perjantai 28. lokakuuta 2011

HK2

Jekun kanssa käytiin toissa lauantaina Kemissä SPL:n järjestämässä hakukokeessa. Huh kylläpä jännitti. Viimeiset vuodet on pk-koekäyntejä tullut tasan kerran vuodessa joten harjoitusta ei selvästikään ole ollut tarpeeksi. Nipin napin saatiin tulos ja koulari kotiinviemisiksi, mutta olin Jekun suoritukseen hyvin tyytyväinen.  Ne ongelmat mitä Jekun kanssa on ollut olivat tipotiessään. Pistemenetykset tuli nyt ihan teknisistä jutuista ja ohjaajan kömmähdyksistä. Näitä nyt vaan pitää harjoitella.

 Jekku toimi hyvin, teki asiat kuten treeneissä, oli kuulolla, tottiksessa kontakti oli hyvä eikä se missään vaiheessa ollut "outo" tai epävarma mikä on viitannut paineistumiseen. Koko kokeen ajan Jekku tuntui "hyvältä käteen" ja oli sellaisessa mukavassa vireessä. Maastoilla aloitettiin, avoimessa luokassa oli 2 koiraa joista Jekulle arvoin isomman numeron. Se oli siis toisena vuorossa hakuradalla (koe oli 1- ja 2 luokille). Maasto oli mukavaa kuusimetsää. Heti ensimmäisellä pistolla etukulmaan Jekku ilmaisi maalimiehen, ilmaisu ja näyttö hyvin kaikinpuolin. Tämän jälkeen toiseen etukulmaan en meinannut saada Jekkua uppoamaan vaan se kaarsi eteenpäin 2 tai 3 kertaa n. 30 metristä (jälkeenpäin kuulin että ensimmäinen koira ei ollut irronnut myöskään joten Jekun todennäköisesti imaisi tämän ensimmäisen koiran jäljet). Hinkkasin tätä alkua sitten useamman piston, huomasin itsekin että liian kauan ja päätin ennen 100 m rajaa "kiristää tahtia". Ennen 100m merkkiä lähetin Jekun vasemmalle, se oli palaamassa pistolta, mutta teki äkkikäännöksen ennen keskilinjaa ja oletin että se sai hajun jostain läheltä. Haju tuli itseasiassa takakulmasta ja Jekku viipyi tällä pistolla aivan ennätyskauan kunnes tuli lopulta keskilinjaa pitkin rulla suussa. Näytölle mentiin kuusikon läpi pipo silmillä (välillä kuusen oksaan tarttuen), Jekku eteni hyvin eikä välittänyt ohjaajan säätämisestä (piponsa kanssa). Maalimies oli umpipiilossa takakulmassa ja täältä palattiin keskilinjalle ja sitä pitkin 100 m paremmalle puolelle. Tässä kohtaa ohjaaja sitten vähän töpeksi. Oikealle jäi tutkimatonta aluetta, kun jonkun aivohäiriön takia en palannut samaan paikkaan mistä olin näytölle lähtenyt vaan jäin reilusti 100 m isommalle puolelle josta lähetin Jekun oikealle puolelle. Tuuli ei ollut voimakas, mutta kyllähän Jekun työskentelykin sen kertoi että radan lopusta käy sivutuuli. Maalimies oli 100 m kulmassa maakuopassa mutta jäi tuulen päälle ja löytymättä kun lähetin n. 120 metristä ja  pistotin tuon 50-100 m väljästi. Jekku risteili ihan säntillisesti radan loppuun kunnes tuomari vähän ennen 200 m merkkiä sanoi että voidaan lopettaa. Tympeä loppu Jekun hyvälle työskentelylle, mutta näistä oppii. En mielestäni jännittänyt, mutta kyllähän aika typerästi ohjasin.

Tuomarina oli kuitenkin Allu, joka antoi vähän armopisteitä ja saatiin hausta 121 p,  joten mahdollisuudet koulariin säilyivät. Esineruutu oli helppo, ensimmäinen esine löytyi oikealta aivan edestä, toinen esine suunnilleen keskeltä ruutua, aikaa kului ehkä 25 s.  Toinen esine oli nalle, jonka kanssa Jekku vähän possuili. Meinasi rupeta leikkimään sen kanssa, pureskeli ja pyöritteli suussaan. Lopulta meinas olla irrottamattakin. Silti tämä kiltti tuomari antoi 29 p. No en valita, kyllä se meille kelpasi. Maastosta siis tasan 150 p, eli rimaa hipoen koulariin vaadittavat pisteet ja  tottikseen.

Tottikseen mentiin ensimmäisessä parissa bortsu-uroksen kanssa. En halunnut tehdä samaa virhettä kuin parissa aikaisemmassa kokeessa (eli koira suoraan autosta tottikseen) joten rupesin valmistautumaan jo ennen tuomarin kentälle tuloa Jekun kanssa. No siinähän sitten pidettiin kaffepaussia, etsittiin papereita, sihteeriä, henkilöryhmää jne ja Jekku päätyi pötköttelemään vuoroa odotellessa melko reilun tovin. Tämä ei haitannut kuitenkaan lainkaan, Jekku tuntui oikein soppelilta siinä vaiheessa kun kentälle mentiin. 
Jekku oli ensimmäisenä paikallamakuussa, tässä ei mitään ihmeellistä (erinomainen). Paikallamakuun jälkeen yritin leikkiä sen kanssa jotta se ei olisi kuullut parille annettua eteen käskyä, mutta kyllähän se kuuli sen. Seuraaminen oli sitten eteen lähtöä koko pitkä sivu, edistäminen ja "ryysiminen" oli kuitenkin sen verran hillittyä että tuomari ei huomannut mitään vikaa (erinomainen) . Täyskäännöksen jälkeen vähän helpotti, mutta vähän Jekku oli semmoinen hölmistynyt mikä ehkä vaikutti siihen että liikkeestä istuminen meni epävarmaksi ja Jekku jäi seisomaan (tästä puutteellinen). Maahanmeno oli hidas, kuten se on ollut koko kesän (ens talven treenikohde), luoksetulo ok, mutta jäi vinoon sivulle siirtymisessä (erittäin hyvä). Seisominen oli ok (erinomainen).

Tasamaanoudossa hyvä kapulan otto, törmäsi kevyesti minuun kapulan kanssa ja tais vähän mälvätäkin (mitään näistä ei tuomari huomannut, erinomainen). Hyppynoudossa hyvä hyppy ja hyvä esteen kiertäminen takaisin tullessa (puutteellinen). A-este sama homma, kiersi takaisin tullessa (puutteellinen). Eteenmeno oli sitten kerrassaan hyvä,  suoraan meni ja maahan ekalla käskyllä aikas nopsakasti (erinomainen). Esteiden kierrot ja väärä asento verottivat 15 p ja 1 piste meni hitaasta maahanmenosta ja vinosta perusasennosta, eli tottiksesta yhteensä 84 p. Tähän olin tyytyväinen koska Jekku toimi tuota istumista lukuunottamatta kuin treeneissä. Esteiden kierrot johtuivat todennäköisesti puhtaasti harjoituksen puutteesta. En ole uskaltanut hyppyyttää Jekkua olkapäävamman jälkeen ja kun Jekun hyppytekniikka ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, reilu vuoden treenaamattomuus vaikuttaa. Ennen koetta otin 2 kertaa esteitä, eikä nämä kovin hyvin menneet, joten hyppyesteen kiertäminen oli ihan odotettavissa. Talven mittaa treenaillaan näitäkin niin kyllä siitä hyvä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti