sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus

Ensimmäisenä 9-viikkoiskuvat tältä päivältä. Korvat alkaa olla pystyssä...

Oikea vielä vähän miettii... 
Hieno viikko takana, kevättalvi vaikuttaa palanneen Lappiin ja muutamana päivänä on nautittu aurinkoisesta kelistä. Tänään sunnuntaina oli erityisen hienot ulkoilusäät, pakkasta jokunen aste, aurinkoa täydeltä terältä ja hankikanto! Ulkoiltu on melko maltillisesti kun napero on vielä niin pieni, mutta pieniä metsälenkkejä on tehty melkein joka päivä. Tiistaina treffattiin Helena ja Nöppis, n. 4 viikkoa Jujua vanhempi labbispentu. Pojat olivat hyvin samantyyppisiä leikeissään, mutta kokoeroa oli sen verran että Juju meinasi painileikissä jäädä vähän alakynteen. Tämä meinasi suututtaa Jujua ja se näkyi ja kuului.  Hyvässä yhteisymmärryksessä kuitenkin tutkittiin metsän ihmeitä, juostiin vähän kilpaa ja karsittiin puita.

Keskiviikkona käytiin Nooran luona ja nähtiin kaikkia ihania eläimiä. Vertti (15 v) ja Elmo (10 v) papparaiset olivat juuri sopivat seuralaiset ja roolimallit Jujulle, erityisesti Elmon kanssa oli mukavaa.
Juju ja Elmo



Hevosiakin käytiin katsomassa ja niihin piti ensin pitää etäisyyttä mutta uteliaisuus voitti aika nopeasti ja Juju tuli vähän lähempääkin katsomaan. Hevosen kakka oli tosin parempaa kuin itse elukat. Kissoja ja marsujakin Nooralla nähtiin, mutta ne ei herättäneet sen kummempaa intohimoa, puolin tai toisin.


Torstaina käytiin Metlalla kun työkaverit kinusivat että toisin pennun näytille. Siellä oli sitten monta tätiä ja pari setää innokkaana pentua lääräämään ja Juju oli vähintään yhtä innostunut ihmisistä kuin ne siitä. Juju viihtyi töissä jopa niin hyvin, että sitä oli hieman vaikea saada sieltä pois; seurasi ihmisiä näiden toimistoon ja jäi istumaan seuraksi kun nämä ryhtyivät näpyttelemään tietokonetta. Juju sai lempinimen konttorirotta ja mietittiin voisiko siitä tulla työhyvinvointikoira. Koirien tuominen Metlalle kun on ehdottomasti kiellettyä... Torstaina käytiin myös treenihallilla, jossa Juju oli tooodella kiinnostunut isojen koirien tekemisistä ja olisi mielellään lähtenyt kaikkien mukana seuraamaan, leikkimään ja tekemään. Häkissä tai hihnassa olo turhautti sitten siihen malliin, että vein Jujun autoon siksi aikaa kun otettiin pieni treeni Jekun kanssa. Autossa Juju onneksi on aivan rauhallinen, laittaa nukkumaan saman tien. 

Perjantaina käytiin eläinkaupassa ostamassa vähän ruokaa ja puruluita. Kauppa oli Jujun mielestä taivas, se hullaantui totaalisesti herkullisista hajuista ja ihmisistä. Käytiin vielä kävelemässä kaupungin laidalla ja kun se onnistui hyvin mentiin ihan city-centteriin Lordi-aukiolle käppäilemään. Juju ei ole vielä kauhean paljoa treenannut hihnassa kävelyä ja pelkäsin lähinnä että en saa pideltyä sitä ihmisten ilmoilla kun se niin kauheasti rakastaisi mennä kaikkien luo. Muutama turistiryhmä meinasikin saada Jujusta maskotin ja yksi pentukuumeileva mies meinasi sen kaapata. Minä totesin että Jujun kanssa pitää ehkä panostaa enempi kontaktiin minuun kuin vieraisiin sosiaalistamiseen.  Käytiin myös Sampokeskuksen tuulikaapissa ja Hemingwayn luiskalla kokeilemassa ritilälattiaa (ja ihmettelemässä liukuovia). Kaikki oli tämän reippaan ja rohkean tutkimusretkeilijän mielestä huippu nastaa. 

Perjantaina sitten vaan pidettiin omalla porukalla hauskaa...






Viikonloppuna treenattiin yksinoloa (mikä edelleen on Jujun mielestä pienen koiran kiusaamista) ja ulkoiltiin. Sunnnuntaina käytiin treenihallilla missä kaikki sai vähän treenata. Jekku teki merkkejä, tunnarin, pitkän seuraamisen, sivulletuloja, sivuaskelia, peruuttamista peilin edessä, kaukoja ja luoksetulon. Kaikki tosi hyvin, kaukoja otin lauta takajalkojen edessä ja se toimii hyvin. Juju teki imutus-seuraamista ja kaukoja. Hyvin meni :) Juju osaa jo istua ja odota käskykin alkaa hahmottua. Luoksetulo on vauhdikas ja toistaiseksi aika varma ;) Tunnarikapulaa se kantoi itsekseen, joten rupesin sitten opettamaan noutoa :D Siinä on vielä vähän tekemistä... 

Jekku on ollut kipeän oloinen, vaisu ja vähän ärtynyt. Selkä taitaa nyt vaivata mikä ei ole ihme kun kelit on ihan hirveän liukkaat ja liikunta on ollut aika nykivää. Jekulle on heitetty turhan paljon palloa, se on ollut pihalla valvomatta (oravien perään ryntäilyä...) eikä ole keretty tehdä pitkiä, rauhallisia lenkkejä. Perjantai-iltana Jekku oli haluton liikkumaan, makasi omassa kopissaan ja hengitti raskaahkosti. Annoin kipulääkettä, otin sen sänkyyn viereeni nukkumaan, jotta sai olla pennulta rauhassa (nukuin itse tosi hyvin mutkalla 2 belkkarin välissä) mutta aamulla se oli onneksi piristynyt. BOT loimi kaivettiin kaapista ja otetaan aika rauhallisesti vähän aikaa. Lauantaina Jekku säikäytti myös toisella tavalla. Jekku tuli sisään pihalta ja oli tosi vaisun oloinen joten menin hakemaan rimadyliä keittiöstä. Annoin rimadylin puolikkaan veriletun sisällä jonka syötyään Jekku sai kohtauksen, joka näytti siltä kuin se tukehtuisi. Kuin olisi yrittänyt kakoa jotain kurkusta ja kaapi paniikinomaisesti kuonoa. Minä sitten työnsin sormet sen kurkkuun niin syvälle kun sain, mutta siellä ei tuntunut mitään. Edelleen paniikinomaista kakomista ja minä mietin että A) voiko koira tukehtua puolikkaaseen verilettuun ja B) voiko se jäädä kiinni niin syvälle että sitä ei sormet ylety poistamaan. En tiedä mutta aika avuton tunne tuli ja ehdin todella pelästyä. Jekku rauhottui ja kun se näytti hengittävän sain päähäni antaa sille piimää (ehkä se huuhtelisi palan alas...) Joi piimää mutta sitten alkoi taas hillitön, hiljainen kakominen ja kuopiminen. Hakkasin Jekkua selkään, nostin takajalat ylös ja yritin ties mitä että "pala" lähtisi liikkeelle... kurkkasin sen suuhun jossa oli verta ja sitten vasta pelästyinkin... Se on niellyt jotain terävää ja röörit on riekaleina... Onneksi huomasin kuitenkin myös että kitalaki näytti jotenkin omituiselta ja helpotus valtasi mielen. Jekulla oli nahkaluun (Jujulta varastetun puruluu-kengän pohja) pala juuttunut kitalakeen :D Jekku kun reagoi kaikkeen aika isosti, niin tottahan tämäkin aiheutti kuolinkamppailua muistuttavan paniikin. No hirveän suuri helpotus ja riemu kun kitalaki saatiin vapaaksi. On nää mun mustat pojat ihania.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa

Kevät on aikaisessa, lämmintä +6 C, lumi sulaa ja aurinko paistaa. Ei se vaan meitä yhtään haittaa...












sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Juju

Nyt tuli eloa tähän pirttiin ja ehkä jopa tähän blogiinkin sillä meille muutti keskiviikkona ihastuttava koiranpoika Juju eli Eloisa Talismaani. Hain Jujun junalla Mouhijärveltä, Tampereen kupeesta ja paluureissu Rovaniemelle sujui yöjunan makuuvaunussa todella hyvin. Jännitti vähän etukäteen että miten jännää junassa matkustaminen on pennun mielestä ja miten väsähtänyt itse olen kun olin jo valvonut edellisen yön jännityksen ja aikaisen aamuherätyksen vuoksi. Mutta siinä kävi sitten niin, että nukuimme molemmat melkein kuin tukit koko junamatka.  Juju kuullosteli hetken kolinoita ja ääniä, ja rupesi sitten nukkumaan.

Juju 8.3.2014

 Rovaniemelle kotiutuminen on ollut yhtä mutkatonta. Juju on ollut tosi avoin, reipas ja rohkea. Ei ollenkaan niin vilkas kuin Jekku ja suhtautuu asioihin tyynen rauhallisesti ja uteliaasti. Vilkkaan Jekun vastapainoksi halusin vähän tasapainoisemman belgin ja vaikuttaa siltä että sain mitä tilasin.

Jane ei ole vielä ollut oikein innostunut uudesta tulokkaasta vaan joko ei ole huomaavinaankaan koko rääpälettä tai esittelee purukalustoaan, tarvittaessa pienen äänitehosteen kera, liian lähelle tulevalle pennulle. Välillä Jane tosin käy salaa takaapäin haistamassa pentua. Selvästi on kiinnostunut mutta vielä pitää esittää vastahakoista.




Isoveli
 
Jekku taas on osoittautunut mainioksi isoveljeksi ja ollut yllättävänkin kärsivällinen ja kiltti pentua kohtaan. Veljeksistä tulee varmaan parhaat kaverukset. 
Joku meinaa hyökätä salakavalasti takaa...

Viikonloppuna ollaan käyty metsälenkillä, tavattu lapsia äiteineen pulkkamäessä, treffattu Elina ja John ulkona sekä useita vieraita kotona. John-tervu vielä vähän jänskätti mutta kaikki ihmiset on olleet super kivoja. Autoilua ollaan treenattu kerran-pari päivässä ja sekin lähti sujumaan muutaman kerran jälkeen hyvin. Autoilutin pari kertaa tosi väsynyttä Jujua ja se tais nyt ehdollistua siihen että kun mennään autolla niin nukutaan. Se onkin aivan oikea tapa matkustaa.


Nyt sitten odotellaan että kevät etenisi ja päästäisiin treenaamaan. Meillä on vielä yli puoli metriä lunta joten metsätreenejä joutuu vielä odottelemaan. Tassuvaara oli muuttunut luistinradaksi, joten sinnekään ei ole vähään aikaan asiaa treenaamaan. Mutta eipä tässä nyt ehkä vielä ole mikään kiirekään...








ps. Jujun nimessä on pieni juju. Paitsi että Juju sopii Jekun pikkuveljeksi mielestäni hyvin, tarkoittaa nimi myös onnenkalua. Juju on eurooppalaisten antama nimi perinteisille länsi-afrikkalaisille uskonnoille, nykyään sillä tarkoitetaan näiden käyttämiä taikakaluja tai uskonnollisia rituaaleja. Juju on siis eräänlainen synonyymi talismaanille.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Etelässä on kuulemma musta joulu, mutta meillä on lunta sen verran, että mielelläni antaisin tästä puolet Etelä-Suomeen! Hyvää joulua kaikille treenikavereille ja muille ystäville!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jekku lääkärissä ja treeneissä

Pari viikkoa sitten käytiin koirien kanssa etelässä. Itselläni oli työreissu Jyväskylään ja samalla käytiin äidin luona Tampereella ja Kurussa mökillä. Etelässä oli vielä syksy parhaimmillaan ja päästiin metsäänkin. Nimittäin sienimetsään.... slurps. Suppilovahveroita kerättiin hieman kohmeisin sormin, mutta hyviä oli.



Jekun kanssa ajeltiin yhtenä päivänä Vantaalle Aistiin tutkimuksiin. Ajattelin kyllä perua koko jutun, kun Jekku oli 3-4 viikon levon jäljiltä mitä parhaassa kunnossa eikä edes pienellä yrittämisellä ruvennut liikkumaan jäykästi tai muuten oireilemaan. Vaikutti siltä että lepo ja reilu kipulääkekuuri "paransi" Jekun joka oli kuin eri koira. Liikkui rennommin ja puhtaammin kuin koko vuonna, peitsaaminen on hävinnyt melkein kokonaan ja iästäkin tuntuu hävinneen n. 5 vuotta. Leikkii Janen kanssa lähes joka päivä, lenkillä seikkailee ja painattaa itsekseen eikä hiihtele mun kannoilla sen näköisenä että haluaa kääntyä kotiin.  Tuntui sitten vähän hölmöltä viedä eläinlääkäriin koiraa jossa ei ollut mitään vikaa. Mutta näin se oli elokuussakin kun käytin Jekun selkäkuvissa, ei oirellut silloin mutta muutaman viikon päästä taas pahemmin.Oireet tulee ja menee ja mun mieltä rassaa kun ei tiedä mistä ne on peräisin ja miten niihin pitäisi suhtautua. Oli siis hyvä että mentiin.

Jekun tutki Aistin toinen neurologi, joka oli ihan pätevän ja hauskan oloinen heppu.  Hänellä tuntui olevan (eläinlääkäreille varmaan) tyypillinen ennakkoasenne Belgeihin (mutisi jotain bloody belgianseista) jota Jekku sitten ansiokkaasti vahvisti. Jekku huusi kuin syötävä kun jalkoja väänneltiin mutta ihan selvää ei ollut, että sattuiko enemmän fyysisesti vaiko henkisesti. Jekku laitettiin sitten magneettiin ja syynättiin välilevyt ja hermokanavat. Selästä ei magneetilla löytynyt mitään vikaa: selkäydin, nikamat, välilevyt, hermopäät kunnossa eikä merkkejä hermopinteestä :) Tämä eläinlääkäri oli myös sitä mieltä ettei selän röntgenkuvatkaan näytä mitenkään dramaattisilta, joten oireet tuskin johtuu edes selästä. Lonkkia hän kuitenkin piti kaikkea muuta kuin täydellisinä, iän ja vauhdikkaan elämän tuomaa muutosta näkyy ja oireet todennäköisesti on sieltä peräisin. Muistui sitten mieleen että Soppelakin näki lonkkien etuosassa kalkkitiivistymät  ja onhan  Jekku kyllä aristanut myös lonkan seutua hierottaessa. Kyselin vielä Anu Lappalaiselta lonkan-suoliluun uusiluumuodostelmista ja hän oli sitä mieltä, että lonkkanivelet tuskin on syypää oireisiin mutta uusioluumuodostumat lonkan etuosassa viittaa jonkinlaiseen pehmytkudosvaurioon joka saattaisi selittää ongelmat. Raskaammassa liikunnasta ja pk-treeneistä Jekku jää nyt eläkkeelle, mutta muuten elo jatkuu niin kuin ennenkin.Tokoa onneksi voidaan vielä harrastaa.

Tokoa ollaan treenattu tällä ja viime viikolla useampaan kertaan hyödyntäen Tassuvaarassa tiistai- ja torstai-iltaisin palavat valot ja katsastuskonttorilla olevat isot merkkikartiot. Merkkiä ja ruutua on siis harjoiteltu, samoin ohjattua noutoa. Näitä Jekku rakastaa ja siitä on tullutkin varsin riehakas. Samoin äänekäs. En tiedä onko meillä kokeisiin enää asiaa, kun Jekku on omaksunut nyt semmoisen lähtökiekauksen joka liikkeeseen. Merkki tuntuu olevan erityisen rakas ja sinne juostessa pitää joskus huutaa kuin agilitykoira radalla :o On ollut niin hauskaa kun Jekku on taas oma hölmö itsensä että en ole sitten viitsinyt edes kieltää moista huutamista. No nyt otetaan vähän vakavampi ote treeneihin. Huomenna alkaa hallitreenit, joten eiköhän vire siellä pikkuhallissa vähän laske. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

tottisklinikka 2.11.2013

Saatiin pari viikkoa sitten Mia Skogster tänne peräpohjolaankin pitämään tottisseminaaria. Paikkana Pellon Rohki-halli. Mia puhui teoriaa kolmisen tuntia ja sen jälkeen koulutettiiin esimerkkikoiria, joita oli 7 kpl. Joukossa muutama treenikaveri, joten mukava oli nähdä mitä vinkkiä Mia antoi "tuttuihin" ongelmiin. Sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä hokkuspokkusta ei tullut esiin, mutta kyllä Mia vaan on ilmiömäinen siinä miten pystyy tulkitsemaan koiraa, ajottamaan palautteet, säätämään äänensävynsä, eleensä ja omat mielentilansa ihan prikulleen oikeiksi. Kiva oli katsella ja yrittää ottaa oppia. Ja tietenkin se että hän opettaa asiat jo pennulle, jolloin pääsee paljon helpommalla aikuisen koiran kanssa.

Muutaman asian kirjoitin muistiin...

Pikkupennun koulutus:
  • Ensin luodaan motivaatio ruokaan ja ohjaajaan, ruokitaan kädestä.
  • Ei houkutella eikä palkata passiivista pentua, odotetaan että se huomaa ruuan ja tarjoaa aktiivisuutta
  • Alusta asti liitetään ääni ruokaan, kehutaan ja innostetaan kun syö. Mieluummin jackpot palkkoja (käsi kupiksi ja sinne osa pennun päiväruuasta ja imutetaan) kuin yksittäisiä ruokanappuloita, palkka on parempi jos sitä on paljon.
  • Opetetaan samalla että kehua seuraa palkka, luodaan perusta "toivoa herättävälle" kehulle  (kehu-jännite-palkka)
  • Pennun palkkaus on puolet on ravinnonhankintaa, puolet laumaviettiä!

Seuraaminen:
  • Ruoka oikassa kädessä, vasemmalla voidaan samalla silittää koiraa jotta se tottuu eikä myöhemmin kuormitu jos vasemmalla kädellä korjataan sen kroppaa. Targetti käsi häivytetään aluksi nopeilla ylös nostamisilla, myöhemmin voi olla pitkiä aikoja kainalossa. Tämän jälkeen lelu kainalossa, kaula-aukossa ja lopulta piilossa.
  • Takapään käyttö: Perusasennosta askel oikealle viistoon, namikädellä ohjataan koira suoraan.
  • Käännökset ensin 45 astetta, ruokakäsi työntää koiraa vähän taaksepäin vasemmalle käännyttäessä
  • Täyskäännökset mieluiten takaa kiertämällä (sivulla koko ajan pysyen vaikeaa!) niin että molemmissa käsissä ruokaa. Oikea ohjaa alun ja vasen selän takaa loppuasentoon.
  • Palkka piiloon mahdollisimman pian, jäävät opetetaan vasta kun palkka on piilossa (jottei tule vaanimista)
  • Lelulla palkatessa lelu heitetään vasemmalle

Noudot
  • 2 patukan leikki: opetetaan koira leikkimään 2 patukalla, jotka suussa yhtäaikaa. Tämän jälkeen 2 patukan keräämään maasta: koira haluaa molemmat!  Lopulta otetaan nouto patukalla ja ohjaajalla toinen patukka, jonka luo koiralle on luotu kiire. Toimii esim koirilla joilla vauhtinouto ei onnistu koiran jäädessä vaanimaan palkkaa.
  • Kapulan pito opetetaan patukalla: Ota-jännite-leikki
  • Irroitus opetetaan jo pentuna 3-4 kk ikäisenä jotta ei tarvitse ruveta aikuisen koiran kanssa taistelemaan. Irrotus esim ruualla tai jos ei ruoka toimi riittävän hyvin, käytetään palloa jonka taakse saa sormet vähän irroituksessa avustamaan. 

Eteenmeno:
  • Tässä ei ollut muuta uutta, kuin että tontin perälle pitää kaivaa pallokuoppa. Kun otetaan maahanmeno eteenmenon yhteyteen, aloitetaan lyhyellä matkalla, pallo on piilossa kuopassa ja yks kerta se ei olekaan siellä vaan tulee maahan käsky.
  •  Ei kannata huolestua vaikka maahanmeno on ekoilla kerroilla hidas (koira on hämmentynyt)

Ketjuta eteenmeno muihin liikkeisiin:
  • Koira saa nähdä palkan viennin melko pitkään
  • Ennen eteenlähetystä pätkä seuraamista, myöhemmin muitakin liikkeitä, lopuksi myös noudot
  • Ehdollista koira siihen että eteenmenoa edeltää kapulan laittaminen telineeseen: aina ennen eteenmenoa käy ottamassa kapula ja laittamassa se paikoilleen kapulatelineeseen.
  • Myöhemmin palkka voidaan viedä ilman että koira näkee.
  • Koiralla on oltava usko siihen että palkka on aina kentän päässä, joten se on siellä 9/10 kerroista (aina kun ei otetan maahanmenoa).
  • Harjoittele useilla eri kentillä

Esimerkkikoirakoista jäi mieleen mm nämä:
  • Johnin hidas maahanmeno seuraamisen yhteydessä: selkeämpi ajoitus palkalle, klikkaa mieluummin puoli sekuntia liian myöhään kuin liian aikaisin, käsiapu suullisen käskyn JÄLKEEN!  Tämä on unohtunut minultakin joskus ja koira ei silloin meinaa oppia käskyä millään kun ehdollistuu pelkälle käsiavulle, joka on voimakkaampi ja helpompi koiran lukea.
  • Kuuran kontaktiongelmat: kontaktitreeniä perusasennossa. Ystävällinen käsky seuraa, jos menettää kontaktin, käsky on tuimempi EI-seuraa josta kehu ja palkka. Jos suullinen pakote ei tehoa, hihnasta nyppäisy ja EI seuraa, mutta ensin annetaan mahdollisuus pelkällä suullisella pakotteella. Äänen sävy ja selkeys! Toivoa herättävä kehu ennen palkkaa. Häiriönä ensin esim apuohjaajan taputus, sitten liike ja vähitellen vaikeutetaan. Kun koira osaa ja tietää että kontaktia ei saa menettää, voidaan aiheuttaa ylisuuria häiriötä, jos kontakti tippuu, ohjaaja vaihtaa suuntaa, koira jää jälkeen ja aiheuttaa pakotteen.
  • Jarren hidas noutokapulan palautus. Vauhtinouto jossa koira saa irroittaa kesken matkan ja palkka heitetään jalkojen välistä ei toimi, koska rupeaa vaanimaan palkkaa ja hidastuu. Tähän ratkaisuksi treeniä, jossa koira jätetään apuohjaajalle, kapula heitetään lähellä, ohjaaja juoksee kauemmas ja turhauttaa koiran esim haukuttamalla. Kun koiralla on kiire ohjaalle, annetaan tuo käsky, saadaan nopea kapulaan tarttuminen ja vauhtia palautukseen.
  •  Valtin estehyppy, miten se opetetaan pennulle/nuorelle koiralle: aluksi este minikorkuinen, koira ja ohjaaja lähellä estettä, houkutellaan koira hyppäämään molempiin suuntiin. Pidennetään ensin koiran etäisyyttä, myöhemmin myös ohjaajan. Nostetaan korkeutta ja lisätään apurimat. Tätä varten ostetaan ruuvipuristimet rautakaupasta, rimaa minä ostinkin jo seminaaria varten. Tosin olisi hyvä löytää kevyttä, ohutta metalliputkea joka kilahtaisi sopivasti tippuessaan. Koiraa ei palkata muuta kuin silloin kun rimat pysyy paikallaan. Oppii hyppäämään korkeammalle kuin se 1 m.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Selkälausunto

Lähetin Jekun selkäkuvat (elokuussa otetut sekä 2010 hakutreeneissä sattueen haaverin jälkeen otetut) Anu Lappalaiselle lausuttavaksi (kuvan ottaneet eläinlääkärit eivät nähneet näissä mitään erityistä). Anu lausui Jekun selästä näin:



Selkärangan nikamien lukumäärä normaali. Ristiluun etuosassa selkäydinkanava on matala, sen korkeus on 46% kanavan korkeudesta viimeisen lannenikaman takaosassa. Psoas-minor lihaksen jänteen kiinnityskohdassa (eminentia iliopubica) uudisluumuodostusta melko laajalla alueella. Uudisluun korkeus on noin 1.5mm ja se jatkuu suoliluun reunassa 17mm matkalla dorsaalisuuntaan.

Lonkkakuvassa näkyy suoliluissa, 1 cm lonkkamaljan kraniolateraalireunasta kraniaalisuuntaan noin 4 mm korkea uudisluumuodostus, jonka merkitys ja yhteys edellä mainittuun jää epäselväksi.

Kaularangassa selkäydinkanavan luinen pohja ei ole aivan tasainen, C7:n rungon etupää on 3 mm C6:n rungon takapäätä korkeammalla, C5-C6 välissä muutos on pienempi.



Röntgendiagnoosi: Kapea selkäydinkanava ristiluussa on synnynnäinen ja ainakin saksanpaimenkoirilla hyvin yleinen löydös. Se altistaa lanne-ristialueella selkäydinhermojen puristukselle, koska tilaa on vähemmän.

Musculus psoas minorin jänteen kiinnitysalueen ja ympäristön mineralisaatio. Kliininen merkitys epäselvä. Kyseinen lihas osallistuu mm. lanneselän taivutukseen.

Lievä asentovirhe kaulan loppuosan nikamissa on todennäköisesti kliinisesti merkityksetön sivulöydös.

Aikaisemmin otetuissa kuvissa ei ole lonkkakuvaa joten muutosten etenemisen seuranta ei ole mahdollista.



Suosittelen lanne-ristialueen magneettikuvausta mahdollisen hermojuurikompression varalta. Samalla voi saada lisätietoa lanne-selän lihaksista ja niiden kiinnityskohdista. 
 
En oikein tiedä mitä tekisin. Magneettikuvaus maksaa maltaita eikä siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Ts. vaikka olisi tarkka diagnoosi, ei oireille ehkä voi tehdä mitään. Toisaalta olisi sekin jo jotain että olisi tarkka diagnoosi ja tietäisi ettei voi mitään. Ja kyllä varmasti jotakin voi tehdäkin, ainakin välttää vääränlaista liikuntaa.  Huomenna varmaan soittelen ja kysyn magneettikuvauksen hintoja...

Muoks: Eilisillan ja tämän aamun (23.10.) pohdittuani ja oman eläinlääkärimme kanssa jutetuani päädyin soittamaan ja varaamaan ajan Aistiin tutkimuksiin. Olen menossa koirien kanssa Tampereelle marraskuussa ja siitähän on lyhyt mutka käydä Vantaalla. Toivotaan että siellä selviää syy oireille ja saadaan hoito-ohjeita. 

Kysyin myös mistä tuo jänteen kiinnitysalueen mineralisaatio voi johtua ja sain tällaisen vastauksen:

Tuota kiinnityskohdan mineralisaatiota näkee silloin tällöin ihan sivulöydöksenä, koirallasi se oli poikkeuksellisen laaja-alaista.   Kyllähän lihakset joutuu aika koville noissa harrasteissa ihan niinkuin ihmisilläkin. Koirilla vaan on vaikeampi tutkia, kun on pienemmät rakenteet eikä koirat sano, mistä sattuu. Mutta voisi selittää noita jumeja, jos ei ristiselästä löydy mitään. Silloin vaan fyssarin kaikki taidot käyttöön ja harrasteet sellaiselle tasolle, että arkielämässä pärjää.