PM-kisa

Kesän ainoat pk-kokeet käytiin Jekun kanssa Kemissä 31.8. Koe oli samalla PM-kisa ja olin ilmottanut Jekun jäljelle. Tuomarina jälkikoirilla Allan Aula. Kirjoittelin kisaraporttia heti kokeitten jälkeen, tässä se on nyt viimeistellyssä muodossa:

Jäljillä aloitettiin, nostin meille jäljen nro 4 (yhteensä 5 kilpailijaa). Jäljet oli eri paikassa missä Yöttömän yön jäljet on olleet ja maasto vaikutti yllättäen ihan hyvältä. Alueella oli soramonttuja ja metsä kuivan näköistä kangasta. Jekun janan takana näkyi vähän kosteampaa ja puolet tai 2/3 jäljestä olikin suota, mutta ei mitään erityisen pahaa.

Jana muuten ihan ok, mutta n. puolessa välissä lähti vasemmalle ja rupesi vetämään takapuoltaan maahan :o Allu huusi että väärä, ilmeisesti siis väärä jälki, käännyin takaisin janalle jonne Jekkukin huitas ja nosti uuden jäljen lähempää takakreppiä. Sinne huideltiin ihan hyvän tuntuisesti, melko pian nousi keppi. Tämän jälkeen meni monta sataa metriä ja useampi isohko oja ennen kuin nousi 2 keppi. Kolmannen kepin nostin minä itse :| ja kohta menimme hiekkatien yli. Oltiin pyöritty aika paljon ja olin niin sekaisin suunnista että luulin että menimme sen tien yli, jota pitkin oltiin janoille ajettu. Näin 5-jäljen koirakon auton ja taas rupes aivot raksuttamaan että ollaankohan jo heidän jäljellä kun heidän janansa oli tien toisella puolen. Nousi kuitenkin ihan oikeanumeroinen keppi, 4 plakkarissa ja matka jatkui. Pyörittiin siinä tien lähellä ja koko ajan arvelin että jälki kohta loppuu, mutta kun seuraavakaan keppi ei ollut vielä kutoskeppi rupesi hymyilyttämään. Kutoskeppikin löytyi hyvissä ajoin, jäljeltä täydet 170 p. Tuntui mukavalta erityisesti kun jälki ei ollut treeneissä mennyt kovin hyvin. Jekku ajoi koko kesän jälkeä hyvin ja intensiivisesti, mutta keppeihin reagoiminen kärsi melkoisen inflaation.  Erityisesti jos jälki on vaikea, tuntuu että kepit "unohtuu". En oikein pysty uskomaan että Jekku ei niitä haistaisi kun kävelee suoraa päältä. Mutta jälki itsessään tuntuu olevan nyt SE juttu ja kepit vähän sivuseikka. Ennen kokeita sain kuitenkin pari tosi onnistunutta keppimotivaatiotreeniä, jotka varmasti auttoi tässä. Palkkaa paransin niin että se tulee rasiasta mahdollisimman juhlallisin seremonioin ja on laadultaan sitä luokkaa (kissanruoka-metvursti linjaa) että sitä varten kannattaa pysähtyä.

Hyvällä mielin menin tietenkin tottikseen, joka oli kuitenkin sitten ihan fiasko.
Jouduttiin taas 3-koplaan jossa Jekun suoritusnumero keskimmäisenä.  Jekku oli jo autosta pois tullessa paineessa, ehkä myös jotenkin fyysisesti huonovointinen (selkä). Unohdin kaikki rutiinit saman tien, kun Jekku ei meinannut istua. Sitten rupesin taas säätämään ja sähläämään ja loppujen lopuksi juostiin kehään niin että Jekku ei ottanut kontaktia ollenkaan. Ilmottautumisten jälkeen Jekku meni odottamaan ja laitoin sen maahan, jossa se ei olisi halunnut pysyä (painetta? epämukavaa oloa? en tiedä, mutta ihan kauhean kummassa vireessä se oli, tahmea, epävarma ja outo).  Kun tuli meidän vuoro, sama outous jatkui. Seuraaminen oli kamalaa, Jekku jätätti, haisteli maata, haahuili ja haisteli henkilöryhmäläisiä. Sitten kuitenkin parani, liikkeestä istuminen oli hyvä (muistaakseni 10), maahanmeno ihan ok, luoksetulo samoin. Seisomisesssa tais ottaa lisäaskeleita, muuten hyvä. Tasamaanouto ok, mutta sitten heitin vähän vinoon kapulan esteen yli. Lensi kuitenkin kauas ja niin vähän vinoon, että en arvellut haittaavan kun noita vinoja heittoja nyt on treenattu. Mutta Jekku kiersi molempiin suuntiin esteen. A-esteen yli kiipesi, mutta kiersi takaisin tullessa. Tästä huolimatta eteenmeno oli tosi hyvä, maahanmeno nopea. Sain siitä kehuttua, mutta siitä huolimatta paikallamakuussa Jekku ei pysynyt alkua pitempään. Laukausten aikana lähti minun luo ja oli kauhean paineistunut. Tästä kaikesta raavittiin kasaan muistaakseni 63 p.

Pettymyksen katkeraa kalkkiahan sitä  nieltiin kun en osannut odottaa noin katastrofaalista tottista ja ehdin onnistuneen jäljen jälkeen (joka on ollut se meidän heikoin lenkki) jo mielessäni vähän tuulettaakin. Mutta aika nopeasti pettymys koetuloksesta haihtui ja jäljelle jäi semmoinen epätoivoinen olo siitä, että ei ymmärrä mikä koirassa on vikana ja harmittaa että se on niin kertakaikkisen heikossa tunnetilassa. En edes osannut sanoa oliko ongelma henkinen vai fyysinen ja miten paljon itse sitä aiheutan. No eipä tämä koe ainakaan vähentänyt vatvomista ongelmien laadusta.

Kokeita seuraavalla viikolla mulla oli pakkomielle "varmistaa" oliko ongelma enemmän selässä vai päässä ja kävin kentällä ottamassa esteet sen jälkeen kun oltiin käyty lenkillä soramontuilla. Jekku yritti hypätä, mutta rysäytti aika pahasti esteeseen melkein sen kaataen ja minä päätin että ikinä enää en pyydä sitä hyppäämään sitä per#¤##¤#"¤§ estettä. Pari päivää tämän jälkeen tuli kynsilleni kun selkää silittäessä osuin ilmeisen kipeään kohtaan. Kokeeksi annoin sille kipulääkettä muutaman päivän mikä auttoi ja Jekku rupesi liikkumaan rennommin. Päätin ainakin toistaiseksi jättää Jekun eläkkeelle pk-kokeista. Katsotaan keväällä mikä on selkäjumien tilanne ja kannattaako ruveta enää treenaamaan esteitä niin että kannattaisi kisata.