Selkälausunto

Lähetin Jekun selkäkuvat (elokuussa otetut sekä 2010 hakutreeneissä sattueen haaverin jälkeen otetut) Anu Lappalaiselle lausuttavaksi (kuvan ottaneet eläinlääkärit eivät nähneet näissä mitään erityistä). Anu lausui Jekun selästä näin:

Selkärangan nikamien lukumäärä normaali. Ristiluun etuosassa selkäydinkanava on matala, sen korkeus on 46% kanavan korkeudesta viimeisen lannenikaman takaosassa. Psoas-minor lihaksen jänteen kiinnityskohdassa (eminentia iliopubica) uudisluumuodostusta melko laajalla alueella. Uudisluun korkeus on noin 1.5mm ja se jatkuu suoliluun reunassa 17mm matkalla dorsaalisuuntaan.

Lonkkakuvassa näkyy suoliluissa, 1 cm lonkkamaljan kraniolateraalireunasta kraniaalisuuntaan noin 4 mm korkea uudisluumuodostus, jonka merkitys ja yhteys edellä mainittuun jää epäselväksi.

Kaularangassa selkäydinkanavan luinen pohja ei ole aivan tasainen, C7:n rungon etupää on 3 mm C6:n rungon takapäätä korkeammalla, C5-C6 välissä muutos on pienempi.

Röntgendiagnoosi: Kapea selkäydinkanava ristiluussa on synnynnäinen ja ainakin saksanpaimenkoirilla hyvin yleinen löydös. Se altistaa lanne-ristialueella selkäydinhermojen puristukselle, koska tilaa on vähemmän.

Musculus psoas minorin jänteen kiinnitysalueen ja ympäristön mineralisaatio. Kliininen merkitys epäselvä. Kyseinen lihas osallistuu mm. lanneselän taivutukseen.

Lievä asentovirhe kaulan loppuosan nikamissa on todennäköisesti kliinisesti merkityksetön sivulöydös.

Aikaisemmin otetuissa kuvissa ei ole lonkkakuvaa joten muutosten etenemisen seuranta ei ole mahdollista.

Suosittelen lanne-ristialueen magneettikuvausta mahdollisen hermojuurikompression varalta. Samalla voi saada lisätietoa lanne-selän lihaksista ja niiden kiinnityskohdista. 

 

En oikein tiedä mitä tekisin. Magneettikuvaus maksaa maltaita eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Ts. vaikka olisi tarkka diagnoosi, ei oireille ehkä voi tehdä mitään. Toisaalta olisi sekin jo jotain että olisi tarkka diagnoosi ja tietäisi ettei voi mitään. Ja kyllä varmasti jotakin voi tehdäkin, ainakin välttää vääränlaista liikuntaa.  Huomenna varmaan soittelen ja kysyn magneettikuvauksen hintoja...

Muoks: Eilisillan ja tämän aamun (23.10.) pohdittuani ja oman eläinlääkärimme kanssa jutetuani päädyin soittamaan ja varaamaan ajan Aistiin tutkimuksiin. Olen menossa koirien kanssa Tampereelle marraskuussa ja siitähän on lyhyt mutka käydä Vantaalla. Toivotaan että siellä selviää syy oireille ja saadaan hoito-ohjeita. 

Kysyin myös mistä tuo jänteen kiinnitysalueen mineralisaatio voi johtua ja sain tällaisen vastauksen:

Tuota kiinnityskohdan mineralisaatiota näkee silloin tällöin ihan sivulöydöksenä, koirallasi se oli poikkeuksellisen laaja-alaista.   Kyllähän lihakset joutuu aika koville noissa harrasteissa ihan niinkuin ihmisilläkin. Koirilla vaan on vaikeampi tutkia, kun on pienemmät rakenteet eikä koirat sano, mistä sattuu. Mutta voisi selittää noita jumeja, jos ei ristiselästä löydy mitään. Silloin vaan fyssarin kaikki taidot käyttöön ja harrasteet sellaiselle tasolle, että arkielämässä pärjää. 

Kuulumisia

Kesä on mennyt ja syksykin kohta, joten olisi varmaan korkea aika laittaa tänne kesän kuulumiset. Kesä oli pitkä ja lämmin, viimeiset auringonkukat, kehäkukat ja samettiruusut sinnittelee vieläkin hengissä pihallani. Mutta lunta ja pakkasta on luvassa tälle viikolle, joten eiköhän se ole kohta kaivettava kolat ja lumilapiot esiin.

Työn puolesta kesä oli meikäläisellä jälleen liian kiireinen ja lisäksi aikaa ja hermoja (ja ennen kaikkea kukkaroa) rokotti kattoremontti kesä-heinäkuussa. Koiria ei alun ihmettelyn jälkeen katolta kuuluva pauke tuntunut pahemmin haittaavan. Oikeastaan ihmeen rennosti ne otti koko remontin. Kiireistä huolimatta yritin pitää kiinni säännöllisistä koiratreeneistä. Omalle psyykeelle ne tuntuu olevan tärkeitä erityisesti silloin kun töissä otsasuonet pullistelee. Hakua treenattiin välillä viikottain ja muutamia jälkiä tehtiin. Tokoryhmä oli aktiivinen ja alkukesällä saimme ohjausta vierailevalta "tähdeltä" Caritalta, joka tuli pääkaupunkiseudulta tänne 2 kuukaudeksi töihin. Tokoa treenattiinkin parhaimmillaan monta kertaa viikossa ja porukka on ihanan aktiivista ja mukavaa. Jane kulkee tietenkin treeneissä mukana, mutta on jo ajat sitten lakannut varsinaisesti treenaamasta. Joskus teetän sillä pieniä tottistehtäviä, mutta pääasia tuntuu Janella olevan uusien pallonheittäjien kouluttaminen sekä meidän jo koulutettujen pallonheitto-käsilihasten treenaaminen.

kuva Juuso Kuparinen

Jane ontui alkukesästä ja siltä löytyi vanha vaiva, biceps-jänteen tulehdus, johon kortisonipiikki auttoi. Muuten Jane on ollut todella hyvässä kunnossa, edes minkäänlaisia jumeja sillä ei ole ollut ja lenkillä se juoksee, leikki, humputtelee ja haastaa leikkiin. Nyt syksymmällä on jalka taas pikkuisen oireillut, joten pallon heittoa ja kaikenlaista liian äkkinäistä liikuntaa on vähän rajoitettu.  Heinäkuussa käytiin pikareissu Saariselällä isäni porukoitten kanssa, mutta varsinainen loma oli elokuussa. Esko veljeni tuli Amerikasta Lappiin ja käytiin Utsjoella ja ympäristössä. Jane tuntui olevan meistä kaikista kovakuntoisin; päivän patikoinnin päätteeksi, se toi meille palloa ja ihmetteli kun kukaan ei jaksanut heittää.

Tällä kertaa Jekulla on kiire hakemaan palloa

Tenon rannalla

Muotkatuntureilla

  

 Käytiin myös Norjan puolella, Varangin vuonolla

No nyt tuo hullu meni jäämereen uimaan

Samalla reissulla käytiin katsomassa Pulmankijärven mahtavia maisemia

Jekkua jännitti ylittää kitisevä ja vaappuva riippusilta jossa oli ritilälattia. Mutta hienosti se vaan yli pääsi. Jane sen sijaan jäi ihmettelemään rannalle eikä saatu sitä toiselle puolelle lainkaan.

Tämän mukavan reissun päätteeksi ajettiin mökille, josta muutaman päivän päästä me ihmiset lähdettiin 5 päiväksi Pohjois-Italiaan, Garda järvelle. Koirat menivät Parolaan Etelä-Hämeen koirahoitolaan, jossa ne olivat pärjänneet ilmeisen hyvin. Kun hain koirat pois, jäivät hoitajat vilkuttamaan erityisesti mummokoira-Janen perään, joka oli näiden mielestä ollut niin kovin herttainen. Herttainen ei ole perinteisesti ollut mikään Janea kuvaava termi hoitoloissa, mutta näin se mummo taitaa vanhemmiten pehmetä =)

Jos Jane on ollut hämmästyttävän hyvässä kunnossa niin Jekku onkin sitten omalla pienellä panoksellaan pitänyt huolen Pohjois-Suomen eläinlääkärien ja fysioterapeutin toimeentulosta. Keväällä ei noussut toinen takajalka pissatessa ja kun ei jalassa tuntunut olevan vikaa rupesin epäilemään että vika olisikin selässä. Jekku oli tosi tosi jäykkä, liikkui epäpuhtaasti ja peitsasi tavallistakin enemmän. Alkukesästä oli episodi, jossa Jekku ei meinannut nousta ylös lattialta ja kun viimein pääsi ylös takapää vaikutti "halvaantuneelta". Ehdin jo pelästyä kovastikin kun ikenetkin olivat aivan valkoiset ja soitin päivystävälle eläinlääkärille (oli lauantai) joka käski seurailla ja epäili että ikenistä oli veri paennut voimakkaan kivun seurauksena (eikä myrkytyksen mitä minä pelkäsin). Jekku pääsikin liikkeelle, mutta toinen takajalka oli jotenkin jumissa, ei suoristunut kunnolla liikkeessä mutta vertyi sen päivän aikana. Maanantaina Jekku oli normaali, Katri kävi hieromassa myöhemmin viikolla ja totesi että Jekku on aivan jumissa. Kesän-syksyn ajan Jekku hierottiin Katrin tai fysioterapeutin toimesta kuukauden välein. Aina oli samat jumit, alaselkä ja lonkan koukistajat vasenvoittoisesti. Saatiin treeniohjeita millä piti selän lihaksia ja liikkuvuutta vahvistaa, mutta sen kummempaa edistystä ei tapahtunut. Näin jälkikäteen ajatellen rinnetreenit, samoin kuin mitkä tahansa muut treenit ja vauhdikkaammat lenkit vaan  lisäsivät oireilua. Aika pitkälle ajattelin että oireilun syy on pahasti jumissa oleva selkä ja lonkan-reiden lihakset, mutta kyllä jumit oli ennemmin seurausta jostain muusta kuin varsinainen syy.

Elokuussa käytin Jekun Oulussa Esa Soppelan vastaanotolla kun (naiivisti) kuvittelin että selkäkuvat ja ortopedin tarkastus kertoisi diagoosin ja saisin ohjeita liikuttamiselle ja varmuuden että voinko Jekulla vielä treenata ja kisata pk-lajeissa. No eihän niissä kuvissa mitään näkynyt ja kun Jekku ei sillä hetkellä liiemmin oireillut, niin emme saaneet oikein mitään kunnon diagnoosia. Jekku jännitti tutkittaessa voimakkaasti takajalkojaan, joten vaikea niitä oli tutkiakaan. Lihaskatoa ei kuitenkaan ollut kummallakaan puolella. Takajalkoihin säteilevä kipu alkukesästä viittasi hermokipuun ja Soppela arveli että kyseessä saattoi olla jonkinlaiset iskiasoireet, mahdollisesti lievää välilevypullistumaa. Seurataan ja tutkitaan lisää jos oireet palaa ja pahenee. Sain kuitenkin ohjeeksi liikuttaa normaalisti eikä ollut syytä rajoittaa harrastamista.

Ilmoitin sitten Jekun haku- ja jälkikokeisiin, joista hakukokeen peruin melko nopeasti kun kisamittainen hakutreeni väsytti Jekun aivan totaalisesti. Se ei vaan tuntunut olevan kunnossa, väsyi melko nopeasti ja tosi paljon. Kesä oli kuuma joten lenkit jäi aika lyhyiksi ja epäilin että Jekulla on vaan älyttömän huono kunto. Onhan sillä jo ikääkin, mutta tuntui että on muutakin mikä teki siitä ajoittain vähän vaisun. Jälkikokeisiin sitten kuitenkin mentiin elokuun lopulla, jossa jälkiosuuden jälkeen Jekku ei ollut ihan oma itsensä ja tottis sitten menikin pipariksi. Seuraavalla viikolla selkä jumi ja Jekku oli vaisun ja vähän kipeänkin oloinen. Lepo ja kipulääkkeet kuitenkin tepsivät ja syyskuu mentiin pääasiassa melko reippaalla mielellä. Ainoa mikä kiinnitti huomion oli Jekun nopea väsähtäminen kickbike lenkillä Katrin ja Miiskun kanssa. Jekku liikkui Janen kanssa samaa vauhtia vaikka on tätä 4 vuotta nuorempi. Syyskuussa Jekulta meni yksi etuhammas hajalle ja kävin sen poistattamassa. Samalla puhuin Jekun huonokuntoisuudesta ja hitaasta palautumisesta ja eläinlääkäri ehdotti verikoetta ja kilppariarvojen tutkimista. Ne tutkittiin, mutta kaikki arvot oli normaalit.

Syyskuun lopulla Jekku sai sitten tokotreeneissä kipukohtauksen, jossa se juoksi autolle eikä halunnut jatkaa. Alaselkä oli köyryssä ja takapäässä tuntui olevan jotain vikaa tai kipua. Kotona Jekku istahteli ja hieroi takapuoltaan maahan kuin olisi anaaleissa vika ja mietin voisiko sillä olla ärhäkkä anaalirauhastulehdus. Melkein toivoin että vika olisi siellä ja saisimme siihen hoidon. Seuraavana päivänä oireet jatkui ja Jekku mm juoksi minun luo selkä köyryssä kykenemättä suoristamaan takajalkoja ja jäi seisomaan selkä köyryssä häntä koipien välissä kipeän näköisenä. Käytiin kaupungin eläinlääkärillä, jossa tutkittiin anaalirauhaset, mutta niistä ei löytynyt mitään vikaa. Jekku reagoi voimakkaasti lanneselän kosketukseen ja hännän nostamiseen, mutta reaktioista oli vaikea päätellä mitään, koska Jekulla on eturauhastutkimusten jäljiltä melko "arka takapää". Eläinlääkäri mietti vaihtoehtoja, yhtenä ehdotti välilevytyrää joka saattaa aiheuttaa epämääräisiä ja -säännöllisiä oireita. Eläinlääkärin jälkeen Jekku oli 3 päivää täysin haluton liikkumaan, lenkit oli max 100 m, välillä Jekku ei kävellyt kuin tien toiselle puolelle.  Jekku oli apaattinen ja ainoat reaktiot oli aggressiivisuus liian lähelle tullutta Janea kohtaan ja naapurin koirien "pelkääminen". Jekku selvästi vältti tai halusi paeta näitä arkivihollisiaan (joiden edessä yleensä äkseeraa kovin mielellään), mikä viittasi kipuun sekin. Viikonloppuna vähän piristyi mutta lyhyenkin lenkin jälkeen selkä rupesi oireilemaan mikä näkyi liikkumishaluttomuutena, alaselän "köyristelykohtauksina" ja yleisenä köyryselkäisyytenä ja vaisuutena. Köyristyskohtaukset ilmeni yhtäkkisenä alaselän köyristämisenä, puolittaisena istahtamisena tai kyykistymisenä (ikään kuin rupeaisi kakalle) tai sitten takapään hankaamisena maahan. Tätä oiretta on ollut pitkin kesää ja syksyä (ja jo viime vuonna) ja koskaan ei anaalirauhasista ole löytynyt vikaa. Viime vuonna kuvittelin että eturauhasoireet aiheuttaa tätä, mutta en tiedä liittyikö se silloinkaan eturahaseen. Jonkinlaisena kipuoireena sitä pidän, koska vaiva pahenee selän jumien pahentuessa.

Viime viikon keskiviikkona vein Jekun fyssarille, joka totesi että selkä on köyryssä ja lanneselkä kipeä, lihakset oli kivikovassa spasmissa. Hieronta ei tuntunut järkevältä, jos välilevyssä on pullistumaa, kannattaisi selän antaa olla jumissa ja liikkumaton. Sen sijaan Jekulle kokeiltiin akupunktiota. Fyssari oli epäileväinen Jekun suhtautumisesta neulatyynynä olemiseen, mutta se onnistui kuitenkin hyvin. Ehdotin että harjoitellaan ensimmäinen kerta ja laitetaan vaikka vain yksi neula kunhan tilanne pysyy rauhallisena ja miellyttävänä kaikille osapuolille. Fyssarilla oli 4 neulaa ja Jekun takapuolen päälle ne kaikki upotettiin ilman mitään ongelmaa. En osaa sanoa vielä auttoiko akupunktio, lepo vai kipulääkkeet, mutta viikonloppuna Jekku oli selvästi parempi. Kipujen helpottaminen näkyy mm niin että Jekulla on kova hinku päästä hyppimään ja juoksemaan. Eilen oli melkoisen härdelli päivä, paljon tilanteita joissa on vaikea saada Jekkua olemaan hyppimättä enkä pystynyt sitä koko aikaa kaitsemaan ja kahlitsemaan ja pääsi vähän takapihallakin säntäilemään. Illalla selkä olikin sitten vissiin kipeä ja ainakin köyryssä.  Nyt pidetään Jekku arestissa ja visusti hihnan päässä tämä viikko.

PM-kisa

Kesän ainoat pk-kokeet käytiin Jekun kanssa Kemissä 31.8. Koe oli samalla PM-kisa ja olin ilmottanut Jekun jäljelle. Tuomarina jälkikoirilla Allan Aula. Kirjoittelin kisaraporttia heti kokeitten jälkeen, tässä se on nyt viimeistellyssä muodossa:

Jäljillä aloitettiin, nostin meille jäljen nro 4 (yhteensä 5 kilpailijaa). Jäljet oli eri paikassa missä Yöttömän yön jäljet on olleet ja maasto vaikutti yllättäen ihan hyvältä. Alueella oli soramonttuja ja metsä kuivan näköistä kangasta. Jekun janan takana näkyi vähän kosteampaa ja puolet tai 2/3 jäljestä olikin suota, mutta ei mitään erityisen pahaa.

Jana muuten ihan ok, mutta n. puolessa välissä lähti vasemmalle ja rupesi vetämään takapuoltaan maahan :o Allu huusi että väärä, ilmeisesti siis väärä jälki, käännyin takaisin janalle jonne Jekkukin huitas ja nosti uuden jäljen lähempää takakreppiä. Sinne huideltiin ihan hyvän tuntuisesti, melko pian nousi keppi. Tämän jälkeen meni monta sataa metriä ja useampi isohko oja ennen kuin nousi 2 keppi. Kolmannen kepin nostin minä itse :| ja kohta menimme hiekkatien yli. Oltiin pyöritty aika paljon ja olin niin sekaisin suunnista että luulin että menimme sen tien yli, jota pitkin oltiin janoille ajettu. Näin 5-jäljen koirakon auton ja taas rupes aivot raksuttamaan että ollaankohan jo heidän jäljellä kun heidän janansa oli tien toisella puolen. Nousi kuitenkin ihan oikeanumeroinen keppi, 4 plakkarissa ja matka jatkui. Pyörittiin siinä tien lähellä ja koko ajan arvelin että jälki kohta loppuu, mutta kun seuraavakaan keppi ei ollut vielä kutoskeppi rupesi hymyilyttämään. Kutoskeppikin löytyi hyvissä ajoin, jäljeltä täydet 170 p. Tuntui mukavalta erityisesti kun jälki ei ollut treeneissä mennyt kovin hyvin. Jekku ajoi koko kesän jälkeä hyvin ja intensiivisesti, mutta keppeihin reagoiminen kärsi melkoisen inflaation.  Erityisesti jos jälki on vaikea, tuntuu että kepit "unohtuu". En oikein pysty uskomaan että Jekku ei niitä haistaisi kun kävelee suoraa päältä. Mutta jälki itsessään tuntuu olevan nyt SE juttu ja kepit vähän sivuseikka. Ennen kokeita sain kuitenkin pari tosi onnistunutta keppimotivaatiotreeniä, jotka varmasti auttoi tässä. Palkkaa paransin niin että se tulee rasiasta mahdollisimman juhlallisin seremonioin ja on laadultaan sitä luokkaa (kissanruoka-metvursti linjaa) että sitä varten kannattaa pysähtyä.

Hyvällä mielin menin tietenkin tottikseen, joka oli kuitenkin sitten ihan fiasko.
Jouduttiin taas 3-koplaan jossa Jekun suoritusnumero keskimmäisenä.  Jekku oli jo autosta pois tullessa paineessa, ehkä myös jotenkin fyysisesti huonovointinen (selkä). Unohdin kaikki rutiinit saman tien, kun Jekku ei meinannut istua. Sitten rupesin taas säätämään ja sähläämään ja loppujen lopuksi juostiin kehään niin että Jekku ei ottanut kontaktia ollenkaan. Ilmottautumisten jälkeen Jekku meni odottamaan ja laitoin sen maahan, jossa se ei olisi halunnut pysyä (painetta? epämukavaa oloa? en tiedä, mutta ihan kauhean kummassa vireessä se oli, tahmea, epävarma ja outo).  Kun tuli meidän vuoro, sama outous jatkui. Seuraaminen oli kamalaa, Jekku jätätti, haisteli maata, haahuili ja haisteli henkilöryhmäläisiä. Sitten kuitenkin parani, liikkeestä istuminen oli hyvä (muistaakseni 10), maahanmeno ihan ok, luoksetulo samoin. Seisomisesssa tais ottaa lisäaskeleita, muuten hyvä. Tasamaanouto ok, mutta sitten heitin vähän vinoon kapulan esteen yli. Lensi kuitenkin kauas ja niin vähän vinoon, että en arvellut haittaavan kun noita vinoja heittoja nyt on treenattu. Mutta Jekku kiersi molempiin suuntiin esteen. A-esteen yli kiipesi, mutta kiersi takaisin tullessa. Tästä huolimatta eteenmeno oli tosi hyvä, maahanmeno nopea. Sain siitä kehuttua, mutta siitä huolimatta paikallamakuussa Jekku ei pysynyt alkua pitempään. Laukausten aikana lähti minun luo ja oli kauhean paineistunut. Tästä kaikesta raavittiin kasaan muistaakseni 63 p.

Pettymyksen katkeraa kalkkiahan sitä  nieltiin kun en osannut odottaa noin katastrofaalista tottista ja ehdin onnistuneen jäljen jälkeen (joka on ollut se meidän heikoin lenkki) jo mielessäni vähän tuulettaakin. Mutta aika nopeasti pettymys koetuloksesta haihtui ja jäljelle jäi semmoinen epätoivoinen olo siitä, että ei ymmärrä mikä koirassa on vikana ja harmittaa että se on niin kertakaikkisen heikossa tunnetilassa. En edes osannut sanoa oliko ongelma henkinen vai fyysinen ja miten paljon itse sitä aiheutan. No eipä tämä koe ainakaan vähentänyt vatvomista ongelmien laadusta.

Kokeita seuraavalla viikolla mulla oli pakkomielle "varmistaa" oliko ongelma enemmän selässä vai päässä ja kävin kentällä ottamassa esteet sen jälkeen kun oltiin käyty lenkillä soramontuilla. Jekku yritti hypätä, mutta rysäytti aika pahasti esteeseen melkein sen kaataen ja minä päätin että ikinä enää en pyydä sitä hyppäämään sitä per#¤##¤#"¤§ estettä. Pari päivää tämän jälkeen tuli kynsilleni kun selkää silittäessä osuin ilmeisen kipeään kohtaan. Kokeeksi annoin sille kipulääkettä muutaman päivän mikä auttoi ja Jekku rupesi liikkumaan rennommin. Päätin ainakin toistaiseksi jättää Jekun eläkkeelle pk-kokeista. Katsotaan keväällä mikä on selkäjumien tilanne ja kannattaako ruveta enää treenaamaan esteitä niin että kannattaisi kisata.

Tokokoe 3-4.8.

Jekun kanssa käytiin pari kuukautta sitten tokokokeissa, mutta enpä ole saanut kirjattua niistäkään mitään ylös. Yritän nyt muistella tärkeimmät. Koe oli 3-4.8., paikkana Pukinpolun kenttä ja tuomarina Harri Laisi "etelästä". Oikein mukava ja ystävällinen tuomari, ei mitenkään turhan tiukka.Odotukset ei olleet mitenkään kovin korkealla, onnistuin kesän treeneillä lähinnä sekoittamaan Jekkua lisää. Treenattiin ruudun paikkaa ja kaukojen tekniikkaa yms, mutta kun edistystä ei kovin huimasti tuntunut tapahtuvan, rupesin viikko-pari ennen koetta treenaamaan asenteella ihan-sama-mikä-tekniikka-kunhan-tulis-edes-jotain-pisteitä. Ei siis oltu oikein koekunnossa, mutta tuskin sitä koskaan ollaan, joten näillä mentiin.

Kisat käytiin hirveässä helteessä, erityisesti lauantaina oli kuuma kuin hornankattilassa ja oli vaikeuksia keksiä varjopaikkaa kentän laidalta. Siinä hermostuneena säätäessäni sain lähinnä Jekun sitten paineistumaan. Pisteitä tuli arvostelulapun ja muistiinpanojeni mukaan näin:

Paikalla makuu 9, oli mennyt lonkalle ja oli kauhean paineisen oloinen kun hain pois

Seuraaminen 8,5: en muista mitä oli, sivuaskeleet ja peruuttaminen ei ainakaan olleet kaunista katseltavaa.

Istuminen seuraamisen yhteydessä 0: jäi seisomaan, painetta ja epävarmuutta

Luoksetulo 8: kohtuullisen hyvä, pysäytin liian aikaisin tai Jekku ennakoi tms

Ruutu 0: en muista mitä tapahtui, jäi varmaan kehänauhojen päälle, yritin ohjata, mutta ei tullut mitään ja tais Jekku lopulta hilpsiä takasin minun luo.

Hyppynouto 10

Metallinouto 8,5: minä en taaskaan saanut sitä helkkarin kapulaa lentämään muuta kuin muutaman metrin vinoon. Luovutus sitten tietenkin vinossa, eikä se palautusvauhtikaan varmaan päätä huimannut

Tunnari 7: Järjestys oli sekoitettuja tunnari oli heti paikallamakuun jälkeen (Jekku ensimmäisenä vuorossa). Jekku oli tosi epävarman oloinen, nosti oman varovaisesti mutta pudotti matkalla. Hienoa kuitenkin että haisteli ja toi oman.

Kaukot 8: liikkui eteenpäin

Kokonaisvaikutus 8

pisteitä 207 ja 3-tulos

Ärsytti koko touhu. Ihan samat ongelmat vuodesta toiseen, tai oikeastaan kaikki vaan pahenee ja menee alaspäin. Kaiholla muistelin alkuaikoja jolloin Jekku oli aina super hyvässä vireessä ja toimi kokeissa niin kuin treeneissäkin. Nyt en saa millään ilveellä itseäni tai Jekkua pois siitä kisa-jännitys/paine-koomasta. Vähällä oli ettenkö perunut sunnuntain koetta, mutta mentiin kuitenkin. Sunnuntaina hioin vähän kehään-meno strategiaa ja yritin tsempata itseäni, Jane otettiin myös mukaan tsemppariksi. Otin myös näyttelyhäkin mukaan, jonka sainkin oikein hyvään paikkaan kehän lähelle, mutta silti syrjään ja varjoon. Jekku oli kehään mennessä ihan eri vireessä kun sain ottaa sen suoraan häkistä eikä kentän laidalla ollut liikaa odottelua. Paikkamakuussa oli taas jotain paineistavaa. Ilmeisesti itse jätin Jekun vinoon, koska se oli vinossa kun hain sen eikä kuulemma ollut liikkunut. Vähän paineessa se oli, varmaan vaan vieraiden koirien läsnäolo + minun jännitys aiheuttaa. Yksilöliikkeisiin mentäessä se oli kuitenkin oikein hyvässä vireessä, siinä ei mitään jähmeyttä tai epävarmuutta. Taas oli järjestys sekoitettu mutta en muista miten.

pisteinä kuitenkin näin:

Paikallamakuu 9: vinossa

Seuraaminen 8: hyvä vire oli, mutta oliko sitten vähän seilaamista en muista

istuminen 10: nyt meni hyvin ja varmasti

Luoksetulo 8: taas pysähtyi liian aikaisin tms

Ruutu 8: hyvä siihen nähden että edellisillan treenit oli aiheuttaneet lähinnä lisää epätoivoa, ts Jekku ei meinannut mennä ruutuun ollenkaan, itsepäisesti jäi siihen ruutunauhojen etupuolelle joka kerta. Kokeessa meni ruutuun, mutta sivusta ulos. Sain ohjattua takaisin ruutuun, jossa jäi takakulmaan mutta kuitenkin sisäpuolelle.

Hyppynouto 8.5: en muista mitään

metallinouto 8,5: en muista muuta kuin että taaskaan se kapula ei lentänyt...

tunnari 9: tais olla ihan hyvä :) Oisko vähän pureskellut kapulaa tai luovutus ollut huono, en muista

Kaukot 7: liikkui tietenkin

kokonaisvaikutus 8.5

Kokonaispisteet 268.5 ja 1-tulos! Jee!!

Muutama kuva kokeista. Päykkösen Kirsille kiitos kuvista!

Eikös se täällä ollut se ruutu...

Voi VOI

Jekun kanssa käytiin lauantaina tokokokeissa Rovaniemellä, tuomarina Päivi Kivelä. Päätavoite oli tsempata itseni sellaiseen tilaan, että en kisajännityksessäni paineista Jekkua psykoosiin vaan saadaan molemmat rento ja mukava kisakokemus. Tuloksesta siis vähän niin kuin viis, vaikka tottahan 1-tuloskin olisi ollut mukava. Kisafiilis oli kohtuu hyvä, kertaakaan en kiristänyt hampaita tai otsaohimoa ja muistin myös palkata Jekun suorituksen jälkeen. Vähän oli Jekku epävarman ja väsähtäneen oloinen, mutta tais siskon-tytön 2-päiväinen vierailukin painaa jaloissa. 1-tulos jäi pisteiden valossa kauaksi, mutta toisaalta ei se monesta senttimetristä ja metristä sittenkään ollut kiinni. Pienellä (?) onnella olisi sekin ollut mahdollinen.

Pisteet ja seliseli-osio:

Paikallamakuu 9, piste meni kun sanoin käskyn myöhemmin kuin muut. Oho, en huomannut itse ollenkaan.

Seuraaminen 8, alku huono, loppua kohti parempi, sivuaskelissa törmäilimme.

Istuminen 9,5

Luoksetulo 7, seisominen ok, maahanmenossa asetteli itsensä ensin jonkinlaiseen istuma-asentoon, toisella käskyllä maahan. Luokse kaaressa ja jäi vinoon.

Ruutu 0, lähti hyvin ja ennätin jo ilahtua. Hätäilin itse stopin kanssa, Jekku jäi ruudun etuosaan ja meni (ilman käskyä) maahan ennen kuin kerkesin korjata. Etutassut pari senttiä ruudun ulkopuolella.

Estenouto 8, törmäsi vähän kapulan kanssa

Metallinouto 7,5 - heitin korkeassa kaaressa kapulan n. 6 m päähän, jonka jälkeen tuomari käski uusia heiton ja rokotti siitä 2 pistettä. Eli ohjaajan piikkiin nämäkin pisteet. Puoli pojoa meni hieman huonosta otteesta kapulasta.

Tunnari 6,5. Toi oman, mikä oli suuri ilon aihe. Mutta palautti ravilla pureskellen ja kieritellen suussa.

Kaukot 6, kuulemma hyvät vaihdot, ainoa vaan että liikkuu eteenpäin.

Kokonaisvaikutus 9, meidän työskentely oli tuomarin mieleen ja Jekku "belgiksi ihanan rauhallinen". Piste lähti siitä että katsoin joissain liikkeissä maahan kun annoin käskyn. Ei halunnut rokottaa liikkeissä, joten otti sitten kokonaisvaikutuksesta. No tämäkin on hyvä tietää, en olisi itse tuommoistakaan huomannut.

Pisteitä tuli 214, 5 ja 3-tulos. Spekuloin että jos ruutu olisi onnistunut kohtuu täydellisesti, olisimme olleet parin pisteen päässä 1-tuloksesta. Sitten olisi kyllä ruvennut harmittamaan  kapulanheitto-käteni, jonka ansiosta menetettiin 4p. Tai kisajännityksestä kankea kieleni (hidas käskyttäminen paikallamakuussa), jonka ansiosta meni myös 4 p. Toisaalta Jekku teki melkein yhtä hyvin kuin treeneissä, ei ne treenitkään ole viime aikoina ihan nappiin menneet. Joten ei me ehkä vielä lyödä tokohansikoja tiskiin. Jatketaan syksyllä.

Hakua jeeee!

Hups, kohta vuosi kulunut viime vierailustani täällä. Karhun näkeminen oli ilmeisesti niin iso juttu, että jäin ihan sanattomaksi loppuvuoden tapahtumista. Kaikenlaistahan sitä kesäkiireiden jälkeen vielä viime vuonna tapahtui. Treenattiin ja käytiin yhdet jälkikokeet syksyllä (joista ensimmäinen voittajaluokan 1-tulos plakkarissa). Loppukesästä-syksyllä Jekku oli kahteen otteeseen doping-karanteenissa Tardak-pistosten takia ja pitkään jatkuneet epämääräiset oireilut diagnosoitiin viimein eturauhasen aiheuttamaksi. Tästä syystä Jekku kastroitiin syys-lokakuun vaihteessa. Eturauhas-vaivat katosivat, Jekku muuttui iloisemmaksi, mutta myös aika tavalla rauhottui. Narttujen perään vouhkaamisen tietenkin loppui, mutta samalla Jekusta katosi jonkinlainen särmä ja en ole vieläkään ihan varma onko se hyvä vai huono asia. Toisina päivinä olen iloinen kun se on arjessa nyt paljon helpompi, kulkee rauhassa vouhkaamatta ja on paremmin kuulolla. Keskittyminen treeneissä on parantunut, stressaaminen ja ylikiihtyminen vähentynyt. Jekku ei ärsyynny enää kovin herkästi, mikä on tietenkin ihan kiva juttu. Ikä luonnollisestikin on tehnyt tehtävänsä myös.  Joinain päivinä kuitenkin melkein kaipaan vanhaa tulista Jekkua, vaikka luulen että tämä uusi rento Jekku on elämäänsä tyytyväisempi. 

Monet kerrat talven mittaa kuitenkin mietin että mitenkähän tämä rennompi ja joskus vähän laiskakin olemus vaikuttaa maastolajeihin. Haussa on ylivireisyyden aiheuttama sählääminen ja keskittymiskyvyn puute on ollut vuosien varrella iso ongelma joten odotin että sählääminen olisi vähentynyt. Mutta olisiko vire laskenut vähän turhankin paljon.  Hakutreenein päästiin reilu viikko sitten sunnuntaina ja toisen kerran helatorstaina. Sunnuntaina Norvajärven (saksalaisten hautausmaa) radalla 5 hengen voimin. Muistaakseni 5 maalimiestä ja1 tyhjä. Suorapalkalla 4 ja 1 kiintorullalla ilmaisu (tais kuitenkin mennä niin että vahingossa 3 oli suorapalkalla ja 2 ilmaisua). Jekku oli oikein hyvä, motivaatio 100% mutta ei yhtään yli, keskittyi, löysi, irtosi hyvin, ei tullut imaistuksi jäljille, ei mitään rullan suuhun ottoa tutiksi jne. En muista mitään negatiivista tuosta treenistä (ehkä olen jotain unohtanut....).

Helatorstaita meidän kanssa tuli viettämään Jekun Diva-siskon tyttö Pääsky (1v) sekä Paula. Paula oli juuri aloittanut hakutreenit Pääskyn kanssa ja tuli nyt treenaamaan meidän ryhmän kanssa koko päiväksi. Pääsky on vauhdikas ja taistelutahtoinen tyttö, hakuradalla jo kuin vanha tekijä. Jekun mielestä oli oikein kiva leikkiä sukulaistytön kanssa mutta Jane pidettiin varoiksi erossa teinitytöstä, joka ei välttämättä vielä osaa kunnioittaa matriarkkaa tämän arvolle sopivalla tavalla :D

Hakua treenattiin taas Norvajärvellä, sää suosi, ei satanut mutta ei ollut kuumakaan, joten vietettiin metsässä sitten lähes koko päivä. Muut otti 2 kierrosta, mutta Jekku otti yhden pitkähkön treenin. Tallattiin 300 m, maalimiehiä Jekulle yhteensä 6, joista 3 alkuun ja 3 loppuun ja väliin aika monta tyhjää. Kolme ensimmäistä pistoa MM+suorapalkka (ensimmäisellä ehti ottaa rullan suuhun, joten lähdettiin näytölle). Nämä oikein hyvin. Tyhjillä upposi syvälle, joka kerta ihan aavistuksen kaarsi eteenpäin, mutta kun sivutuuli painoi hajua radan alusta, tämän voisi tulkita tuulen alle hakeutumiseksi joten en puuttunut tuohon mitenkään. Hyvänkokoiset pistot, työskenteli reilusti eteenpäin. Taisin lähettää 3 kertaa keskilinjan yli ja joka kerta vauhdilla ja suoraan hyvälle pistolle, hoh! Neljäs MM oli keskilinjan lähellä kannon takana, ilmasu, seuraava toisella puolella 50 m:ssä ilmasu+näyttö ilman palkkaa (ei ongelmia!) ja viimeinen maalimies takakulmassa umpipiilon takana olevassa kivikossa. Jekku kävi tarkastamassa umpipiilon ja jatkoi etsintää :) Kerrassaan loistava vire koiralla, ei "väsähtänyt" missään vaiheessa, mutta ei toisaalta mennyt ylikään. Näiden 2 treenin perusteella vaikuttaa siis siltä että kastrointi ei ole tehnyt Jekusta laiskaa sohvaperunaa vaan samalla innolla, joskin paremmalla keskittymiskyvyllä se työskentelee. Meinasin jättää hakua vähemmälle ainakin nyt alkukesästä ja treenata jälkiä sen mitä treenataan. Mutta eihän me malteta mitenkään jäädä hakutreeneistä pois. Oli aivan hirveän kivaa, kiitos koko porukalle!

Karhun kanssa kasvotusten

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna käytiin Ivalossa seikkailemassa ja pk-kokeissa. Alunperin suunnitelma oli pitää samassa yhteydessä lomaa ja käydä jossain päin Inaria-Utsjokea vaeltamassa, mutta lomahaaveet kaatui työkaaoksen alle. Yövyttiin sentään metsän keskellä, Rajajoosepissa Villin pohjolan kämpässä Kolmosjoen rannalla. Kolmosjoen rannat oli hienot, mutta "mökkitien" varteen oli Metsähallitus pystyttänyt kahden vuokrakämpän lisäksi moton ja metsää oli kaatunut metsähallitusmaiseen tyyliin, joten kovin erämaista ei alueella ollut. Tapasin kämpän pihassa vanhan pariskunnan jonka mies oli ollut Kolmosjoella savotassa 50-60 luvuilla ja sain kuulla että alueella oli ollut isot savotat. Siihen aikaan oli väkeä ollut kuin pipoa ja alueella mm kauppa. Nyt en nähnyt pariskunnan lisäksi yhtäkään ihmistä ja arvelin että lähimmät "naapurit" oli 10 km päässä päätien varteen pysäköidyssä matkailuvaunussa. Kännykkäyhteys ei toiminut DNA:lla eikä Elisalla, joten nykytekniikan ulottumattomissa sentään oltiin.

Lauantain haku- ja sunnuntain jälkikokeet oli kaikkien aikojen pohjanoteeraukset ja hieman harmitti kotiin ajellessa että edes mentiin. Ehdin taas heittää rukkasetkin naulaan ja todeta että lopetan harrastamisen, mutta näissä kokeissa oli sen verran monta muuttujaa mukana, että ehkä en vielä tämän viikonlopun perusteella totea tilannetta toivottomaksi. Kokeista kirjoitan  oman analyysinsä kohta, mutta ensin tärkeämpiin tapahtumiin. Kolmosjoen maastoissa törmäsimme nimittäin karhuun. Tämä oli ehdottomasti yksi elämäni top-10 elämyksistä ja luultavasti se vaikutti koiriinkin aika tavalla. Saattoi vaikuttaa Jekun koemenestykseenkin aika pajon, joskaan en nyt kontion syyksi laittaisi kokeen epäonnistymista (suurin syyllinen löytyy tietenkin kylppärin peilistä...). Mutta kuinka moni hakukoira on ollut nokikkain karhun kanssa 4 h ennen koetta?!? Tai ohjaaja?!? Ainakin ohjaaja meni tästä sen verran sekaisin, että toimi tavallistakin pöljemmin ;) Mutta oli se sen arvoista. Karhun näkeminen luonnossa 50 m päässä on paljon parempaa kuin yhtään mikään koemenestys.

Hakukoe alkoi lauantaina klo 16 joten päätin tehdä koirien kanssa hyvän metsälenkin ennen Ivaloon lähtöä. Kävelimme kämpältä kohti Maikkumapäätä, ajattelin että ehditään käydä ainakin Maikkumajärvellä saakka, jonne johti vanha metsäautotie. Vähän ennen järveä tie nousi ylärinteeseen ja mäennyppylän jälkeen taas lievästi laski. Kävelin koirien kanssa rinnettä ylös kun sattumalta mäen nyppylän takana karhu käveli meitä kohti samaista metsäautotietä. Oltiin koirien kanssa tuulen alla, karhu ei saanut meistä hajua eikä koiratkaan ilmeisesti haistaneet karhua mäen takana. Mäen päällä Jekku haukahti pienen pöhäyksen ja jäi katselemaan minua kuin kysyäkseen että "mitäs nyt tehdään". Itse olin syventynyt tutkimaan kännykkää, joka rupesi siellä ylempänä toimimaan ja kun nostin siitä pääni näin karhun seisovan 50-60 m päässä. Karhu seisoi kaikilla 4 jalalla ja näytti jotenkin hyvin ujolta ja erittäin yllättyneeltä. Jälkien koosta (valokuvasta arvioin etutassun leveydeksi 15-17 cm ja takajalan pituudeksi 21-25 cm) päätellen mesikämmen oli melko kookas aikuinen, todennäköisesti uros, vaikka siinä metsätiellä arvioin sen korkeintaan keskikokoiseksi.Hämmästelin karhua hetken (ääneen!), mutta en kyllä yhtään tiedä kuinka pitkä se hetki oli. Hieman unenomainen muistikuva siitä jäi (onneksi sentään sain kuvia jäljistä, muuten voisin luulla että koko homma olikin unta...) Ei pelottanut, yhtään ajatusta ei kulkenut aivoissa, en muistellut ohjeita mitä pitää tehdä karhun kohdatessa eikä tullut mieleenkään perääntyä, paeta tai panikoida.  Ainoastaan hieman huolestutti että Jekku menisi karhun jalkoihin sättäämään ja sille kävisi huonosti (Jekku seisoi n. 10 m minun edellä karhun ja minun välissä). Kutsuin koirat luo tosi rauhallisesti ja sen jälkeen vaan ihastelin karhua jonkun aikaa, muistelen myös jutelleeni sekä koirille että karhulle... Kunnes aivot rupesivat toimimaan ja rupesin vähän vapisevin käsin virittelemään kännykkäkameraa. Kun liikautin käsiä, otti karhu jalat alleen; käännähti kannoiltaan ja lähti pätkimään niin lujaa kuin pääsi toiseen suuntaan. Huhhei olipas hieno ja jännä kokemus. Aina olen toivonut törmääväni karhuun, mutta en olisi voinut uskoa että se on tuollaista. Tunnelma oli niin hieno ja minut valtasi niin hyvä ja epätodellinen fiilis, että melkein kuin olisin kohdannut jotain isompaakin kuin vain metsän eläimen. Kun karhu oli mennyt, tärisin innosta ja hihkuin ja hypin :D Jos muinais-suomalaiset on kokeneet karhun kohdatessa samanlaisia fiiliksiä, niin ei ihme, että ovat ottaneet karhun palvonnan kohteeksi ja pyhäksi eläimeksi. Kerrassaan hieno ja outo kokemus, mitä saattoi kyllä lisätä viikon mittaa kertyneet isohkot univelat sekä se että jännitin hakukoetta aika tavalla. Aivojen tunnekeskus oli siis jo hyvinkin ylikuormittunut ja flippasi varmaan tuommoisesta aivan nurin.No hienoa se oli jokatapauksessa.

 

Etutassu

Takatassu

Koirat oli varmaan aika hämmentyneitä. Niillekin karhu tuli niin yllättäen että jähmettyivät paikoilleen enkä nähnyt niissä selvää pelkoa. Tutkittiin karhun jättämiä jälkiä yhdessä ja erityisesti Jane oli innoissaan lähdössä jälkien perään. Jane on törmännyt tuoreisiin karhun jälkiin 6 vuotta sitten ja silloinkin se oli kyllä kovin innostunut, mutta nyt tilanne oli hieman toinen kun karhu oli oikeasti lähellä. Olisi ollut tietenkin parempi jos olisin pysynyt rauhallisena karhun lähdettyä, enkä tanssinut ja rallatellut innosta, mutta eipä sitä kovin järkeviä tuossa tilanteessa ajatellut. Seuraavalla kerralla osaan varautua vähän paremmin ja ottaa huomioon myös koirat... Vähitellen lähdettiin kohti mökkiä. Kävin itse niin kierroksilla että jos ei olisi kamppeet olleet pakattuina, ei lähdöstä varmaan olisi tullut mitään. Kokeisiin kuitenkin suunnattiin.

Koirien käytös jäi minua hieman mietityttämään. Kumpikaan ei osoittanut pelkäävänsä karhua, mutta arvelin että ne silti pelkäsivät. Tilanne tuli todennäköisesti niin yllättäen että eivät ehtineet tajuta ennen kuin karhu jo oli siinä nenän edessä.Ja peilasivat ne tietenkin minun reaktioita, innostuivat mukana kun minä innostuin. Sunnuntai iltana minun oli pakko palata tapahtumapaikalle testatakseni koirien reaktion. Lähdettiin reippaasti kävelemään kohti Maikkumajärveä, koirat innokkaana mukana. Pääsimme ehkä puolen kilometrin päähän kunnes koirat rupesivat himmailemaan minun takana. Kumpikin jättäytyi minun kannoilleni ja kävi välillä jaloissa kiehnäämässä siihen tyyliin että arvelin että ne yrittää saada minua kääntymään takaisin. Kun vaan jatkoin matkaa koirat kulkivat minun takana. Selvästi olivat sitä mieltä että tällä kertaa saa laumanjohtaja kohdata karhun ensimmäisenä :D Käännyin lopulta takaisin ja koirat lähtivät laukkaamaan kohti mökkiä helpottuneina. Toiseen suuntaan olisivat olleet innokkaina lähdössä, joten kyse ei ollut siitäkään että olisivat olleet väsyneitä ja siksi haluttomia lenkille. Ne eivät halunneet palata karhun kohtaamispaikalle tai sitten karhu oleili edelleen lähistöllä ja ne haistoivat sen. Viisaita koiria minulla.

Loppuun vielä Kolmosjoen ja Kolmosjärven rannoilta otettuja kuvia, kuvausaika n. klo 01 yöllä.