Näytetään tekstit, joissa on tunniste paimennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paimennus. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. maaliskuuta 2016

Paimennuskausi avattu, hakukausi korkattu ja metsästysharrastus (melkein) lopetettu

Onnistuin saamaan maaliskuulle 2 peruutuspaikkaa paimennukseen, niistä ensimmäinen oli maaliskuun ekana perjantaina ja toinen on maaliskuun vikana eli pitkäperjantaina.  Ensimmäinen reissu oli niin hyvä, että hamstrasin meille vielä kolmannen peruutusaikan ja mennään issikkaporukan jatkoksi paimentamaan vielä 1.4. Porot + paimennus on mahtavaa!

Selväähän se oli että Jujussa on tapahtunut vuoden aikana hurjan suuri kehitys. Pihalla hengaavista poroista ei välittänyt mitään eikä porokoiratkaan sen kummemmin kiihdyttäneet. Aitauksessa meinas ihan alkuun olla liikaa kierroksia, mutta tosi herkästi Juju totteli ja Minnan mukaan on tavattoman kiltti ja kohtelias poroille. Osa poroista oli aika tiukkoja, erityisesti Jorma-poro kyttäs sen näköisenä kuin olisi suunnitelmissa syödä pieniä koiria iltapalaksi ja antoi heti alkajaisiksi Jujulle pienet lähdöt. No Jujuhan syttyy sitä enemmän mitä enemmän haastetaan, joten tästä oli hyvä jatkaa. Juju rupesi myös haukkumaan Jormaa, mitä se ei ole paimentaessa tehnyt.  Haukkua pitää yrittää vahvistaa, sain Minnalta noottia kun käskytin Jujua juuri kun se haukkui (jonka jälkeen Juju lakkasi haukkumasta vaikka tarkoitukseni oli vaan estää sitä ajattamasta).   Juju on haastava koira poroille kun se ei hauku. Porot ei koko aikaa tiedä missä se on, mutta toisaalta ei tykkää siitäkään että se käy naaman edessä näyttäytymässä että "hei täsä mää olen, käänny!" Joten jatkossa pitää kannustaa tuohon äänenkäyttöön.  Ens kerralla uskallankin kyllä paremmin antaa Jujun tehdä hommia, nyt oli itselläni koko ajan vähän jarru päällä kun varmistelin ehkä liikaakin ettei homma mene ajattamiseksi.
Pihapiirin poroja. Paimennuskuvia, videoista puhumattakaan, ei tällä kertaa tullut.
Haastetta tuo kyllä Jujun nopeus, se irtosi välillä turhankin hyvin ja nopeasti ja oli sitten kiertämässä porojen eteen ennen kuin "ehdin väliin". Minnan sanoin Juju paimentaa jo naapuripaliskunnassa ennen kuin ohjaaja ehtii mukaan :) Eli käskyt pitää antaa ajoissa ja vähän ennakkoonkin. Tällä kertaa otettiinkin käyttöön "oota", "täällä" ja "vieressä" käskyt. Nämä on aika hyvät, koska niillä on selkeä merkitys arkielämästäkin. Erityisesti kirnuun mentäessä täytyy Juju käskyttää tiukasti ("vieressä") kun porot on siellä oottamassa. Kirnun läpi kuljettaessa sai myös olla tarkkana. Jujulla oli taipumusta kiirehtiä ensimmäisten edelle, kun olis pitänyt pitää huolta perässä tulijoista. Tämä aiheutti paitsi sitä että ne ekat hermostui (liian lähelle/naamalle tulevasta koirasta), myös sitä että perässätulijat kääntyi kannoiltaan ja lähti toiseen suuntaan. Hoksasin nyt itsekin, että porot ei toimi niin kuin lampaat, jotka yleensä seuraa helpommin sitä ensimmäistä jos sen saa liikkumaan.

Porojen jälkeen käytiin Heidin, Jämyn, Taigan, Soran ja Lapinkoirauros Papun kanssa lampaita kuljettamassa. Tässä Juju sitten osoitti kaikkea muuta kuin hyvää työmoraalia. Hommien sijaan se päätti lähteä naisiin. Päästin  Jujun irti pihassa kun Heidillä oli haasteita saada lampaat pihasta pois. Ajattelin että Juju kiirehtii muiden paimenten avuksi ohjaamaan laumaa siististi oikeaan suntaan. No ei, Juju ampaisi pihalla patseeraavan Lapinkoiranarttuun kiinni eikä ollut lampaista edes kiinnostunut. Argh. Sitten kävikin ilmi että nartulla oli juoksu loppumaisillaan, voi kääk. Oli sen verran ihqu narttu, että Jujulla menikin loppupäivä osin haaveilessa. Käytiin lyhyehkö kuljetus lampaitten kanssa,  muut koirat paimensi, Juju vuoroin haaveili pihalle jääneestä nartusta, vuoroin Taigasta. Aika hankala tehtävä laittaa koiraa tuossa tilanteessa töihin, kun työnteko perustuu sen luontaisiin taitoihin ja vietteihin ja tällä kertaa suvunjatkamisvietti vei kyllä voiton. Lisäksi kun oli mukana talon oma koira ja kokeneita paimenia, ei Jujun tarvinnut ottaa vastuuta laumasta. Voi myös olla ettei sillä ollut riittävästi itsevarmuutta ottaa isompaa roolia. No jokatapaukseesa ens kerralla pitää muistaa tarkistaa onko juoksuisia tai juoksua lopettelevia mukana ja välttää näitä. Sen verran hormonit on Jujua viime aikoina vieneet, että mieluiten sitä välttäisi narttuja kokonaan näissä hommissa missä motivaatiota ja varmuutta vielä kehitetään. 

Toko/tottis-treenimotivaatio on ollut vähän huono, mutta paranee koko ajan. Nyt on kenttäkin aurattu, päivä pitenee vauhdilla joten ulkona treenaaminenkin onnistuu. Vanhukset on hyvässä kunnossa joten ollaan käyty paljon metsälenkeillä koko porukalla. Tämä siten taas on muuttunut tosi rentouttavaksi. Juju ei juurikaan enää reagoi riistan jälkiin eikä ole piitkään aikaan lähtenyt minkään elävän perään (kopkop).Tilannetta helpottaa tietenkin sekin että metsässä on metri lunta, eikä Juju kovin pitkälle jaksaisi pupuja jahdata. Porot ei enää ole kovin suuri ongelma ja luulen että seuraavien poropaimennusreissujen jälkeen tämäkin ongelma entisestään pienenee.Viime viikolla Juju ei reagoinut tuoreisiin poronjälkiin muuta kuin kiinnostumalla ja kierimällä niiden päällä. Jänisten jäljistä se edelleen menee aika kierroksille. Mutta hallinnassa tämäkin niin kauan kun ei puput ihan nenään edestä hypi. Mitä varmasti kohta rupeaa tapahtumaan kun kevät edistyy. 

Hakuilmaisuja ollaan otettu 7 kertaa tänä vuonna. Ensin maalimies + lelu näkyvissä (jalan alla), sitten maalimies piilossa mutta lelu näkyvissä ja nyt 3 kerttaa Tassuvaarassa niin että sekä mm että lelu on piilossa. Eli kunnon umpipiiloja. Pari kertaa olen kokeillut hallintaan ottoa mikä onnistui yllättävän hyvin, joten tätä ei nyt toistaiseksi hinkata. Kokonaan piilossa oleva maalimies+lelu aiheutti jonkin verran hämmennystä, haukku tuli alkuun vähän varovaisesti, mutta parani kerta kerralta. Eilen Juju haukkui jo yhtä hyvin umpipiiloa kuin jos olisi ollut lelu jalan alla näkyvissä. Nyt lisää kestoa ja muita kommervinkkejä ja sitten vain toivotaan että kevät tulisi nopeasti ja päästäisiin metsään.   

maanantai 31. elokuuta 2015

kaikenlaista treeniä

Kaikenlaista on puuhailtu, pikaiset muistiinpanot tärkeimmistä. Viime viikolla päästiin paimentamaan ja Lauralla oli kamera kuumana, hyviä kuvia tuli myös Jujusta, kiitos näistä!
Harjoiteltiin 2 kierrosta kentällä ohjausta ja kuljetusta. Oli vaikeeta, sekä minun että Jujun mielestä. Jujulla oli vaikeuksia tajuta miksi pitää pysyä lampaiden takana ja minulla oli vaikeuksia sauvan käytössä. Hoksattiin kuitenkin että pitää ehdottomasti olla lyhyempi sauva, onnistuin paineistamaan pitemmällä kepillä koukkimisella ja se sai Jujun kaahottamaan entistä laajempia kaaria. Hitsin kivaa oli kuitenkin ja Minnan arvio Jujusta oli tällä kertaa että on se sairaan nopea, mutta niin älyttömän kiltti lampaille. Juju on kyllä niin kiltti kaikille. Paitsi jäniksille, joita se tykkäisi tappaa (ensimmäinen uhri tuli muutama viikko sitten).



Kohtelias paimen (kuvat Laura Hanni)
Haussa on otettu tyhjät ja ilmasukin mukaan kuvioihin. Juju lähtee varmasti myös valmiille maalimiehille, uppoaa aikas hyvin ja suoraan, mutta vielä pitää keksiä keinot vahvistaa eteenpäin kääntymistä. Ilmasua ollaan otettu nyt 2 kertaa metsässä ja se toimii myös aika hyvin, Juju aloittaa haukun heti ja ilman apuja. Pikkuhiljaa pitää kestoa pidentää. Haku on niin älyttömän hyvässä vaiheessa, että olisi kiva jos vois treenata 3 kertaa viikossa eikä 3 viikon välein mitä työkiireet pakottaa nyt syyskuussa tekemään.
Kuva Laura Hanni
Jälkeä olen yrittänyt vääntää Jujulle rautalangasta. Merkkasin kunnolla jäljet, vaadin jäljellä pysymistä, nenän nostelusta (porojen hajujen suuntaan) stoppasin ja kehoitin takaisin jäljelle, keppejä tiuhaan, ilmaisu kun toimii nyt hyvin (narupallo tms lelu) palkkana. Tämä sujui suht koht hyvin muutaman jäljen verran, sitten tuli taukoa jonka aikana häiriö kasvoi liian suureksi, eli poroja on taas liikaa. Se että porot haisee nokkaan aiheuttaa lähes ahdistavan "tilan" (sekä minussa että Jujussa...). Pään sisällä oleva pieni vihreä ukko kun huutaa että metsästä! metsästä!, mutta liinan päässä oleva akka sanoo että ET (prrrr...). Mietin jo että josko jättäisi jäljen kokonaan pois repertuaarista siihen saakka että muutetaan pois poronhoitoalueelta, mutta pöh. Kyllä tää pitää ottaa vaan hyvänä tilaisuutena kouluttaa koiraa sietämään häiriöitä jäljellä ja samalla oppia itse  paljon kaikenlaista. Esineruutu ja tarkkuus sujuu vaikka porot ois ruudun takana, miksi ihmeessä en saa jälkeä toimimaan?

Kokeilin myös vappuna saamaani vinkkiä käyttää apuhajua ja liuotin kissanruokaa veteen ja ruiskuttelin sitä jäljelle. Juju oli ensimmäiset askeleet ehkä aavistuksen kiinnnostuneempi jäljestä, mutta muuten ei ollut juuri eroa, poron hajut vei voiton. Tuli myös huomattua että Juju ei tykkää kissanruoasta. Ruoka ei siis tosiaan toimi joten unohdetaan se. Palasin takaisin lyhyisiin motivointijälkiin. Viikonloppuna tein pikkujäljen, jossa 2 keppiä välissä (ehkä 40 m välein) ja lopussa patukka. Poronkellot kilkatti taustalla ja Juju tutussa koomassa kun lähestyttiin "janaa". Kokeilin temputtamista että saisin katkaistua sen kooman (jota on vaikea saada pois käskyttämällä, Juju paineistuu tässä tilanteessa herkästi ja rupeaa joko kaahottamaan/sekoilemaan tai menee täysin passiiviseksi) ja Jujuhan teki oikein vauhdikkaita pyörähdyksiä, mutta saman tien suuntas katseen, nenän ja koko aivotoiminnan porojen suuntaan. Seuraava kokeilu oli sitten haukuttaa ja tästä suoraan jäljelle lähettäminen. Hitsi tämähän toimi, Juju jäljesti aika vauhdilla, mutta siitä viis.  Keppiin reagoi nopeasti ja putos maahan keppi jalkojen välissä saman tien. Kepin ja seuraavankin jälkeen pieni haukutus ja saman tien jäljelle toimi hyvin, annoin mennä pitkällä liinalla ja vauhdilla ja tuntuu että nyt oli motivaatio kohdillaan. Patukkakin tuli vastaan aivan täydellisessä kohdassa, hyvästä jäljestyksestä palkkana, että tuntui että kerrankin treeni onnistui. Hyvä oli fiilis Jujullakin ja porot täysin unohdettu. Oispa hienoa jos pikkuhiljaa saatais porojen aiheuttama häiriö pois mielestä. Juju on kuitenkin hyvä jälkikoira ja keppien ilmaisukin olisi nyt kunnossa.
Lampaiden joukkoon on soluttautunut paimen
Tottiksessa ei ole ollut mitään ihmeempää. Juju on edistynyt kovasti häiriön siedon kanssa. Ollaan treenattu 1-2 kertaa viikossa yhteistreeneissä ja tämä on auttanut paljon. Ampumista ollaan otettu muutamia kertoja ja ensimmäisten kertojen pään käännöstä lukuunottamatta Juju ei ole reagoinut mitenkään. BH:n kanssa en pidä kiirettä, mutta talvella voisi käydä tokokokeissa. Pikapuoliin pitäisi ruveta treenaamaan liikkuroituna alokasluokan liikkeitä ja sitten ottaa tavoitteeksi tokon korkkaaminen.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Marttojen oppaana metsäretkellä

Eli metsäpaimenessa siis :D

Torstaina paimennettiin Dion+Paulan ja Hertan+Satun kanssa. Minna lähetti meidät keskenämme metsään, mikä meni paljon paremmin kuin osasin odottaa. Hertta ja Satu olivat kokeneempia paimenia, joten heidän kanssaan oli luottavainen mieli. Hirveän opettavaista kun ei ollut Minnaa koko ajan neuvomassa ja joutui itse koko ajan lukemaan eläimiä  ja ottamaan vastuuta. Koirat toimi aivan loistavasti. Kun oli vaan 3 koiraa, eikä yhtään Minnan koiraa, joutui jokainen kunnolla töihin ja toisaalta uskalsi ottaa vastuuta. Nyt Juju syttyi ihan kunnolla eikä nartut, porot tai mikään muukaan enää häirinnyt työntekoa. Mentiin ensin tietä pitkin, sitten niitty/metsäpolkua, pidettiin pidempi tauko nuotiolla ja monta lyhyempää taukoa matkan varrella. Aikaa meni n. 4.5 h mutta Juju ei olisi malttanut levätä välissä ollenkaan. Tauoilla olisi kiertänyt tai vähintäänkin hoitanut rouvia, pessyt korvia ja takapuolia. Piti aika lujasti käskeä että sain sen viereeni vähän rauhottumaan. Hertan kanssa kiersivät koko ajan, toinen toista ja toinen toista kautta, Dio kuljetti pääasiassa takana. Lopussa Hertta antoi Jujun yksin kiertää (kun oli niin innokas, Hertalla oli jo 5. peräkkäinen paimennuspäivä ja varmaan vähän väsymys painoi). Jujulla ei tahti hiipunut ollenkaan, se kiersi loppuun asti koko ajan ja välillä stoppasi lampaita, joilla kotia kohti kuljetettaessa rupesi vauhti kasvamaan. Täällä on pieni video torstain paimennustunnelmista https://www.youtube.com/watch?v=O_w-qvQ91m8





tehtiin tulet ja koko konkkaronkka kokoontui nuotion ympärille :D 



keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Paimenessa ja yksi hakutreeni

Maanantaina käytiin iltapaimenessa Saajomannussa. Ensin koirat yksin (tai Soran kanssa) aitauksessa. Juju alkuun liinassa, minä kuljin sen tukena lampaiden takana ja Minna ohjasi edestä. Tavoitteena saada koira hoksaamaan miten katraan saa kääntymään. Kokeiltiin myös niin että minä olin Minnan kanssa edessä, mutta tämä oli vielä vaikeeta Jujulle. Jujun tosi vahva kiertäminen tuli esiin ja kun sen ei annettu kiertää, meni epävarmaksi. Hyvin kuitenkin rupesi hiffaamaan jutun ideaa ja totteli tosi herkästi. Sen verran Juju muisti keväisen porojen jahtaamisen poiskitkemiset, että reagoi sauvaan aika voimakkaasti. Mutta tottui kyllä siihen illan mittaa kun kävin sillä ohjailemassa Jujun nokkaa pois narttujen takapuolista :)



 
Kenttäpaimennuksen jälkeen lähdettiin metsään 2 ryhmässä. Jujun kanssa metsään lähti Dio-corgi, Sissi-sakemannimix, Oho-kelpie ja Bilke-porokoira. Tämä se vasta hauskaa olikin. Juju oli lampaiden kanssa kuin kala vedessä. Ainoastaan narttukoirat vähän häiritsi sen keskittymistä ja erityisesti Sissi veti puoleen kuin magneetti. Hauskaa oli kuitenkin miten hyvin koiralauma pelasi yhteen. Mitään rähinöitä ei ollut urostenkaan välillä vaikka leikittivät ja liehittelivät samaa narttua. Mennessä kuljin ensin lampaiden takana, sitten edellä. Juju kiersi koko ajan ja huolehti hyvin laumasta. Takasin tullessa edellä kulki Oho, joka vähän pärräsi Jujulle, eikä Juju sitten noussutkaan eteen saakka kiertämään vaan leikkasi lampaiden välistä.

Hitsi että oli kivaa, heti piti ruveta pläräämään kalenteria että koska päästäs uudestaan. Erityisesti metsäpaimennus oli aivan kamalan kivaa ja opettavaista. Näkee miten koirat toimii keskenään ja miten ne toimii lammaslauman kanssa. Ja Minna on mahtavan hyvä opettaja, lukee koiria ja lampaita niin hyvin. 

 

Lopuksi paimenkoirat pisti ranttaliksi
Tänään käytiin hakuilemassa Norvajärvellä Elinan ja Nellan kanssa.
Etukulmiin pienet ääniavut, hyvät syvät pistot. Molemmilta sisääntulo ja kolmas pisto tyhjä (Jujun ensimmäinen oikea tyhjä), Elinan oli tarkoitus katsoa että Juju kääntyy oikeaan suuntaan. Minä etenin ja jäin odottamaan että Elina sanois kääntyykö oiken vai väärin, mutta Juju vaan juoksi syvemmälle ja syvemmälle. Upposi ainakin 100 m ja kun näytti kääntyvän oikein, huutelin sitä keskilinjalle. Ei ehkä mikään täydellisen muotoinen pisto, mutta tuli testattua että a) Juju osaa ylittää tallausjäljet (niitähän oli nyt vaan 3 kun me kolmistaan tehtiin kisatallaus, joten alueen raja ei ollut kovin selvä) ja b) se on hyvin ehdollistunut siihen että "juostaan suoraan kunnes törmätään maalimieheen" :D Suorat pistot on siis hanskassa. Ens kerralla paremmmin tallattu rata ainakin tyhjien kohdalle ja pistoja voisi  miettiä niin että maalimiehet löytyis eteenpäin kääntymällä. Tyhjän jälkeen vielä jänis ja loppuun pari haukutusta. Ensin piti vähän käynnistellä, mutta sen jälkeen haukku lähti hyvin. Tän päivän älynväläykset oli itselläni:
- Haukutus ennen rataa alkurutiiniksi. Tää sopivasti nostaa Jujua ja on hyvä rutiini kertomaan mitä ollaan tekemässä.
- Haukkutukseen nyt vielä oma lelu (jalkapallo? ois helppo potkasta palkaksi), jota ei käytetä muuhun.
- Vahvista eteenpäinkääntymistä
- Tyhjiä mukaan, mutta selkeemmin tallottu alue, että tietää missä se loppuu.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Paimenessa

Lauantai vietettiin Pellossa Saajomannun porotilalla porojen ja lampaiden paimennusta kokeillen. Kimmokkeena tähän oli tietenkin Jujun taipumus ajattaa poroja ja itse halusin ensisijaisesti saada keinot tämän ongelman poiskitkemiseen. Ajattaminen otettiin sitten pois heti ja samantien ja loppupäivä paimennettiin :) Hurjan mielenkiintoinen päivä, opin koirista, poroista, lampaista ja eri lajien välisestä kommunikaatiosta enemmän kuin pitkään aikaan.


Juju sekos täysin kun tultiin Saajomannuun, poroja ja porokoiria kun juoksi joka paikassa. Poroaitaan mennessä Juju meni saman tien tuttuun tilaan, reuhtoi liinassa kuin perkeleen riivaamana kuvitellen varmaan astuneensa paratiisin portista sisään. No paratiisihaaveet loppui aika nopeasti ja tehokkaati Minnan paimensauvan läimäsyyn ja isokokoiseen prkleeseen (sauvalla läimästiin maahan, koira sai ainoastaan henkisiä vammoja ;) Ei siinä sen kummempaa tarvittu. Muutama kerta piti vielä vähän isommin muistuttaa että poroja ei ajateta, lopulta riitti pelkkä "nätisti" kehotus. Minua piti muistutella koko ajan olemaan rauhallisempi, käskyttämään rauhallisemmin ja olemaan nostattamatta Jujua yhtään. Ja rupesihan se sujumaan, toinen kierros tehtiin jo melko hyvässä (koiran + ohjaajan) mielentilassa.

Videopätkä ensimmäisen kierroksen tunnelmista, Juju vielä aika kierroksilla (ja liinassa)

video

Tämän jälkeen rupesi Jujun päässä raksuttamaan ja herneet kohtaamaan toisensa. Se tajusi olevansa paimen.

 video

Toisella kierroksella poroja oli enemmän ja ne oli hankalampia. Keli oli poroille liian lämmin, niillä oli nälkä, eikä ne halunneet liikkua minnekään. Juju pyrki belgimäiseen tapaan kaartamaan porojen eteen, mikä ei näitä miellytä. Poroja ei paimenneta koskaan ihmistä kohti, porokoirat kuljettaa niitä takaa eteenpäin mikä ei ollut Jujulle luontaista. Siinä kävi sitten muutaman kerran näin:
video

Juju ei ottanut isommin itteensä näistä porojen jahtaamisista. Kunnioitti kyllä poroja ja oli muutenkin sopivan nöyrää poikaa kun oli saanut vähän palautetta sekä Minnalta että poroila. Juju paimensi Minnan mukaan hyvällä energialla, tasapainoisesti ja vahvasti. Meidän koko koirakolmikko (Jujun lisäksi Rauha Collie ja Dio Corgi) osottautui oikein oivallisiksi paimeniksi eivätkä yhtään kalvenneet lappalaiskoirien rinnalla. Kotimatkalla mietittiin kuinka hyvä harrastus tällainen matalavireinen paimennus on korkeampivireisten pk- ja tokotreenien vastapainona. Ehdottomasti mennään uudestaan.

Päivän lopuksi kokeiltiin myös lampaita. Meidän kolmikko ja Minnan nuori koira paimensi yhdessä. Juju oli lampaiden kanssa tosi rauhallinen, nuuhki ja pusutteli muutaman kanssa (lampaat oli erittäin kesyjä ja koiriin tottuneita). Paimentaessa se kulki pääasiassa etummaisena, lauman pysäyttäjänä, mutta välillä myös kiersi katraan. Oli koirista kyllä aktiivisin lampailla, muilla alkoi jo ote vähän herpaantua, päivä oli pitkä. Pihapiirissä mietin, että enpä olisi aamulla uskonut sellaista näkeväni. Juju vapaana rennosti ja rauhallisesti koira- ja lammaslaumassa, porot taustalla (vapaana) liikkuen. Olipa hyvä kokemus meille molemmille!
Paimenet ja paimennettavat sulassa sovussa

Lampaiden kanssa piti hieroa tuttavuutta nenät vastakkain