tiistai 13. tammikuuta 2015

Ja taas meillä juhlittiin...

Tällä kertaa Jujun ensimmäisiä synttäreitä. Uskomattoman nopeasti on mennyt tämäkin vuosi. Vastahan se oli ihan äsken kun ajeltiin pentuja katsomaan ja pari viikkoa myöhemmin Jujun junalla hain.
Tällainen siitä on kasvanut
Juju muutama päivä meille tulonsa jälkeen
Taas vietettiin synttäreitä kovassa pakkasessa, tällä kertaa meni talven pakkasennätyskin rikki. Kotipihassa oli juuri ja juuri -30 C, parin kilometrin päässä jängällä näytti auton mittari -34 C. Meininki oli käydä metsälenkillä ja sen jälkeen hallilla treenaamassa, mutta ensin unohtui metsälenkki ja sitten hallitreenitkin vaihtui olkkaritokoiluksi. Auto oli niin kylmä, että ei yhtään tehnyt mieli ajella kun ei ollut pakko. Sen sijaan treenattiin tunnaria eri huoneissa ja se oli kaikkien kolmen mielestä hirveän hauskaa. Varsinainen tunnarirata. Jujulla meni hyvin, ensimmäisellä oli kierroksia vähän liikaa ja meinasi maistella. Viimeisellä juoksi portaat ylös ja bongasi tunnarikapulat "vierashuoneesta" jossa haisteli, otti oman (naksaus) ja toi minulle oikein mallikkaasti. Pitää vaan yrittää treenata useamman kerran viikossa. Lisäksi Juju pyöri pesuvadin ympäri, melko vauhdikkaasti molempiin suuntiin. Jekku ja Janekin opetteli astumista etujaloilla tyynyn päälle (pesuvati osottautui aivan liian vaikeaksi). Jane hoksas, Jekulle oli hirveän vaikeaa :D Lisäksi metallisen pohjavillanpoistajan ja paistinlastan pitämistä. Nää on nyt Jujulle vaikeita. Kaikki metallinen on yök ja hui, mutta kun joka ruokailulla joutuu metalliesineitä pitämään, joten eiköhän niistäkin vielä tule ystäviä.
Poijjaat 13.1.20115

 


Silloin kun ei pyydetä poseeraamaan, meno on tällaista
Tokoa on treenattu melko ahkeraan ja viimeisen n. viikon ajan on Juju ollut hirveän hyvä, kiltti, fiksu, motivoitunut ja "aikuinen". Liekö sattumaa vai olisiko se jo vähän aikauistumassa. Treenit on sujuneet hyvin, hihnalenkillä on korvat olleet muutenkin kuin koristeina mukana ja metsässäkin touhuttiin yhdessä eikä niin että Juju skannaili koko ajan syvemmällä metsässä mahdollisesti liikkuvia riistaeläimiä. Noh, oli viikonloppuna vähän vähemmänkin rentouttava metsälenkki. Mellavaarassa on "sopivasti" kelkkaura hiihtoladun vieressä jossa olikin hyvä siedättyä hiihtäjiin. Kaikkien perään olisi pitänyt lähteä... Poroja ei nähty (Juju kyllä haistoi) mutta kun tultiin autoa kohti, meni tietä pitkin hevonen täyttä laukkaa. Voi taivas, onneksi oli Juju hihnassa :o Tästä tulikin mieleen, että pitää Juju ottaa tallille mukaan heti kun lauhtuu...

Jane 13.1.2015
Jekku
Juju ja Jujun hiiri

Hallitreenien lisäksi  ollaan treffattu muutama kerta ulkotreeneissä katsastuskonttorilla missä on ollut tosi hyvää häiriötä. Ohituksia ja mm lapsihäiriötä myös. Tuntui auttavan heti. Viime viikolla pyysin Lauraa, Outia ja Elinaa myös haukuttamaan Jujua ja sehän onnistui hyvin! Edelleenkään Juju ei hauku minua, mutta muita näköjään kyllä. Haukkuva hakukoira siitä tulee.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti