torstai 28. huhtikuuta 2016

Murhetta

Jekulla on jo pitempään (ensimmäinen havainto suunnilleen vuosi sitten) ollut hyvin satunnaista virtsankarkailua. Pissa on tullut aina nukkuessa ja yleensä isona lammikkona petille. Ensimmäisillä kerroilla yhdistin ongelman siihen että rakko oli liian täynnä nukkumaan mentäessä (en ollut käyttänyt koiria kunnon narulenkillä ja/tai iltaruoka tuli myöhään) ja arvelin että vaiva liittyi vanhemman uroksen huonompaan pidätyskykyyn. Talvella oli jossain vaiheessa virtsankarkailua  useampana päivänä ja myös melko pian sen jälkeen kun koirat oli käyneet lenkillä. Rupesin epäilemään että vaiva voi johtua selän ongelmista. Mutta sitten meni taas pari kuukautta ilman karkailua. Kun pääsiäisen aikaan tuli pissat taas petille useampaan kertaan ja lisäksi Jekku keväthangilla riekkumisen jälkeen ontui vähän aikaa etujalkaansa, soitin eläinlääkärillemme. Sovittiin uusi carthrophen sarja ja juteltiin virtsankarkailusta. Ulla mainitsi että omalla 10-v uroksellaankin on satunnaisesti tätä ja lääkitystä voisi harkita. Neuvoi kuitenkin tuomaan pissanäytteen jos vielä pissailee enemmän. Veinkin sen seuraavana päivänä, kolmisen viikkoa sitten. Virtsanäytteessä oli paljon bakteereita, jonkinverran tulehdussoluja ja hieman korkeahko pH, joten vaikutti siltä että on tulehdusta. Jekku sai 10 päivän antibioottikuurin, joka näytti auttavan. Kuurin aikana pissa kulki normaalisti ja Jekku pidätti aivan hyvin työpäivän ajan ja yöt. Juomista seurailin ja tämä ei ollut normaalia isompaa.

Kuurin jälkeen meni 2 päivää ja  Jekku pissasi taas alleen yön aikana. Kävin hakemassa Janelle vähärasvaisia nappuloita Kiepistä ja juttelin samalla siitä pitäisikö pissanäyte katsoa uudelleen. Jospa antibioottikuuri ei ollut riittävän tehokas. Vein viime torstaina uuden näytteen jonka jälkeen soitettiin, että näytteessä oli paljon "epäilyttäviä soluja" ja sovittiin perjantaille aika ultraan. En ollut missään vaiheessa ajatellut, että vaiva voisi johtua kasvaimesta, joten tämä oli vähän järkytys. Syitä virtsankarkailuun kun oli niin monta muutakin (kastroitu vanha uros, jolla ajoittain selässä hermopinteeseenkin viittaavaa vaivaa sekä se mahdollinen tulehdus). Itkuhan siitä tuli ja varmuuden vuoksi piti käydä ostamassa herkkuja ja lähteä eväsretkelle metsään kolmikon kanssa. Jos se vaikka on meidän viimeinen yhteinen ilta. Päätin että jos Jekku pitää rauhottaa ja rakosta löytyy kasvain, Jekkua ei enää herätetä. No ehdin sitten kyllä perua päätökseni kun Jekku oli niin tavattoman iloinen ja vaivattoman oloinen metsälenkillä ja seuraavan aamun ulkoilulla kevätauringon paisteessa ja hankikannolla. Ei se kyllä syöpäsairaalta yhtään vaikuttanut. Virtsankarkailuakaan ei ollut viime viikolla kuin sen yhden kerran.

Ultrassa käytiin, Jekku rauhotettiin kun se olisi kuitenkin stressannut sitä kopelointia ja selällään makaamista. Virtsarakosta löytyi se mitä pelättiin, kasvain jotka virtsarakossa on yleensä aina pahanlaatuisia (ja mihin virtsanäytekin viittasi). Kysyin arviota ja eläinlääkäri sanoi että yleensä koirat elää näiden kanssa joitain kuukausia, mutta vaihtelee. Netin mukaan kasvaimet on yleensä ns välimuotoisen epiteelin karsinoomia, jotka on aggressiivisia mutta suhteellisen hitaasti kasvavia. Koirat kuolee tai lopetetaan yleensä etäpesäkkeiden tai virsaamisvaikeuksien (kasvain tukkii virtsapuken) takia. Lääkkeeksi saimme meloxicamia, jolla voi olla kasvaimen kasvua hidastavia vaikutuksia sen lisäksi että se sopii kipulääkkeeksi. Tämä sopii kipulääkkeeksi myös nivelrikkoon, joten hoitaa toivon mukaan nekin vaivat samalla. Nyt sitä vaan sitten popsitaan Jekun loppuelämä.
Aika kurjalta tämä tuntuu. Pakotin itseni päättämmään että Jane lähtee Jekun kanssa yhtä aikaa (kumpi sitten meneekään huonoksi ensin) vaikka tällä hetkellä se tuntuu ihan liian rankalta itselleni. Nämä 2 on niin monella tapaa spesiaaleja. Toivon että yhteistä aikaa on kuitenkin vielä kesä edessä ja jollain ihmeen tavalla sopeudun ajatukseen ja lähtö ei sitten ole maailmanloppu minulle ja Jujulle. Luulen että koirille on vähiten stressiä jos vanhukset lähtee yhtä aikaa eikä muutaman kuukauden välein. No katsotaan nyt. Soitin Ullalle (jonka kanssa on asiasta puhuttu vain puhelimessa, pissanäytteet ja Jekun tutki nuoremmat eläinlääkärit), joka sanoi heti että jos haluan hän voi tulla kotiin lopettamaan. Vaikka virallisesti ei ole töissä enää ennen syksyä. Tämä kyllä helpotti taakkaa ainakin 50 %. Minulla on traumat edelleen mielessä Kiran 15 vuotta sitten tapahtuneesta lopetuksesta, mutta tiedän että Ulla pystyy tuonkin kauheuden hoitamaan niin että lähtö on rauhallinen.

Tämän viikon Jekku on ollut  reipas ja pirteä, ihan normaali, välillä vähän ärsyttävä itsensä.  Minkäänlaista pissaamisongelmaa ei ole ollut, jalka nousee normaalisti eikä peti kastu yön aikana (tai päivälläkään). Rakkosyövän oireina on yleisesti  tihentynyt ja/tai kivulias virtsaaminen, pissaa tulee vähän kerrallaan, pidätysvaikeudet sekä verinen virtsa. Mitään näistä (satunnaista virtsankarkailua lukuunottamatta) ei Jekulla ole tai ole ollut. Pissaaminen ei ole ollut mitään tiputtelua, vaan rakko tuntuu tyhjenevän ennemminkin kerralla kokonaan. Kasvaimen oireet on kuitenkin hyvin samanlaiset kuin virtsatietulehduksessa, kasvain saattaa myös altistaa bakteeritulehdukselle. Joten on mahdollista, ehkä jopa todennäköista että ensimmäisessä näytteessä näkynyt tulehdus oli osa tätä sairautta ja saattoi myös aiheuttaa osan oireista. Ennen antibioottikuuria havaitsin että Jekku ei välttämättä nostanut jalkaa kovin usein, mutta ihan selkeää vaikeutta en kyllä pissaamisessa havainnut. Viime viikolla Jekulla oli jonkin verran selkäjumia (veti takapuoltaan samaan tapaan kuin on tehnyt silloin kun selkä on jumissa). Nyt jalka nousee ja pissa suihkuaa aivan iloisesti, joten vaikuttaa siltä että kasvain ei vielä vaivaa. Tällä hetkellä olen kuitenkin iloinen, että Jekku herätettiin vielä rauhotuksesta ja olen toiveikas, joskin yritän olla olematta liian optimistinen, että voimme vielä viettää kesälomaa yhdessä.

Netistä olen lukenut  aika positiivisiakin kokemuksia meloxicamin vaikutuksesta. Mekanismia ei tunneta, mutta ainakin joissain kasvaintyypeissä meloxicam hidastaa kasvaimen kasvua, jopa pysäyttää sen tai pienentää kasvaimet. Pienellä osalla meloxicam on hävittänyt kasvaimet kokonaan. Mutta suurin osa koirista sitten lopetetaan oireiden pahentuessa lääkkeestä huolimatta. Aika näyttää, päivä kerrallaan jne. Tässä on yksi hyödyllinen suomenkielinen linkki näihin kasvaimiin liittyen http://elektra.helsinki.fi/se/s/elainlaakari/115/5/virtsara.pdf (linkki ei tosin aukea jos ei satu olemaan Helsingin yliopiston tai Valtion tutkimuslaitoksen verkossa .... ;)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Paimennusta ja muuta treeniä

Kevään 2 muuta paimennusreissua tehtiin maalis-huhtikuun vaihteessa viikon välein.
Pitkäperjantaina jatkettiin poroilla siihen mihin oltiin 3 viikkoa aikaisemmin jääty. Juju oli jonkin verran (itse)varmempi ja sekä porot että Juju virtaisampia kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä olisi voinut jo silloin olla tarkempi että käskyt menee kerrasta läpi, huomasin päivän päätteeksi että jonkin verran (liikaa) tuli käskytettyä. Kurkku oli käheä :p Juju aloitti koko 17 päisen tokan kanssa joka lopuksi jaettiin puoliksi, osa porukasta kuljetettiin kirnun kautta pikkuaitaukseen. Toisella kierroksella vaihdettiin porukka, eli aamupäivän porot pieneen aitaukseen ja sieltä toinen porukka tilalle. Haastavinta oli tälläkin kerralla saada Juju tajuamaan että poroja ei kierretä. Sitkeästi se yritti ja jouduin paljon käskyttämään oota ja nätisti ettei Juju tai porot kuumenneet liikaa. 


Kuvat Heidi Hautala
 Viikkoa myöhemmin Juju sitten lähti lapasesta heti alkuunsa. Olin jatkamassa samalla linjalla kun 2 aikaisempaa kertaa, tavoitteena selkeyttää Jujulle kuljetusta, riittävää etäisyyttä poroihin ynnä muuta sofistikoidumpaa. Mutta Juju päättikin aloittaa syöksymällä tokan eteen korvat lukossa käskyihin reagoimatta ja täysin perkelöityneenä. Teki sen toisenkin kerran, jonka jälkeen sai vähän palautetta. Päivän teemaksi nousi sitten korvien asettaminen oikeaan asentoon ja hallinta. Kuulolle Juju kyllä saatiin, mutta paimennuksen suhteen ei juurikaan edistytty. Minua jäi tämä vähän kaivelemaan, kun olin ajatellut vähän erilaista ja onnistuneempaa treeniä viimeiselle kerralle. Mutta oikeastaan ihan hyvä näin. Tarkoitushan oli alunperinkin ottaa ajattamista pois ja se tuli nyt viimeisellä kerralla kerrattua. Jatkossa Juju paimentaa kuitenkin vain lampaita. Mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus porot oli ja jäi paljon asioita hautumaan aivokoppaan muitakin treenejä ajatellen. Ja sitähän saa mitä tilaa; tällä viikolla alkaa hallintatreenit metsässä, keväthuumassa kirmaavat puput saa toimia apureina.

Olen hirveän kiltti ja kuuliainen pieni porokoira. Kuva Heidi Hautala.

Lampaille päästiin pitkäperjantaina Mariannen ja nuoren Pertti-Aussien kanssa. Marianne väänsi rautalangasta sekä minulle että Jujulle sauvan käyttöä ja kuljettamista. Ja me molemmat taidettiin tajuta jotain! Tehtiin niin että aluksi Marianne oli katraan keskellä naama Jujun pain varmistamassa ettei se luikahda sieltä minun luo eteen ja siitä pikkuhiljaa siirtyi taakse, Juju hiffasi lopulta mitä siltä odotetaan ja sen jälkeen rupesi sujumaan kuljettaminen.  Viimeisellä kerralla käytiin Heidin ja Jämyn kanssa tiellä kuljettamassa ja aitauksessa treenattiin hallintaa ja lampaiden hakemista. Kuljettaminen meni taas ihan hyvin, belkkarit teki mukavasti töitä yhdessä. Aitauksessa lampaat oli tosi jähmeitä ja aika kului lähinnä siihen että yritettiin saada lampolan ovelle junttaantunut katras liikkeelle. Hyvää hallintatreeniäkin tuli kun Juju joutui odottelemaan pötköllä sillä välin kun Jämy teki hommia. Toukokuussa jatketaan lampailla ja kesäksi on muutenkin muutama paimennus varattu kalenteriin.



Juju tyypillisellä ja ei niin toivotulla paikalla.... lampaiden keskellä.
Hakua päästiin ensimmäisen kerran treenaamaan metsään viikonloppuna. Lunta on vielä ihan reilusti, mutta Toramolta löytyi vähän ohutlumisempi pläntti ynnä pälvipaikkoja ja saatiin tehtyä pikku rata 3 koirakon voimin. Jujulle 4 pistoa: ekana haamu, toisena umppari, kolmantena maalimies pressun sisällä; kaikki kokonaan, palkka mukaanlukien piilossa; haukkuja n. 10-20-30. Juju reagoi (haukku pätkii) heti kun alan kävellä kohti piiloa, joten viimeisellä maalimiehellä haukutettiin samalla kun minä steppailin ympärillä. Ihan hyvä metsätreenien aloitus.

BH ja tokokoe on suunnitelmissa toukokuulle ja koepaikka tokoonkin jo varmistettu. Kenttä on kuivunut melko mukavasti, joten olen aika motivoituneesti käynyt treenaamassa kun ei tarvitse ajaa minnekään toiselle puolen kaupunkia treenaamaan. Juju kävi myös testaamassa tokon alokasluokan epävirallisissa kokeissa ja teki kyllä ihan niin hyvin kun osaa. Kaikenlaista fiksattavaa tietenkin on vielä paljon, mutta ei mitään mikä ei treenaamisella korjaantuisi. Nyt sitten vaan odotetaan että loput lumet lähtee ja päästään kunnolla viettämään aikaa metsässä.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

14 v synttärit ja kuvamuistoja

Jane vietti 14 v synttäreitään jo yli 3 viikkoa sitten. Iloinen höppänä mummo vietti päivää reippaasti. Koska tämä aika varmasti jää Janen viimeiseksi syntymäpäiväksi, oli päivässä ripaus haikeutta ja muisteluakin. Ja piti sitten ruveta katsomaan vanhoja kuvia. Voi nyyh. Kyllä monenmoista ollaan Janen kanssa koettu.

Janen ensimmäinen vuosi:
Jane 4 viikkoa vanhana, korvat oli jo 
nousseet pystyyn (ensimmäisenä 
koko pentueesta) ja Jane oli
 helppo tunnistaa.


Jane oli jo pikkupentuna mukana maastoreissuillla. Tämä kuva on Kilpisjärveltä jossa kävimme kartoittamassa maastoaloja Sarin ja Katrin kanssa.Välillä piti pitää kunnona tauko että Jane sai ottaa nokoset. Vuonna 2002 oli ihana alkukesä. Kesäkuun toisella viikolla oli Kilpisjärvellä 20 astetta ja järvestä lähti jäät. Koko kesänä ei ollut itikoita käytännössä yhtään.

Metlan Laanilan toimipaikasta, jossa yövyimme matkalla Angeliin ja Rajajooseppiin. Vanhaan hyvään aikaan Metlalla oli mökkejä ja majoitusrakennuksia, jonne poikkeuksetta sai ottaa koiran mukaan. Laanilassa asui isännän vanha setteriuros, jonka kanssa oli kiva leikkiä.
Cesi-siskon kanssa tutkimassa
maankuoren sisältöä.
Kotitalon portailla 8-viikkoisena
Syksyllä taas maastotöissä Katrin ja Sarin kanssa
Kaldoaivissa ja Muddusjärvellä. 
Vuodet 2003-2009:
Agilitykoira Jane


Janen nuoruusvuosina harrastimme ahkerasti agility, pk-jälkeä ja -hakua. Jossain vaiheessa kiinnostuin myös pelastuskoiratoiminnasta ja treenasimme myös oikeita etsintöjä silmälläpitäen. Pääsimme viikoksi Kuopioon pelastusopiston kurssille jonka jälkeen pekotreenit jäivät.
Tajusin vähän liiankin hyvin miten haastavaa pelastuskoiratoiminta on ja keskityimme harrastelemaan pk-kokeita.  
Hakua rupesimme harrastamaan kesällä 2003 Sannan ja Anun järjestämällä hakukurssilla. Jane oli melko pidättyväinen ja arvelimme että haku olisi sille hyvä harrastus ja tilaisuus saada hyviä ihmiskokemuksia. En haaveillut kisaamisesta, mutta niinhän siinä kävi että hurahdimme tähän lajiin ja kisoihin menimme keväällä 2005. Jane oli hakukoirana aivan yliveto. Ohjaajan tunaroinnista huolimatta se suoriutui kokeissa aina hyvin ja Jane valoitui pienimmällä mahdollisella koemäärällä (5 ensimmäisestä hakukokeesta kaikista 1-tulos) syyskuussa 2007. 
















Jälkikoirana Jane oli vähintään yhtä hyvä. Kisaamisen aloitimme kesällä 2004 ja vajaan  2 vuoden kuluttua Jane valioitui. Jane oli erittäin sinnikäs ja motivoitunut jäljestäjä. Se jäljesti mm täydet 170 p voittajaluokan jäljellä, joka kulki hirviporukan leirin läpi ja etsi sinnikkäästi jäljen uudelleen porotokan sotkettua sen. Janella oli niin iso moottori jälkeen, että se sulki kaiken ympärillä tapahtuvan ulkopuolelle. Haasteena oli ainoastaan keppien nostaminen kun jälki imaisi mennessään.

Keväällä 2006 laumaan liittyi Jekku ja parivaljakosta tuli parhaat ystävät




Harvinaisempaa menestystä.
Juhannusnäyttely 2006: SERT, CACIB, ROP


KVA 2006

 




Vuodet 2010-2016:
Jane eläköityi pikkuhiljaa harrastuksista vuoden 2009 jälkeen. Naama alkoi olla entistä harmaampi mutta mieli oli virkeä ja kroppa hyvässä kunnossa. 
Jane 10 v

Keväällä 2014 laumaan liittyi toinenkin musta poika Juju







Kilpisjärvellä syksyllä 2014


Tammikuussa 2015
Cesi-siskon kanssa kesällä 2015
 

Syksyllä 2015 Janella todettiin krooninen haimatulehdus, johon saatiin lääkkeeksi vähärasvainen ruokavalio ja haimaentsyymilisät. Sopivalla ruokavaliolla (kasvispuuro+vähärasvainen kala ja  liha, sisäelimet ja kananmunat) Janelta hävisi kaikki oireet (myös jo aiemmin ilmestynyt närästely) ja Jane on erittäin pirteä. Takapää alkaa kuitenkin olla jo heikko ja kohta on aika päästää Jane nukkumaan.