesän, mutta syksyllä kutina loppui kuin seinään. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalion muutoksia: maissitonta, viljatonta nappulaa, puuro + liha kotiruokaa ja lopulta jätin puuronkin pois ja koirat barfasi. Mikään ei selkeästi vaikuttanut ja ehdin jo epäillä että kyseessä on jonkinlainen pöly- varastopunkki- siitepöly-allergia. Mutta elo-syyskuussa kutina sitten vaan loppui. Epäilen että hiivan liikakasvu oli ainakin osa ongelmaa ja se saatiin häädettyä lopullisesti vähän pitempiaikaisen ruokavalioremontin (viljojen pois jättämisen) jälkeen. Pesu atoopikkojen shampoolla helpotti vähän ja tais ahkera puolukoiden syöminen säikäyttää hiivat lopullisesti. Kutina nimittäin loppui sen jälkeen kun rupesin syöttämään Jekulle taas C-vitamiinia ja puolukkaa (puolukoita kerättiin koirien kanssa ja koirat keräs niitä ahkerasti itsekin) virtsakidevaivoihin ja samalla tuli annettua Janellekin oma osuus hapoista. Puolukkaa ja molkosania on ruokalistalla nyt molemmille. Ja koirat syö pääasiassa viljatonta ruokaa, Jekkukin kun on helpompaa antaa molemmille samaa ruokaa. Ja mihin ne koirat niitä viljoja tarviskaan.
Treeneissä olen pähkäillyt lähinnä Jekun vireen ja tunnetilan säätämisen vaikeutta. Edistystä on tapahtunut ihan huimasti ja homma on alkanut sujua mukavanlaisesti. Haku on sujunut hyvin vanhojen ongelmien osalta, paineistuminen on poissa ja sitä myöten valeilmaisut. Pientä ylivireongelmaa oli kun parissa treenissä oli viimeisellä maalimiehellä vähän liian hyvä palkka (iso sininen vinkuva kissa). Lelu sai Jekun varsinaiseen kissapsykoosiin (onneksi kohde oli tuo lelu eikä naapurin kissa) ja treeneihin tuli ihan uusia ulottuvuuksia. Pää(määrä)töntä kaahailua, hallintaongelmaa, keskilinjan itsenäistä ylittämistä ja meikäläisen(kin) hermojen pettämistä. Mutta eipä tuostakaan koitunut mitään sen vakavampaa, vaihdettiin palkat ruokaan hetkeksi ja homma rupesi taas toimimaan kohtuullisesti. Kesän aikana on käytetty paljon suorapalkkaa, mikä on auttanut valeilmaisuihin, kehittänyt MM motivaatiota ja edelleen maalimiehet saa suorapalkata ainakin puolet löydöistä. Lisäksi ennen treeniä on otettu jonkinlainen ylimääräisen höyryn purkamisjuttu, siihen toimii erinomaisen hyvin mm pallon etsiminen pusikosta- leikki. Ennen koetta otin usemmassa treenissä palkattomia maalimiehiä, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Myös pistojen korjailuja ja "jankkaamista" kestää tehdä ihan kunnolla, joten nyt voidaan ruveta tosissaan treenaamaan kun ei tarvi "varoa" paineistumista.
Jälki on sujunut todella vaihtelevasti. Jäljellä tulee tuo (yli)vireongelma erityisen hyvin esiin. Tähän on osin syynä yhteistreenit joita olen vetänyt kesän ajan. On kiva treenata yhdessä ja on huippua seurata kun keväällä aloittaneet koirakot on kehittyneet ja miten into on kasvanut sekä koirilla että ohjaajilla. Mutta Jekulle nämä treenit ei ole tehneet ollenkaan hyvää. 2 tunnin autossa hautumisen jälkeen Jekku on sellaisessa turhautumisen tilassa että ei pitäisi laittaa sitä jäljestämään ollenkaan. Mutta olen laittanut ja se alkoi näkyä syksymmällä myös kun treenasin yksikseni niin että Jekku juoksi tunnin vapaana metsässä ennen jäljen ajoa. Tunnetila jää päälle edellisistä treeneistä, eikä siihen sitten auta minkäänlainen rauhoittaminen, väsyttäminen tai vippaskonstit. Jos vaan luoja suo lumentulon viipyä, yritän vielä tänä syksynä saada muutaman onnistuneen jäljen (ruokaa ja väsymystä hyväksikäyttäen). Kepit Jekku yleensä nostaa hyvin ja motivaation puutteesta ei ole pelkoa, mutta keskittyminen ja tarkkuus on olematonta tuommoisessa yliviretilassa.
Tottiksessa ollaan treenattu paljon aloituksia, kontaktia ja olen säätänyt, yllätys-yllätys, virettä sopivaksi. Olen ottanut käyttöön tarkat rutiinit, mikä auttaa Jekkua todella paljon. Paljon on treenattu toisten koirien läheisyydessä ja erilaisilla häiriöillä kontaktia. Työkiireitten takia en kesällä kerennyt treeneihin niin usein ja treenattiin sitten usein vain kotioloissa ja lenkeillä. Tämä oli kyllä todella arvokasta, koska siitä tuli tapa, että lenkillä otettiin kaikenlaista malttamistreeniä, kontaktia erilaisissa paikoissa, siivosta hihnakäytöksestä puhumattakaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota käskyjen selkeyteen kuten myös kaiken kommunikaation selkeyteen ja siihen että kaikki käskyt päättyy vapautukseen. Tämä on auttanut paljon niin arkielämässä kuin tottistreeneissäkin.
Jane on myös päässyt treenaamaan. Viime viikolla Jane pääsi peräti 2 kertaa hakuilemaan kun Jekku ontui sunnuntaina. Ontumisen syyksi paljastui reikä polkuanturassa, joten ei onneksi mitään vakavaa. Jane oli tietenkin riemuissaan, mutta sen lisäksi huippu taitava. Välillä melkein tippa tulee silmään kun treenaa Janen kanssa. Se on niin täynnä intoa ja samalla niin älyttömän hyvä ja viisas. Janen kanssa panostetaan jatkossa tokoon. Työn alla on VOI ja EVL liikkeet ja jos siltä tuntuu niin käydään kokeissa keväällä ja kesällä. Jotain tavoitetta pitää olla että tulee treenattua. Ja Jane kun rakastaa tokoa, niin se on sille juuri sopiva eläkeharrastus.
Syyskuussa käytiin pikareissulla Kilpisjärvellä. Minun piti käydä ottamassa maanäytteitä ja äiti ja koirat tuli mukaan. Maastoapulaiset osasivat kyllä käyttäytyä poikkeuksellisen hyvin. Mallalla pyöri porotokka ja mulla koirat vapaina kun en olisi pystynyt pitämään niitä hihnassa samaan aikaan kun kairasin maata (kun ei ole puitakaan mihin niitä sitoa kiinni). No nehän osaa totella, joten selkeä Ei mene ja eihän ne menneet...
Tujoituskilpailu porot vastaan.....
koirat
Näytteiden otto sujui sitten näissä merkeissä, porotokka pyöri ympärillä, hirvas koko ajan möykäten (kiima-aika) ja koirat seurasivat tokkaa kuin mitäkin jännitysnäytelmää.
Näytteiden otto sujui sitten näissä merkeissä, porotokka pyöri ympärillä, hirvas koko ajan möykäten (kiima-aika) ja koirat seurasivat tokkaa kuin mitäkin jännitysnäytelmää.
Näin mentiin kunnes hirvas päätti lähestyä meitä (rohkaistui varmaan kun huomasi että koirat ei lähde mihinkään), se tuli lähemmäs ja lähemmäs koko ajan röhkien ja tuntui että tulee kohta päälle. Oli pakko tehdä jotain vaikka pelkäsin että homma päättyy kaaokseen, porojen ja koirien tunturiralliin. Hirvas oli enää 10 m päässä meistä kun komensin koirat maahan ja lähdin juoksemaan hirveästi huutaen, kirvaten ja huitoen ja huh, sinne ne meni, poroakkalauma johtajineen. Kun käännyin, koirat makasivat kuin sfinksit paikoillaan :) On ne vaan niin erinomaisia, kesän impulssikontrollitreenit ei selvästi ole menneet hukkaan :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)