maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuulumisia

Kesä on mennyt ja syksykin kohta, joten olisi varmaan korkea aika laittaa tänne kesän kuulumiset. Kesä oli pitkä ja lämmin, viimeiset auringonkukat, kehäkukat ja samettiruusut sinnittelee vieläkin hengissä pihallani. Mutta lunta ja pakkasta on luvassa tälle viikolle, joten eiköhän se ole kohta kaivettava kolat ja lumilapiot esiin.

Työn puolesta kesä oli meikäläisellä jälleen liian kiireinen ja lisäksi aikaa ja hermoja (ja ennen kaikkea kukkaroa) rokotti kattoremontti kesä-heinäkuussa. Koiria ei alun ihmettelyn jälkeen katolta kuuluva pauke tuntunut pahemmin haittaavan. Oikeastaan ihmeen rennosti ne otti koko remontin. Kiireistä huolimatta yritin pitää kiinni säännöllisistä koiratreeneistä. Omalle psyykeelle ne tuntuu olevan tärkeitä erityisesti silloin kun töissä otsasuonet pullistelee. Hakua treenattiin välillä viikottain ja muutamia jälkiä tehtiin. Tokoryhmä oli aktiivinen ja alkukesällä saimme ohjausta vierailevalta "tähdeltä" Caritalta, joka tuli pääkaupunkiseudulta tänne 2 kuukaudeksi töihin. Tokoa treenattiinkin parhaimmillaan monta kertaa viikossa ja porukka on ihanan aktiivista ja mukavaa. Jane kulkee tietenkin treeneissä mukana, mutta on jo ajat sitten lakannut varsinaisesti treenaamasta. Joskus teetän sillä pieniä tottistehtäviä, mutta pääasia tuntuu Janella olevan uusien pallonheittäjien kouluttaminen sekä meidän jo koulutettujen pallonheitto-käsilihasten treenaaminen.
kuva Juuso Kuparinen
Jane ontui alkukesästä ja siltä löytyi vanha vaiva, biceps-jänteen tulehdus, johon kortisonipiikki auttoi. Muuten Jane on ollut todella hyvässä kunnossa, edes minkäänlaisia jumeja sillä ei ole ollut ja lenkillä se juoksee, leikki, humputtelee ja haastaa leikkiin. Nyt syksymmällä on jalka taas pikkuisen oireillut, joten pallon heittoa ja kaikenlaista liian äkkinäistä liikuntaa on vähän rajoitettu.  Heinäkuussa käytiin pikareissu Saariselällä isäni porukoitten kanssa, mutta varsinainen loma oli elokuussa. Esko veljeni tuli Amerikasta Lappiin ja käytiin Utsjoella ja ympäristössä. Jane tuntui olevan meistä kaikista kovakuntoisin; päivän patikoinnin päätteeksi, se toi meille palloa ja ihmetteli kun kukaan ei jaksanut heittää.

Tällä kertaa Jekulla on kiire hakemaan palloa
Tenon rannalla

Muotkatuntureilla


  
 Käytiin myös Norjan puolella, Varangin vuonolla


No nyt tuo hullu meni jäämereen uimaan

Samalla reissulla käytiin katsomassa Pulmankijärven mahtavia maisemia





Jekkua jännitti ylittää kitisevä ja vaappuva riippusilta jossa oli ritilälattia. Mutta hienosti se vaan yli pääsi. Jane sen sijaan jäi ihmettelemään rannalle eikä saatu sitä toiselle puolelle lainkaan.
Tämän mukavan reissun päätteeksi ajettiin mökille, josta muutaman päivän päästä me ihmiset lähdettiin 5 päiväksi Pohjois-Italiaan, Garda järvelle. Koirat menivät Parolaan Etelä-Hämeen koirahoitolaan, jossa ne olivat pärjänneet ilmeisen hyvin. Kun hain koirat pois, jäivät hoitajat vilkuttamaan erityisesti mummokoira-Janen perään, joka oli näiden mielestä ollut niin kovin herttainen. Herttainen ei ole perinteisesti ollut mikään Janea kuvaava termi hoitoloissa, mutta näin se mummo taitaa vanhemmiten pehmetä =)

Jos Jane on ollut hämmästyttävän hyvässä kunnossa niin Jekku onkin sitten omalla pienellä panoksellaan pitänyt huolen Pohjois-Suomen eläinlääkärien ja fysioterapeutin toimeentulosta. Keväällä ei noussut toinen takajalka pissatessa ja kun ei jalassa tuntunut olevan vikaa rupesin epäilemään että vika olisikin selässä. Jekku oli tosi tosi jäykkä, liikkui epäpuhtaasti ja peitsasi tavallistakin enemmän. Alkukesästä oli episodi, jossa Jekku ei meinannut nousta ylös lattialta ja kun viimein pääsi ylös takapää vaikutti "halvaantuneelta". Ehdin jo pelästyä kovastikin kun ikenetkin olivat aivan valkoiset ja soitin päivystävälle eläinlääkärille (oli lauantai) joka käski seurailla ja epäili että ikenistä oli veri paennut voimakkaan kivun seurauksena (eikä myrkytyksen mitä minä pelkäsin). Jekku pääsikin liikkeelle, mutta toinen takajalka oli jotenkin jumissa, ei suoristunut kunnolla liikkeessä mutta vertyi sen päivän aikana. Maanantaina Jekku oli normaali, Katri kävi hieromassa myöhemmin viikolla ja totesi että Jekku on aivan jumissa. Kesän-syksyn ajan Jekku hierottiin Katrin tai fysioterapeutin toimesta kuukauden välein. Aina oli samat jumit, alaselkä ja lonkan koukistajat vasenvoittoisesti. Saatiin treeniohjeita millä piti selän lihaksia ja liikkuvuutta vahvistaa, mutta sen kummempaa edistystä ei tapahtunut. Näin jälkikäteen ajatellen rinnetreenit, samoin kuin mitkä tahansa muut treenit ja vauhdikkaammat lenkit vaan  lisäsivät oireilua. Aika pitkälle ajattelin että oireilun syy on pahasti jumissa oleva selkä ja lonkan-reiden lihakset, mutta kyllä jumit oli ennemmin seurausta jostain muusta kuin varsinainen syy.

Elokuussa käytin Jekun Oulussa Esa Soppelan vastaanotolla kun (naiivisti) kuvittelin että selkäkuvat ja ortopedin tarkastus kertoisi diagoosin ja saisin ohjeita liikuttamiselle ja varmuuden että voinko Jekulla vielä treenata ja kisata pk-lajeissa. No eihän niissä kuvissa mitään näkynyt ja kun Jekku ei sillä hetkellä liiemmin oireillut, niin emme saaneet oikein mitään kunnon diagnoosia. Jekku jännitti tutkittaessa voimakkaasti takajalkojaan, joten vaikea niitä oli tutkiakaan. Lihaskatoa ei kuitenkaan ollut kummallakaan puolella. Takajalkoihin säteilevä kipu alkukesästä viittasi hermokipuun ja Soppela arveli että kyseessä saattoi olla jonkinlaiset iskiasoireet, mahdollisesti lievää välilevypullistumaa. Seurataan ja tutkitaan lisää jos oireet palaa ja pahenee. Sain kuitenkin ohjeeksi liikuttaa normaalisti eikä ollut syytä rajoittaa harrastamista.

Ilmoitin sitten Jekun haku- ja jälkikokeisiin, joista hakukokeen peruin melko nopeasti kun kisamittainen hakutreeni väsytti Jekun aivan totaalisesti. Se ei vaan tuntunut olevan kunnossa, väsyi melko nopeasti ja tosi paljon. Kesä oli kuuma joten lenkit jäi aika lyhyiksi ja epäilin että Jekulla on vaan älyttömän huono kunto. Onhan sillä jo ikääkin, mutta tuntui että on muutakin mikä teki siitä ajoittain vähän vaisun. Jälkikokeisiin sitten kuitenkin mentiin elokuun lopulla, jossa jälkiosuuden jälkeen Jekku ei ollut ihan oma itsensä ja tottis sitten menikin pipariksi. Seuraavalla viikolla selkä jumi ja Jekku oli vaisun ja vähän kipeänkin oloinen. Lepo ja kipulääkkeet kuitenkin tepsivät ja syyskuu mentiin pääasiassa melko reippaalla mielellä. Ainoa mikä kiinnitti huomion oli Jekun nopea väsähtäminen kickbike lenkillä Katrin ja Miiskun kanssa. Jekku liikkui Janen kanssa samaa vauhtia vaikka on tätä 4 vuotta nuorempi. Syyskuussa Jekulta meni yksi etuhammas hajalle ja kävin sen poistattamassa. Samalla puhuin Jekun huonokuntoisuudesta ja hitaasta palautumisesta ja eläinlääkäri ehdotti verikoetta ja kilppariarvojen tutkimista. Ne tutkittiin, mutta kaikki arvot oli normaalit.

Syyskuun lopulla Jekku sai sitten tokotreeneissä kipukohtauksen, jossa se juoksi autolle eikä halunnut jatkaa. Alaselkä oli köyryssä ja takapäässä tuntui olevan jotain vikaa tai kipua. Kotona Jekku istahteli ja hieroi takapuoltaan maahan kuin olisi anaaleissa vika ja mietin voisiko sillä olla ärhäkkä anaalirauhastulehdus. Melkein toivoin että vika olisi siellä ja saisimme siihen hoidon. Seuraavana päivänä oireet jatkui ja Jekku mm juoksi minun luo selkä köyryssä kykenemättä suoristamaan takajalkoja ja jäi seisomaan selkä köyryssä häntä koipien välissä kipeän näköisenä. Käytiin kaupungin eläinlääkärillä, jossa tutkittiin anaalirauhaset, mutta niistä ei löytynyt mitään vikaa. Jekku reagoi voimakkaasti lanneselän kosketukseen ja hännän nostamiseen, mutta reaktioista oli vaikea päätellä mitään, koska Jekulla on eturauhastutkimusten jäljiltä melko "arka takapää". Eläinlääkäri mietti vaihtoehtoja, yhtenä ehdotti välilevytyrää joka saattaa aiheuttaa epämääräisiä ja -säännöllisiä oireita. Eläinlääkärin jälkeen Jekku oli 3 päivää täysin haluton liikkumaan, lenkit oli max 100 m, välillä Jekku ei kävellyt kuin tien toiselle puolelle.  Jekku oli apaattinen ja ainoat reaktiot oli aggressiivisuus liian lähelle tullutta Janea kohtaan ja naapurin koirien "pelkääminen". Jekku selvästi vältti tai halusi paeta näitä arkivihollisiaan (joiden edessä yleensä äkseeraa kovin mielellään), mikä viittasi kipuun sekin. Viikonloppuna vähän piristyi mutta lyhyenkin lenkin jälkeen selkä rupesi oireilemaan mikä näkyi liikkumishaluttomuutena, alaselän "köyristelykohtauksina" ja yleisenä köyryselkäisyytenä ja vaisuutena. Köyristyskohtaukset ilmeni yhtäkkisenä alaselän köyristämisenä, puolittaisena istahtamisena tai kyykistymisenä (ikään kuin rupeaisi kakalle) tai sitten takapään hankaamisena maahan. Tätä oiretta on ollut pitkin kesää ja syksyä (ja jo viime vuonna) ja koskaan ei anaalirauhasista ole löytynyt vikaa. Viime vuonna kuvittelin että eturauhasoireet aiheuttaa tätä, mutta en tiedä liittyikö se silloinkaan eturahaseen. Jonkinlaisena kipuoireena sitä pidän, koska vaiva pahenee selän jumien pahentuessa.

Viime viikon keskiviikkona vein Jekun fyssarille, joka totesi että selkä on köyryssä ja lanneselkä kipeä, lihakset oli kivikovassa spasmissa. Hieronta ei tuntunut järkevältä, jos välilevyssä on pullistumaa, kannattaisi selän antaa olla jumissa ja liikkumaton. Sen sijaan Jekulle kokeiltiin akupunktiota. Fyssari oli epäileväinen Jekun suhtautumisesta neulatyynynä olemiseen, mutta se onnistui kuitenkin hyvin. Ehdotin että harjoitellaan ensimmäinen kerta ja laitetaan vaikka vain yksi neula kunhan tilanne pysyy rauhallisena ja miellyttävänä kaikille osapuolille. Fyssarilla oli 4 neulaa ja Jekun takapuolen päälle ne kaikki upotettiin ilman mitään ongelmaa. En osaa sanoa vielä auttoiko akupunktio, lepo vai kipulääkkeet, mutta viikonloppuna Jekku oli selvästi parempi. Kipujen helpottaminen näkyy mm niin että Jekulla on kova hinku päästä hyppimään ja juoksemaan. Eilen oli melkoisen härdelli päivä, paljon tilanteita joissa on vaikea saada Jekkua olemaan hyppimättä enkä pystynyt sitä koko aikaa kaitsemaan ja kahlitsemaan ja pääsi vähän takapihallakin säntäilemään. Illalla selkä olikin sitten vissiin kipeä ja ainakin köyryssä.  Nyt pidetään Jekku arestissa ja visusti hihnan päässä tämä viikko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti