Kesä paketissa

Viime postauksessa oli keskikesä, mutta nyt on kesä auttamattomasti ohi ja talvikin kohta enää lumipeitettä vaille valmis. Pakkaskelejä on ollut mutta vielä ei lunta näy, eikä toivottavasti näykään vielä muutamaan viikkoon, ois vielä jälkiä treenattavana. Minua kun ei haittaisi vaikka lumi tulisi tammikuussa, valoahan se toisi, mutta sujuvasti olemme lenkkeilleet pilkkopimeässä metsässäkin. Tai no, koirat kirmaa valot pannassa vilkkuen ja minä kompuroin otsalamppu otsalla ja ihmettelen että missä kohtaa ollaan menossa kun näkyvyys on max 2 metriä.  Blogia en meinaa saada päivitettyä millään,  kiire, saamattomuus ja laiskuus vaivaa, mutta myös ja aivan erityisesti surkea DNA mokkula. Netti toimii pätkittäin ja pätkäisee yleensä kesken blogikirjoittelun. Bloggeri onneksi tallentelee näitä tekstejä automaattisesti, kesän ajalta onkin arkistossa paljon keskeneräisiä kirjoitelmia. Ehkä joku ilta kaivelen ne sieltä esiin ja parsin jonkinlaiseksi yhteenvedoksi.

Koirat on olleet terveitä ja reippaita koko loppukesän ja syksyn. Jekun heinäkuiset jalkavaivat menivät 2-3 viikon levolla ja sen jälkeen ei ole ollut ontumista eikä oireilua.  Katri kävi viikonloppuna hieromassa Jekun, eikä etuosassa ollut mitään kummempaa kiristystä. Takapäässä oli jumia, erityisti vasemman lonkan-reiden seudun käsittelyä Jekku jännitti ja irvisteli. Samanlaista jumia kun on Janellakin ollut, Jekku taitaa olla tulossa vanhaksi. Tai ainakin keski-ikäiseksi. Jane puolestaan kävi fysioterapeutin käsittelyssä muutaman kerran kun oli kesän aikana saanut koko kropan niin jumiin, että liikkui kuin puupökkelö. Selkä, rintalihakset ja etureidet oli jumissa, mutta nyt Jane on taas vetreä ja virkeä kuin nuori likka. On se kumma miten voi koira muuttua vuosi vuodelta nuoremmaksi :) Jane kutisi koko kevään ja kesän, mutta syksyllä kutina loppui kuin seinään. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalion muutoksia: maissitonta, viljatonta nappulaa, puuro + liha kotiruokaa ja lopulta jätin puuronkin pois ja koirat barfasi. Mikään ei selkeästi vaikuttanut ja ehdin jo epäillä että kyseessä on jonkinlainen pöly- varastopunkki- siitepöly-allergia. Mutta elo-syyskuussa kutina sitten vaan loppui. Epäilen että hiivan liikakasvu oli ainakin osa ongelmaa ja se saatiin häädettyä lopullisesti vähän pitempiaikaisen ruokavalioremontin (viljojen pois jättämisen) jälkeen.   Pesu atoopikkojen shampoolla helpotti vähän ja tais ahkera puolukoiden syöminen säikäyttää hiivat lopullisesti. Kutina nimittäin loppui sen jälkeen kun rupesin syöttämään Jekulle taas C-vitamiinia ja puolukkaa (puolukoita kerättiin koirien kanssa ja koirat keräs niitä ahkerasti itsekin) virtsakidevaivoihin ja samalla tuli annettua Janellekin oma osuus hapoista. Puolukkaa ja molkosania on ruokalistalla nyt molemmille. Ja koirat syö pääasiassa viljatonta ruokaa, Jekkukin kun on helpompaa antaa molemmille samaa ruokaa. Ja mihin ne koirat niitä viljoja tarviskaan.  

Treeneissä olen pähkäillyt lähinnä Jekun vireen ja tunnetilan säätämisen vaikeutta. Edistystä on tapahtunut ihan huimasti ja homma on alkanut sujua mukavanlaisesti.  Haku on sujunut hyvin vanhojen ongelmien osalta, paineistuminen on poissa ja sitä myöten valeilmaisut. Pientä ylivireongelmaa oli kun parissa treenissä oli viimeisellä maalimiehellä vähän liian hyvä palkka (iso sininen vinkuva kissa).  Lelu sai Jekun varsinaiseen kissapsykoosiin (onneksi kohde oli tuo lelu eikä naapurin kissa)  ja treeneihin tuli ihan uusia ulottuvuuksia. Pää(määrä)töntä  kaahailua, hallintaongelmaa, keskilinjan itsenäistä ylittämistä ja meikäläisen(kin) hermojen pettämistä. Mutta eipä tuostakaan koitunut mitään sen vakavampaa, vaihdettiin palkat ruokaan hetkeksi ja homma rupesi taas toimimaan kohtuullisesti.  Kesän aikana on käytetty paljon suorapalkkaa, mikä on auttanut valeilmaisuihin, kehittänyt MM motivaatiota ja edelleen maalimiehet saa suorapalkata ainakin puolet löydöistä. Lisäksi ennen treeniä on otettu jonkinlainen ylimääräisen höyryn purkamisjuttu, siihen toimii erinomaisen hyvin mm pallon etsiminen pusikosta- leikki. Ennen koetta otin usemmassa treenissä palkattomia maalimiehiä, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Myös pistojen korjailuja ja "jankkaamista" kestää tehdä ihan kunnolla, joten nyt voidaan ruveta tosissaan treenaamaan kun ei tarvi "varoa" paineistumista.

Jälki on sujunut todella vaihtelevasti. Jäljellä tulee tuo (yli)vireongelma erityisen hyvin esiin.  Tähän on osin syynä yhteistreenit joita olen vetänyt kesän ajan. On kiva treenata yhdessä ja on huippua seurata kun keväällä aloittaneet koirakot on kehittyneet ja miten into on kasvanut sekä koirilla että ohjaajilla. Mutta Jekulle nämä treenit ei ole tehneet ollenkaan hyvää.  2 tunnin autossa hautumisen  jälkeen Jekku on sellaisessa turhautumisen tilassa että ei pitäisi laittaa sitä jäljestämään ollenkaan. Mutta olen laittanut ja se alkoi näkyä syksymmällä myös kun treenasin yksikseni niin että Jekku juoksi tunnin vapaana metsässä ennen jäljen ajoa. Tunnetila jää päälle edellisistä treeneistä, eikä siihen sitten auta minkäänlainen rauhoittaminen, väsyttäminen tai vippaskonstit.  Jos vaan luoja suo lumentulon viipyä, yritän vielä tänä syksynä saada muutaman onnistuneen jäljen (ruokaa ja väsymystä hyväksikäyttäen). Kepit Jekku yleensä nostaa hyvin ja motivaation puutteesta ei ole pelkoa, mutta keskittyminen ja tarkkuus on olematonta tuommoisessa yliviretilassa.

Tottiksessa ollaan treenattu paljon aloituksia, kontaktia ja olen säätänyt, yllätys-yllätys, virettä sopivaksi. Olen ottanut käyttöön tarkat rutiinit, mikä auttaa Jekkua todella paljon. Paljon on treenattu toisten koirien läheisyydessä ja erilaisilla häiriöillä kontaktia. Työkiireitten takia en kesällä kerennyt treeneihin niin usein ja treenattiin sitten usein vain kotioloissa ja lenkeillä. Tämä oli kyllä todella arvokasta, koska siitä tuli tapa, että lenkillä otettiin kaikenlaista malttamistreeniä, kontaktia erilaisissa paikoissa, siivosta hihnakäytöksestä puhumattakaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota käskyjen selkeyteen kuten myös kaiken kommunikaation selkeyteen ja siihen että kaikki käskyt päättyy vapautukseen. Tämä on auttanut paljon niin arkielämässä kuin tottistreeneissäkin.

Jane on myös päässyt treenaamaan. Viime viikolla Jane pääsi peräti 2 kertaa hakuilemaan kun Jekku  ontui sunnuntaina. Ontumisen syyksi paljastui reikä polkuanturassa, joten ei onneksi mitään vakavaa. Jane oli tietenkin riemuissaan, mutta sen lisäksi huippu taitava. Välillä melkein tippa tulee silmään kun treenaa Janen kanssa. Se on niin täynnä intoa ja samalla niin älyttömän hyvä ja viisas. Janen kanssa panostetaan jatkossa tokoon. Työn alla on VOI ja EVL liikkeet ja jos siltä tuntuu niin käydään kokeissa keväällä ja kesällä. Jotain tavoitetta pitää  olla että tulee treenattua. Ja Jane kun rakastaa tokoa, niin se on sille juuri sopiva eläkeharrastus.

Syyskuussa käytiin pikareissulla Kilpisjärvellä. Minun piti käydä ottamassa maanäytteitä ja äiti ja koirat tuli mukaan. Maastoapulaiset osasivat kyllä käyttäytyä poikkeuksellisen hyvin. Mallalla pyöri porotokka ja mulla koirat vapaina kun en olisi pystynyt pitämään niitä hihnassa samaan aikaan kun kairasin maata (kun ei ole puitakaan mihin niitä sitoa kiinni). No nehän osaa totella, joten selkeä Ei mene ja eihän ne menneet...

Tujoituskilpailu porot vastaan.....

 koirat

Näytteiden otto sujui sitten näissä merkeissä, porotokka pyöri ympärillä, hirvas koko ajan möykäten (kiima-aika) ja koirat seurasivat tokkaa kuin mitäkin jännitysnäytelmää.

Näin mentiin kunnes hirvas päätti lähestyä meitä (rohkaistui varmaan kun huomasi että koirat ei lähde mihinkään), se tuli lähemmäs ja lähemmäs koko ajan röhkien ja tuntui että tulee kohta päälle. Oli pakko tehdä jotain vaikka pelkäsin että homma päättyy kaaokseen, porojen ja koirien tunturiralliin. Hirvas oli enää 10 m päässä meistä kun komensin koirat maahan ja lähdin juoksemaan hirveästi huutaen, kirvaten ja huitoen ja huh, sinne ne meni, poroakkalauma johtajineen. Kun käännyin, koirat makasivat kuin sfinksit paikoillaan :)  On ne vaan niin erinomaisia, kesän impulssikontrollitreenit ei selvästi ole menneet hukkaan :D