tiistai 6. joulukuuta 2011

Talvijälkiä

Talvi näyttää viimein saapuneen napapiirille. Viime päivinä on satanut lunta jo sen verran että kerran on pitänyt piha kolatakin ja tällä kertaa lumi ilmeisesti tuli jäädäkseen. No hyvä näin, tänään kaivettiin potkukelkka esiin ja käytiin pitkällä potkarilenkillä. Samalla katsastettiin talvireitit jängällä ja todettiin että sielläkin pystyy jo melko hyvin kulkemaan. Innostuin loppusyksystä tekemää koirille vielä jälkiä ja into tuntui vaan kasvavan viikko viikolta. Lauantaina tein viimeiset jäljet ja salaa toivoin että nämä kamalat kelit jatkuisivat vielä pari viikkoa. Että vuoroin tulisi vettä ja vuoroin pakastaisi ja tulisi jäätä ja muutama milli lunta. Mutta parempi että eivät jatku. Ei vesisade kuulu napapiirin joulukuuhun eikä se lumeton pimeys ollut mistään kotoisin. En ole ikinä tehnyt näin myöhään (joulukuussa!) jälkiä ja nyt vasta tajusin että pakkaskelithän on oikeastaan mainioita jälkikelejä. Jäljen haju pysyy kylmällä lähellä maanpintaa, pakottaa nokat alas ja on mainio apu kulmatyöskentelyn treenaamiseen.  Jekku paransi kerta kerralta kuin sika juoksuaan ja viimeisissä treeneissä jäljesti kerrassaan hienosti.  Olen pyrkinyt tekemään suht pitkiä   jälkiä, paljon erilaisia kulmia,  vaihtelevaa maastoa (varvikkoa, hiekkakangasta, polkuja, kalliota, jäätä, ojanpohjia, suopursu-mättäikköä). Heti janan jälkeen sekä paikoin hiekkakankaille, poluille ja jäätikköosuuksille olen jättänyt vähän ruokaa. Makupaloiksi on osoittautunut ylivoimaisesti parhaaksi koirien omat kuivanappulat. Kaikki muu (maksa, makkara, juusto) haisee liikaa tai on jotenkin muuten liian innostavaa. Joka kerralla on ollut sama systeemi: jälkien vanhetessa olen käyttänyt koirat 1-1.5 metsälenkillä ja tältä suoraan Jekku (sopivan väsyneenä) jäljelle. Tämä toimii hyvin. Olen Janelle polkenut aina oman pikku mielenvirkistysjäljen ja täytyy sanoa että enää ei Jekku jää kyllä Janesta yhtään jälkeen. Kesän mittaa olen yleensä kaivannut Janen keskittynyttä jäljestystä, kun olen roikkunut ähläm-sähläm-Jekun perässä, mutta viime ja toissa viikolla tunne oli ihan toinen kun roikuin keskittyneesti ja motivoituneesti jälkeä ajavan Jekun perässä. Tästä olen tosi innostunut!  Viime ja toissa viikolla treenattiin peräti 2 kertaa. Käytin härskisti hyväksi akateemista vapautta ja liukuvaa työaikaa ja uhrasin puoli työpäivää jälkitreeniin. Kyllä kannatti. Tässä kaikki mitä muistan parin viime viikon jäljistä:

Toissaviikon perjantaina Vennivaarassa vajaa kilsan jälki. Jälki kulki kuivalta kankaalta soistuvaan pöheikköön ja takaisin kuivalle kankaalle. Kulmia paljon. Tässä treenissä kävi niin, että Jekku hukkasi jäljen suolta kuivalle kankaalle palatessa. Meni kulmasta yli, ehkä harhautui väärälle jäljelle, kenties poroja. En tiedä, mutta jossain vaiheessa vaan oltiin hukassa. Jonkun aikaa Jekku pyöri ja etsi, sitten 50 m päähän pysäköitiin auto, josta päästettiin koira irti. Minä rupesin kyttäämään irtokoiraa, Jekku häiriintyi tästä (enemmän kuin siitä irtokoirasta tai autosta) ja kohta tajusin että kyseessä on se koira, jota omistajalla on tapana komentaa  veret seisauttavalla karjumisella. Pientä ylimääräistä häiriötä siis. Tässä kävi kuitenkin hyvin, Jekku pyöri ja pyöri, ei löytänyt takaisin jäljelle, otti häiriötä autosta ja karjumisesta (ja minusta)  ja lopulta tuli kyselemään apuja. Ei saanut muuta apua kuin kehoituksen etsiä jälki, jonka jälkeen pyöri vielä vähän ja löysi jäljelle jota lähti ajamaan sellaisella draivilla että oksat pois. Älyttömän hyvä treeni , itsevarmuutta tuli valovuosien verran lisää. Tuossa pyörimisessä jäi löytymättä yksi keppi, mutta se ei paljoa mieltä painanut.

Toissa sunnuntaina tehtiin jälki kroopinpalon tien varteen. Pakkasta muutama aste, yöllä oli satanut aivan ohuesti lunta joten paikoitellen näin omat askeleeni. Jälki oli melko tarkkaan kilometetrin mittainen. Paljon kulmia, vaihtelevaa maastoa, jälki poukkoili metsässä risteileviltä poluilta varvikkoon ja ojan pohjia pitkin. Alku oli jälleen liian vauhdikas ja levoton ja ensimmäisessä piikissä (tai sen yli mentyään) kuono nousi ylös kun Jekku yritti löytää jäljen ilmavainulla. Tämä tapahtui kuitenkin vain tässä yhdessä kulmassa, loppu jälki risteili ojan pohjia ja jäistä polkua, joka pakotti pitämään kuonon maassa ja loppu jälki oli tosi hyvän tuntuista menoa, kaikki kepit löytyi.

Viime torstaina tein jäljet Mäntyvaaran-Vennivaaran välimaastoihin. Lunta ei yhtään, mutta paikoin vähän jäistä, pari astetta plussan puolella ja mieletön puuskittainen tuuli. Tein Jekulle taas n. kilometrin mittaisen jäljen joka kulki kuivalta kankaalta rehevämpään varvikkoon ja takaisin hiekkakankaalle. Paljon kaikenlaista mutkaa ja eriasteista kulmaa. Epäilin että tuuli aiheuttaisi tepposia ja vaikeuttaisi jäljen tarkkaa ajamista, mutta olin väärässä. Jekku jäljesti samalla tyylillä kuin edellisviikon jäljen lopun, rauhassa, hyvällä motivaatiolla, keskittyneesti ja kulmat tarkasti. Yksi keppi jäi suopursu-varvikkoon kohdassa jossa Jekku ohitti puun väärältä puolelta. Aivan älyttömän hyvä mieli jäi tästä jäljestä.

Lauantaina taas Vennivaarassa, jälki kulki osin samassa maastossa kuin reilu viikko takaperin. Yöllä oli satanut pikkuisen lunta joten näin itse missä jälki kulki. Jälki ylitti  3 harhajälkeä, yhdet porojen aiheuttamat ja kahdesta kohtaa ihmisen + koiran jäljet. Mittaa taas kilometrin verran ja keppejä 5, joista Jekku löysi 6! Kävi nimittäin niin että Jekku merkkasi reilu viikko sitten jääneen kepin, joka sattumalta osui tämän päivän jäljelle. Jekku haisteli tässä tosi tosi pitkään ja viimein jatkoi matkaa. Itse hoksasin kepin, nostin sen ja en tietenkään tajunnut että se on yli viikon jo siellä maannut vaan kevyesti huomautin Jekulle että jotain jäi. Onneksi en tehnyt siitä sen isompaa numeroa, tajusin mogan kun  n. 50 m päässä Jekku nosti "oikean" kepin. Huh, Jekku sai tästä ylimääräisen lihapullan ja roppakaupalla kehuja. Olin aika ällistynyt että Jekku merkkasi noin tarkasti yli viikon vanhan kepin, vaikka aivan suotta aliarvioin Jekun tarkkuutta ja kykyjä. Tämän jäljen alku oli paras koko kesänä, janalähtö rauhallinen, ei merkkiäkään kiihkoilusta tai sähläämisestä ja alusta saakka hyvää keskittynyttä työskentelyä. Porojen jäljet aiheutti ihan pientä pyörimistä, kun Jekku ajoi hieman sivussa ja joutui hetken aikaa hakemaan oikeaa jälkeä poron hajujen seasta. Ajoin itse porot edestä pois kun tein jälkeä, joten porojälki oli yhtä tuore kuin minun jälki, ihmisen+koiran jälki oli vanhempi, mutta kuitenkin samalta aamulta (lumi satoi yöllä). Jekkua ei porojen jäljet kiinnosta joten se ei ihmisjälkeä vaihda näihin kuten Jane saattaisi tehdä.  Ihmisen harhajäljen tarkasti yhden askelman matkalta ja jatkoi matkaa. Viimeinen suora oli serpentiiniä, jonka yhden mutkan jälkeen minun jäljet saavutti ihmisen+koiran jäljet ja kuljettiin hetken matkaa vierekkäin kunnes tein taas mutkan ja erkaannuin harhajäljistä. Mutta kas, ei nämäkään aiheuttaneet kyllä mitään ylimääräistä ongelmaa. Olipa aivan mielettömän mielenkiintoinen jälki kun pystyi itse seuraamaan jälkeä ja näkemään harhajäljet. Salaa toivoin että tulisi taas vesisade ja tämän jälkeen ohut lumikerros. Pääsis vielä tekemään puhtaalle ohuelle lumikerrokselle jäljet ja näkemää itse jäljen. Mutta toisaalta tähän on hyvä myös lopettaa ja jättää jälki talveksi hautumaan.

Keväällä jatketaan samalla tyylillä: Jekku vähän väsytettynä jäljelle, lähetys mahdollisimman paineettomasti, ruokaa tarvittaessa ainakin jäljen alkuun rauhoittamaan, haastavia pitkiä jälkiä ja paljon onnistumisia.

2 kommenttia:

  1. Olettepas te olleet ahkeria! Ja hyvä Jekku - jäljestys on hyvällä mallilla!t.siskolikka Diva

    VastaaPoista