torstai 24. syyskuuta 2015

Lisää kremppaa

Jekku rupesi ontumaan toista etujalkaansa. Sama jalka, josta se 5 vuotta sitten reväytti olkapään nivelsiteet. Kun ontumineln jatkui ja paheni minun ollessa reissussa (tai minun ja Jujun tullessa kotiin, jolloin Jekku "vähän" riehaantui), varasin ajan että olkapää kuvataan. Eläinlääkäri tutki ja väänteli jalkaa aika huolellisesti, Jekku reagoi erityisesti kyynärän taivutteluun, joten kuvattiin olkapään lisäksi kyynärät. Samalla otettiin myös lanneselästä kontrollikuva. Olkapäässä ja lanneselässä ei ollut muutoksia (selässä samat uusioluun muodostumat kuin 2013). Kyynärässä sen sijaan oli pahat nivelrikkomuutokset. Olkapäävamma on ilmeisesti kuormittanut kyynärää niin että rikkoa on tullut tai sitten alunperinkin vamma kohdistui myös kyynärään.

Loukkaantunut kyynär jossa näkyy voimakasta uusioluun muodostumaa

Terve kyynär
Loukkaantunut kyynär
terve kyynär
Surettaa. Se että piti Jekulle vielä tämäkin tulla. Ja se että nyt joudun Janen lisäksi kyttäämään Jekun vointia ja miettimään koska on aika. Eläinlääkäri suositteli ottamaan gabapentiinin tulehduskipulääkkeen rinnalle. Kuulemma on ollut hyviä tuloksia nivelrikkokivunkin hoidossa. Nyt on Jekku syönyt viikon molempia ja on aika tavalla oma rasittava ja turhan riehakas itsensä. En huomaa enää ontumista, mutta välillä näyttää kuin ravatessa vähän keventäisi loukkaantunutta jalkaa. Nyt kun asia on tiedossa ja osaan katsoa niin askellus loukkaantuneella jalalla on hieman erilaista, jalka on aavistuksen enemmän ulospäin suuntautunut (Jekulla kaikki jalat sojottaa vähän ulospäin) ja jäykempi. Tämä on aika loogista kun katsoo röntgenkuvissa näkyvää uusioluun muodostumaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä että kivut on nyt hallinnassa joten jatketaan eloa ja nautitaan mahdollisimman täysillä siitä mitä on jäljellä. Posiiivista on että Jekku liikkuu nyt aika hyvällä askeleella, ravaa eikä pelkästään peitsaa. Peitsaaminen ja selän jäykkyys on varmasti peittänyt paljon etujalankin oireita, joten ne on jääneet huomaamatta. Vuosi sitten Jekulla oli pari kertaa etujalan yhtäkkistä nostelua (kuten oli nytkin)  jota en osannut tulkita tämmöiseksi kivuksi. Mainitsin siitä eläinlääkärille muussa yhteydessä, mutta ei sitä sen enempää tutkittu. Jalka oli silloin jo varmasti kipeä ja yhtäkkinen nostelu oli merkki äkillisestä vihlaisusta kenties.

 Kuvausta seuraavana päivänä lähdin työreissuun Kilpisjärvelle. Jekku lähti mukaan kun näin oli suunniteltu. En uskonut että Jekun pää kestää täyslepoa Kilpisjärvellä kun muut pääsi tunturiin, joten otettiin Jekkukin mukaan pienille lenkeille. Kipulääkkeiden voimin se kulki pahemmin ontumatta. Reissu ei näyttänyt pahentavan ontumista joten jatkan sillä linjalla että Jekku ulkoilee paljon vapaana. Alkumatkat se on hihnassa ja Jujun paimennukseen on tiukka kielto. Näissä tilanteissa tulee helposti päätöntä ryntäilyä, missä Jekku ei yhtään mieti että sattuuko jalkaan vai ei. Eilen käytiin hallilla treenaamassa ja seniorikoirat sai tehdä tunnaria, näyttää Jujulle esimerkkiä paikallaolossa, kapulan pidossa ja olla muuten vaan häirikköinä. Voi sitä riemun määrää. Jekku oli ehkä kaikista innostuinein eikä meinannut pysyä nahoissaan kun sai tehdä vähän tokoa.

maanantai 31. elokuuta 2015

kaikenlaista treeniä

Kaikenlaista on puuhailtu, pikaiset muistiinpanot tärkeimmistä. Viime viikolla päästiin paimentamaan ja Lauralla oli kamera kuumana, hyviä kuvia tuli myös Jujusta, kiitos näistä!
Harjoiteltiin 2 kierrosta kentällä ohjausta ja kuljetusta. Oli vaikeeta, sekä minun että Jujun mielestä. Jujulla oli vaikeuksia tajuta miksi pitää pysyä lampaiden takana ja minulla oli vaikeuksia sauvan käytössä. Hoksattiin kuitenkin että pitää ehdottomasti olla lyhyempi sauva, onnistuin paineistamaan pitemmällä kepillä koukkimisella ja se sai Jujun kaahottamaan entistä laajempia kaaria. Hitsin kivaa oli kuitenkin ja Minnan arvio Jujusta oli tällä kertaa että on se sairaan nopea, mutta niin älyttömän kiltti lampaille. Juju on kyllä niin kiltti kaikille. Paitsi jäniksille, joita se tykkäisi tappaa (ensimmäinen uhri tuli muutama viikko sitten).



Kohtelias paimen (kuvat Laura Hanni)
Haussa on otettu tyhjät ja ilmasukin mukaan kuvioihin. Juju lähtee varmasti myös valmiille maalimiehille, uppoaa aikas hyvin ja suoraan, mutta vielä pitää keksiä keinot vahvistaa eteenpäin kääntymistä. Ilmasua ollaan otettu nyt 2 kertaa metsässä ja se toimii myös aika hyvin, Juju aloittaa haukun heti ja ilman apuja. Pikkuhiljaa pitää kestoa pidentää. Haku on niin älyttömän hyvässä vaiheessa, että olisi kiva jos vois treenata 3 kertaa viikossa eikä 3 viikon välein mitä työkiireet pakottaa nyt syyskuussa tekemään.
Kuva Laura Hanni
Jälkeä olen yrittänyt vääntää Jujulle rautalangasta. Merkkasin kunnolla jäljet, vaadin jäljellä pysymistä, nenän nostelusta (porojen hajujen suuntaan) stoppasin ja kehoitin takaisin jäljelle, keppejä tiuhaan, ilmaisu kun toimii nyt hyvin (narupallo tms lelu) palkkana. Tämä sujui suht koht hyvin muutaman jäljen verran, sitten tuli taukoa jonka aikana häiriö kasvoi liian suureksi, eli poroja on taas liikaa. Se että porot haisee nokkaan aiheuttaa lähes ahdistavan "tilan" (sekä minussa että Jujussa...). Pään sisällä oleva pieni vihreä ukko kun huutaa että metsästä! metsästä!, mutta liinan päässä oleva akka sanoo että ET (prrrr...). Mietin jo että josko jättäisi jäljen kokonaan pois repertuaarista siihen saakka että muutetaan pois poronhoitoalueelta, mutta pöh. Kyllä tää pitää ottaa vaan hyvänä tilaisuutena kouluttaa koiraa sietämään häiriöitä jäljellä ja samalla oppia itse  paljon kaikenlaista. Esineruutu ja tarkkuus sujuu vaikka porot ois ruudun takana, miksi ihmeessä en saa jälkeä toimimaan?

Kokeilin myös vappuna saamaani vinkkiä käyttää apuhajua ja liuotin kissanruokaa veteen ja ruiskuttelin sitä jäljelle. Juju oli ensimmäiset askeleet ehkä aavistuksen kiinnnostuneempi jäljestä, mutta muuten ei ollut juuri eroa, poron hajut vei voiton. Tuli myös huomattua että Juju ei tykkää kissanruoasta. Ruoka ei siis tosiaan toimi joten unohdetaan se. Palasin takaisin lyhyisiin motivointijälkiin. Viikonloppuna tein pikkujäljen, jossa 2 keppiä välissä (ehkä 40 m välein) ja lopussa patukka. Poronkellot kilkatti taustalla ja Juju tutussa koomassa kun lähestyttiin "janaa". Kokeilin temputtamista että saisin katkaistua sen kooman (jota on vaikea saada pois käskyttämällä, Juju paineistuu tässä tilanteessa herkästi ja rupeaa joko kaahottamaan/sekoilemaan tai menee täysin passiiviseksi) ja Jujuhan teki oikein vauhdikkaita pyörähdyksiä, mutta saman tien suuntas katseen, nenän ja koko aivotoiminnan porojen suuntaan. Seuraava kokeilu oli sitten haukuttaa ja tästä suoraan jäljelle lähettäminen. Hitsi tämähän toimi, Juju jäljesti aika vauhdilla, mutta siitä viis.  Keppiin reagoi nopeasti ja putos maahan keppi jalkojen välissä saman tien. Kepin ja seuraavankin jälkeen pieni haukutus ja saman tien jäljelle toimi hyvin, annoin mennä pitkällä liinalla ja vauhdilla ja tuntuu että nyt oli motivaatio kohdillaan. Patukkakin tuli vastaan aivan täydellisessä kohdassa, hyvästä jäljestyksestä palkkana, että tuntui että kerrankin treeni onnistui. Hyvä oli fiilis Jujullakin ja porot täysin unohdettu. Oispa hienoa jos pikkuhiljaa saatais porojen aiheuttama häiriö pois mielestä. Juju on kuitenkin hyvä jälkikoira ja keppien ilmaisukin olisi nyt kunnossa.
Lampaiden joukkoon on soluttautunut paimen
Tottiksessa ei ole ollut mitään ihmeempää. Juju on edistynyt kovasti häiriön siedon kanssa. Ollaan treenattu 1-2 kertaa viikossa yhteistreeneissä ja tämä on auttanut paljon. Ampumista ollaan otettu muutamia kertoja ja ensimmäisten kertojen pään käännöstä lukuunottamatta Juju ei ole reagoinut mitenkään. BH:n kanssa en pidä kiirettä, mutta talvella voisi käydä tokokokeissa. Pikapuoliin pitäisi ruveta treenaamaan liikkuroituna alokasluokan liikkeitä ja sitten ottaa tavoitteeksi tokon korkkaaminen.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Marttojen oppaana metsäretkellä

Eli metsäpaimenessa siis :D

Torstaina paimennettiin Dion+Paulan ja Hertan+Satun kanssa. Minna lähetti meidät keskenämme metsään, mikä meni paljon paremmin kuin osasin odottaa. Hertta ja Satu olivat kokeneempia paimenia, joten heidän kanssaan oli luottavainen mieli. Hirveän opettavaista kun ei ollut Minnaa koko ajan neuvomassa ja joutui itse koko ajan lukemaan eläimiä  ja ottamaan vastuuta. Koirat toimi aivan loistavasti. Kun oli vaan 3 koiraa, eikä yhtään Minnan koiraa, joutui jokainen kunnolla töihin ja toisaalta uskalsi ottaa vastuuta. Nyt Juju syttyi ihan kunnolla eikä nartut, porot tai mikään muukaan enää häirinnyt työntekoa. Mentiin ensin tietä pitkin, sitten niitty/metsäpolkua, pidettiin pidempi tauko nuotiolla ja monta lyhyempää taukoa matkan varrella. Aikaa meni n. 4.5 h mutta Juju ei olisi malttanut levätä välissä ollenkaan. Tauoilla olisi kiertänyt tai vähintäänkin hoitanut rouvia, pessyt korvia ja takapuolia. Piti aika lujasti käskeä että sain sen viereeni vähän rauhottumaan. Hertan kanssa kiersivät koko ajan, toinen toista ja toinen toista kautta, Dio kuljetti pääasiassa takana. Lopussa Hertta antoi Jujun yksin kiertää (kun oli niin innokas, Hertalla oli jo 5. peräkkäinen paimennuspäivä ja varmaan vähän väsymys painoi). Jujulla ei tahti hiipunut ollenkaan, se kiersi loppuun asti koko ajan ja välillä stoppasi lampaita, joilla kotia kohti kuljetettaessa rupesi vauhti kasvamaan. Täällä on pieni video torstain paimennustunnelmista https://www.youtube.com/watch?v=O_w-qvQ91m8





tehtiin tulet ja koko konkkaronkka kokoontui nuotion ympärille :D 



keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tyttökullat

Viime viikolla oltiin pari yötä lattiaremonttia paossa Hietakankaan kämpällä. Mahtava paikka ja vain 35 km Rovaniemeltä. Lähimmät naapurit 5 km päässä Rakkapalossa, eli Tiina ja Kaarina koirineen.
Tiina kävikin torstaina ja perjantaina Cecin ja Ainon kanssa meitä moikkaamassa. Juju sai ikäistään leikkiseuraa ja siskokset sai nähdä toisensa. Ei sen puoleen että ne vaikuttaisivat ikävöineen toisiaan, tai edes ilahtuneen jälleennäkemisestä. Oli haastavaa saada muoreja samaan kuvaankaan ja Jane keskittyi "emännöimään" ja ilmoittamaan että mökki on HÄNEN, ruuat on HÄNEN, Tiinan tuomat makkaratkin on HÄNEN :D Mutta kyllä ne niin suloisia pikkumummoja vaan ovat.
kuva Tiina Sallinen
 Janesta on kehittynyt myös varsin aktiivinen mummo. Olin varautunut siihen, että tämä kesä on Janen viimeinen ja hiljalleen se hiipuu ja saattelen sen kohti sateenkaarisiltaa. Pah. Vatsavaivat on historiaa ja Jane mennä tohottaa kiihtyvällä tahdilla, vaatii huomiota ja tekemistä ja laittaa nuorisoa järjestykseen. Viime viikolla sain hampaan jäljet käsivarteen kun erehdyin leikkimään Jujun kanssa samaan aikaan kun Jane oli "vapaana" :D Jälkikin sille piti talloa lauantaina ja senhän se selvitti paremmin kuin pojat ikinä.  Kaiken lisäksi viikonloppuna huomasin että Janen kuulo on palautunut!! Olin jo siinä uskossa, että mummo on täysin kuuro loppuelämänsä, mutta näköjään se tosiaan oli ohimenevä, korva-antibioottitippojen aiheuttama kuuroutuminen.

Kuva Tiina Sallinen
Teinit viihtyivät oikein hyvin keskenään. Samanlaisia vedessä läträäjiä molemmat.


Kuvat Tiina Sallinen

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Paimenessa ja yksi hakutreeni

Maanantaina käytiin iltapaimenessa Saajomannussa. Ensin koirat yksin (tai Soran kanssa) aitauksessa. Juju alkuun liinassa, minä kuljin sen tukena lampaiden takana ja Minna ohjasi edestä. Tavoitteena saada koira hoksaamaan miten katraan saa kääntymään. Kokeiltiin myös niin että minä olin Minnan kanssa edessä, mutta tämä oli vielä vaikeeta Jujulle. Jujun tosi vahva kiertäminen tuli esiin ja kun sen ei annettu kiertää, meni epävarmaksi. Hyvin kuitenkin rupesi hiffaamaan jutun ideaa ja totteli tosi herkästi. Sen verran Juju muisti keväisen porojen jahtaamisen poiskitkemiset, että reagoi sauvaan aika voimakkaasti. Mutta tottui kyllä siihen illan mittaa kun kävin sillä ohjailemassa Jujun nokkaa pois narttujen takapuolista :)



 
Kenttäpaimennuksen jälkeen lähdettiin metsään 2 ryhmässä. Jujun kanssa metsään lähti Dio-corgi, Sissi-sakemannimix, Oho-kelpie ja Bilke-porokoira. Tämä se vasta hauskaa olikin. Juju oli lampaiden kanssa kuin kala vedessä. Ainoastaan narttukoirat vähän häiritsi sen keskittymistä ja erityisesti Sissi veti puoleen kuin magneetti. Hauskaa oli kuitenkin miten hyvin koiralauma pelasi yhteen. Mitään rähinöitä ei ollut urostenkaan välillä vaikka leikittivät ja liehittelivät samaa narttua. Mennessä kuljin ensin lampaiden takana, sitten edellä. Juju kiersi koko ajan ja huolehti hyvin laumasta. Takasin tullessa edellä kulki Oho, joka vähän pärräsi Jujulle, eikä Juju sitten noussutkaan eteen saakka kiertämään vaan leikkasi lampaiden välistä.

Hitsi että oli kivaa, heti piti ruveta pläräämään kalenteria että koska päästäs uudestaan. Erityisesti metsäpaimennus oli aivan kamalan kivaa ja opettavaista. Näkee miten koirat toimii keskenään ja miten ne toimii lammaslauman kanssa. Ja Minna on mahtavan hyvä opettaja, lukee koiria ja lampaita niin hyvin. 

 

Lopuksi paimenkoirat pisti ranttaliksi
Tänään käytiin hakuilemassa Norvajärvellä Elinan ja Nellan kanssa.
Etukulmiin pienet ääniavut, hyvät syvät pistot. Molemmilta sisääntulo ja kolmas pisto tyhjä (Jujun ensimmäinen oikea tyhjä), Elinan oli tarkoitus katsoa että Juju kääntyy oikeaan suuntaan. Minä etenin ja jäin odottamaan että Elina sanois kääntyykö oiken vai väärin, mutta Juju vaan juoksi syvemmälle ja syvemmälle. Upposi ainakin 100 m ja kun näytti kääntyvän oikein, huutelin sitä keskilinjalle. Ei ehkä mikään täydellisen muotoinen pisto, mutta tuli testattua että a) Juju osaa ylittää tallausjäljet (niitähän oli nyt vaan 3 kun me kolmistaan tehtiin kisatallaus, joten alueen raja ei ollut kovin selvä) ja b) se on hyvin ehdollistunut siihen että "juostaan suoraan kunnes törmätään maalimieheen" :D Suorat pistot on siis hanskassa. Ens kerralla paremmmin tallattu rata ainakin tyhjien kohdalle ja pistoja voisi  miettiä niin että maalimiehet löytyis eteenpäin kääntymällä. Tyhjän jälkeen vielä jänis ja loppuun pari haukutusta. Ensin piti vähän käynnistellä, mutta sen jälkeen haukku lähti hyvin. Tän päivän älynväläykset oli itselläni:
- Haukutus ennen rataa alkurutiiniksi. Tää sopivasti nostaa Jujua ja on hyvä rutiini kertomaan mitä ollaan tekemässä.
- Haukkutukseen nyt vielä oma lelu (jalkapallo? ois helppo potkasta palkaksi), jota ei käytetä muuhun.
- Vahvista eteenpäinkääntymistä
- Tyhjiä mukaan, mutta selkeemmin tallottu alue, että tietää missä se loppuu.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hakua x 3 ja tottista hallissa

Putki päällä.... 5 päivän sisään mahtui 3 hakutreeniä:

Torstaina Vennivaaran kallioradalla vieraassa porukassa, jossa mukana myös 2 miestä. Etukulmiin "viuhka", molempiin hyvät syvät, suorat pistot ja leikki palkkana. Enää en muista oliko 3. tai 4. maalimiehillä apuja, muistaakseni ei kummallakaan. Hyvin lähti, hyvät pistot ja hyvin leikki. Ja ei ole enää mitään ongelmaa vieraiden maalimiesten, oli sukupuoli kumpi tahansa, kanssa.

Sunnuntaina oman porukan kanssa Toramolla. Haamumuistikuvat etukulmiin, maalimiehet 70 m syvyydessä mutta näyttäytyivät lähempänä. Hyvät suorat pistot taas. Kolmas maalimies valmiina n. 50 m:ssä, sisääntulo jonka jälkeen taas hyvä suora pisto. Sisääntulo ja 4. maalimies jäniksenä. Super!
Lopuksi vielä Elina ja Heidi haukutti purutyyny kengän alla, ihan loistohaukut ja melko lämpimästä säästä + 1000000000000000000000000000000000000 mäkäräisestä huolimatta vire nousi ihanasti.

Tiistaina
Alkalointiradalla Outin ja Elinan kanssa. Rata oli muuttunut järveksi viime viikon sateiden myötä. Mäkäräisiä oli vielä enemmän kuin sunnuntaina ja kuumakin oli, olosuhteet kuin suoraan helvetistä siis. Ei jaksettu/haluttu talloa, Juju oli ensimmäisenä, joten puhtaaseen maastoon etukulmiin valmiit ukot. Ei ollut mitään muuta ongelmaa, kuin että meinasi karata toiselle puolen tietä, jossa haistoi joko Johninille tehdyn jäljen tai jonkun muun kulkureitin. Toisella lähetyksellä löysi maalimiehen. Loppuun 3 haukutusta.

Viime viikolla käytiin koko porukalla 2 kertaa hallilla treenaamassa hyppyjä sateelta ja itikoilta suojassa. Samalla seuraamista, jääviä, tunnaria ja noutoa. Vanhukset teki vähän jumppaa niille viritetyllä minikavalettisarjalla mikä sai ne innostumaan vähän liikaakin. Jujulle 3-4 esteen hyppysarjaa, jossa viimeisenä pressueste 70-100 cm korkeana. Juju meni ekan kerran  metrisen esteen ja näytti siltä että menis vaikka 2-metrisen.

Torstaina lähdetään etelään sukuloimaan ja toivon mukaan siellä on vähän vähemmän itikoita.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Terveys asuu suolistossa

Niin se on, ja Jane on siitä kävelevä esimerkki.
Mutta nyt tuntuu siltä että närästys-oksentelu-ripulikierre on katkaistu ja huonovointisuus hävinnyt. Jane on jälleen pirteä, iloinen ja vauhdikas vanhus. Maitohappobakteerit ja haimaentsyymit otettiin käyttöön mikrobiston tasapainottamiseen ja ruuansulatuksen avuksi ja nää tuntuu auttavan. Närästystä tai okesentelua ei ole enää yhtään, ruoka maistuu taas ja vauhtiakin on tullut tassuun.  Hiivat rupesi pursuamaan korvista ulos pari viikkoa sitten ja näihin saadut korvatipat ilmeisesti aiheutti tilapäisen kuulon menetyksen. Jane on nyt täysin kuuro, mutta eläinlääkärin mukaan kuulon pitäisi palautua nyt kun korvatippakuuri loppui. Elän toivossa, mutta samalla mietin Jujun kouluttamista kuuronpaimentajaksi. Jane osaa kyllä jo riittävästi viittomakieltä, mutta joku konsti tarvittaisiin saamaan sen huomio kun se lenkillä kulkee edellä.