14 v synttärit ja kuvamuistoja

Jane vietti 14 v synttäreitään jo yli 3 viikkoa sitten. Iloinen höppänä mummo vietti päivää reippaasti. Koska tämä aika varmasti jää Janen viimeiseksi syntymäpäiväksi, oli päivässä ripaus haikeutta ja muisteluakin. Ja piti sitten ruveta katsomaan vanhoja kuvia. Voi nyyh. Kyllä monenmoista ollaan Janen kanssa koettu.

Janen ensimmäinen vuosi:

Jane 4 viikkoa vanhana, korvat oli jo 
nousseet pystyyn (ensimmäisenä 
koko pentueesta) ja Jane oli

 helppo tunnistaa.



Jane oli jo pikkupentuna mukana maastoreissuillla. Tämä kuva on Kilpisjärveltä jossa kävimme kartoittamassa maastoaloja Sarin ja Katrin kanssa.Välillä piti pitää kunnona tauko että Jane sai ottaa nokoset. Vuonna 2002 oli ihana alkukesä. Kesäkuun toisella viikolla oli Kilpisjärvellä 20 astetta ja järvestä lähti jäät. Koko kesänä ei ollut itikoita käytännössä yhtään.

Metlan Laanilan toimipaikasta, jossa yövyimme matkalla Angeliin ja Rajajooseppiin. Vanhaan hyvään aikaan Metlalla oli mökkejä ja majoitusrakennuksia, jonne poikkeuksetta sai ottaa koiran mukaan. Laanilassa asui isännän vanha setteriuros, jonka kanssa oli kiva leikkiä.

Cesi-siskon kanssa tutkimassa
maankuoren sisältöä.

Kotitalon portailla 8-viikkoisena

Syksyllä taas maastotöissä Katrin ja Sarin kanssa

Kaldoaivissa ja Muddusjärvellä. 

Vuodet 2003-2009:

Agilitykoira Jane




Janen nuoruusvuosina harrastimme ahkerasti agility, pk-jälkeä ja -hakua. Jossain vaiheessa kiinnostuin myös pelastuskoiratoiminnasta ja treenasimme myös oikeita etsintöjä silmälläpitäen. Pääsimme viikoksi Kuopioon pelastusopiston kurssille jonka jälkeen pekotreenit jäivät.

Tajusin vähän liiankin hyvin miten haastavaa pelastuskoiratoiminta on ja keskityimme harrastelemaan pk-kokeita.  

Hakua rupesimme harrastamaan kesällä 2003 Sannan ja Anun järjestämällä hakukurssilla. Jane oli melko pidättyväinen ja arvelimme että haku olisi sille hyvä harrastus ja tilaisuus saada hyviä ihmiskokemuksia. En haaveillut kisaamisesta, mutta niinhän siinä kävi että hurahdimme tähän lajiin ja kisoihin menimme keväällä 2005. Jane oli hakukoirana aivan yliveto. Ohjaajan tunaroinnista huolimatta se suoriutui kokeissa aina hyvin ja Jane valoitui pienimmällä mahdollisella koemäärällä (5 ensimmäisestä hakukokeesta kaikista 1-tulos) syyskuussa 2007. 

Jälkikoirana Jane oli vähintään yhtä hyvä. Kisaamisen aloitimme kesällä 2004 ja vajaan  2 vuoden kuluttua Jane valioitui. Jane oli erittäin sinnikäs ja motivoitunut jäljestäjä. Se jäljesti mm täydet 170 p voittajaluokan jäljellä, joka kulki hirviporukan leirin läpi ja etsi sinnikkäästi jäljen uudelleen porotokan sotkettua sen. Janella oli niin iso moottori jälkeen, että se sulki kaiken ympärillä tapahtuvan ulkopuolelle. Haasteena oli ainoastaan keppien nostaminen kun jälki imaisi mennessään.

Keväällä 2006 laumaan liittyi Jekku ja parivaljakosta tuli parhaat ystävät





Harvinaisempaa menestystä.
Juhannusnäyttely 2006: SERT, CACIB, ROP



KVA 2006

 





Vuodet 2010-2016:
Jane eläköityi pikkuhiljaa harrastuksista vuoden 2009 jälkeen. Naama alkoi olla entistä harmaampi mutta mieli oli virkeä ja kroppa hyvässä kunnossa. 

Jane 10 v



Keväällä 2014 laumaan liittyi toinenkin musta poika Juju










Kilpisjärvellä syksyllä 2014




Tammikuussa 2015

Cesi-siskon kanssa kesällä 2015

 

Syksyllä 2015 Janella todettiin krooninen haimatulehdus, johon saatiin lääkkeeksi vähärasvainen ruokavalio ja haimaentsyymilisät. Sopivalla ruokavaliolla (kasvispuuro+vähärasvainen kala ja  liha, sisäelimet ja kananmunat) Janelta hävisi kaikki oireet (myös jo aiemmin ilmestynyt närästely) ja Jane on erittäin pirteä. Takapää alkaa kuitenkin olla jo heikko ja kohta on aika päästää Jane nukkumaan. 

Paimennuskausi avattu, hakukausi korkattu ja metsästysharrastus (melkein) lopetettu

Onnistuin saamaan maaliskuulle 2 peruutuspaikkaa paimennukseen, niistä ensimmäinen oli maaliskuun ekana perjantaina ja toinen on maaliskuun vikana eli pitkäperjantaina.  Ensimmäinen reissu oli niin hyvä, että hamstrasin meille vielä kolmannen peruutusaikan ja mennään issikkaporukan jatkoksi paimentamaan vielä 1.4. Porot + paimennus on mahtavaa!

Selväähän se oli että Jujussa on tapahtunut vuoden aikana hurjan suuri kehitys. Pihalla hengaavista poroista ei välittänyt mitään eikä porokoiratkaan sen kummemmin kiihdyttäneet. Aitauksessa meinas ihan alkuun olla liikaa kierroksia, mutta tosi herkästi Juju totteli ja Minnan mukaan on tavattoman kiltti ja kohtelias poroille. Osa poroista oli aika tiukkoja, erityisesti Jorma-poro kyttäs sen näköisenä kuin olisi suunnitelmissa syödä pieniä koiria iltapalaksi ja antoi heti alkajaisiksi Jujulle pienet lähdöt. No Jujuhan syttyy sitä enemmän mitä enemmän haastetaan, joten tästä oli hyvä jatkaa. Juju rupesi myös haukkumaan Jormaa, mitä se ei ole paimentaessa tehnyt.  Haukkua pitää yrittää vahvistaa, sain Minnalta noottia kun käskytin Jujua juuri kun se haukkui (jonka jälkeen Juju lakkasi haukkumasta vaikka tarkoitukseni oli vaan estää sitä ajattamasta).   Juju on haastava koira poroille kun se ei hauku. Porot ei koko aikaa tiedä missä se on, mutta toisaalta ei tykkää siitäkään että se käy naaman edessä näyttäytymässä että "hei täsä mää olen, käänny!" Joten jatkossa pitää kannustaa tuohon äänenkäyttöön.  Ens kerralla uskallankin kyllä paremmin antaa Jujun tehdä hommia, nyt oli itselläni koko ajan vähän jarru päällä kun varmistelin ehkä liikaakin ettei homma mene ajattamiseksi.

Pihapiirin poroja. Paimennuskuvia, videoista puhumattakaan, ei tällä kertaa tullut.

Haastetta tuo kyllä Jujun nopeus, se irtosi välillä turhankin hyvin ja nopeasti ja oli sitten kiertämässä porojen eteen ennen kuin "ehdin väliin". Minnan sanoin Juju paimentaa jo naapuripaliskunnassa ennen kuin ohjaaja ehtii mukaan :) Eli käskyt pitää antaa ajoissa ja vähän ennakkoonkin. Tällä kertaa otettiinkin käyttöön "oota", "täällä" ja "vieressä" käskyt. Nämä on aika hyvät, koska niillä on selkeä merkitys arkielämästäkin. Erityisesti kirnuun mentäessä täytyy Juju käskyttää tiukasti ("vieressä") kun porot on siellä oottamassa. Kirnun läpi kuljettaessa sai myös olla tarkkana. Jujulla oli taipumusta kiirehtiä ensimmäisten edelle, kun olis pitänyt pitää huolta perässä tulijoista. Tämä aiheutti paitsi sitä että ne ekat hermostui (liian lähelle/naamalle tulevasta koirasta), myös sitä että perässätulijat kääntyi kannoiltaan ja lähti toiseen suuntaan. Hoksasin nyt itsekin, että porot ei toimi niin kuin lampaat, jotka yleensä seuraa helpommin sitä ensimmäistä jos sen saa liikkumaan.

Porojen jälkeen käytiin Heidin, Jämyn, Taigan, Soran ja Lapinkoirauros Papun kanssa lampaita kuljettamassa. Tässä Juju sitten osoitti kaikkea muuta kuin hyvää työmoraalia. Hommien sijaan se päätti lähteä naisiin. Päästin  Jujun irti pihassa kun Heidillä oli haasteita saada lampaat pihasta pois. Ajattelin että Juju kiirehtii muiden paimenten avuksi ohjaamaan laumaa siististi oikeaan suntaan. No ei, Juju ampaisi pihalla patseeraavan Lapinkoiranarttuun kiinni eikä ollut lampaista edes kiinnostunut. Argh. Sitten kävikin ilmi että nartulla oli juoksu loppumaisillaan, voi kääk. Oli sen verran ihqu narttu, että Jujulla menikin loppupäivä osin haaveilessa. Käytiin lyhyehkö kuljetus lampaitten kanssa,  muut koirat paimensi, Juju vuoroin haaveili pihalle jääneestä nartusta, vuoroin Taigasta. Aika hankala tehtävä laittaa koiraa tuossa tilanteessa töihin, kun työnteko perustuu sen luontaisiin taitoihin ja vietteihin ja tällä kertaa suvunjatkamisvietti vei kyllä voiton. Lisäksi kun oli mukana talon oma koira ja kokeneita paimenia, ei Jujun tarvinnut ottaa vastuuta laumasta. Voi myös olla ettei sillä ollut riittävästi itsevarmuutta ottaa isompaa roolia. No jokatapaukseesa ens kerralla pitää muistaa tarkistaa onko juoksuisia tai juoksua lopettelevia mukana ja välttää näitä. Sen verran hormonit on Jujua viime aikoina vieneet, että mieluiten sitä välttäisi narttuja kokonaan näissä hommissa missä motivaatiota ja varmuutta vielä kehitetään. 

Toko/tottis-treenimotivaatio on ollut vähän huono, mutta paranee koko ajan. Nyt on kenttäkin aurattu, päivä pitenee vauhdilla joten ulkona treenaaminenkin onnistuu. Vanhukset on hyvässä kunnossa joten ollaan käyty paljon metsälenkeillä koko porukalla. Tämä siten taas on muuttunut tosi rentouttavaksi. Juju ei juurikaan enää reagoi riistan jälkiin eikä ole piitkään aikaan lähtenyt minkään elävän perään (kopkop).Tilannetta helpottaa tietenkin sekin että metsässä on metri lunta, eikä Juju kovin pitkälle jaksaisi pupuja jahdata. Porot ei enää ole kovin suuri ongelma ja luulen että seuraavien poropaimennusreissujen jälkeen tämäkin ongelma entisestään pienenee.Viime viikolla Juju ei reagoinut tuoreisiin poronjälkiin muuta kuin kiinnostumalla ja kierimällä niiden päällä. Jänisten jäljistä se edelleen menee aika kierroksille. Mutta hallinnassa tämäkin niin kauan kun ei puput ihan nenään edestä hypi. Mitä varmasti kohta rupeaa tapahtumaan kun kevät edistyy. 

Hakuilmaisuja ollaan otettu 7 kertaa tänä vuonna. Ensin maalimies + lelu näkyvissä (jalan alla), sitten maalimies piilossa mutta lelu näkyvissä ja nyt 3 kerttaa Tassuvaarassa niin että sekä mm että lelu on piilossa. Eli kunnon umpipiiloja. Pari kertaa olen kokeillut hallintaan ottoa mikä onnistui yllättävän hyvin, joten tätä ei nyt toistaiseksi hinkata. Kokonaan piilossa oleva maalimies+lelu aiheutti jonkin verran hämmennystä, haukku tuli alkuun vähän varovaisesti, mutta parani kerta kerralta. Eilen Juju haukkui jo yhtä hyvin umpipiiloa kuin jos olisi ollut lelu jalan alla näkyvissä. Nyt lisää kestoa ja muita kommervinkkejä ja sitten vain toivotaan että kevät tulisi nopeasti ja päästäisiin metsään.   

Vanhan vuoden muistelua ja uuden suunnittelua

Vuosi on vaihdettu ja uusikin jo hyvässä vauhdissa. Vuosi 2015 oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä vuosi. Koko kolmikko edelleen mukana muonavahvuudessa ja vuoden vaihtuessa kaikki myös hyväkuntoisina. Molemmat vanhukset sairasteli jonkun verran vuoden aikana, mutta molemmat saivat myös diagnoosin joka auttoi säätämään elinolot sellaisiksi, että mielestäni ne nyt elää melkolailla iloista ja kivutonta elämää.

Janen vuotta varjosti vatsakivut joihin apu löytyi kuitenkin vähärasvaisesta ruuasta, närästyslääkkeistä ja haimaentsyymeistä. Syksyllä verikokeiden perusteella diagnosoitiin krooninen haimatulehdus. Ennen diagnoosia epämääräisiä oireita oli silloin tällöin ja Jane välillä vaisu ja vetämätön. Nyt kun asia on tiedossa ja ruokavalio kunnossa (enkä herkkunakaan anna mitään vähääkään rasvaista), Jane on kuin nuori tyttö. Pirteä, reipas ja ahne, vatsan alueen ongelmat tuntuu olevan kurissa.

Takajalat Janella on aika heikot, mutta ei niissäkään mitään radikaalia huononemista ole vuoden aikana tapahtunut. Jane liikkuu edelleen hyvin, tekee tunnin lenkkejä, hyppää autoon ja sänkyyn. Liukkaalla alustalla tai muuten hankalassa maastossa takapää vaan ei toimi enää niin ketterästi. Kotona ja ulkona Jane on tosi aktiivinen, koko ajan touhuamaassa etsimässä lelua tai siivottavaa ja Jujun piha- ja olkkaritreeneissä Jane aiheuttaa enemmän kuin tarpeeksi häiriötä varastaessaan noutokapulan tai näyttäessään pätevänä miten liike "pitäisi" tehdä. Elämä on välillä kauhean hauskaa tuommoisen mummeliinin kanssa. Dementiaa on aina välillä ja kuulo tietenkin hyvin valikoiva, mutta tuntuu myös että vuoden loppua kohti nämäkin oireet vähenivät. Viretila varmaan vaikuttaa paljon dementiaoireisiin ja nyt vuoden alkaessa vire on kyllä ollut aika korkea (eikä dementiaoireita ole näkynyt). Janen tavoitteena vuodelle 2016 on pysyä terveenä, iloisena ja huolettomana mummokoirana mahdollisimman pitkään.

Jane ja Cesi-sisko

Jekku  on yrittänyt opetella hitaampaa elämää ja haastavaahan se on ollut. Jekku on tottunut menemään täysillä ja tekemään ennen kuin ajattelee, joten edelleen on kroppa välillä kovilla. Syksyn pahempaa ontumisjaksoa lukuunottamatta Jekku on kuitenkin liikkunut kohtalaisen hyvin, nyt talvella jopa paremmin kuin pitkään aikaan. Ei peitsaa eikä tällä hetkellä kevennä etujalkaa. Myös selkä tuntuu olevan nyt hyvässä kunnossa. Jekku nukkuu joka yö BOT verkkoloimi päällä ja se auttaa aivan hurjasti. Jonkinlaista henkistä ahdistusta on välillä mikä ilmenee äksyilynä ja lyhytpinnaisuutena Janea ja Jujua kohtaan. Epäilen että on pääsääntöisesti henkistä ketutusta kun pakkaset estää vähän väliä kunnon lenkit ja Juju pääsee enemmän treenaamaan. Lisäksi laumahierarkiassa on ehkä tulossa vähän muutoksia, pikkujätkä tuntuu välillä olevan vähän niskan päällä. Ihan sopuisasti pojat edelleen on, Juju ei onneksi provosoidu kovin helposti ja välttää konflikteja.

Pakkanen paukkui Jekun 10-v syntymäpäivänä 6.1.

Jekun kanssa käytiin joulukuussa luottoeläinlääkärillämme näyttämässä kyynärkuvia ja arvioituttamassa nivelen kuntoa. Ullan mukaan kuvat on ensisilmäyksellä aika pahat, 3:sen kyynär selkeesti. Mutta kyynärän liikkuvuus oli yllättäen ihan hyvä. Nivel suoristui kokonaan ja taipui lähes ääriasentoon, ei paha ollenkaan. Kuvissa näkyvä uusioluu ei ole tiivistä vaan jonkinlaista höttöä jollaista Ulla ei ollut nähnyt kenelläkään muulla. Kaiken kaikkiaan Jekun kyynär oli tosi kumma tapaus Ullan mielestä, mutta hirveän positiiviselta vaikutti kopeloinnin, taivuttelun ja liikkumisen suhteen. Cartrophen sarja laitettiin, viimeinen piikki meni reilu viikko sitten ja tällä hetkellä Jekku liikkuu tosi hyvällä askeleella. 

Tänä vuonan yritän panostaa Jekun kanssa sopivaan kropan ja aivojen jumppaan. Pitkähköt kävelyt auratuilla teillä niin että Juju on vetovyössä kiinni tuntuu sopivan tosi hyvin Jekun ja Janenkin liikuttamiseen. Jekun ei tarvitse kytätä, vaania, paimentaa ja komentaa Jujua (eikä minun tarvitse kieltää ja komentaa Jekkua) vaan vanhukset liikkuu rennosti omaa tahtiaan. Treeneihinkin pääsevät viikottain mukaan. Jekku kaipaa aktiviteettia edelleen ja toimivat samalla hyvänä häiriönä.

Aina porukassa on yksi joka ei vaan voi olla normaalisti kuvissa...

Juju sitten on kehittynyt kaikessa hurjan paljon vuoden aikana. Missään kokeissa ei käyty, ei ollut tavoitteenakaan, Juju on edelleen ihan kakara. Treenattu ollaan kuitenkin aika ahkerasti kaikennäköistä ja kaikki on jotenkin kauhean kivaa tällä hetkellä. Myös arki on helpottunut kun Juju on ruvennut olemaan paremmin "mukana" ja alan uskoa että riistaongelma saadaan hallintaan. Edelleen saa olla tarkkana porojen ja jänisten suhteen, todennäköisesti Juju ei pysähdy jos pupu loikkii nenän edestä. Mutta edistystä on tapahtunut ihan huimasti, eikä pelkät jäljet ja hajut enää vie Jujua mennessään. Aika lailla samalla tavalla olen nyt opettanut Jujua kuin Jekkuakin aikoinaan. Kaikenlaiset hyvinkin positiiviset keinot (luopuminen, impulssikontrolli, vastaehdollistaminen) toimi Jujunkin kohdalla loppujen lopuksi parhaiten. Kaivoin esiin Leslie McDevittin kirjan "Control unleashed" joka oli aikoinaan apuna Jekun rähinäkontrollissa. Ja kas, samat keinot ne toimii Jujun riistakontrollissakin. Tällä hetkellä metsässä kuljetaan kyllä hyvin mukana, mutta kaupan päälle olen loihtinut 3 keppihullua koiraa ja käyttämiltämme metsäteiltä on 60% aurausmerkeistä hävinnyt. Mutta noh, porot on saaneet olla rauhassa, se kai on tärkeintä.

Vuoden ehkä parasta antia oli kuitenkin  paimennusreissut. Paimennusharrastus tuli ihan yllättäen ja suunnittelematta ja oli niin mahtavaa katsoa miten Jujusta kuoriutui paimenkoira. Jotenkin on niin hienoa nähdä koira tekemässä työtä täydellä sydämellä, intensiivisesti, energisesti ja täysin vaistojensa varassa. Ilman että sitä on siihen ikinä treenattu. Metsäretket lampaiden, koirien ja ystävien kanssa oli kesän ehdoton kohokohta.Tänä vuonna jatketaan paimentamista. Kesällä lampailla ja maaliskuulle on varattuna jo 1 tai 2 paimennusreissua poroille. Mielenkiintoista nähdä saisko Jujusta porokoiraa, sillä on kiertäminen niin vahvaa eikä kuljettaminen (ainakaan porojen) ollenkaan luontaista, että vaativaa se on. Mutta kiva haaste meille kevättalven ratoksi.

Tokossa aletaan kohta olla valmiita korkkaamaan kokeet, mutta todennäköisesti tehdään se vasta aikaisintaan huhti-toukokuussa. Kokeita ei ole pohjoisessa nyt talvella ollenkaan. Eikä tässä kiirettä olekaan, kiva oikeastaan ettei tule kiirehdittyä kokeisiin menon kanssa. Alkukesästä olisi tavoitteena myös BH ja riippuen miten treenit sujuu syksyllä myös joko jälki- tai hakukoe. Vuoden vaihde toi sellaisen "muutoksen", että omat työkuviot ei muutukaan millään tavalla. Enää en harkitse muuttoa etelään vaan jäädään tänne toistaiseksi. Nyt täytyy yrittää ruveta nauttimaan talvesta, sillä sitähän täällä riittää. Tavoitteena on kikkarin ja lumikenkien lisäksi ottaa sukset käyttöön ja ruveta hiihtämään Jujun kanssa. Jahka pakkaset lauhtuu, lähdetään kokeilemaan.

Juju 2 v

Tammikuun synttärisankarien joukkoon liittyi tiistaina Juju, joka on nyt täydet 2 v vanha. Synttäreiden kunniaksi käytiin hallilla tokotreeneissä. Ketään muuta sinne ei tullutkaan, joten leikittiin ja höntsäiltiin ihan suunnitelmista poiketen kaikenlaista. Sain päähäni kokeilla pressuestettä pitkästä aikaa ja voi kauhistus niitä hyppyjä, este kaatui kun Juju ponnisti ihan mistä sattuu. Oli niin riemuissaan, että yritti hypätä ainakin 12 m leveän loikan. Tehtiin sitten 4 esteen hyppysarjan jossa viimeisenä pressueste 60, 70 ja 80 cm korkeana. Tässäkin pressueste kaatui kerran, mutta lopulta saatiin onnistumaan ihan hillityt ja hallitut hypyt. Pitääpä ruveta nyt treenaamaan hyppyä ihan kunnolla että saisi ainakin ponnistuspaikan selkeämmäksi Jujulle.

2 v nuorimies

Pakkaset jatkuu (koko alkuvuosi on ollut 20...30 C pakkasta) joten ulkona ei ole päästy tekemään juuri mitään. Sisällä ollaan tehty kaukoja, kapulan ja kaikenlaisten esineiden nostoja ja pitoa, tunnaria ja korokkeelle peruuttamista. Rupesin myös opettamaan kosketuskeppiä ja takajalkatargettia joita ajattelin hyödyntää kakeissa. Juju on oppinut kaikki aika nopeasti. Ostin alennusmyynnistä koirille älypelin, joka on naurattanut parina iltana, siinäkin tulee niin hyvin koirien luonteiden erot näkyviin. Jane ja Juju ratkaisivat pelin kulun aika nopeasti, Jekku ei vieläkään älyä ja turhautuneena on heittänyt pelin seinään jo monta kertaa :D

Jekku 10v

Loppiaisen lapsi, Jekku täytti 6.1. täydet 10 vuotta. Nopeasti on nämä vuodet kuluneet, tuntuu kuin vasta ihan äsken Jekku oli se kamala riiviö, joka roikkui lahkeissa ja verhoissa, hepuloi ja kiljui jos sitä yritettiin rauhoittaa. Jekku on ollut ja on edelleen Belgi isolla B:llä. Loputtoman uskollinen yhden ihmisen koira, joka tekee aina täysillä ja täydellä sydämellä. Sellainen vauhdikas tulisielu, joka meitä belgi-ihmisiä usein ihastuttaa ja jollainen "ei-belgi-ihmisiä" rasittaa. Toivon että meillä on Jekun kanssa vielä paljon kivoja yhteisiä päiviä edessä.