Ensimmäisenä 9-viikkoiskuvat tältä päivältä. Korvat alkaa olla pystyssä...
Oikea vielä vähän miettii...
Hieno viikko takana, kevättalvi vaikuttaa palanneen Lappiin ja muutamana päivänä on nautittu aurinkoisesta kelistä. Tänään sunnuntaina oli erityisen hienot ulkoilusäät, pakkasta jokunen aste, aurinkoa täydeltä terältä ja hankikanto! Ulkoiltu on melko maltillisesti kun napero on vielä niin pieni, mutta pieniä metsälenkkejä on tehty melkein joka päivä. Tiistaina treffattiin Helena ja Nöppis, n. 4 viikkoa Jujua vanhempi labbispentu. Pojat olivat hyvin samantyyppisiä leikeissään, mutta kokoeroa oli sen verran että Juju meinasi painileikissä jäädä vähän alakynteen. Tämä meinasi suututtaa Jujua ja se näkyi ja kuului. Hyvässä yhteisymmärryksessä kuitenkin tutkittiin metsän ihmeitä, juostiin vähän kilpaa ja karsittiin puita.Keskiviikkona käytiin Nooran luona ja nähtiin kaikkia ihania eläimiä. Vertti (15 v) ja Elmo (10 v) papparaiset olivat juuri sopivat seuralaiset ja roolimallit Jujulle, erityisesti Elmon kanssa oli mukavaa.
Juju ja Elmo |
Torstaina käytiin Metlalla kun työkaverit kinusivat että toisin pennun näytille. Siellä oli sitten monta tätiä ja pari setää innokkaana pentua lääräämään ja Juju oli vähintään yhtä innostunut ihmisistä kuin ne siitä. Juju viihtyi töissä jopa niin hyvin, että sitä oli hieman vaikea saada sieltä pois; seurasi ihmisiä näiden toimistoon ja jäi istumaan seuraksi kun nämä ryhtyivät näpyttelemään tietokonetta. Juju sai lempinimen konttorirotta ja mietittiin voisiko siitä tulla työhyvinvointikoira. Koirien tuominen Metlalle kun on ehdottomasti kiellettyä... Torstaina käytiin myös treenihallilla, jossa Juju oli tooodella kiinnostunut isojen koirien tekemisistä ja olisi mielellään lähtenyt kaikkien mukana seuraamaan, leikkimään ja tekemään. Häkissä tai hihnassa olo turhautti sitten siihen malliin, että vein Jujun autoon siksi aikaa kun otettiin pieni treeni Jekun kanssa. Autossa Juju onneksi on aivan rauhallinen, laittaa nukkumaan saman tien.
Perjantaina käytiin eläinkaupassa ostamassa vähän ruokaa ja puruluita. Kauppa oli Jujun mielestä taivas, se hullaantui totaalisesti herkullisista hajuista ja ihmisistä. Käytiin vielä kävelemässä kaupungin laidalla ja kun se onnistui hyvin mentiin ihan city-centteriin Lordi-aukiolle käppäilemään. Juju ei ole vielä kauhean paljoa treenannut hihnassa kävelyä ja pelkäsin lähinnä että en saa pideltyä sitä ihmisten ilmoilla kun se niin kauheasti rakastaisi mennä kaikkien luo. Muutama turistiryhmä meinasikin saada Jujusta maskotin ja yksi pentukuumeileva mies meinasi sen kaapata. Minä totesin että Jujun kanssa pitää ehkä panostaa enempi kontaktiin minuun kuin vieraisiin sosiaalistamiseen. Käytiin myös Sampokeskuksen tuulikaapissa ja Hemingwayn luiskalla kokeilemassa ritilälattiaa (ja ihmettelemässä liukuovia). Kaikki oli tämän reippaan ja rohkean tutkimusretkeilijän mielestä huippu nastaa.
Perjantaina sitten vaan pidettiin omalla porukalla hauskaa...
Viikonloppuna treenattiin yksinoloa (mikä edelleen on Jujun mielestä pienen koiran kiusaamista) ja ulkoiltiin. Sunnnuntaina käytiin treenihallilla missä kaikki sai vähän treenata. Jekku teki merkkejä, tunnarin, pitkän seuraamisen, sivulletuloja, sivuaskelia, peruuttamista peilin edessä, kaukoja ja luoksetulon. Kaikki tosi hyvin, kaukoja otin lauta takajalkojen edessä ja se toimii hyvin. Juju teki imutus-seuraamista ja kaukoja. Hyvin meni :) Juju osaa jo istua ja odota käskykin alkaa hahmottua. Luoksetulo on vauhdikas ja toistaiseksi aika varma ;) Tunnarikapulaa se kantoi itsekseen, joten rupesin sitten opettamaan noutoa :D Siinä on vielä vähän tekemistä...
Jekku on ollut kipeän oloinen, vaisu ja vähän ärtynyt. Selkä taitaa nyt vaivata mikä ei ole ihme kun kelit on ihan hirveän liukkaat ja liikunta on ollut aika nykivää. Jekulle on heitetty turhan paljon palloa, se on ollut pihalla valvomatta (oravien perään ryntäilyä...) eikä ole keretty tehdä pitkiä, rauhallisia lenkkejä. Perjantai-iltana Jekku oli haluton liikkumaan, makasi omassa kopissaan ja hengitti raskaahkosti. Annoin kipulääkettä, otin sen sänkyyn viereeni nukkumaan, jotta sai olla pennulta rauhassa (nukuin itse tosi hyvin mutkalla 2 belkkarin välissä) mutta aamulla se oli onneksi piristynyt. BOT loimi kaivettiin kaapista ja otetaan aika rauhallisesti vähän aikaa. Lauantaina Jekku säikäytti myös toisella tavalla. Jekku tuli sisään pihalta ja oli tosi vaisun oloinen joten menin hakemaan rimadyliä keittiöstä. Annoin rimadylin puolikkaan veriletun sisällä jonka syötyään Jekku sai kohtauksen, joka näytti siltä kuin se tukehtuisi. Kuin olisi yrittänyt kakoa jotain kurkusta ja kaapi paniikinomaisesti kuonoa. Minä sitten työnsin sormet sen kurkkuun niin syvälle kun sain, mutta siellä ei tuntunut mitään. Edelleen paniikinomaista kakomista ja minä mietin että A) voiko koira tukehtua puolikkaaseen verilettuun ja B) voiko se jäädä kiinni niin syvälle että sitä ei sormet ylety poistamaan. En tiedä mutta aika avuton tunne tuli ja ehdin todella pelästyä. Jekku rauhottui ja kun se näytti hengittävän sain päähäni antaa sille piimää (ehkä se huuhtelisi palan alas...) Joi piimää mutta sitten alkoi taas hillitön, hiljainen kakominen ja kuopiminen. Hakkasin Jekkua selkään, nostin takajalat ylös ja yritin ties mitä että "pala" lähtisi liikkeelle... kurkkasin sen suuhun jossa oli verta ja sitten vasta pelästyinkin... Se on niellyt jotain terävää ja röörit on riekaleina... Onneksi huomasin kuitenkin myös että kitalaki näytti jotenkin omituiselta ja helpotus valtasi mielen. Jekulla oli nahkaluun (Jujulta varastetun puruluu-kengän pohja) pala juuttunut kitalakeen :D Jekku kun reagoi kaikkeen aika isosti, niin tottahan tämäkin aiheutti kuolinkamppailua muistuttavan paniikin. No hirveän suuri helpotus ja riemu kun kitalaki saatiin vapaaksi. On nää mun mustat pojat ihania.
Voi kauhistus. Kylläpä Jekku osaaki säikäyttää sinua :O onneksi oli 'vain' mäskiintynyt nahkanpalanen..jäi kiinni varkaudesta, peijakas.
VastaaPoistaJuju alkaa näyttää belgikoiralta, sen korvat on nyt ei-toivotut bortsujen korvat :D
Söpö hää on ja niin 'maailmaa syleilevä' :)
Nähdään toivottavasti tässä keväällä!
Juju näyttää mun mielestä nyt enemmän lepakolta kuin belkkarilta mutta kaipa suunta on oikea :D
VastaaPoistaToivottavasti nähdää huhtikuussa! Tultas kyllä mielellään sinne teille päin. Ja ihan viimeistään varmaan toukokuussa. Oletko tulossa leirille?