Kaikenlaisia kokeita

Syksyllä, elo-,syys- ja lokakuussa käytiin Jujun kanssa yhteensä kolme koetta, koe per kuukausi. Kaikki kokeet oli eri lajeissa ja tuloksetkin vaihteli nollasta, kakkosen kautta ykköstulokseen.  Onnistumista tuli jokaisessa kokeessa ja jokaisessa myös vähän epäonnistumista. Vaikka tulokset vaihteli, niin samanlaiset asiat jäi päällimmäisenä mieleen. Ne liikkeet jotka Juju osaa varmasti, se osaa myös kokeissa 100%. Näitä on noudot, esteet, tokossa tunnari, kiertohyppynouto ja zetakin. PK-tottiksessa liikkeestä istuminen saattaa epäonnistua, mutta yllättäen tokossa jäävät on onnistuneet  aina. Vaikeudet ja epäonnistumiset sitten liittyy aika paljon mielentilaan ja siihen että Juju jää edelleen herkästi kiinni erilaisiin häiriöihin. Kehään menot ja alut on vielä hankalia ja "kooman" sattuessa on vaikea saada Jujua takaisin maan pinnalle. Mutta jahka tämä ongelma ratkeaa, on minulla kyllä tasaisen varma ja taitava suorittaja. Varmoihin liikkeisiin ei Jujulla vaikuta juuri mikään, ne onnistuu kokeissa vähintään yhtä hyvin kuin treeneissä.

Elokuussa käytiin jälkikokeessa Oulussa (OPKY), tuomarina Juhani Petäjistö.
Ilma oli ollut sateinen, mutta viikonlopuksi selkeni ja oli todella kaunis ja lämmin ilma. Mustikat juuri kypsyi, joten metsässä oli sitten kovasti muitakin kulkijoita. Meidän jana oli melko pian merkatun ulkoilureitin jälkeen, jälki kulki sen molemmin puolin. Polulla oli paljon kulkijoita ja moni poikkesi siitä metsään mustikoita poimimaan. Jana oli melko normaali, Juju eteni suoraan, mutta pyrki vasemmalle tosi voimakkaasti kohti ulkoilureittiä ja nosti väärän jäljen (jälki lähti oikealle). Sen jälkeen kuitenkin melko nopeasti nousi 3 keppiä. Ja siihen se sitten jäi, kolmannen kepin jälkeen Juju nosti nokkansa ja selkeesti rupesi ilmavainulla ottamaan tuoreempia jälkiä/hajuja marjastajista, ja oikea jälki hävisi.  Käytiin parikin mutkaa väärillä jäljillä, toisella saatiin melkein marjastaja kiinnikin eikä oikeaa jälkeä tai kutoskeppiä löytynyt, vaikka vähän yritin vielä Jujua niihin tsempata.  

Mentiin esineruutuun ja tottikseenkin  vaikka tulokseen ei ollut mahdollisuuksia. Kummassakin  Juju työskenteki normaalia epävarmemmin, kisajännitys, vieras kenttä ja jäljen epäonnistuminen tuntui. Esineruudussa kuitenkin 2 esinettä, jälkimmäisen pudotti kun oli palauttamassa, sai jonkun  ihanan hajun nenäänsä ja nosti välissä jalkaa ja toi sitten vasta esineen.

Tottis
Kentälle meno oli yhtä säätämistä. Otin Jujun odottamaan hyvissä ajoin ennen kentälle menoa, vaikutti olevan ihan rennossa tilassa kunnes huomasi parinsa, SP nartun, johon sitten jäi kiinni ja oli ihan omalla planeetallaan kun piti mennä tuomarille ilmottautumaan. Äh. tuohon kun keksisi keinon, millä palauttaa Juju nopeasti takaisin maan pinnalle kun se jää tuommoisiin häiriöihin kiinni.

Juju suoritti ensimmäisenä:
Seuraaminen, tyydyttävä: oli todella levotonta, vilkuili välillä paria, paikka ei pitänyt, käännöksissä väljyyttä ynnä muuta.

Istuminen, puuttellinen: jäi seisomaan (tyypillinen virhe tämmöisen alun jälkeen)

Maahanmeno ja luoksetulo olivat ihan ok, olisko ollut jopa erinomainen. 
Noudot ok
Eteenmeno ok, mutta tarvittiin 2 maahanmenokäskyä.
Paikallamakuu erinomainen (tälle iso peukku).

Yhteensä 89 p tottiksesta. Jäi vähän huono fiilis alun kohmeisuuden vuoksi, mutta kaiken kaikkiaan treenilista tuli päivitettyä ja sehän se on kokeiden tarkoitus.

Syyskuussa tokoiltiin omalla kentällä Nuuskujen järjestämässä kokeessa. Tuomarina Pipa Pärssinen

Paikallaistuminen 0, paikkamakuu 6p
Kehäänmeno ei taaskaan sujunut ihan nappiin. Juju jotenkin riehaantui tuomarin tarkastuksesta ja tämän jälkeen yritti karata liikkurin perään (pitäis harjoitella näitä vieraiden tekemiä tarkastuksia ja liikkurin ohjailuja. Tutut treenikaverit ei Jujua villitse, mutta kokeissa tuomarit saa aikaan herkästi hepulin kun se vaan on niin kivaa tutustua uusiin ihmisiin). Minulla sitten ilme ja äänensävy kiristyi, mikä ei yleensä tiedä hyvää. Rivissä Juju kuitenkin tuntui istuvan ihan hyvässä tilassa, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan ollutkaan koska valahti maahan jo ennen kuin ehdin piiloon. Ennen "maahan käskyjä" annoin liikkurin merkistä istu käskyn, joka sujui hyvin pelkällä suullisella käskyllä (tuomarilta kuulin että tässä olisi saanut käyttää myös käsimerkkiä, en kuitenkaan käyttänyt). Juju oli kuitenkin sen verran epävarma, että meni naapurin käskystä takaisin maahan. Luoksetulo oli muuten ok, mutta sivulletulo jäi vajaaksi.

Kaukokäskyt 5
Juju otti häiriötä kehän laidalla olleesta pahasilmäisestä BC:stä, ei keskittynyt ja vilkuili välillä sivulle, joten tarvittiin lisäkäskyjä. Pisteitä tais mennä eteenpäin siirtymisestäkin. 

Tunnari 9, tämä on yksi niistä liikkeistä joka onnistuu aina. Sivulletulo vaan vajaa.

Luoksetulo 5, se pysäytys, jota en vaan saa onnistumaan. Annoin varmuuden vuoksi 2 käskyä ja silti valui. 
-------------

Seuraavassa setissä oli sitten kaikki onnistuneet liiikkeet :

Zeta 9.5, oli oikein hyvän tuntuinen, en muista mikä oli puolen pisteen virhe.

Ohjattu 9.5, tästä  liikkeestä Juju teki treeneissä kaikenlaisia versioita, joten olin iloinen kun kokeessa onnistui. Perusasento tais jäädä vinoksi, muuten oli oikein hyvä.

Seuraaminen 8.5: piste meni peruutuksesta (poikitti) ja puoli pistettä mun jähmeästä vasemmasta kädestä. Mutta vire tuntui tosi hyvältä, joten olin tosi tyytyväinen. 

Ruutu 10. Meni ihan nappiin. 

Pisteitä 239.5 joten jos olisi koiranpoika ollut alusta saakka kuulolla eikä haaveillut paikkiksissa, olisi voinut tulla 1-tulos. Mutta olin todella tyytyväinen näinkin. Jäi hyvä mieli :)  Viimeiset liikkeet onnistui hyvin ja vire oli just passeli, molemmat rentouduttiin ja nautittiin. Tähän pitää nyt pyrkiä joka liikkeessä.

Lokakuussa oli sitten vuorossa oman kerhon hakukoe.

Maastoilla aloitettiin, paikkana oma tuttu rata Mäntyvaarassa. Arvoin maastonumeron 5, joten oltiin viimeinen pari (2 VOI, 1 AVO ja 5 ALO koiraa). Oli kyllä kiva olla kokeissa kun 2 treenikaveria oli jännittämässä ja pitämässä seuraa samassa kokeessa. Muutenkin oli kiva, kannustava ja hauska tunnelma. Tuomarinakin aina yhtä ystävällinen ja kannustava Allan A.

Treeneistä poiketen pidin Jujun hihnanssa lähetykseen saakka. Näin ei tarvinnut pelätä että se karkailee ihmisten luo ja joudun tiukasti käskyttelemään. Hyvä valinta. Juju tuntui saavan hajun vasemmalta, joten laitoin sen sinne ensin. Näin että pysähtyi n. 30 m syvyydessä johonkin, jatkoi kuitenkin matkaa syvemmälle ja palasi sitten takaisin. Pyöri tässä kohtaa jonkin aikaa kunnes rupesi ilmaisemaan. Tämä oli umpipiilo, jonka useimmat muut oli jättänyt ilmaisematta, en tiedä mitä outoa siinä oli. Piilolla laitoin Jujun maahan ja käskin sivuun, toimi hyvin. Sen jälkeen hallinta sitten pettikin, yritin siirtyä keskilinjalle ennen maalimiestä, mutta Juju karkasi viereltä ja kävi haukahtamassa vielä parit haukut maalimiehelle, mistä ei sitten tuomari kyllä yhtään motkottanut. Kehui vaan Jujun hyvää laumaviettiä.

Toinen pisto oli mainio tyhjä. Toiselle puolen roiskasin Jujun vähän huolimattomasti, en tiedä saiko hajun vai kaarsiko muuten 20-30 m syvyydestä, mutta annoin mennä ja aika pian kuului ilmaisu jossain radan loppupäässä. Taas Juju maahan ja siirtyminen keskilinjalle vaikeaa jos ei maalimies tullut vieressä. Hausta täydet 170 p. Treenilistalle laitettiin kyllä hallinta! Jatkossa ei ole varaa ootella maalimiestä vaan täytyy olla enemmän kiire etsimään niitä lisää.
Esineruutu oli myös tuttu Mäntyvaaran ruutu. Lähetin vasemmalta takanurkkaan (tuuli oikealta) ja Juju bongasi keskellä olleen esineen melkolailla nopeasti. 30 p.

Tottikseen arvoin numeron 2, joten päästiin ensimmäiseen pariin avoimen luokan koirakon kanssa. Voittajakoirat oli molemmat keskeyttäneet. Juju ensimmäisenä paikallaoloon. Tällä kertaa Juju tuli oikein hyvässä vireessä kentälle ja paikkikseen. Mutta paikkispaikalla Jujun silmät osui kentän takametsässä olleeseen Beussi-narttuun ja lukkiintui siihen. Juju vaipui omiin haaveisiinsa, meni käskystä maahan, mutta ei ollut skarppina. Nousi puoliksi istumaan kun jätin ja minähän kun arvasin tämän, käännyin pokkana ja annoin uuden käskyn. Laukausten ja erityisesti parina suorittavan Collien haukkumisen aikana Juju heräsi tottisvireeseen, vilkasin pari kertaa vaivihkaa taakse ja huomasin että makaa hyvin ja katsoo minua sen näköisenä että on palannut takaisin tellukselle ja tajuaa mikä on homman nimi. Pari haukkui melkein koko suorituksen ajan, mitä ohjaaja tuli minulle jälkeenpäin pyytelemään anteeksi (järkyttyneenä itsekin). Jujun tekemiseen tuommoinen ei kuitenkaan haitannut yhtään, varmaan päinvastoin. Herätti Jujun ja sai skarpiksi.

Paikkis oli erittäin hyvä alun istumisesta huolimatta

Seuraaminen erittäin hyvä, alku oli ok, mutta jossain J:n sakaran kohdalla tuli joku kumma  haaveilu ja Juju jäi hetkeksi matkasta. Ei ollenkaan parasta Jujua, mutta ei niin huono kun jälkikokeessakaan.

Liikkeestä istuminen ok, erinomainen

Liikkeestä maahanmeno oli kumman tahmea, Juju oli mennyt maahan todella hitaasti (käsky ehkä omituinen, en tiedä), luoksetulossa tuli vinoon, hyvä

Tasamaanouto, lähti hyvin ja palasikin melkein loppuun asti hyvin. Ei törmännyt ainakaan kovin paljoa, erinomainen

Hyppynouto, hyvät hypyt ja nouto ok, erinomainen

A-este, vähän levoton perusasento kun heitin kapulaa, muuten hyvä, erinomainen

Eteenmeno, meinasi  vähän ennakoida, käskystä lähti kuin tykin suusta, ei meinannut edes pysähtyä ensimmäiseen käskyyn. Toisella meni maahan, hyvä.

Yhteensä 94 p, joten hieno 1-tulos ja mukava hakukokeiden korkkaus. Hyvä Juju!

Tottisarvostelua kuuntelemassa hymyssä suin, kuva Heidi Ranta

HK1 Eloisa Talismaani

JK1

Päästiin varasijalta Oulun jälkikokeeseen 30.10. ja pitihän sinne lähteä kokeilemaan, vaikka syksyn treeneissä oli sattunut ja tapahtunut ja meinasin jo aloittaa talvitauon maastojen osalta. No hyvä että mentiin, hyvällä mielellä ja koulari plakkarissa palattiin kotiin. Oli muutenkin mukava viikonloppu kun lauantaina pääsi porisemaan Sysisalaman porukan kanssa ja syömään synttärikakkua.

Jäljellä aloitettiin hyvissä olosuhteissa, kostea jäkäläkangas (ja tällä kertaa ilman poroja) ja aste-pari lämmintä. Räntää sateli hiljakseen, mutta sen verran hiljakseen ettei jäljet peittyneet valkoisen alle.
Jana oli vähän epävarma ja takajälki nousi. Sen jälkeen kuitenkin jälkikoira eteni tosi varman oloisesti ja ilmaisi kaikki kepit oikein hyvin. Treeneissä Juju on jättänyt 1-3 keppiä ilmaisematta, joten tämä onnistui nyt sitten 150%.  Pisteitä jäljeltä 163.

Esineruudussa Juju päätti juoksennella ensin ihan muuten vain. Vähän jo hikeä pukkasi kun lähetin kolmannen kerran ja Juju vaan juoksenteli. No toi sitten kuitenkin esineenkin, onneksi ei tarvinnut tuoda enempää. Pisteitä 29. Viimeisissä esineruututreeneissä oli tätä samaa juoksentelua, en oikein tiedä miksi.

Tottikseen mentäessä me sitten molemmat vähän romahettiin. Kenttä (OKK) on hankala kun sinne mennään pusikon läpi niin että koira näkee kentän ja yleisön vasta "astuessaan sisään". Ei voinut tehdä normaalia virittelyä ja odottelua kentän reunalla ja yleisön ohi mentäessä Jujulla sitten herpaantui keskittyminen totaalisesti. Se jäi voimakkaasti kiinni yleisöön ja kun minä vielä hermostuksissani käskytin tosi tuimasti oli alku yhtä haahuilua ja heijastui 2 ekaan liikkeeseen. Paikkamakuussa Juju istui, oli noussut istumaan melko pian, mennyt takaisin maahan ja sitten taas istunut. Sama meno jatkui seuraamisessa missä ei keskittynyt, haahuili, käännöksissä skarppasi, henkilöryhmässä jäi haistelemaan yhtä ihmistä. Jäävissä Juju sitten heräsi normaaliin tottistilaan ja minäkin muistin kehua, minkä jälkeen kaikki sujui tosi hyvin. Erityisen iloinen olin noudoista, esteet meni todella varmasti vaikka heitin kapulan vinoon ja minne sattuu. 

Pisteitä 91, paikallamakuu puuttellinen (-5) ja seuraaminen hyvä (-4), muut erinomaista :)

Lopputulos JK1, 1-tulos yhteispisteillä 283 p ja luokkavoitto. Aivan älyttömän mahtavaa! Ja aivan älyttömän mahtava koira mulla! 

Maastokauden avaus ja koeuran korkkaus

Vappuna käytiin etelässä ja avattiin maastotreenikausi Valkeakoskella Eloisa-Offlines kasvattien leirillä. Jane ja Jekku vietti vapun mökillä ja minä ja Jujukin päästiin nauttimaan kesästä järven rannalla parin päivän ajan. Keli oli todellakin kesäinen, ainoastaan vesi oli kylmää. Jekun kanssa heitettiin talviturkit, minä Näsijärveen ja Jekku mökkirantaan (trimmerin avustuksella).

Pojat saunarannassa härkälintujen mekkalaa ihmettelemässä

 Leirillä oltiin lauantaina aamupäivä jälkiryhmässä ja sunnuntaina koko päivä hakumetsässä. Lisäksi lauantai iltapäivän kuuntelin tottisoppeja, joita jakeli Jari Kantoluoto. Tykkäsin kovasti kaikista kouluttajista (haussa Mirva Helistölä, jäljellä Taina Ylilammi), mukavia tyyppejä ja jakoivat hyviä treenivinkkejä. Tottiksessa paneuduttiin joka koiran kanssa tunnetilaan. Kentälle tullessa koiria ei hetsattu, haukutettu tai virettä nostettu vaan odotettiin että se tarjoaa aktiivisuutta ohjaajalle. Tästä palkka. Ideana se, että koira oppii itse nostamaan vireen, tekemään töitä ohjaajalle, ei palkalle ja hoksaa että se voi itse toiminnallaan vaikuttaa ohjaajaan. Saadaan tasaisempi vire, keskittyneempi koira ja harmonisempi koesuoritus. Tämä tuli kyllä sopivaan saumaan kun olen pähkäillyt näitä viritelyasioita osaamatta päättää miten tehdä. Viime kesänä haukutin, mutta Jujulla oli juurikin sitä ongelmaa (minkä Kantoluoto sanoi haukuttamisen aiheuttavan), että se nousi haukusta, mutta vire ei kantanut kovin pitkälle ja vireen säätely oli muutenkin hankalaa. Helposti nousi liikaakin mikä huononsi keskittymistä. Haukuttamista ja hetsaamista voi käyttää "palkkana" kun  koira on itse nostanut vietin, eli ei nosteta vaan yhdistetään vietti hetsaamiseen. Vähän sama logiikka vauhtiliikkeissä, hetsataan koiraa kun se itse kiihdyttää vauhtia. Esim luoksetuloa pitkällä matkalla, kun koira kiihdyttää juostessaan vauhtia, kaivetaan patukka esiin ja innostetaan koiraa. Kantoluoto ei käytä patouttamista ollenkaan, koska ei halua että koira tekee palkalle (padotessaan koira ajattelee hänen mukaansa vaan palkkaa). Treenin alkuun tehtiin luopumistreeniä, joka parantaa keskittymistä ja  ennaltaehkäisee/sammuttaa palkan vaanimista. Luopumisessa on oleellista että koiran olemus rentoutuu, kun koira on rentoutunut, otetaan muutama helppo liike (esim istu, maahan), kehutaan/palkataan ja tämän jälkeen ruvetaan tekemään tottista. Olen nyt muutaman kerran ottanut treenin alkuun tuon "luopumisrituaalin" ja täytyy sanoa että toimii! Seuraamisessa ei ole enää yliyrittämistä ja sähläämistä, vaan keskittyneempi ja harmonisempi tunnelma.

Jäljellä Jujulle tehtiin "ihmisriista-treeni". Kevään eka jälki ja arvelin että voi olla aika haastavaa, mutta halusin kokeilla tätä ideaa. Ihmisriistaa voisi hyödyntää motivaation kohottamiseen maastossa jossa on paljon eläinriistan aiheuttamaa häiriötä. Juju sai nähdä jäljentekijän lähdön (luuli tietenkin maalimieheksi ja rupesi ilmaisemaan tätä...), jäljentekijä jätti myös lääppimisjälkiä käsistään kulmiin ja keppien kohdalle ja lopuksi jäi jäljen päähän palkaksi. Jälki oli n. 400m ja vanheni alle 1 h.  Alku meni ihan hyvin, Juju oli kyllä lajista selvillä (jäljesti ei yrittänyt ilmavainulla ratkoa) mutta ongelmatilanteessa tuli esiin epävarmuus/osaamattomuus/tms. Maasto oli paljon ryteikköisempää mihin ollaan totuttu, liina jäi kiinni moneen kertaan ja itse kadotin tuntuman ja Jujun näköpiiristä jossain vaiheessa (pitäis muistaa treenata muuallakin kuin kuivilla mäntykankailla!). Tämän jälkeen Juju meni ilmeisesti kulmasta yli ja kadotti jäljen. Löysi kyllä vielä jonkun jäljen (en tiedä oliko oikea), mutta päätyi tielle eikä löytänyt enää takaisin oikealle jäljelle. Vaikka jälki meni pieleen, treeni oli kyllä hyvä ja superopettavainen, tuli monta ajatusta ja ideaa kesän treeneihin sovellettavaksi. Ihmisriistoja, lisää vieraan tekemiä jälkiä, lisää kokemusta jäljen hukkumisesta ja vaihtelevia jälkiä ja maastoja. Lisäksi keppimotivaation kohotusta hankalilla kepeillä (sammaleen tms alle piiloon) ja leikkiä/kunnon bileet kepeillä.

Sunnuntaina hakuiltiin 2 tosi hyvää treeniä. Ensimmäisellä kierroksella otin helpohkon ja lyhyen treenin kun oli ensimmäinen kunnon metsätreeni, vieraat maalimiehet ja vieras rata. 3 pistoa, 3 löytöä, jokaisella 10-20 haukkua. Tämä sujui tosi hyvin, hyvä vire, hyvät haukut ja kehuja tuli korrektista maalimieskäytöksestä. Toisella kierroksella otettiin alkuun tyhjä jota sitten hinkattiin useamman lähetyksen verran kun Juju sitkeästi kaarsi kohti autoja jonne yksi koira oli aiemmin päivällä tehnyt baanan. Toisella puolen etukulmassa löytö jota haukkui hyvin. Toiselle puolen hyvä pisto mutta maalimiehellä sattui joku katkos ja Juju oli tuijottanut hetken maalimiestä ennen kuin rupesi haukkumaan. Tämän jälkeen toinen tyhjä, jonne lähti vähän epäröiden, mutta teki kuitenkin hyvänoloisen tyhjän (en nähnyt ylämäkeen mutta viipyi ainakin kauan) ja vielä viimeisellä pistolla maalimies maakuopassa. Eka maakuoppa ja Juju aloittu haukun heti ja haukkui tosi hyvin kuopan reunalla.

Jane teki metsässä mielenkiintoisen löydön (hirven pää)

Tultiin reissusta keskiviikkoiltana ja helatorstaiaamuna pyyhkästiin sitten omalle kentälle tokokokeisiin. Viimeistelytreenit jäi tekemättä ja se kyllä näkyi.  Ei oltu käyty kentällä pariin viikkoon, treenaaminen jäi kiireiden, mun huonon fiiliksen (Jekun diagnoosin jälkeen) ja vappureissun takia ja Juju oli sitten aikamoisilla kierroksilla kun omalla kentällä oltiin. En saanut sitä oikein hyvään mielentilaan enkä kyllä itsekään missään ihan optimitilassa ollut (kokeissa kun oltiin). Selvittiin kuitenkin jotensakin kunnialla. 

Paikallamakuu 9: meni maahan ja nousi oikein hyvin, makasi puolet ajasta ihan normaalisti vähän sivulle vilkuillen, mutta loppua kohti terästyi ja rupesi ilmeisesti kuvittelemaan että minä joko kohta kutsun sen luokse tai sitten vapautan palkalle. Oli yhtäkkiä kuin jousilla ja teki pienen nykäyksen kun ilmeisesti sormeni,silmäni tai herra ties mikä liikahti. Jaa-a paikkista ei olla taidettu paljoa treenata, kevään ajan olen vahvistanut nopeutta ylösnousuissa ja aika paljon vapauttanut palkalle, nyt täytyy ottaa äkkiä kuuri kunnon paikallaoloja.

Kuva Laura Hanni

Seuruu 9 1/2: tuntui ihan kohtuulliselta, Juju ehkä jonkun verran välillä takana mutta ei ainakaan painanut.
 
Maahanmeno 9: Mun vartaloapu...

Luoksetulo 8 1/2: Juju oli ottanut askelia mun perään ???  Tai jonkinlaisen liikkumiseleen! Nyt täytyy palkata pelkästään rauhallisesta ja varmasta maassapysymisestä.

Kapulan pito 7 1/2: Juju tikkasi kapulaan kuin sika limppuun eikä sitten irroittanut ennen kuin toisella käskyllä. Tämän jälkeen jäi kiinni kapulaan niin että kun vapautin liikkeen jälkeen, karkasi liikkurin perässä kehän ulkopuolelle hakemaan kapulaa :o Arvelin että oli jotenkin kauhean kuormittunut ja tämä oli ihan vaan kisajännityksen tuoma moga, mutta eiei. Treeneissä teki samaa, jäi kiinni kapulaan tosi paljon. Talvella treenattiin kapulahäiriötä paljon hallilla, mutta ei se riitä, tarvitaan lisää treeniä ja eri paikoissa.

Kauko-ohjaus 10: yksi kymppi sentään. Kaikki sivulle ja istumaan nousut oli tosi säpäkät, joten jotain hyötyä on kevään treeneistä sentään ollut.

Hyppy 8: Jujun ajatus ja silmät harhaili edelleen noutokapulassa. Kun annoin hyppykäskyn lähti haahuilemaan kohti estettä, suorastaan yllättyi kun näki sen edessään, harkitsi kiertämistä, mutta päätti kuitenkin hypätä ja jäi epävarmana vähän puolittaiseen asentoon siihen mun eteen-sivulle.

Kokonaisvaikutus 7:  Ajatusten harhailusta ja noutokapulan perään karkailusta -3, muuten oli hyvä.

1-tulos (173p), mutta keskittyminen ja vire oli kaikkea muuta kuin hyvät. Opettavainen ja hyvä kokemus ensimmäisestä kokeesta kyllä yhtä kaikki. Tiedän mihin kiinnittää huomiota treeneissä.

Vanhuskoirat on olleet lumien mentyä aivan hirveän energisiä. Sekä Jane että Jekku tuntuu voivan paremmin kuin pitkään aikaan ja ovat kuin olisivat  nuorentuneet monta vuotta. Toivotaan että tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Kuvat Laura Hanni

Talventulopaniikki

Lokakuussa minuun iskee aina paniikki kun tajuan että kohta alkaa hirveän pitkä talvi, kaiken kivan "loppu" ja aivan liian pitkä tauko maastotreeneihin. Paniikkia lisäsi tänä vuonna syyskuun kiireet jotka esti aika tehokkaasti treenaamisen. No lokakuussa treenattiin sitten senkin edestä. Hakua päästiin treenaamaan 2-3 kertaa viikossa ja joitakin jälkiäkin talloin. Ensilumi satoi viime viikolla, mutta suli viikonloppuna pois ja elän toivossa että vielä päästäisiin muutama kerta hakuilemaan tai ainakin muutamat jäljet vielä haistelemaan. Ihan hyvällä mielellä jokatapauksessa nyt jäädään talvitauolle. Kaikki treenit on mukavassa vaiheessa ja alkaa tuntua siltä että sohvallakin on ihan kiva viettää elämää.

Listaa missä ollaan ja mitä pitää muistaa kun joskus taas piiiiitkän talviunen jälkeen päästään treenaamaan:

HAKU

Motivaatio on kohdillaan, Juju etsii hyvin ja haluaa myös löytää. Nenä toimii kyllä hyvin, yleensä paremmin kuin mun suunnitelmat. Viime treeneissä olen yrittänyt panostaa syviin suoriin pistoihin ja oikeaan suuntaan kääntymiseen, mutta pyörivä tuuli (tai sen täydellinen puuttuminen) ja kaikenlainen muu välillä sotkee ja Jujun nenä kertoo että kannattaa tehdä ihan eri mallinen pisto mitä ohjaajalla oli mielessä. Hyvä kuitenkin näin.

Pistot on pääasiassa suoria, syvyyttä on välillä hiukan liikaakin. Jos ei MM haise, niin Juju uppoaa helposti vaikka 100 m. Sitä laatikkomallia pitää keväällä sitten selventää. Juju kestää hyvin pistojen korjaamista, pari kertaa olen korjannut useammankin kerran huonon lähdön tai taaksepäin kääntymisen takia ja tuntuu että Juju vaan sisuuntuu siitä että hinkataan. Ei ainakaan yhtään ota itteensä.

Tyhjiä en ole ottanut vielä kovin paljoa. Muutamia on otettu tarkoituksella ja muutama on tullut vahingossa. Näissäkin on vielä harjoiteltavaa jos haluaa saada 10 + työskentelystä. Motivaatio ei laske vaikka tyhjiä tulee, mutta eteenpäin kääntymistä pitää vahvistaa. Hajut vie Jujua kovasti, joten edellisten käyttämät piilot ja aikaisempien koirien jäljet vetää herkästi työskentelemään taaksepäin tai juoksemaan minne sattuu. Vielä vähän kokematon ja innokas nuori sälli tekee kuitenkin aina parhaansa.

Ilmaisut alkaa olla hyvällä mallilla. Nyt on haukutettu 5-25 haukkua joka piilolla ja lähtee ihan reippaasti haukkumaan. Jalkapallo palkkana (jalan alla näkyvissä) toimii parhaiten vireen nostajana. Sopivassa vireessä paukuttaa ilman että häiriintyy vaikka minä tulen viereen hengailemaan. Talvella treenataan kentällä/auratuilla alueilla ja listalla on haukun pidentämistä, minun piilolle tuloa, hallintaan ottamista, erilaiset umpparit ja muut piilot. Sen lisäksi pikkuhiljaa vois laittaa palkkaa piiloon. Koko ajan Juju on haukkunut sopivassa mielentilassa, sopivalla etäisyydellä ja maalimiehet kehuneet sen kohteliaaksi pojaksi. Joten  jatketaan samalla linjalla.

Viime treeneissä tuli vahingossa opetettua myös maalimiehellä pysymistä vaikka minä huutelen keskilinjalla. Tähän samaan pistoon tuli kyllä aika monta muuttujaa. Ensin korjattiin pistoa 3 kertaa ja sitten luulin että Juju on tekemässä hyvää tyhjää ja huusin sitä aika pontevasti 2 kertaa pois maalimieheltä. Juju oli ollut vähän hämillään mitä tehdä mutta MM Kirsi oli onneksi niin hyvin tilanteen tassalla. Kevyesti sanoi hauku vaan ja muutamasta haukusta heti super palkka. 


Talvi tulee ja Juju kokeilee jo lammen jään kestävyyttä

JÄLKI

Jälki on kokenut ison motivaatioharppauksen (sekä minun että Jujun mielessä) ja lähtenyt sujumaan aika mukavasti. Juju kehitti kesän mittaa itselleen ruokahalun ja nyt sitä voi palkata myös makupaloilla. Tajusin sitten myös että voin ruveta laittamaan ruokaa jäljelle ja nythän se toimii kuin unelma kun muurahaisetkin on menneet talvilevolle. Poroja on nyt tosi paljon metsissä ja jälkien onnistuminen on korreloinut suoraan ja erittäin merkittävästi porojen aiheuttaman häiriön kanssa. Itsepintaisesti tein jälkiä Mellavaaraan, vaikka siellä vaelteli kymmenpäisiä tokkia ja kellot kilkatti välillä monesta suunnasta (voin vaan kuvitella miten ne haisi Jujun nokkaan). Näissä treeneissä tuli selväksi että:

-  jäljestystä edeltävä tunnetila on tärkeä. Juju kestää porohäiriötä kohtuullisesti kunhan jälkeä ei edellä liian kiihkeä mielentila. Eli lenkitys ja "hallintatreeni" porotokkien ohi ennen jälkeä ei ole suositeltavaa. Myös edellisen jäljen jättämä tunnetila on tärkeä. Jos tulee epäonnistuminen porojen takia niin seuraava ja sitäkin seuraava jälki ehdottomasti helpompaan maastoon.

- minun oma tunnetila on sitä tärkeämpi mitä vaikeampi (= mitä enemmän on porojen aiheuttamaa häiriötä) jälki on. Siis kannattaa tarkoin harkita lähteekö jäljelle jos on pienintäkään riskiä että otsa kurtistuu. Juju ottaa herkästi painetta poroista ja luulen että se yhdistelee pikku päässään porojen aiheuttamaa vietin nousua ja "palautetta" mitä se on saanut porojen jahtaamisyrityksistä. Pitäs vielä keksiä keino, millä sen paineen sais pois jäljeltä ja Jujun keskittymään vain jäljen ajoon. Luulen että harjoitus tekee tässäkin mestarin kunhan saadaan nyt sopivassa suhteessa onnistumista ja pientä haastetta.

- Ilman isompia häiriöitä (porot riittävän kaukana, jäljet ei ole iso ongelma)  Juju jäljestää hyvällä motivaatiolla ja aika jujumaisella tyylillä. Vähän semmoista huoletonta meno välillä on ja näkyy että enempi on treenattu hakua. Mutta on jäljet kyllä olleet myös aika tuoreita joten vanhempia jälkiä jatkossa lisää.

- Kepit Juju ilmaisee nyt tosi hyvin. Välillä meinasi jälki viedä mennessään ja kepit unohtua, nyt on viimeiset n.5 jälkeä menneet tämän suhteen hyvin. Ruokapalkka toimii palkkana tällä hetkellä parhaiten, pallopalkkaus vie vireen vähän yli.

- Janaa ei ole kunnolla treenattu, mutta sitä ehditään treenata vielä syksyn mittaa.

Esineruutu
Tämä on kivaa ja etsiminen sujuu. Nyt pitää panostaa tuomiseen ja pitämiseen. Talvi harjoitellaan erilaisten esineiden pitämistä, erityisesti pienehköt kankaiset esineet on haastavia (Juju tuntuu kuvittelevan että ne on purkkaa).



Häiriötreeni-avustajia

 

Poroja on paljon ja olen sumeilematta hyödyntänyt näitä luontokappaleita kaikenlaisiin häiriötreeneihin. Viime sunnuntaina porot oli pistäneet leirin pystyyn keskelle moottorirataa ja juoksivat siellä rallia ympäri autorataa. Oli kyllä hyvä treenata luoksetuloa ja muuta hallintaa Juju irti kun oli aita kuitenkin välissä. Takasin tullessa porot vähän vaikeuttivat treeniä ja rupesivat yksitellen hyppimään aidan yli ja pukkihyppelemään tien poikki. Mutta hyvä treeni oli tämäkin. Hetken mielijohteesta kokeilin miten Juju tippuu maahan kun vapautan sen porojen perään (etäisyyttä oli kuitenkin sen verran, reilu 50 m, että arvelin riittävän) ja käsken maahan (sarjassamme ei välttämättä niin hyviä ideoita...) ja hyvinhän se tippui :D On se kyllä kehittynyt mielettömästi kesän-syksyn aikana. Talvella on hyvä treenata lisää kun on upottava hanki hidasteena.

kaikenlaista treeniä

Kaikenlaista on puuhailtu, pikaiset muistiinpanot tärkeimmistä. Viime viikolla päästiin paimentamaan ja Lauralla oli kamera kuumana, hyviä kuvia tuli myös Jujusta, kiitos näistä!
Harjoiteltiin 2 kierrosta kentällä ohjausta ja kuljetusta. Oli vaikeeta, sekä minun että Jujun mielestä. Jujulla oli vaikeuksia tajuta miksi pitää pysyä lampaiden takana ja minulla oli vaikeuksia sauvan käytössä. Hoksattiin kuitenkin että pitää ehdottomasti olla lyhyempi sauva, onnistuin paineistamaan pitemmällä kepillä koukkimisella ja se sai Jujun kaahottamaan entistä laajempia kaaria. Hitsin kivaa oli kuitenkin ja Minnan arvio Jujusta oli tällä kertaa että on se sairaan nopea, mutta niin älyttömän kiltti lampaille. Juju on kyllä niin kiltti kaikille. Paitsi jäniksille, joita se tykkäisi tappaa (ensimmäinen uhri tuli muutama viikko sitten).

Kohtelias paimen (kuvat Laura Hanni)

Haussa on otettu tyhjät ja ilmasukin mukaan kuvioihin. Juju lähtee varmasti myös valmiille maalimiehille, uppoaa aikas hyvin ja suoraan, mutta vielä pitää keksiä keinot vahvistaa eteenpäin kääntymistä. Ilmasua ollaan otettu nyt 2 kertaa metsässä ja se toimii myös aika hyvin, Juju aloittaa haukun heti ja ilman apuja. Pikkuhiljaa pitää kestoa pidentää. Haku on niin älyttömän hyvässä vaiheessa, että olisi kiva jos vois treenata 3 kertaa viikossa eikä 3 viikon välein mitä työkiireet pakottaa nyt syyskuussa tekemään.

Kuva Laura Hanni

Jälkeä olen yrittänyt vääntää Jujulle rautalangasta. Merkkasin kunnolla jäljet, vaadin jäljellä pysymistä, nenän nostelusta (porojen hajujen suuntaan) stoppasin ja kehoitin takaisin jäljelle, keppejä tiuhaan, ilmaisu kun toimii nyt hyvin (narupallo tms lelu) palkkana. Tämä sujui suht koht hyvin muutaman jäljen verran, sitten tuli taukoa jonka aikana häiriö kasvoi liian suureksi, eli poroja on taas liikaa. Se että porot haisee nokkaan aiheuttaa lähes ahdistavan "tilan" (sekä minussa että Jujussa...). Pään sisällä oleva pieni vihreä ukko kun huutaa että metsästä! metsästä!, mutta liinan päässä oleva akka sanoo että ET (prrrr...). Mietin jo että josko jättäisi jäljen kokonaan pois repertuaarista siihen saakka että muutetaan pois poronhoitoalueelta, mutta pöh. Kyllä tää pitää ottaa vaan hyvänä tilaisuutena kouluttaa koiraa sietämään häiriöitä jäljellä ja samalla oppia itse  paljon kaikenlaista. Esineruutu ja tarkkuus sujuu vaikka porot ois ruudun takana, miksi ihmeessä en saa jälkeä toimimaan?

Kokeilin myös vappuna saamaani vinkkiä käyttää apuhajua ja liuotin kissanruokaa veteen ja ruiskuttelin sitä jäljelle. Juju oli ensimmäiset askeleet ehkä aavistuksen kiinnnostuneempi jäljestä, mutta muuten ei ollut juuri eroa, poron hajut vei voiton. Tuli myös huomattua että Juju ei tykkää kissanruoasta. Ruoka ei siis tosiaan toimi joten unohdetaan se. Palasin takaisin lyhyisiin motivointijälkiin. Viikonloppuna tein pikkujäljen, jossa 2 keppiä välissä (ehkä 40 m välein) ja lopussa patukka. Poronkellot kilkatti taustalla ja Juju tutussa koomassa kun lähestyttiin "janaa". Kokeilin temputtamista että saisin katkaistua sen kooman (jota on vaikea saada pois käskyttämällä, Juju paineistuu tässä tilanteessa herkästi ja rupeaa joko kaahottamaan/sekoilemaan tai menee täysin passiiviseksi) ja Jujuhan teki oikein vauhdikkaita pyörähdyksiä, mutta saman tien suuntas katseen, nenän ja koko aivotoiminnan porojen suuntaan. Seuraava kokeilu oli sitten haukuttaa ja tästä suoraan jäljelle lähettäminen. Hitsi tämähän toimi, Juju jäljesti aika vauhdilla, mutta siitä viis.  Keppiin reagoi nopeasti ja putos maahan keppi jalkojen välissä saman tien. Kepin ja seuraavankin jälkeen pieni haukutus ja saman tien jäljelle toimi hyvin, annoin mennä pitkällä liinalla ja vauhdilla ja tuntuu että nyt oli motivaatio kohdillaan. Patukkakin tuli vastaan aivan täydellisessä kohdassa, hyvästä jäljestyksestä palkkana, että tuntui että kerrankin treeni onnistui. Hyvä oli fiilis Jujullakin ja porot täysin unohdettu. Oispa hienoa jos pikkuhiljaa saatais porojen aiheuttama häiriö pois mielestä. Juju on kuitenkin hyvä jälkikoira ja keppien ilmaisukin olisi nyt kunnossa.

Lampaiden joukkoon on soluttautunut paimen

Tottiksessa ei ole ollut mitään ihmeempää. Juju on edistynyt kovasti häiriön siedon kanssa. Ollaan treenattu 1-2 kertaa viikossa yhteistreeneissä ja tämä on auttanut paljon. Ampumista ollaan otettu muutamia kertoja ja ensimmäisten kertojen pään käännöstä lukuunottamatta Juju ei ole reagoinut mitenkään. BH:n kanssa en pidä kiirettä, mutta talvella voisi käydä tokokokeissa. Pikapuoliin pitäisi ruveta treenaamaan liikkuroituna alokasluokan liikkeitä ja sitten ottaa tavoitteeksi tokon korkkaaminen.

Hakua ja ihan vähän jälkeä

Huh juhannus ohitettu ja päivä alkaa lyhenemään. Ei uskoisi että ollaan keskikesässä, vuoden ensimmäinen lämmin päivä kun oli vasta tällä viikolla. Kylmä alkukesä on toisaalta ollut oikein hyvä treenaamiselle eikä itikoitakaan ole ollut haitaksi asti. Nyt itikoita sitten ON haitaksi asti. Eilen meni hermo niin, että pakkasin koirat autoon ja ajettiin halliin treenaamaan, sisällä saa sentään olla rauhassa. Ihana Lapin kesä... Alkukesä ollaan treenattu hakua ja tottistakin suhteellisen ahkerasti. Jälki on jäänyt vähemmälle, siinä otetaan ryhtiliike heti ens viikolla kun jään lomalle.

Hakua päästiin kunnolla treenaamaan metsässä vasta vapun jälkeen Eloisa-Off Line's leirillä. Siellä tuli esiin aika isoja ongelmia vieraiden maalimiesten kanssa leikkimisessä ja muutenkin Juju oli aika tavalla pihalla kaikissa treeneissä. Juju väisti ekassa treenissä ollutta miespuolista maalimiestä ja tän jälkeen ei leikkinyt kunnolla patukalla kenenkään kanssa. Narupallolla leikki kahden maalimiehen kanssa taas hyvin. En tiedä johtuiko sitten pallosta vai leikittäjästä enemmän. Seuraavat treenit yritettiin pitää hauskoina, vauhdikkaina ja lyhyinä, palkka vaihdettiin 2 pallon leikkiin, mikä ei ehkä ole sekään ihan Jujun juttu. Juoksevat ja hilluvat tai treenin lopuksi metsään jäävät maalimiehet saa pahimmillaan Jujun vaan passivoitumaan kun se rauhottelee itseään. Jälkikäteen pohdittuna olisi ollut parempi vaan selkeyttää treeniä sen sijaan että porukalla hillutaan. Pohdittiin ongelmia kouluttajan (Marko Kalliokoski), Jujun veljien ja isän omistajien kanssa ja päädyttiin siihen että odotellaan mörköiän tasaantumista ja viettienkin tasapainottumista enkä ota sen kummempaa stressiä ongelmista. Leirin jälkeen keskityin siihen että Juju on kartalla mitä ollaan menossa tekemään, ilmasutreenit jätettiin tauolle ja ilmasutapaakin pohdin uudestaan.  Toukokuu treenattiin parikin kertaa viikossa tutun porukan kanssa ja muutama vieraskin maalimies treeneihin eksyi. Myös yksi miespuolinen, minun mielestä aika "paha" mies. Palkkoina pallot tai purutyyny, eikä ole enää ollut ongelmaa leikkimisen kanssa.

Kuva Elina Suomalainen

Kesäkuun ekana viikonloppuna oltiin Louella KSPK:n pk-leirillä, jossa hakukouluttajana oli Mari Hyytiäinen, paljon tuli vinkkiä treeneihin. Muutamia kirjoitin ylös:

- Selkeät rutiinit ja hallinta rakennetaan jo nuorelle koiralle: sisääntulot, vieressä kulkeminen, odottaminen jne. Tämä selkeyttää ja koira oppii että hallinnan kautta pääsee tekemään.
- Käytä alkuun ja tarvittaessa apuja: tuuli, näkö, ääni, kaistaleet, maaston muodot,TALLAUS
eli vanhat kunnon kaistaleet! Kaistaleiden avulla on kätevä treenata mm hankalia maaston muotoja (tien, ojan, puunrungon ylitykset) ja maastonmuutoksia.
- Jos koira lähetetään valmiille ja se ei uppoa riittävän syvälle, ei käytetä apuja vaan mennään syvemmälle ja lähetetään niin kauan että koira uppoaa
- Optiset urat: koirat seuraa aukkoja metsikössä, aukot on eri kohdissa koiran korkeudella kuin ihmisen, katso lähetyspaikat "koiran näkövinkkelistä"
- Koira saa vahvisteen siinä vaiheessa kun se saa hajun. Tämä toimii kuin naksu, ota se huomioon treenejä suunnitellessa ja treeneissä.
- Vahvista koiraa kun se saa hajun (kehu ja innosta... siellä se ukko on...)
- Selkeä ohjaus, älä sählää, älä kiirehdi, lue koiraa!
- Lähetyksessä anna koiralle selkeästi suunta, katso itse takakreppiä, älä koiraa!
- Osaavalta koiralta vaaditaan, mutta EI vihaisesti.
- Kulmat on tärkeitä, tallaus on tärkeää tehdä suoraan niin että kulmat on kulmia ei pyöreitä.
- Koirille joilla taipumus jäljestää ja ottaa tallausjälkiä tehdään ylisyviä pistoja, maalimiehet kiertää takakautta. Maalimies voi kulkea piilolle esim 70 m:ssä ja tulla piilon kohdalla 50 m syvyyteen.
- Koira joka ei tarkasta etukulmaa kunnolla tai irtoa tyhjälle: laita toiselle puolelle ja sillä aikaa maalimies menee etukulmaan/takarajalle ja lähetä koira uudestaan. Koira oppii tarkemmaksi.
- Taaksepäin työskentelyä voi vahvistaa liikkuvat maalimiehet, koira oppii löytämään maalimiehen nopeammin ottamalla sen jäljen! Harkiten liikkuvia maalimiehiä.
- Hämmästytä kuriton koira,  joka ei tottele luoksetulokutsua eikä esim palaa tyhjältä vaan karkaa toiselle puolelle, leikkaamalla sitä vastaan (ja torumalla). Koirat hämmästyy ohjaajan yhtäkkistä ilmestymistä niiden juoksulinjalle (astraali tiivistymä) ja rupeavat kuvittelemaan että se voi tapahtua koska vain :D
- Haukkuvan koiran ilmaisu kohdistetaan leluun (joka ensin jalan alla), ei saa haukkua naamaa.
Lelu voi olla ensin isosti näkyvissä ja häivytetään niin että esim pallo on lopulta litistettynä jalan alle.

Juju teki lauantaina 3 pistoa, etukulmiin piti tehdä haamut, mutta muutettiin suunnitelmaa. Toiselle puolen oli niin voimakas vastatuuli että päätettiin käyttää pelkkää hajua apuna. Aika epävarma lähetys ja tarvittiin toinen lähetys ennen kuin upposi riittävän syvälle. Toisella puolen tehtiin sitten haamu, lähti hyvin, upposi ja leikki maalimiehen kanssa tosi hyvin. Tältä otettiin sisääntulo jonka jälkeen kuljetin keskilinjalla jonkun matkaa, tämä onnistui tosi hyvin, helpompaa näin kun liinassa roikkuminen tai sivulla käskyttäminen. Kolmas maalimies haettiin hajulla, hieman oli haastavaa kun tuuli pyöritti hajua. Ohjaaja sai noottia epäselvästä ohjauksesta, koira oli hajujen suhteen hyvin kartalla, ohjaaja ei niin ollenkaan. Tämä ongelma on kyllä tiedostettu.

Sunnuntaina kokeiltiin ilmasua, kerroin että olen edelleen epävarma tekisinkö Jujusta haukkuvan vai rullakoiran. Näytettiin sitten Marille haukkumista muutaman ilmaisupiston verran ja Mari totesi että se on aivan ok. Jujulla on vielä saalis vähän tukossa, haukku ei lähde heti kunnolla mutta tilanne korjaantuu, no hätä. Marin mielestä haukku on Jujulle ihan sopiva ilmaisumuoto ainakin siinä tapauksessa että emme rupea puruja ottamaan tosissaan. Palkka kuitenkin muistettava heittää Jujulle, ei ojenneta ja ruveta heti taistelemaan. Tää on kyllä aika oleellista muutenkin, Juju ei tartu patukkaan mitenkään erityisen varovasti...

Louen leiriä seuraavana viikonloppuna oli sitten oman hakuporukan leiri Leirikarissa, kouluttajaksi oltiin pyydetty Niemisen Reijaa. Nyt loksahteli palaset sitten oikein kunnolla kohdilleen, ohjaaja sai riittävästä rautalangasta väännetyt neuvot lähetyksiin ja oli muutenkin aivan superkiva viikonloppu. Jujun kanssa pohdittiin lähinnä motivaatiota, ohjauksen selkeyttä ja suoria pistoja. Ensin Reija näytti miten Jujun tyyppisen koiran kanssa leikitään (Reija oli erinomainen leikittäjä ja osasi sen myös muille opastaa), sen jälkeen tehtiin 4 pistoa haamuilla tai ääniavuilla (avut molemmin puolin yhtä aikaa). Hyvin meni, motivaatio kohdillaan, suorat ja syvät pistot. Ohjaus laitettiin kuntoon erityisesti lähetyksen osalta ja nyt on vihdoin mullekin selvä miten Jujun lähetän pistolle, Reijan "asento" (jalat ei saa liikkua!) on oikein toimiva. Illalla otettiin pihassa ilmaisuja. Kokeiltiin sekä rullaa että haukkua koska en edelleenkään ollut päättänyt kumpi se olisi. Rullan tuonti oli juuri sellaista kun se on: Juju otti kaikesta ympärillä olevasta häiriötä ja kovasti piti huhuilla että sai sen keskittymään ja tuomaan rullaa. Sen jälkeen kokeiltiin haukkua niin että Reija oli maalimiehenä ja Jujuhan haukkua paukutti hyvällä tekniikalla ja motivaatiolla kun Reija oli sitä aiemmin päivällä leikittänyt. Todettiin yhteen ääneen, että tehdään Jujusta haukkuva. Oikeassa tunnetilassa haukku lähtee niin luonnollisesti ja hyvin, että verrattuna siihen rullaräpellykseen (mitä ei tosin oltu treenattukaan kuin 1 kerran aikaisemmin) haukku näyttikin kyllä hyvältä. Uskon että siitä tulee hyvä kun saa vielä vahvistettua saalista ja oikeaa tunnetilaa. Tähän on jo auttanut ja auttaa kun Juju on päässyt SPL alaosaston suojeluryhmään leikkimään Jarin kanssa. Pari kertaa on käyty ja se on ollut kyllä tosi hyödyllistä ja hauskaa.


Sunnuntaina oltiin samalla radalla ja tutulle radalle laitettiin Jujullekin valmiit maalimiehet. Ensimmäinen pisto jäi vähän lyhyeksi eikä maalimies löytynyt (myötätuuli), mutta muuten Juju upposi hyvin ja suoraan ja maalimiehet löytyi. Ensimmäisellä kahdella pistolla sisääntulot, joista lähetys onnistuu mulla helpommin. Kolmannella kuljetin Jujua "vieressä" käskyllä, onnistui hyvin makupalalla (luojalle kiitos Jujun ruokahalua on parantunut ja makupalat hakumetsässäkin kelpaa), keskilinjaa vähän eteenpäin, 90 asteen käännös ja lähetys. Onnistui hyvin. Viikonlopun treenit onnistui nyt kaikki todella hyvin ja tuntuu että sekä Juju että minä mentiin mielettömän paljon eteenpäin. Nyt on treeniohjelmassa sekametsää, vähitellen myös valmiita maalimiehiä ja tyhjiä  (muistettava I T menetelmä). Haukkua treenaan ensin itse niin että Juju haukkuu kengän alla olevaa lelua joka päivä ja pikkuhiljaa kentällä ilmasutreeniä ja sitten metsään. Suorapalkkaan voisi yhdistää maahanmenoa tai ainakin palkkaus selvästi kauempana että ei tule kiusausta tulla liian lähelle maalimiestä, pussailla tai muuten härkkiä. Vieressä kulkemista vahvistan lenkillä ja muussa yhteydessä paljon.

Viime viikolla (juhannusaaton aattona ja juhannuspäivänä :P) treenattiin 2 kertaa alkalointilaitoksen radalla. Torstaina 4 mm sekametsä, joka oli myötätuulen puolelle vaikea. Laitettiin nimittäin maalimiehet 60-70 m syvyyteen. Juju treenasi viimeisenä ja tuuli tyyntyi sen verran, että varsinkin toiselle puolen ei tuntunut saavan hajua millään. Toisella puolen ei mitään ongelmaa, mutta toisella (myötätuuli jos nyt ylipäänsä tuulta oli) puolen oli vaikeuksia löytää. Kun ei saanut hajua, rupesi seuraamaan edellisen koiran jälkiä (Valtti teki tosi syvät pistot kun ei myöskään haistanut maalimiestä ennen kuin aika pitkään etsittyään). Viimeisellä ei sitten saanut hajua millään ja rupesi kaartamaan joko vasemmalle (Valtin jäljille) tai oikealle (viimeinen Valtilla käytetty piilo) eikä millään mennyt suoraan syvemmälle, missä MM olisi löytynyt. Siirryin lähettämään edemmäs ja edemmäs kunnes oltiin jo melkein piilolla. Hyvä harjoitus, mitään ei löytynyt jälkien päästä vaan lopulta sieltä edestä minne ohjaaja koko ajan yritti ohjata. Huomasi kuitenkin ettei Juju vielä osaa upota suoraan ja luota siihen että maalimies siellä olisi vaikka hajua ei heti saa. Ja toisten koirien jäljet vetää huomattavan paljon. Näitä täytyy treenata. Lauantaina oltiin samassa paikassa, Juju oli ensimmäisenä. Etukulmiin haamumuistikuvat, tosi hyvin. 3 ja 4 maalimies valmiina kun intoa ja syvyyttä oli pistoissa niin hyvin. Nämä meni aika täydellisesti, syvät suorat pistot ja hyvä lähetys. Aletaan Jujun kanssa kohta olla aika hyvä tiimi. Tällä viikolla on vielä 2 hakutreenit ja sitten pidetään ainakin pari viikkoa taukoa jonka aikana tehotreenataan jälkeä ja käydään lampaitakin paimentamassa.

Jälkeä ollaan treenattu koko kesänä suunnilleen yhden käden sormilla laskettavat kerrat :o Uskomattoman laiska olen ollut sen suhteen vaikka tarkoitus oli kyllä panostaa paljonkin jälkeen. Pieni motivaationotkahdus siihen tuli kun syksyllä sain pakan niin sekaisin. Tai porot sai, mutta en itse tajunnut miten ongelmia korjata ja siinä meni sitten motivaatio sekä Jujulla että minulla. Edelleen Juju menee herkästi väärään tunnetilaan ja rupeaa bongaamaan riistan hajuja, mutta muutama konsti on tähänkin löytynyt. Makupalat on ruvenneet kelpaamaan vähän paremmin ja Juju on nyt innostunut myös leluista jäljellä. Syksyllä ei leikkiminen tullut kuuloonkaan jäljellä. Mökillä Pirkanmaan metsässä Juju jäljesti ihan ok,makupalatkin kelpasi jäljellä, kepit ei. Kepit kuuluu edelleen Jujun mielestä aivan jonnekin muualle kuin jäljen päälle. Erikseen treenattuna kepit on kuitenkin  ihan loistojuttu. Nyt olen treenennut keppi-ilmaisua uudelleen naksulla. Opetin Jujun menemään maahan kepeillä (tämän Juju ratkaisi siihen muotoon, että se menee maahan keppi suussa) ajatellen että maahanmenon saisi selkeämmin lihasmuistiin ja "automatisoitua" kuin kepin tuomisen, saas nähdä. Nyt treenataan vielä hetki keppejä erikseen ja yritän saada niihin sellaisen motivaation ja rutiinin, että se kantaisi jäljestykseenkin. Jälkimotivaatiota olen hakenut porometsissäkin minijäljillä, jonka päässä on pallo/purutyyny. Viikonloppuna olikin aika hauska jälki, kun Juju oli haistanut porot lähellä, minä olin nähnyt tuoreet jäljet ja lopulta janalle ilmestyi Lapinkoirakin (omistajineen hihnassa onneksi). Arvelin että en saa Jujua edes lähtemään jäljelle, mutta kaikki tämä nostikin Jujun sellaisiin svääreihin että se ajoi jäljen -elämänsä ensimmäisen kerran- juuri sellaisella draivilla mitä olen koko ajan hakenut. Turhautin Jujun aikamoiseen tilaan laittamalla sen maahan odottamaan lappalaisen häviämistä näköpiiristä ja se nostikin sitten viettiä sopivasti. On nää pojat niin erilaiset. Jekun kanssa käytin vuosia kun mietin miten saan virettä alas ja vältin turhauttamista kaikin keinoin. Jujun kanssa pitää tehdä juuri päinvastoin. No pikkuhiljaa alan oppia.

Hankikelit ja Jane 13 v

Viime viikonloppuna juhlittiin Janen synttäreitä, 13 vuotta tuli täyteen perjantaina. Päivänsankari on ollut viime aikoina tosi pirteä, viikonloppuna tehtiin tunnin lenkkejä ja treenaamaankin Jane vähän pääsi. Hanget kantoi aamuisin minuakin ja lähimetsän kantohangilla Jane hepuloi ihan samaan tapaan kuin kaikkina aikaisempinakin keväinä. Mieli on vielä pirteä mutta välillä ei kroppa meinaa ihan pysyä mukana. Takapään heikkous minua huolestuttaa, mutta toistaiseksi se ei tunnu Janea kovasti haittaavan. Takajalat reagoi välillä vähän hitaasti, tärisee ja liukkaalla alustalla seistessä saattaa meinata pettää alta, mutta liikkeessä jalat toimii pääsääntöisesti ihan hyvin. Liikunta tekee selkeesti hyvää,  nytkin viikonlopun pitkien lenkkien jäljiltä Jane on tosi hyvässä kunnossa ja takajalat nousee reippasti. Autoon ja esim sängylle Jane hyppää edelleen ongelmitta ja lihakset on hyvässä kunnossa. Kaikessa Jane olisi mukana, ensimmäisenä osingoilla palkoissa ja pikku treenit ja tehtävät saa sen silmät loistamaan. Jane onkin tämän huushollin innokkain siivoaja, se kantaa minulle kaikenlaiset lattialla lojuvat esineet kynistä, grotskupojista tippuneisiin karvatuppohin ja puukopasta pudonneisiin tikkuihin.  Näkö ja kuulo on heikentyneet, mutta ei vielä niin paljoa että sekään menoa haittaisi. Lievää dementiaa Jane taitaa tosin potea, joskus sen pitää hetki miettiä ennen kuin muistaa mitä joku käsky tarkoittaa :D Mutta päivä kerrallaan... Ei tätä yhteistä aikaa kuitenkaan enää hirveän paljoa ole jäljellä.

Haaveilin talvella salaa, että kevät olisi myöhässä ja tänä vuonna ei hankikelejä tulisi ollenkaan. Jujun kanssa oli niin helppo lenkkeillä metrisessä pehmeässä hangessa kun tiesi ettei se pääsisi/jaksaisi pitkälle vaikka poro tai jänis nenään eteen juoksisi. No siinä kävi tietenkin sitten niin, että hankikelit tuli aikaisin ja näyttää jatkuvan pitkään. Mutta oikeastaan ihan hyvä ja kiva. Eilen tosin alkoi lumisade, joka pehmittää varmaan hanget taas aika upottaviksi. Viime viikolla kaivoin kuitenkin kaikki parittomat valkoiset sukat ja muut lumeen maastoutuvat esineet ja treenattiin kantohangilla esineruutua ja tarkkuusruutua. Juju on edelleen erittäin kiinnostunut metsän hajuista, tuoreita poron tai jäniksenjälkiä se ajaisi silmät leimuten ja nenä monta senttiä lumen alla kyntäen ja erityisesti tuulisella säällä sen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin tuulen tuomiin kaukanakin olevien eläinten hajuihin. Hajuihin lukkiintumisen saa pois järjestämällä muuta tekemistä, joten me sit treenataan paljon metsässä. Esineruutua, tarkkuusruutua, tottista ja temppuja on tehty viime aikoina. Juju ehdollistuu tosi nopeasti paikkoihin, muistaa pitkään paikat jossa on syttynyt poronhajuista tai nähnyt jäniksen loikkivan tien yli. Tätäkin olen "hyödyntänyt" ja ollaan treenattu samoissa paikoissa kun olen yrittänyt "vastaehdollistaa" esim teettämällä temppuja jängällä jossa Juju on kiihtynyt poronhajuista tai esineruutua jäniksenjälkien päällä. Tää kyllä toimii, mutta vielä tässä on tekemistä. Sinänsä kivaa, että Juju tekee töitä mun kanssa mieluummin kun seuraa riistan jälkiä, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä jos voitaisiin ihan vaan lenkkeilläkin.  Mutta eiköhän sekin päivä tule.

Esineruutu ja pikkuruutu on treeneinä sujuneet kivasti, Juju etsii sinnikkäästi, tosi hyvällä motivaatiolla ja tekniikalla. Pikkuesineet se myös tuo oikein siististi. Hakuakin ollaan aloiteltu, mutta vielä ei ole kunnolla päästy metsään. Lauantaina otettiin kentällä ilmaisuja Kirsin ja Rauhan kanssa ja kokeiltiin vähän erilaista palkkaa ja eri palkan paikkoja. Ruokarasioita Juju haukkui vähän innottomasti joten vaihdettiin patukkaan. Edelleen haukku tuli yhden haukun "sarjana" ja kokeiltiin sitten vielä purutyynyä, jota Juju rupesi paukuttamaan innolla. Joten purutyyny saa olla palkkana nyt ainakin niin kauan että haukku rupeaa lähtemään heti ja innolla.  Tokoa ja tottista ollaan metsä- ja hihnalenkkejä lukuunottamatta treenattu vaihtelevalla innolla. Nyt on Tassuvaara aurattu, joten sinne tulee lähdettyä melko usein kun on meidän lenkkimaastojen lähellä. Treenit sujuu yksin pääasiassa hyvin, mutta häiriönsietoa pitäis nyt treenata ihan tosissaan ja vähän suunnitelmallisemmin. Tällä hetkellä Jujuun sopii parhaiten sanonta "kyllä se kotona osaa" ja työlistalla ois häiriötä, häiriötä ja häiriötä.

Viime viikolla mittasin kaikki koirat Tassuvaarasta löytämälläni säkämitalla. Erittäin epäviralliset tulokset oli: Juju 60 cm, Jane 62 cm ja Jekku 64 cm. Juju kävi myös rokotuksilla, jossa sen painoksi punnittiin 22.5 kg. Melko pieni poika, mutta hyvä niin kun se kuitenkin on omasta mielestään sylikoira.

Jälkee

Lähestyvän ja alkaneen loman kunniaksi tuli tehtyä jälkiä aika tiuhaan.

Torstaina pentukurssilaisten kanssa Mellavaarassa: Ehkä tunnin vanha, makupaloja (maksaa ja natural menu) alussa n. joka toisella askeleella, harvemmin keskellä, tyhjiä pätkiä ja lopussa taas vähän enemmän. Pituutta vajaa/max 100 m, 2 kulmaa, puolessa välissä ja lopussa rasiapalkka. Oli vähän semmoista haahuilua, hellettä mutta kuitenkin jonkinlainen tuuli ja  kuivassa, lähes aluskasvuttomassa maastossa jäljen haju jotenkin siirtyy ilmavirtojen mukana melko herkästi. Juju napsi paremmat makupalat (maksa) mutta ei läheskään kaikkia. Rauhallista menoa edelleen.

Perjantaina treenattiin Mellavaarassa Elinan ja Heidin kanssa. Jälkien vanhetessa otettiin esineruutua (juju) ja tarkkuusruutua (jane). Jujulle heitin itse tai Elina vei esineen ja intoa oli taas ihan vaikka muillekin jakaa. Toi vauhdilla ja sitten leikittiin :) Kolmannella kerralla ohi pyöräili Niina ja Camo, odotin että ovat menneet pitkälle ennen kuin lähetin Jujun, mutta jäihän se Jujun mieleen kummittelemaan. Haki esineen, toi vauhdilla, vähän leikittiin ja sitten naps, Juju lähti. Juoksi Camon perään miljoonaa, mutta ei onneksi tavoittanut ja tuli takaisin ennen Kittilän tietä. Hieno työmoraali kuitenkin kun sentään toi esineen mulle ensteks. Satoi ja jäljet vanheni, Jujun kohdalla liian kauan, ja jälki oli liian vaikea. Alku ja osa jäljestä meni silti oikein hyvin, mutta loppusuoralla oli ongelmia ja jälki katosi hetkeksi. Juju nappasi kuitenkin jäljen ennen loppupalkkaa ja jäljesti lopun. Mellavaarassa kaikista kuivimmat jäkäläpaikat on hankalia, jälki tuntuu niissä siirtyilevän ilmavirran mukana ja (ainakin minun) kaikki koirat ajaa jälkeä jotenkin epämääräisen näköisesti. En tiedä, mutta hieman hankala se maasto on ainakin rutikuivana hellekesänä :p

Lauantaina kävin kattomassa maastoja tulevia jälkikokeita varten. Helle oli taas brutaali, mutta tein kuitenkin jäljet joista Jekku ajoi yhden ja Juju toisen. Jujun jälki oli tällä kertaa helpompi, alle 100 m, U:n mallinen, ikää ehkä puoli tuntia, makupaloja (maksa + natural menu) taas alussa, kulmissa ja muuten siellä täällä. Tämä meni oikein hyvin ja hyvällä motivaatiolla.

Sunnuntai-aamuna treffattiin jälleen Mellavaarassa Riitan ja Kirsin kanssa. Riitta ja Kirsi harjoitteli kisajäljen tekoa, joista yhden Jekku ajoi. Siitä ei tullut oikein mitään vaan Jekku hukkasi/vaihtoi jäljen heti ekassa kulmassa. Maasto alkaa olla niin käytetty, Jekku popsi sekä janalla että lähellä viimeistä keppiä makupaloja, joita pentujen jäljistä on jäänyt, että oli ehkä liikaa häiriötä ja harhajälkiä. Jujun jäljellä oli alussa makupaloja joka toisella-kolmannella askeleella. Kulmia 2 (u-mallinen jälki) joissa myös makupaloja. Loppusuoran tein laahaamalla ilman ruokaa, välissä 2 + lopussa 1 ruokarasia. Tämä onnistui ihan hyvin ja Juju alkoi innostua rasiapalkoista.

Maanantaina tottisteltiin ja uitiin. Tiistaina trefattiin taas Riitan & Liehkun kanssa. Tällä kertaa kunnon mustikka/puolukkavarvikko, makupaloja (frolic) siellä täällä, välissä 2 ja loppurasia. Pituutta vajaa 100 m, pari loivaa kulmaa. Juju meni aika vauhdilla ja korkealla nenällä. Ei raaskittu pitää koiria autossa, joten jäljet oli tosi tuoreet ja vähän turhankin helpot. Juju teki vielä toisen pikkujäljen, kun halusin kokeilla maalimiestä jäljen päässä. Samalla tuli kokeiltua eka vieraan tekemä jälki. Juju söi matkalla yhden makupalan, muu ei enää kelvannut. Jälki päättyi vähän liian lähelle autoja, jossa peräkoukkuun kiinnitetty haukkuva Liehku oli vähän liian suuri häiriö. Keli oli jo tässä vaiheessa, klo 10 tosi helteinen ja toinen jälki ois kyllä saanut jäädä tekemättä. Riittaan törmääminen sai kuitenkin hännän heilumaan villisti ja itse Riitta oli paljon parempi palkka kuin Riitalla olevat pallo ja ruoka. Kokeilen kyllä uudestaankin laittaa jäljentekijän loppupalkaksi.

Leirillä

Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna oltiin perinteisellä RPKK:n pk-leirillä Jujun kanssa. Leiripaikkana tällä kertää Leirikari, kun kaupunki otti ja laittoi Hirvikarin myyntiin. Hauskaa oli, treenattua tuli, Jujulla oli hirmuisen kivaa ja se oli koko viikonlopun ihan oma Risto Reipasmainen itsensä. Jane ja Jekku jäi kotiin Anniinan hoitoon ja sekin oli sujunut ihan hyvin.

Oltiin jälkiryhmässä Kimmo Sairasen opissa. Kimmo on pelastuspuolen ihmisiä ja treenaa pikkuisen erilailla jälkikoiria kuin mihin itse olen tottunut. Ei tuntunut suosivan makkarajällkiä vaan opetti suoraan koiran etenemään ihmishajuvanaa pitkin palkalle. Periaatteena oli, että koira oppii heti ja paremmin jäljestämään ominaishajua, motivaatiota korostettiin. Ekana päivänä olin vähän h-moilasena kun katsoin miten yhtäkin koiraa hetsattiin juoksemaan pallolle tai käytettiin laumaviettiä koiran motivaation ja kierrosten kohottamiseen sellaiselle tasolle, minkä minä olen oppinut "kielletyksi". Mutta niin se vaan näytti toimivan. Älyttömän hyödyllistä saada vähän uutta näkövinkkeliä jäljen opettamiseen ja kyllä varmaan otan vielä näitäkin menetelmiä käyttöön. Jujun kanssa treenattiin ihan samaa rataa kun siihenkin saakka. Itse olin toivonut että saisin jo "luvan" ruveta tekemään vähän jotain muutakin. Ruuan kylväminen nurtsille on välillä tuntunut tylsältä, mutta jatketaan nyt samaan malliin ainakin toistaiseksi. 

Juju bondaa kouluttajan kanssa

Jujun treeneissä ei ollut oikeastaan mitään kovin ihmeellistä. Juju keskittyy hyvin, kehuttiin hyvähermoiseksi (niin minustakin), nenä pysyy maassa ja  ikäisekseen se oli muutenkin aika pätevä.
Lisää matkaa, kulmia ja makupalattomia pätkiä lisäten jatketaan. Muita huomioita oli nyt muurahaisten välttely, yksi jälki meni pilalle kun maksanpalat oli muurahaisten kuorruttamat. Natural menu ei niille tuntunut kelpaavan, joten sitä sitten metsäjäljille. Makupalapurkin jätin jäljen päähän ja niin taidan tehdä jatkossakin. Toistaiseksi ei ainakaan ole pelkoa että vauhtia olisi liikaa, sais jopa olla vähän enemmän, mutta se taas kyllä on verrannollinen niihin makupaloihin. Jos laitan normi-kuivamuonaa, niin Juju menee reippaasti syömättä yhtäkään nappulaa. Jos laitan vähänkin parempaa, se napsii joka makupalan ja etenee hyvinkin hissukseen. Enpä usko että tämä on mikään ongelma. Eiköhän vauhtia tule lisää kun ruokaa vähennetään jäljellä.

Muiden koirien treeneistä tuli vinkkeinä mm:

Liinankäyttö treeniä :D

- Alkuopetus hiihtojäljillä (tätä tehtiin Liehkulle): Koiran nähden (ensin) tai mielikuvana jäljentekijä hiihtelee kunnon hajuvanan ja jättää jäljen päähän palkan joko ruokakupissa tai lelun. Liehku ei innostunut palkasta kovin paljoa ja muutettin niin, että jäljentekijä jäi maalimieheksi palkkaamaan jäljen päähän. Tämä toimi hyvin motivaation kohottajana.

- Kimmo kouluttaa koirat tunnistamaan jäljentekijän ominaishajun ja jäljestämään myös kovalla alustalla (asvaltti, lumi, jää) ja kovassa häiriössä (esim Prisman parkkipaikalla). Ilman makupaloja tehty alkukoulutus parantaa hänen mukaansa koiran kykyä seurata jäljentekijän ominaishajua. Mielenkiintoista. Enemmän kyllä tulen Jujun kanssa tekemään kaikenlaisia vaikeitakin jälkiä, kovaa alustaa ja pahoja häiriöitä. Kunhan nyt päästään vähän pitemmälle.

- Motivaatiota korostettiin, sitä treenattiin melkein joka koiralle lisää. Sitä lisättiin mm käyttämällä laumaviettiä (maalimies jäljen päässä), kunnon palkoilla vinkupalloilla yms.

- Liinan käyttöä treenattiin ihmisillä :D Valjastettiin vuorotellen toinen toisemme koiraksi ja opeteltiin reagoimaan oikea-aikaisesti. Ihan hyödyllinen harjoitus, koirana ollessaan huomasi miltä ohjaajan epälooginen ohjaus ja esim pakotteet tuntuu.

PM-kisa

Kesän ainoat pk-kokeet käytiin Jekun kanssa Kemissä 31.8. Koe oli samalla PM-kisa ja olin ilmottanut Jekun jäljelle. Tuomarina jälkikoirilla Allan Aula. Kirjoittelin kisaraporttia heti kokeitten jälkeen, tässä se on nyt viimeistellyssä muodossa:

Jäljillä aloitettiin, nostin meille jäljen nro 4 (yhteensä 5 kilpailijaa). Jäljet oli eri paikassa missä Yöttömän yön jäljet on olleet ja maasto vaikutti yllättäen ihan hyvältä. Alueella oli soramonttuja ja metsä kuivan näköistä kangasta. Jekun janan takana näkyi vähän kosteampaa ja puolet tai 2/3 jäljestä olikin suota, mutta ei mitään erityisen pahaa.

Jana muuten ihan ok, mutta n. puolessa välissä lähti vasemmalle ja rupesi vetämään takapuoltaan maahan :o Allu huusi että väärä, ilmeisesti siis väärä jälki, käännyin takaisin janalle jonne Jekkukin huitas ja nosti uuden jäljen lähempää takakreppiä. Sinne huideltiin ihan hyvän tuntuisesti, melko pian nousi keppi. Tämän jälkeen meni monta sataa metriä ja useampi isohko oja ennen kuin nousi 2 keppi. Kolmannen kepin nostin minä itse :| ja kohta menimme hiekkatien yli. Oltiin pyöritty aika paljon ja olin niin sekaisin suunnista että luulin että menimme sen tien yli, jota pitkin oltiin janoille ajettu. Näin 5-jäljen koirakon auton ja taas rupes aivot raksuttamaan että ollaankohan jo heidän jäljellä kun heidän janansa oli tien toisella puolen. Nousi kuitenkin ihan oikeanumeroinen keppi, 4 plakkarissa ja matka jatkui. Pyörittiin siinä tien lähellä ja koko ajan arvelin että jälki kohta loppuu, mutta kun seuraavakaan keppi ei ollut vielä kutoskeppi rupesi hymyilyttämään. Kutoskeppikin löytyi hyvissä ajoin, jäljeltä täydet 170 p. Tuntui mukavalta erityisesti kun jälki ei ollut treeneissä mennyt kovin hyvin. Jekku ajoi koko kesän jälkeä hyvin ja intensiivisesti, mutta keppeihin reagoiminen kärsi melkoisen inflaation.  Erityisesti jos jälki on vaikea, tuntuu että kepit "unohtuu". En oikein pysty uskomaan että Jekku ei niitä haistaisi kun kävelee suoraa päältä. Mutta jälki itsessään tuntuu olevan nyt SE juttu ja kepit vähän sivuseikka. Ennen kokeita sain kuitenkin pari tosi onnistunutta keppimotivaatiotreeniä, jotka varmasti auttoi tässä. Palkkaa paransin niin että se tulee rasiasta mahdollisimman juhlallisin seremonioin ja on laadultaan sitä luokkaa (kissanruoka-metvursti linjaa) että sitä varten kannattaa pysähtyä.

Hyvällä mielin menin tietenkin tottikseen, joka oli kuitenkin sitten ihan fiasko.
Jouduttiin taas 3-koplaan jossa Jekun suoritusnumero keskimmäisenä.  Jekku oli jo autosta pois tullessa paineessa, ehkä myös jotenkin fyysisesti huonovointinen (selkä). Unohdin kaikki rutiinit saman tien, kun Jekku ei meinannut istua. Sitten rupesin taas säätämään ja sähläämään ja loppujen lopuksi juostiin kehään niin että Jekku ei ottanut kontaktia ollenkaan. Ilmottautumisten jälkeen Jekku meni odottamaan ja laitoin sen maahan, jossa se ei olisi halunnut pysyä (painetta? epämukavaa oloa? en tiedä, mutta ihan kauhean kummassa vireessä se oli, tahmea, epävarma ja outo).  Kun tuli meidän vuoro, sama outous jatkui. Seuraaminen oli kamalaa, Jekku jätätti, haisteli maata, haahuili ja haisteli henkilöryhmäläisiä. Sitten kuitenkin parani, liikkeestä istuminen oli hyvä (muistaakseni 10), maahanmeno ihan ok, luoksetulo samoin. Seisomisesssa tais ottaa lisäaskeleita, muuten hyvä. Tasamaanouto ok, mutta sitten heitin vähän vinoon kapulan esteen yli. Lensi kuitenkin kauas ja niin vähän vinoon, että en arvellut haittaavan kun noita vinoja heittoja nyt on treenattu. Mutta Jekku kiersi molempiin suuntiin esteen. A-esteen yli kiipesi, mutta kiersi takaisin tullessa. Tästä huolimatta eteenmeno oli tosi hyvä, maahanmeno nopea. Sain siitä kehuttua, mutta siitä huolimatta paikallamakuussa Jekku ei pysynyt alkua pitempään. Laukausten aikana lähti minun luo ja oli kauhean paineistunut. Tästä kaikesta raavittiin kasaan muistaakseni 63 p.

Pettymyksen katkeraa kalkkiahan sitä  nieltiin kun en osannut odottaa noin katastrofaalista tottista ja ehdin onnistuneen jäljen jälkeen (joka on ollut se meidän heikoin lenkki) jo mielessäni vähän tuulettaakin. Mutta aika nopeasti pettymys koetuloksesta haihtui ja jäljelle jäi semmoinen epätoivoinen olo siitä, että ei ymmärrä mikä koirassa on vikana ja harmittaa että se on niin kertakaikkisen heikossa tunnetilassa. En edes osannut sanoa oliko ongelma henkinen vai fyysinen ja miten paljon itse sitä aiheutan. No eipä tämä koe ainakaan vähentänyt vatvomista ongelmien laadusta.

Kokeita seuraavalla viikolla mulla oli pakkomielle "varmistaa" oliko ongelma enemmän selässä vai päässä ja kävin kentällä ottamassa esteet sen jälkeen kun oltiin käyty lenkillä soramontuilla. Jekku yritti hypätä, mutta rysäytti aika pahasti esteeseen melkein sen kaataen ja minä päätin että ikinä enää en pyydä sitä hyppäämään sitä per#¤##¤#"¤§ estettä. Pari päivää tämän jälkeen tuli kynsilleni kun selkää silittäessä osuin ilmeisen kipeään kohtaan. Kokeeksi annoin sille kipulääkettä muutaman päivän mikä auttoi ja Jekku rupesi liikkumaan rennommin. Päätin ainakin toistaiseksi jättää Jekun eläkkeelle pk-kokeista. Katsotaan keväällä mikä on selkäjumien tilanne ja kannattaako ruveta enää treenaamaan esteitä niin että kannattaisi kisata.

Hakua ja jäljen tynkää

Lumet sulaa pikkui hiljaa ja lauantaina päästiin jo korkkaamaan Toramon hakuratakin.Ou jee. Kyllä oli taas kiva kyykkiä puun juurella maalimiehenä ja treenata Jekun kanssa metsässä. Jekun vuoro oli viimeisenä, joten se oli aika kierroksilla. Autolla heitin sille kourallisen nappuloita varvikkoon pikakeinona rauhottumiseen. Ihan kuin tää olisi toiminut, Jekku malttoi poimia ehkä puolet nappuloista, mutta mun mielestä kierrokset väheni ainakin 50% siinä syödessä :D 4 maalimiestä, joista 3 suorapalkalla ja 1 ilmaisu sekä 3 tyhjää. Varmuuden vuoksi rulla ylhäällä 3 ekan piston ajan, kun oli kevään ekat treenit eikä montaa treeniä keretä ennen EK koetta ja halusin minimoida kaikki epäonnistumisen riskit. Huoli oli kuitenkin turha, Jekku oli oikein pätevässä vireessä ja työskenteli kuin hakukoiran pitääkin.
Maalimiehet etsi ja löysi hyvin, ilmaisu + näyttö ok, tyhjät onnistui ensimmäistä lukuunottamatta hyvin. Ensimmäiselle lähti vinoon, enkä korjannut (??!??) Toisellekin lähti vähän huonosti, mutta nyt korjasin ja uusintaurityksellä tuli hyvä laatikko josta lähetin lennosta toiselle puolelle ja tämä oli oikein hyvä. Tällä pelillä pitäisi EK 1 hakuosuus olla selvää pässin lihaa.Voittajaluokan hakukoetta varten pitää treenata:
- suoria pistoja
- risteilyä
- pitkiä ratoja
- palkattomia maalimiehiä
- kohottaa kuntoa
- leikata turkki pois (se on tällä hetkellä järkyttävä, kuin näyttely colliella)

Sunnuntaina tein Mäntyvaaran esineruudun liepeille 2 janaa ja niiden vanhetessa tarkkuusruudun. Tarkkuusruudussa oli pieniä kauneusvirheitä; hieman liian vauhdikas aloitus (pitää treenata nyt kaikki pikkuruudut niin että Jekku on autossa tallaamisen ajan, tähän saakka suurin osa treenattu lenkkien yhteydessä ja Jekku viritetty/virittynyt ruutuun eri lailla) ja kuopiakin piti. Lantti löytyi kohtuu nopeasti mutta kun se kuopsastiin uuteen paikkaan niin uudelleen löytyminen kesti huomattavasti kauemmin. Janat onnistui hyvin. Oikaisi vähän ekalla ja tokalla meni toiseen suuntaan vinoon, mutta laitoin tämän puuskittaisen tuulen syyksi. Pääasia että ei ottanut takajälkeä ja  alku oli muuten rauhallinen. Kulmat hyvin ja keppi löytyi jäljen päästä. Iltapäivällä käytiin vielä Tassuvaarassa ottamassa lyhyt tottis. Lauran ja Kiran parina ilmottautuminen, josta Jekku paikallamakuuseen ja minä Kiralle henkilöryhmään. Tämän jälkeen Jekulle seuraamista ja kappas Jekku keuli ja oli lähdössä eteenmenoon. Eli edelleenkin Jekku on sitä mieltä, että paikallamakuun jälkeen tulee eteenmeno (ainakin silloin kun on pari suorittamassa samaan aikaan). Tältä haaveelta pitää nyt katkaista siivet. Henkilöryhmää otettiin myös, siinä piti käydä nuuhkaisemassa Annaa (joka oli lauantaina maalimiehenä), lisää tarvis tätäkin treenata. Luoksetulot oli ok, 2 kg kapulalla pari noutoa, nämäkin ihan hyvin kun vähän autoin pysähtymään ajoissa. Törmääminen kapulan kanssa on vielä aika herkässä.

Hypyt on tauolla ens viikonloppuun saakka. Keskiviikkona molemmat koirat kävi fyssarikäsittelyssä ja Jekun selkä oli tosi pahasti jumissa. Selkää ei saatu kerralla ihan kuntoon joten mennään ens keskiviikkona uudestaan. Jekulla oli myös koko oikea puoli kireä joten ollaan vissiin treenattu liikaa! Pitää ottaa työn alle opettaa Jekku kävelemään oikealla puolella hihnalenkillä niin tulis vastapainoa tottikselle. Hyppytreeneihin saatiin ohjeeksi verryttellä ja palautella mahdollisimman pientä ympyrää  juoksuttamalla. Vähintään 10 kiekkaa molempiin suuntiin. Täytyy muistaa muutenkin verrytellä kunnolla ennen ja jälkeen tottistreenien. Janella oli lonkan koukistajat jumissa, mutta muuten ei ihmeempää ja lonkatkin saatiin vetreiksi melko helposti.

Talvijälkiä

Talvi näyttää viimein saapuneen napapiirille. Viime päivinä on satanut lunta jo sen verran että kerran on pitänyt piha kolatakin ja tällä kertaa lumi ilmeisesti tuli jäädäkseen. No hyvä näin, tänään kaivettiin potkukelkka esiin ja käytiin pitkällä potkarilenkillä. Samalla katsastettiin talvireitit jängällä ja todettiin että sielläkin pystyy jo melko hyvin kulkemaan. Innostuin loppusyksystä tekemää koirille vielä jälkiä ja into tuntui vaan kasvavan viikko viikolta. Lauantaina tein viimeiset jäljet ja salaa toivoin että nämä kamalat kelit jatkuisivat vielä pari viikkoa. Että vuoroin tulisi vettä ja vuoroin pakastaisi ja tulisi jäätä ja muutama milli lunta. Mutta parempi että eivät jatku. Ei vesisade kuulu napapiirin joulukuuhun eikä se lumeton pimeys ollut mistään kotoisin. En ole ikinä tehnyt näin myöhään (joulukuussa!) jälkiä ja nyt vasta tajusin että pakkaskelithän on oikeastaan mainioita jälkikelejä. Jäljen haju pysyy kylmällä lähellä maanpintaa, pakottaa nokat alas ja on mainio apu kulmatyöskentelyn treenaamiseen.  Jekku paransi kerta kerralta kuin sika juoksuaan ja viimeisissä treeneissä jäljesti kerrassaan hienosti.  Olen pyrkinyt tekemään suht pitkiä   jälkiä, paljon erilaisia kulmia,  vaihtelevaa maastoa (varvikkoa, hiekkakangasta, polkuja, kalliota, jäätä, ojanpohjia, suopursu-mättäikköä). Heti janan jälkeen sekä paikoin hiekkakankaille, poluille ja jäätikköosuuksille olen jättänyt vähän ruokaa. Makupaloiksi on osoittautunut ylivoimaisesti parhaaksi koirien omat kuivanappulat. Kaikki muu (maksa, makkara, juusto) haisee liikaa tai on jotenkin muuten liian innostavaa. Joka kerralla on ollut sama systeemi: jälkien vanhetessa olen käyttänyt koirat 1-1.5 metsälenkillä ja tältä suoraan Jekku (sopivan väsyneenä) jäljelle. Tämä toimii hyvin. Olen Janelle polkenut aina oman pikku mielenvirkistysjäljen ja täytyy sanoa että enää ei Jekku jää kyllä Janesta yhtään jälkeen. Kesän mittaa olen yleensä kaivannut Janen keskittynyttä jäljestystä, kun olen roikkunut ähläm-sähläm-Jekun perässä, mutta viime ja toissa viikolla tunne oli ihan toinen kun roikuin keskittyneesti ja motivoituneesti jälkeä ajavan Jekun perässä. Tästä olen tosi innostunut!  Viime ja toissa viikolla treenattiin peräti 2 kertaa. Käytin härskisti hyväksi akateemista vapautta ja liukuvaa työaikaa ja uhrasin puoli työpäivää jälkitreeniin. Kyllä kannatti. Tässä kaikki mitä muistan parin viime viikon jäljistä:

Toissaviikon perjantaina Vennivaarassa vajaa kilsan jälki. Jälki kulki kuivalta kankaalta soistuvaan pöheikköön ja takaisin kuivalle kankaalle. Kulmia paljon. Tässä treenissä kävi niin, että Jekku hukkasi jäljen suolta kuivalle kankaalle palatessa. Meni kulmasta yli, ehkä harhautui väärälle jäljelle, kenties poroja. En tiedä, mutta jossain vaiheessa vaan oltiin hukassa. Jonkun aikaa Jekku pyöri ja etsi, sitten 50 m päähän pysäköitiin auto, josta päästettiin koira irti. Minä rupesin kyttäämään irtokoiraa, Jekku häiriintyi tästä (enemmän kuin siitä irtokoirasta tai autosta) ja kohta tajusin että kyseessä on se koira, jota omistajalla on tapana komentaa  veret seisauttavalla karjumisella. Pientä ylimääräistä häiriötä siis. Tässä kävi kuitenkin hyvin, Jekku pyöri ja pyöri, ei löytänyt takaisin jäljelle, otti häiriötä autosta ja karjumisesta (ja minusta)  ja lopulta tuli kyselemään apuja. Ei saanut muuta apua kuin kehoituksen etsiä jälki, jonka jälkeen pyöri vielä vähän ja löysi jäljelle jota lähti ajamaan sellaisella draivilla että oksat pois. Älyttömän hyvä treeni , itsevarmuutta tuli valovuosien verran lisää. Tuossa pyörimisessä jäi löytymättä yksi keppi, mutta se ei paljoa mieltä painanut.

Toissa sunnuntaina tehtiin jälki kroopinpalon tien varteen. Pakkasta muutama aste, yöllä oli satanut aivan ohuesti lunta joten paikoitellen näin omat askeleeni. Jälki oli melko tarkkaan kilometetrin mittainen. Paljon kulmia, vaihtelevaa maastoa, jälki poukkoili metsässä risteileviltä poluilta varvikkoon ja ojan pohjia pitkin. Alku oli jälleen liian vauhdikas ja levoton ja ensimmäisessä piikissä (tai sen yli mentyään) kuono nousi ylös kun Jekku yritti löytää jäljen ilmavainulla. Tämä tapahtui kuitenkin vain tässä yhdessä kulmassa, loppu jälki risteili ojan pohjia ja jäistä polkua, joka pakotti pitämään kuonon maassa ja loppu jälki oli tosi hyvän tuntuista menoa, kaikki kepit löytyi.

Viime torstaina tein jäljet Mäntyvaaran-Vennivaaran välimaastoihin. Lunta ei yhtään, mutta paikoin vähän jäistä, pari astetta plussan puolella ja mieletön puuskittainen tuuli. Tein Jekulle taas n. kilometrin mittaisen jäljen joka kulki kuivalta kankaalta rehevämpään varvikkoon ja takaisin hiekkakankaalle. Paljon kaikenlaista mutkaa ja eriasteista kulmaa. Epäilin että tuuli aiheuttaisi tepposia ja vaikeuttaisi jäljen tarkkaa ajamista, mutta olin väärässä. Jekku jäljesti samalla tyylillä kuin edellisviikon jäljen lopun, rauhassa, hyvällä motivaatiolla, keskittyneesti ja kulmat tarkasti. Yksi keppi jäi suopursu-varvikkoon kohdassa jossa Jekku ohitti puun väärältä puolelta. Aivan älyttömän hyvä mieli jäi tästä jäljestä.

Lauantaina taas Vennivaarassa, jälki kulki osin samassa maastossa kuin reilu viikko takaperin. Yöllä oli satanut pikkuisen lunta joten näin itse missä jälki kulki. Jälki ylitti  3 harhajälkeä, yhdet porojen aiheuttamat ja kahdesta kohtaa ihmisen + koiran jäljet. Mittaa taas kilometrin verran ja keppejä 5, joista Jekku löysi 6! Kävi nimittäin niin että Jekku merkkasi reilu viikko sitten jääneen kepin, joka sattumalta osui tämän päivän jäljelle. Jekku haisteli tässä tosi tosi pitkään ja viimein jatkoi matkaa. Itse hoksasin kepin, nostin sen ja en tietenkään tajunnut että se on yli viikon jo siellä maannut vaan kevyesti huomautin Jekulle että jotain jäi. Onneksi en tehnyt siitä sen isompaa numeroa, tajusin mogan kun  n. 50 m päässä Jekku nosti "oikean" kepin. Huh, Jekku sai tästä ylimääräisen lihapullan ja roppakaupalla kehuja. Olin aika ällistynyt että Jekku merkkasi noin tarkasti yli viikon vanhan kepin, vaikka aivan suotta aliarvioin Jekun tarkkuutta ja kykyjä. Tämän jäljen alku oli paras koko kesänä, janalähtö rauhallinen, ei merkkiäkään kiihkoilusta tai sähläämisestä ja alusta saakka hyvää keskittynyttä työskentelyä. Porojen jäljet aiheutti ihan pientä pyörimistä, kun Jekku ajoi hieman sivussa ja joutui hetken aikaa hakemaan oikeaa jälkeä poron hajujen seasta. Ajoin itse porot edestä pois kun tein jälkeä, joten porojälki oli yhtä tuore kuin minun jälki, ihmisen+koiran jälki oli vanhempi, mutta kuitenkin samalta aamulta (lumi satoi yöllä). Jekkua ei porojen jäljet kiinnosta joten se ei ihmisjälkeä vaihda näihin kuten Jane saattaisi tehdä.  Ihmisen harhajäljen tarkasti yhden askelman matkalta ja jatkoi matkaa. Viimeinen suora oli serpentiiniä, jonka yhden mutkan jälkeen minun jäljet saavutti ihmisen+koiran jäljet ja kuljettiin hetken matkaa vierekkäin kunnes tein taas mutkan ja erkaannuin harhajäljistä. Mutta kas, ei nämäkään aiheuttaneet kyllä mitään ylimääräistä ongelmaa. Olipa aivan mielettömän mielenkiintoinen jälki kun pystyi itse seuraamaan jälkeä ja näkemään harhajäljet. Salaa toivoin että tulisi taas vesisade ja tämän jälkeen ohut lumikerros. Pääsis vielä tekemään puhtaalle ohuelle lumikerrokselle jäljet ja näkemää itse jäljen. Mutta toisaalta tähän on hyvä myös lopettaa ja jättää jälki talveksi hautumaan.

Keväällä jatketaan samalla tyylillä: Jekku vähän väsytettynä jäljelle, lähetys mahdollisimman paineettomasti, ruokaa tarvittaessa ainakin jäljen alkuun rauhoittamaan, haastavia pitkiä jälkiä ja paljon onnistumisia.

Kesä paketissa

Viime postauksessa oli keskikesä, mutta nyt on kesä auttamattomasti ohi ja talvikin kohta enää lumipeitettä vaille valmis. Pakkaskelejä on ollut mutta vielä ei lunta näy, eikä toivottavasti näykään vielä muutamaan viikkoon, ois vielä jälkiä treenattavana. Minua kun ei haittaisi vaikka lumi tulisi tammikuussa, valoahan se toisi, mutta sujuvasti olemme lenkkeilleet pilkkopimeässä metsässäkin. Tai no, koirat kirmaa valot pannassa vilkkuen ja minä kompuroin otsalamppu otsalla ja ihmettelen että missä kohtaa ollaan menossa kun näkyvyys on max 2 metriä.  Blogia en meinaa saada päivitettyä millään,  kiire, saamattomuus ja laiskuus vaivaa, mutta myös ja aivan erityisesti surkea DNA mokkula. Netti toimii pätkittäin ja pätkäisee yleensä kesken blogikirjoittelun. Bloggeri onneksi tallentelee näitä tekstejä automaattisesti, kesän ajalta onkin arkistossa paljon keskeneräisiä kirjoitelmia. Ehkä joku ilta kaivelen ne sieltä esiin ja parsin jonkinlaiseksi yhteenvedoksi.

Koirat on olleet terveitä ja reippaita koko loppukesän ja syksyn. Jekun heinäkuiset jalkavaivat menivät 2-3 viikon levolla ja sen jälkeen ei ole ollut ontumista eikä oireilua.  Katri kävi viikonloppuna hieromassa Jekun, eikä etuosassa ollut mitään kummempaa kiristystä. Takapäässä oli jumia, erityisti vasemman lonkan-reiden seudun käsittelyä Jekku jännitti ja irvisteli. Samanlaista jumia kun on Janellakin ollut, Jekku taitaa olla tulossa vanhaksi. Tai ainakin keski-ikäiseksi. Jane puolestaan kävi fysioterapeutin käsittelyssä muutaman kerran kun oli kesän aikana saanut koko kropan niin jumiin, että liikkui kuin puupökkelö. Selkä, rintalihakset ja etureidet oli jumissa, mutta nyt Jane on taas vetreä ja virkeä kuin nuori likka. On se kumma miten voi koira muuttua vuosi vuodelta nuoremmaksi :) Jane kutisi koko kevään ja kesän, mutta syksyllä kutina loppui kuin seinään. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalion muutoksia: maissitonta, viljatonta nappulaa, puuro + liha kotiruokaa ja lopulta jätin puuronkin pois ja koirat barfasi. Mikään ei selkeästi vaikuttanut ja ehdin jo epäillä että kyseessä on jonkinlainen pöly- varastopunkki- siitepöly-allergia. Mutta elo-syyskuussa kutina sitten vaan loppui. Epäilen että hiivan liikakasvu oli ainakin osa ongelmaa ja se saatiin häädettyä lopullisesti vähän pitempiaikaisen ruokavalioremontin (viljojen pois jättämisen) jälkeen.   Pesu atoopikkojen shampoolla helpotti vähän ja tais ahkera puolukoiden syöminen säikäyttää hiivat lopullisesti. Kutina nimittäin loppui sen jälkeen kun rupesin syöttämään Jekulle taas C-vitamiinia ja puolukkaa (puolukoita kerättiin koirien kanssa ja koirat keräs niitä ahkerasti itsekin) virtsakidevaivoihin ja samalla tuli annettua Janellekin oma osuus hapoista. Puolukkaa ja molkosania on ruokalistalla nyt molemmille. Ja koirat syö pääasiassa viljatonta ruokaa, Jekkukin kun on helpompaa antaa molemmille samaa ruokaa. Ja mihin ne koirat niitä viljoja tarviskaan.  

Treeneissä olen pähkäillyt lähinnä Jekun vireen ja tunnetilan säätämisen vaikeutta. Edistystä on tapahtunut ihan huimasti ja homma on alkanut sujua mukavanlaisesti.  Haku on sujunut hyvin vanhojen ongelmien osalta, paineistuminen on poissa ja sitä myöten valeilmaisut. Pientä ylivireongelmaa oli kun parissa treenissä oli viimeisellä maalimiehellä vähän liian hyvä palkka (iso sininen vinkuva kissa).  Lelu sai Jekun varsinaiseen kissapsykoosiin (onneksi kohde oli tuo lelu eikä naapurin kissa)  ja treeneihin tuli ihan uusia ulottuvuuksia. Pää(määrä)töntä  kaahailua, hallintaongelmaa, keskilinjan itsenäistä ylittämistä ja meikäläisen(kin) hermojen pettämistä. Mutta eipä tuostakaan koitunut mitään sen vakavampaa, vaihdettiin palkat ruokaan hetkeksi ja homma rupesi taas toimimaan kohtuullisesti.  Kesän aikana on käytetty paljon suorapalkkaa, mikä on auttanut valeilmaisuihin, kehittänyt MM motivaatiota ja edelleen maalimiehet saa suorapalkata ainakin puolet löydöistä. Lisäksi ennen treeniä on otettu jonkinlainen ylimääräisen höyryn purkamisjuttu, siihen toimii erinomaisen hyvin mm pallon etsiminen pusikosta- leikki. Ennen koetta otin usemmassa treenissä palkattomia maalimiehiä, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Myös pistojen korjailuja ja "jankkaamista" kestää tehdä ihan kunnolla, joten nyt voidaan ruveta tosissaan treenaamaan kun ei tarvi "varoa" paineistumista.

Jälki on sujunut todella vaihtelevasti. Jäljellä tulee tuo (yli)vireongelma erityisen hyvin esiin.  Tähän on osin syynä yhteistreenit joita olen vetänyt kesän ajan. On kiva treenata yhdessä ja on huippua seurata kun keväällä aloittaneet koirakot on kehittyneet ja miten into on kasvanut sekä koirilla että ohjaajilla. Mutta Jekulle nämä treenit ei ole tehneet ollenkaan hyvää.  2 tunnin autossa hautumisen  jälkeen Jekku on sellaisessa turhautumisen tilassa että ei pitäisi laittaa sitä jäljestämään ollenkaan. Mutta olen laittanut ja se alkoi näkyä syksymmällä myös kun treenasin yksikseni niin että Jekku juoksi tunnin vapaana metsässä ennen jäljen ajoa. Tunnetila jää päälle edellisistä treeneistä, eikä siihen sitten auta minkäänlainen rauhoittaminen, väsyttäminen tai vippaskonstit.  Jos vaan luoja suo lumentulon viipyä, yritän vielä tänä syksynä saada muutaman onnistuneen jäljen (ruokaa ja väsymystä hyväksikäyttäen). Kepit Jekku yleensä nostaa hyvin ja motivaation puutteesta ei ole pelkoa, mutta keskittyminen ja tarkkuus on olematonta tuommoisessa yliviretilassa.

Tottiksessa ollaan treenattu paljon aloituksia, kontaktia ja olen säätänyt, yllätys-yllätys, virettä sopivaksi. Olen ottanut käyttöön tarkat rutiinit, mikä auttaa Jekkua todella paljon. Paljon on treenattu toisten koirien läheisyydessä ja erilaisilla häiriöillä kontaktia. Työkiireitten takia en kesällä kerennyt treeneihin niin usein ja treenattiin sitten usein vain kotioloissa ja lenkeillä. Tämä oli kyllä todella arvokasta, koska siitä tuli tapa, että lenkillä otettiin kaikenlaista malttamistreeniä, kontaktia erilaisissa paikoissa, siivosta hihnakäytöksestä puhumattakaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota käskyjen selkeyteen kuten myös kaiken kommunikaation selkeyteen ja siihen että kaikki käskyt päättyy vapautukseen. Tämä on auttanut paljon niin arkielämässä kuin tottistreeneissäkin.

Jane on myös päässyt treenaamaan. Viime viikolla Jane pääsi peräti 2 kertaa hakuilemaan kun Jekku  ontui sunnuntaina. Ontumisen syyksi paljastui reikä polkuanturassa, joten ei onneksi mitään vakavaa. Jane oli tietenkin riemuissaan, mutta sen lisäksi huippu taitava. Välillä melkein tippa tulee silmään kun treenaa Janen kanssa. Se on niin täynnä intoa ja samalla niin älyttömän hyvä ja viisas. Janen kanssa panostetaan jatkossa tokoon. Työn alla on VOI ja EVL liikkeet ja jos siltä tuntuu niin käydään kokeissa keväällä ja kesällä. Jotain tavoitetta pitää  olla että tulee treenattua. Ja Jane kun rakastaa tokoa, niin se on sille juuri sopiva eläkeharrastus.

Syyskuussa käytiin pikareissulla Kilpisjärvellä. Minun piti käydä ottamassa maanäytteitä ja äiti ja koirat tuli mukaan. Maastoapulaiset osasivat kyllä käyttäytyä poikkeuksellisen hyvin. Mallalla pyöri porotokka ja mulla koirat vapaina kun en olisi pystynyt pitämään niitä hihnassa samaan aikaan kun kairasin maata (kun ei ole puitakaan mihin niitä sitoa kiinni). No nehän osaa totella, joten selkeä Ei mene ja eihän ne menneet...

Tujoituskilpailu porot vastaan.....

 koirat

Näytteiden otto sujui sitten näissä merkeissä, porotokka pyöri ympärillä, hirvas koko ajan möykäten (kiima-aika) ja koirat seurasivat tokkaa kuin mitäkin jännitysnäytelmää.

Näin mentiin kunnes hirvas päätti lähestyä meitä (rohkaistui varmaan kun huomasi että koirat ei lähde mihinkään), se tuli lähemmäs ja lähemmäs koko ajan röhkien ja tuntui että tulee kohta päälle. Oli pakko tehdä jotain vaikka pelkäsin että homma päättyy kaaokseen, porojen ja koirien tunturiralliin. Hirvas oli enää 10 m päässä meistä kun komensin koirat maahan ja lähdin juoksemaan hirveästi huutaen, kirvaten ja huitoen ja huh, sinne ne meni, poroakkalauma johtajineen. Kun käännyin, koirat makasivat kuin sfinksit paikoillaan :)  On ne vaan niin erinomaisia, kesän impulssikontrollitreenit ei selvästi ole menneet hukkaan :D