Olemme lomalla

Kolme viikkoa lomaa takana ja yksi edessä, elämä on hyvällä mallilla. Kaksi viikkoa vietettiin mökillä, tavattin vähän sukulaisia ja ystäviä, sekä koira- että ihmissellaisia. Hellettä joka päivä, parhaimmillaan reippaasti yli 30 C ja järvi olikin sekä ihmisen että koiran paras paikka.

Jujusta paljastui kiihkeä vesipelastaja mikä hankaloittikin sitten kaikkien muiden uintia. Juju ui hyvin ja nopeasti, joten siltä ei sitten kukaan oikein ollut turvassa. Juju valitsi kuitenkin silmätikuikseen "uimataidottomimmat" ja niinpä se kiusasi eniten veljeäni, joka ensimmäisenä halusi kokeilla mitä Juju tekee kun hän sukeltaa. Sukeltaminenhan oli selvä merkki siitä että Esko ei osaa uida ja Eskohan piti sitten komentaa tai yrittää vetää rantaan. Vanhukset tyytyivät tapansa mukaan seuraamaan tilannetta laiturilta.

Jujun kanssa käytiin moikkaamassa kasvattaja-Erjaa, treenattiin vähän jälkeä ja esineruutua ja käytiin Kyröskosken käyttökoirien kentälläkin. Hellettä oli ja sitten tuli ukkoskuuroja, joten treeni oli sen mukaista. Hämeenkyrön jälkimaastoja kyllä kadehdin, jäkäläkangas oli sellaista kun sen pitääkin olla, pehmeää eikä kaluttua hiekka-aavikkoa. Paksulla jäkälämatolla jälki meni ihan eri tavalla kuin Vennivaaran kuivassa maastossa (joka periaatteessa on samanlaista metsätyyppiä). Juju jäljesti tarkasti ja rauhallisesti ja makupalatkin kelpasi. Hämeenkyrössä kun ei ollut edes muurahaisia. Erja ehdotti että ottaisin kepit mukaan ja rupeankin nyt laittamaan kepin aina jäljen päähän. Kepppimotivaation  luominen saattaa olla se haaste Jujun kohdalla, joka nauttii jäljestämisestä hyvinkin paljon.

Mustin kanssa kivointa oli juokseminen

Jujun kanssa käytiin myös kylässä Helin, Rajan ja Mustin luona Hausjärvellä.
Helin laumalla on aivan ihanat tilukset, talo ja mahtava tontti saunamökkeineen ja kesäkeittiöineen. Ihan iski kademieli ja yhdistettynä muuhun Hämeen kierrokseen jopa pieni kaipuu niihin maisemiin. Lapissa on hyvä olla, mutta kyllä minä viihtyisin Hämeessäkin. Olisi niin paljon lyhyemmät kyläilymatkat. Juju ja Musti tulivat ihan hyvin juttuun. Alkuun molemmat haukkui toisensa, mutta kun pääsivät vapaaksi, Juju oli samantien aivan lunkisti. Mustia vielä vähän jänskätti ja tovin se haukkui ja ajoi Jujun pois, mutta lehmänhermoinen Juju ei ollut moksiskaan. Lauantaina käytiin katsomassa SM kisojen tottiksia ja palasin vielä katsomaan vähän IPOjakin kun oli niin kivaa. Juju viihtyi hyvin ja kisaturistinakin se oli maailman lunkein kaveri. Tottiksiin Juju kyllä eläytyi  varsin voimakkaasti ja sitä sai vähän pidellä. Erityisesti luoksetulot, noudot ja eteenmeno sai Jujun kropan nytkähtelemään ja välillä vähän riistäytymäänkin :D Noutokapulan heittoja piti siltä vähän yrittää piilotellakin, ettei katsomossa ihan riehaannuttu.

Noin mäkin sit kun olen iso... Juju kisaturistina

Kotiinpaluumatkalla poikettiin vielä Raahessa viemässä Tanjalle Eloisa treeniliivi ja moikkaamassa Hiili-siskoa. Niin oli sisarukset samannäköiset ja oloiset.

Sisko (oikealla) ja sen veli

Samankokoiset ja samanlaiset villahousut

Puoli vuotta plakkarissa

Kesä ja aika menee hurjaa vauhtia ja oikeastaan jo reilu 2 viikkoa sitten (12.7.) tuli Jujulla puoli vuotta täyteen. Melkein kuin huomaamatta on söpöstä pikku pennusta kasvanut teiniraggari...

Oikeasti Juju on todella kiltti poika edelleen. Keksii kaikenlaista ja välillä häiriköi, mutta uskoo ja tottelee aina kun osaa ja ymmärtää. Hampaat on vaihtuneet ja suusta löytyy oikea määrä ja oikeassa asennossa olevat hampaat. Painoa on  n. 19 kg ja kroppa näyttää minun silmiin ihan hyvältä. Juju on melko pienikokoinen edelleen, Jekkua huomattavasti pienempi, mutta vielähän se kasvaa.  Mikään hintelä poika Juju ei ole, vaan minun silmiini oikein sopivan vankkarakenteinen. Hoikka poika kuitenkin.

Treenattu ollaan kesän aikana melko vähän. Kesäkuu oli töitten puolesta tosi kiireinen ja nyt heinäkuussa on sitten vaivanneet itikat ja suorastaan epäinhimilliset helteet. Jälkiä on sentään jonkin verran tehty, pari kertaa kokeiltu esineruutua, hakua ei kertaakaan. Minulla on mietintämyssy ollut päässä kun olen funtsinut millä taktiikalla Jujua opettaisin. Juju on semmoinen mietiskelijä, kirjailijatyyppi kuten yksi yksi tuttu Jujua kuvasi, eikä välttämättä syty kovin nopeasti millekään ilman että näkee siihen jonkun aivan erityisen hyvän syyn. Toisaalta nyt on saalisvietti ruvennut vahvistumaan siinä määrin, että Juju rupeaa jo tietyissä tilanteissa kuumumaan liikaakin. Noudot, toisten koirien leikit ja lelujen lentely saa Jujun jo aika kierroksille, mutta toisaalta Juju on hyvin syttynyt leikkimään minun kanssa. Patukkaleikillä palkkaaminen toimii loistavasti, ruokapalkaksi kelpaa vain valikoidut herkut kuten naudan paisti. Välillä tosin ruoka kelpaa hyvin ja muutenkin "tilanne" tuntuu elävän koko ajan Jujun kehittyessä ja kasvaessa, joten olen yrittänyt olla sen kummemmin hötkyilemättä.

Viime aikoina ollaan panostettu myös kaikenlaisten arkipäiväisten "saaliiden" kohtaamiseen. Näistä pahimpia on juoksevat lapset, pyörät ja erityisesti pyörä-koirayhdistelmät. Pentukurssilaisten kanssa ollaan kokoonnuttu muutama kerta yhdessä treenaamaan ja ollaan saatu hyviä järjestettyä lapsi- ja pyöräkohtaamisia. Treeni on auttanut ja tilanne on toistaiseksi hallinnassa. Juju on huomattavasti riistaviettisempi kuin Jane ja Jekku. Tämä saattaa myös vielä aiheuttaa pään harmaantumista. Poroja on näkynyt aika vähän, eikä vielä ole tullut kunnon tilaisuutta karata niiden perään. Muutaman kerran on metsässä ollut (ilmeisesti) tuoreita poron jälkiä joihin Juju on reagoinut melko villisti juoksemalla kuin mikäkin viitamaan susi pitkin metsää. Jane ja Jekku ei onneksi lähde näihin kaahotuksiin mukaan, joten toistaiseksi Jujukin on pysynyt hallinnasa.  Juju on hyvin laumaviettinen, joten kunhan saan muun lauman pysymään lähellä, ei Jujukaan hirveän kauaksi malta lähteä. Näin ainakin vielä toistaiseksi...

Jälkee

Lähestyvän ja alkaneen loman kunniaksi tuli tehtyä jälkiä aika tiuhaan.

Torstaina pentukurssilaisten kanssa Mellavaarassa: Ehkä tunnin vanha, makupaloja (maksaa ja natural menu) alussa n. joka toisella askeleella, harvemmin keskellä, tyhjiä pätkiä ja lopussa taas vähän enemmän. Pituutta vajaa/max 100 m, 2 kulmaa, puolessa välissä ja lopussa rasiapalkka. Oli vähän semmoista haahuilua, hellettä mutta kuitenkin jonkinlainen tuuli ja  kuivassa, lähes aluskasvuttomassa maastossa jäljen haju jotenkin siirtyy ilmavirtojen mukana melko herkästi. Juju napsi paremmat makupalat (maksa) mutta ei läheskään kaikkia. Rauhallista menoa edelleen.

Perjantaina treenattiin Mellavaarassa Elinan ja Heidin kanssa. Jälkien vanhetessa otettiin esineruutua (juju) ja tarkkuusruutua (jane). Jujulle heitin itse tai Elina vei esineen ja intoa oli taas ihan vaikka muillekin jakaa. Toi vauhdilla ja sitten leikittiin :) Kolmannella kerralla ohi pyöräili Niina ja Camo, odotin että ovat menneet pitkälle ennen kuin lähetin Jujun, mutta jäihän se Jujun mieleen kummittelemaan. Haki esineen, toi vauhdilla, vähän leikittiin ja sitten naps, Juju lähti. Juoksi Camon perään miljoonaa, mutta ei onneksi tavoittanut ja tuli takaisin ennen Kittilän tietä. Hieno työmoraali kuitenkin kun sentään toi esineen mulle ensteks. Satoi ja jäljet vanheni, Jujun kohdalla liian kauan, ja jälki oli liian vaikea. Alku ja osa jäljestä meni silti oikein hyvin, mutta loppusuoralla oli ongelmia ja jälki katosi hetkeksi. Juju nappasi kuitenkin jäljen ennen loppupalkkaa ja jäljesti lopun. Mellavaarassa kaikista kuivimmat jäkäläpaikat on hankalia, jälki tuntuu niissä siirtyilevän ilmavirran mukana ja (ainakin minun) kaikki koirat ajaa jälkeä jotenkin epämääräisen näköisesti. En tiedä, mutta hieman hankala se maasto on ainakin rutikuivana hellekesänä :p

Lauantaina kävin kattomassa maastoja tulevia jälkikokeita varten. Helle oli taas brutaali, mutta tein kuitenkin jäljet joista Jekku ajoi yhden ja Juju toisen. Jujun jälki oli tällä kertaa helpompi, alle 100 m, U:n mallinen, ikää ehkä puoli tuntia, makupaloja (maksa + natural menu) taas alussa, kulmissa ja muuten siellä täällä. Tämä meni oikein hyvin ja hyvällä motivaatiolla.

Sunnuntai-aamuna treffattiin jälleen Mellavaarassa Riitan ja Kirsin kanssa. Riitta ja Kirsi harjoitteli kisajäljen tekoa, joista yhden Jekku ajoi. Siitä ei tullut oikein mitään vaan Jekku hukkasi/vaihtoi jäljen heti ekassa kulmassa. Maasto alkaa olla niin käytetty, Jekku popsi sekä janalla että lähellä viimeistä keppiä makupaloja, joita pentujen jäljistä on jäänyt, että oli ehkä liikaa häiriötä ja harhajälkiä. Jujun jäljellä oli alussa makupaloja joka toisella-kolmannella askeleella. Kulmia 2 (u-mallinen jälki) joissa myös makupaloja. Loppusuoran tein laahaamalla ilman ruokaa, välissä 2 + lopussa 1 ruokarasia. Tämä onnistui ihan hyvin ja Juju alkoi innostua rasiapalkoista.

Maanantaina tottisteltiin ja uitiin. Tiistaina trefattiin taas Riitan & Liehkun kanssa. Tällä kertaa kunnon mustikka/puolukkavarvikko, makupaloja (frolic) siellä täällä, välissä 2 ja loppurasia. Pituutta vajaa 100 m, pari loivaa kulmaa. Juju meni aika vauhdilla ja korkealla nenällä. Ei raaskittu pitää koiria autossa, joten jäljet oli tosi tuoreet ja vähän turhankin helpot. Juju teki vielä toisen pikkujäljen, kun halusin kokeilla maalimiestä jäljen päässä. Samalla tuli kokeiltua eka vieraan tekemä jälki. Juju söi matkalla yhden makupalan, muu ei enää kelvannut. Jälki päättyi vähän liian lähelle autoja, jossa peräkoukkuun kiinnitetty haukkuva Liehku oli vähän liian suuri häiriö. Keli oli jo tässä vaiheessa, klo 10 tosi helteinen ja toinen jälki ois kyllä saanut jäädä tekemättä. Riittaan törmääminen sai kuitenkin hännän heilumaan villisti ja itse Riitta oli paljon parempi palkka kuin Riitalla olevat pallo ja ruoka. Kokeilen kyllä uudestaankin laittaa jäljentekijän loppupalkaksi.

Osteopatiaa

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna oli Rovaniemellä agilityn MM karsinnat ja urheilukoirien mukana tuli kaupunkiin myös osteopaatti. Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain varattua ylijääneen osteopaattiajan Jekulle. Olipa aika mainio homma. Jännitti mennä Jekun kanssa käsittelyyn ja melkein itketti kun tultiin takasin. Niin oli hyvä reissu. Monta tarinaa olen kuullut kuinka selkävaivat ja kivut on osteopaatti taikonut pois, mutta kyllä se silti minua vähän hämmästytti. Jekun vaivoja ei taiottu kertakäsittelyssä pois mutta minua ihastutti se hienovarainen, hellä ja tarkka käsittely, jolla osteopaatti tunnisti ongelma-alueet ja myös paransi niitä. Ottaen huomioon että vuosien varrella 4 eri eläinlääkäriä ei ole kunnolla onnistunut sen paremmin tunnistamaan kuin parantamaankaan ongelmia. Jaana-Kaisa totesi heti kättelyssä että Jekulla on lanneselässä pahoja  ja vanhoja fasettilukkoja ja selkä pysyvästi virheasennossa. Liike koko lanneselässä, häntää myöden oli hyvin rajoittunutta, kipupisteitä oli paljon ja esim hännän nostaminen tuotti selvästi kipua. Kaikki minun kertomat oireet ja Jaana-Kaisan "diagnoosit" natsas täydellisesti ja oli valtavan helpottavaa saada vahvistusta ja vastauksia omille ajatuksille Jekun oireilusta. Kaikille on selitys eikä ne johdu sen enempään Jekun luonteesta kuin kummankaan meidän korvien välistä... Jekku antoi hyvin käsitellä, makasi ison osan aikaa jopa rennosti, tosin pitkään takajalat kippurassa, ilmaisi kyllä selkeästi kun sattui.

Jaana-Kaisa arveli että fasettilukot on syntyneet aikoja sitten trauman seurauksena. Kun ne ei ole auenneet selkä on jäänyt pysyvästi virheasentoon ja "lukot" kapseloituneet ympärille kasvaneen kudoksen sisään. Tämmöisten kroonistuneempien lukkojen aukaisu on hankalampaa ja selkeästi myös kivuliasta kun "kapselin" sisällä kulkee myös hermoja. Jaana-Kaisa mainitsi että kipu on voinut olla iskias-tyyppistä hermokipua, mikä hyvin selittäisi mm Jekun takajalkoihin heijastuvan oireilun. Myös röntgenkuvissa näkynyt uusioluun muodostus lanneselän alueella sopii hyvin kuvaan, kroppa on kaikin puolin yrittänyt jäykistää rakennetta. Käsittelyssä useampi lukko napsahti auki ja heti käsittelyn jälkeen Jekku liikkui rennommin ja ryhdikkäämmin. Iltaa kohti Jekku vaikutti kuitenkin kivuliaammalta ja seuraavat päivät meni levossa kipulääkkeiden voimin. Nyt 3 viikkoa käsittelystä Jekku vaikuttaa todella hyvältä. Metsässä juoksee ja leikkii Jujun kanssa ja liikkeet on puhtaat.

Jekku kävi viime viikolla myös hierottavana ja sekin sujui paremmin kuin moneen vuoteen. Ainoastaan keskiselässä oli pätkä, joka oli jonkin verran kivulias mutta sekin selittyi lihaskireytenä. Jumit löysäs hyvin ja Jekku oli koko käsittelyn ajan rento ja rauhallinen. Uskomatonta :) Torstaina lähdetään ajamaan kohti etelää ja Jekku matkan varrella poiketaan Kauhavalla Jaana-Kaisan uusintakäsittelyssä.

Päivittelyä

Kylläpäs aika rientää ja lapsi kasvaa. Blogia en ehdi tai saa aikaiseksi päivittää vaikka paljon olisi kaikenlaista kerrottavaa. Kesäkuu oli töissä hirveän kiireinen ja kun moni asia stressasi ihan liikaa, tuli vapaa-aika vietettyä enemmän metsälenkeillä kuin treenikentällä. Metsässä kun hermo lepää.

Mun erittäin kaunis kolmikko

Toukokuussa oltiin RPKK:n leirillä jälkiryhmässä, siitä kasasin oman jutun.
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna Paula ja Pääsky tuli kylään. Treenattiin kaatosateessa vähän hakua ja vähän kuivemmassa kelissä tokoa. Muuten sitten vaan parannettiin maailmaa ja puhuttiin koirista ja kaikesta siihen liittyvästä. Juju ja Pääsky olivat oikein sopiva pari. Suurimman osan ajasta kaksikko puuhasi omia juttujaan pihalla ja hauskaa tuntui olevan.

Kesäkuun ekana viikonloppuna oltiin Saaran tehotottiskurssilla, jossa yhtenä tavoitteena oli saada Jujua ahneemmaksi. No ei se hirveän hyvin onnistunut, mutta tajusin myös miksi. Kennelyskästä lähtien olen käyttänyt paljon aikaa ja ruokaa kaikenlaiseen rauhottumistreeniin (odottamista, paikallamakuuta yms) joten Juju on aika hyvin ehdollistettu rauhalliseen mielentilaan ruuan kanssa. Lisäksi se on innostunut leikkimään siinä määrin, ettei oikein motivoidu mistään perussafkasta kun tietää että lelutkin on olemassa. Ei kai sen tarvitsekaan. Jospa annan ruuan ihan ruokana ja tottikset sitten palkataan leluilla tai "paremmalla ruualla". Sunnuntaina otin parempaa ruokaa (maksaa ja lihaa) ja se toimi seuraamisen opettamisessa ok. Saaran neuvot oli että taaemmas ja kauemmas, kannattaa ylikorostaa paikkaa, koska se jokatapauksessa tulee ajan mittaa lähemmäs ja edemmäs. Kokeiltiin myös pallon kanssa ja tämäkin voisi toimia ihan hyvin. Takapään käyttöön vinkkinä tuli peruuttamista ja kaikenlaisia kiemuroita namikättä seuraten.

Kesäkuun alkupuolella oli myös helteitä muutama päivä. Käytin koiria lenkillä Mellalammella ja Juju oppi uimaan. Se putosi vähän vahingossa veteen ja lähti saman tien uimaan ensin Jekun perään ja sitten muuten vaan. Ja joka kerta hyppäsi veteen "pommina" mitä oli ihan pakko kuvata.

Saaran koulutuksen jälkeen en kerennytkään treenata oikein mitään. Ennen juhannusta oli seminaari Kilpisjärvellä, joka vei kaiken ajan ja hermorakenteen minulta. Kilpisjärvellä oli lunta ja kylmää, mutta koirat oli tyytyväisinä ja erittäin hyvin hoidettuina kotona Anniinan kanssa (Jane & Jekku) tai Sirkan &co luona (Juju). Juju tykkäsi hoitopaikastaan siinä määrin, ettei olisi oikein malttanut enää tulla kotiin. Tinka oli erityisesti mieluinen kaveri vaikka kyllä Jekkukin oli mukava nähdä 5 päivän jälkeen.

Porukka juhannus-metsälenkillä

Juhannus meni elpyessä, univelkaa pois nukkuessa ja vähän treenattiinkin. Yksi jälki Jujulle Vennivaaraan ja yksi tottistelu Tassuvaarassa. Jälki meni oikein hyvin ja tottiksessa muisteltiin lähinnä mitä on tähän saakka treenattu. Juju muisti hyvin, minä en. Lisäksi käytiin metsälenkeillä ja oleiltiin pihalla koska kerrankin ei ollut itikoita, 5 C lämpötila ja navakka pohjoistuuli piti siitä hyvin huolen. Jujun kanssa pyörähdettiin turisteina näyttelyssä. Se olikin hyvä kokemus. Mennessä Juju murmutti kaikille vastaantulijoille (koirille), mutta kun päästiin belkkarikehään, rauhottui, ja sen jälkeen oli lunkisti ja rauhassa. Juju muistuttaa kovasti Janea näissä tilanteissa, kerrassaan maailman helpoimmat koirat pitää mukana ja kulkea väkijoukoissa, kun alun innostuksen jälkeen ei mieltä tunnu mikään paljoa hetkauttavan. Tykkään tästä ominaisuudesta todella todella paljon. Jujusta tykkäsin ensi näkemälläni todella paljon, mutta kyllä siitä vaan silti voi tykätä viikko viikolta vielä enemmän :D
Viime viikkoina on hampaat irtoilleet suusta mukavasti. Toinen yläkulmuri-maitohammas ei meinannut lähteä ja olin jo soittamassa maanantaina eläinlääkärille kun eilen huomasin että hammas heiluu. Ja illalla sitä ei enää ollutkaan.

Pystytukkainen ja totinen Juju

Leirillä

Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna oltiin perinteisellä RPKK:n pk-leirillä Jujun kanssa. Leiripaikkana tällä kertää Leirikari, kun kaupunki otti ja laittoi Hirvikarin myyntiin. Hauskaa oli, treenattua tuli, Jujulla oli hirmuisen kivaa ja se oli koko viikonlopun ihan oma Risto Reipasmainen itsensä. Jane ja Jekku jäi kotiin Anniinan hoitoon ja sekin oli sujunut ihan hyvin.

Oltiin jälkiryhmässä Kimmo Sairasen opissa. Kimmo on pelastuspuolen ihmisiä ja treenaa pikkuisen erilailla jälkikoiria kuin mihin itse olen tottunut. Ei tuntunut suosivan makkarajällkiä vaan opetti suoraan koiran etenemään ihmishajuvanaa pitkin palkalle. Periaatteena oli, että koira oppii heti ja paremmin jäljestämään ominaishajua, motivaatiota korostettiin. Ekana päivänä olin vähän h-moilasena kun katsoin miten yhtäkin koiraa hetsattiin juoksemaan pallolle tai käytettiin laumaviettiä koiran motivaation ja kierrosten kohottamiseen sellaiselle tasolle, minkä minä olen oppinut "kielletyksi". Mutta niin se vaan näytti toimivan. Älyttömän hyödyllistä saada vähän uutta näkövinkkeliä jäljen opettamiseen ja kyllä varmaan otan vielä näitäkin menetelmiä käyttöön. Jujun kanssa treenattiin ihan samaa rataa kun siihenkin saakka. Itse olin toivonut että saisin jo "luvan" ruveta tekemään vähän jotain muutakin. Ruuan kylväminen nurtsille on välillä tuntunut tylsältä, mutta jatketaan nyt samaan malliin ainakin toistaiseksi. 

Juju bondaa kouluttajan kanssa

Jujun treeneissä ei ollut oikeastaan mitään kovin ihmeellistä. Juju keskittyy hyvin, kehuttiin hyvähermoiseksi (niin minustakin), nenä pysyy maassa ja  ikäisekseen se oli muutenkin aika pätevä.
Lisää matkaa, kulmia ja makupalattomia pätkiä lisäten jatketaan. Muita huomioita oli nyt muurahaisten välttely, yksi jälki meni pilalle kun maksanpalat oli muurahaisten kuorruttamat. Natural menu ei niille tuntunut kelpaavan, joten sitä sitten metsäjäljille. Makupalapurkin jätin jäljen päähän ja niin taidan tehdä jatkossakin. Toistaiseksi ei ainakaan ole pelkoa että vauhtia olisi liikaa, sais jopa olla vähän enemmän, mutta se taas kyllä on verrannollinen niihin makupaloihin. Jos laitan normi-kuivamuonaa, niin Juju menee reippaasti syömättä yhtäkään nappulaa. Jos laitan vähänkin parempaa, se napsii joka makupalan ja etenee hyvinkin hissukseen. Enpä usko että tämä on mikään ongelma. Eiköhän vauhtia tule lisää kun ruokaa vähennetään jäljellä.

Muiden koirien treeneistä tuli vinkkeinä mm:

Liinankäyttö treeniä :D

- Alkuopetus hiihtojäljillä (tätä tehtiin Liehkulle): Koiran nähden (ensin) tai mielikuvana jäljentekijä hiihtelee kunnon hajuvanan ja jättää jäljen päähän palkan joko ruokakupissa tai lelun. Liehku ei innostunut palkasta kovin paljoa ja muutettin niin, että jäljentekijä jäi maalimieheksi palkkaamaan jäljen päähän. Tämä toimi hyvin motivaation kohottajana.

- Kimmo kouluttaa koirat tunnistamaan jäljentekijän ominaishajun ja jäljestämään myös kovalla alustalla (asvaltti, lumi, jää) ja kovassa häiriössä (esim Prisman parkkipaikalla). Ilman makupaloja tehty alkukoulutus parantaa hänen mukaansa koiran kykyä seurata jäljentekijän ominaishajua. Mielenkiintoista. Enemmän kyllä tulen Jujun kanssa tekemään kaikenlaisia vaikeitakin jälkiä, kovaa alustaa ja pahoja häiriöitä. Kunhan nyt päästään vähän pitemmälle.

- Motivaatiota korostettiin, sitä treenattiin melkein joka koiralle lisää. Sitä lisättiin mm käyttämällä laumaviettiä (maalimies jäljen päässä), kunnon palkoilla vinkupalloilla yms.

- Liinan käyttöä treenattiin ihmisillä :D Valjastettiin vuorotellen toinen toisemme koiraksi ja opeteltiin reagoimaan oikea-aikaisesti. Ihan hyödyllinen harjoitus, koirana ollessaan huomasi miltä ohjaajan epälooginen ohjaus ja esim pakotteet tuntuu.

Terveisiä sairastuvalta

Voi vee mikä viikko, kiirettä joka rintamalla ja unettomia öitä. Ehdin juuri maanantaina huokaista helpotuksesta ja todeta että ei se kennelyskä-pöpö sitten päässytkään meille, kun tiistaina heräsin aamuyöstä kovaan yskimiseen. Tiistai päivän ja seuraavan yön Juju yski ja yski, kakoi ja oksenteli isoja limalammikkoja ja oli välillä ihan voipunut kovasta yskimisestä.  Keskiviikko-iltana alkoi vähän helpottaa, mutta torstain ja perjantain Juju aivasteli ja nokka vuoti. Tänään on yskinyt ja pärskinyt enää satunnaisesti, joten ollaan voiton puolella. Harmittaa kuitenkin kun juuri nyt piti sairaus iskeä. Ensi viikolla oli tarkoitus lähteä reissuun ja vapun jälkeen Eloisa-Off Lines leirille, jossa oltais nähty mm kaikki Jujun sisarukset omistajineen ja kasvattaja. Mutta Juju on nyt pari viikkoa karanteenissa, joten leirit pitää unohtaa. No tämmöistä tämä on.

Jane on ontunut epämääräisesti oikeaa etujalkaansa, välillä pahastikin.  Viime viikolla käytiin näyttämässä jalkaa Ullalle, joka paikallisti kivun keskimmäiseen varpaaseen. Kuvattiin (ilman rauhoitusta, hyvin onnistui) eikä luustossa näkynyt mitään joten diagnoosi oli revähtäneet nivelsiteet. Kipulääkkeitä ja vähän rauhallisempaa menoa, eiköhän se siitä tokene.

Viimeisin potilas näyttää olevan Jekku, joka otti tänään yhteen naapurin sakemannin kanssa. Naapurissa asuu perhe, jolta säännöllisin väliajoin pääsee koira karkaamaan ovesta ulos. Talo on aivan tien vieressä ja huonoksi onneksi olemme aika monta kertaa lyhyen ajan sisällä olleet juuri kulkemassa ohi, kun koira pääsee tielle riehumaan. Tänään oli lapset jättäneet oven auki (koira saa sen auki jos ei ole lukossa) ja saimme koiran niskaamme sillä seurauksella että Jekun selkä napsahti. Jekku ulvahti tappelun tuoksinnassa ja illalla Jekku kulki selkä pahasti köyryssä ja oli vaisu. Pläääh. Harmittaa ja ottaa aivoon.  Pitäs ruveta etsimään uutta kotia jostain metsän keskeltä, missä ei naapurit ole harmina.

Pääsiäisenä sentään päästiin ulkoilemaan ja vähän treenaamaankin. Juju oppi vihdoin hyppäämään sohvalle (voi voi siellä on nyt tungosta) ja yritti saman tien hypätä sinne vähän joka suunnasta. Käsinojan yli hyppy ei ihan onnistunut mutta yksi ilta sain Jujun niskaani kun se hyppäsi sohvan takana olevan tuolin kautta selkänojan yli sohvalle. Juju on agilitysukua ja sen huomaa :D  Pari kertaa olen metsässäkin vetänyt syvään henkeä kun olen nähnyt Jujun ilmalentoja puun runkojen, ojien ja muiden esteiden yli. Mutta taitavasti se on aina lentänyt ja laskeutunut sinne minne on tähdännyt, vaikka rämäpäiseltä tuntuva meno on mielestäni ennakoinut luunmurtumia ja muita murheita. Jujun mielestä on turha kiertää jos ylikin pääsee.

Pääsiäisen aikaan tehtiin pari nurmikkojälkeä ja Juju vaikuttaa hoksanneen jäljestämisen jujun eikä enää kauheasti mieti että mitäs tässä pitäisi tehdä. Vauhtia tuli yhtäkkiä kauheasti lisää ja ruoka lakkasi kiinnostamasta jäljellä. Viimeisellä kerralla laitoin sekaan vähän maksaa mikä maistui paremmin. Jäljestäminen on selvästi Jujun juttu, luulen että siitä tulee meidän ykköslaji tänä kesänä. Hakuakin ollaan yritetty päästä treenaamaan, mutta tällä viikolla on vasta sen verran lumetonta, että pääsee metsään. Maanantaina treenattiin Lauran kanssa vähän kentällä. Juju sai juosta minun ja pressun päällä tai pikku kuusen takana olevan Lauran väliä. Pressu vähän ihmetytti, samoin piilossa oleva Laura, mutta reippaasti Juju menee kun vähän autetaan. 

Possulle kyytiä...

Eilen otin Juju töihin mukaan kun piti käydä tulostamassa papereita. Seikkailtiin samalla hissillä, erilaisissa portaissa ja kuljettiin kellarissa pimeitä käytäviä, kolisevia lattioita ja monen oven takana olevissa kylmähuoneissa. Jujun mielestä kaikki oli kauhean kivaa vaikka samalla aika jänskää. Tomerasti se vaan kulki edellä ja tutki kaikki paikat hieman pettyneenä siitä että paikalla ei ollut ketään muita. Tuli  testattua vähän vahingossa ääniin reagoimistakin, kun huomaamattani kello tuli 8 ja varashälyttimet meni päälle. Ennen tätä rupeaa todella kovaääninen summeri soimaan merkkinä siitä että ovella pitää käydä näpyttelemässä hälyttimet ohittava koodi. Summeri  saa heikkohermoisemmat ihmisetkin pelästymään mutta Juju ihmetteli sitä vain hetken ja tuli sitten leikkimään kuplamuovin palasella minun kanssa ujelluksesta välittämättä. Ongelmaa ei aiheuttanut myöskään tämän päiväinen renkaiden vaihto, minne myös otin sen mukaan. Vaihdettiin renkaat Metlalla ja auottiin pultit räikällä. Homma, työkalut ja Metlan autotalli oli Jujun mielestä vain tosi kiinnostavia, eikä se piitannut pienestä metelistä alun ihmettelyä enempää. On se vaan niin tosi reipas kaveri.