tiistai 24. tammikuuta 2017

VOI 1 ja treenimietteitä

Vuoden ensimmäinen tokokoe oli 14.1.Tornion tutussa hallissa, Kelhälän Helin tuomaroimana.
Korkattiin voittajaluokka ja mitään selkeää ennakkokäsitystä saaati tulostavoitetta ei ollut kun ei koskaan oltu liikkeitä tehty näin kokeenomaisesti. Kaukokäskyjen S-I ja S-M vaihdot on edelleen kovasti työn alla eikä tekniikka pidä yhtään pitemmällä matkalla onnistu, ja luoksetulon pysäytyskin oli vielä vaiheessa. Otin joulukuussa takapalkan käyttöön ja sen avulla pysähtymiset rupesi onnistumaan, mutta vielä puuttui varmuus ja ilman takapalkkaa Juju helposti kaasutteli sen verran innolla että ei "kuullut" pysäytyskäskyä ollenkaan. Tunnari ja ruutu on sujuneet viime viikot hyvin. Ruutua olin vähän treenannut pitemmällä matkalla ja siinä ilmeni sitten vähän ongelmaa kun puolta pitemmällä matkalla Juju kaasutteli sellaiseen vahtiin että ei saanut pysäytettyä itseään  ajoissa. Pitkää matkaa ollaan pystytty treenaamaan vaan ulkona, joten liukas alustakin tähän vaikutti.
Tunnaria ollaan tehty kaikenlaisen häiriön kanssa ja se on parantanut keskittymistä hurjasti. Juju ilmeisesti tarvitsi lisähaastetta että otti koko tunnarin tosissaan. Muutama kerta tehtiin tunnaria hyppyesteen, noudon ja putkeen lähetyksen yhdeydessä/jälkeen sen lisksi että oma kapula oli piilossa milloin lumessa ja milloin lelun alla. Tunnaria on muutenkin tehty melkein päivittäin kun se on myös Jekulle niin hyvä aktivointikeino. Paikkikseen on treenattu rauhallista mielialaa ja se tuntui menneen läpi. Viimeisissä treeneissä Juju oli juuri niin skarppi, rento ja rauhallinen kuin toivoinkin. Näillä mentiin kokeisiin, jossa liikejärjestys ja arvosanat näin:

Paikallamakuu 91/2: Juju oli reunimmaisena (ensimmäisenä), innokkaana tuli mun kanssa kehään. Hyvin keskittyi ja reagoi käskyyn, jäi mun nähdäkseni hyvässä moodissa ja kentällä olleen agentin mukaan makasi rauhassa ja skarppina. Vieruskaveri (pieni villakoiranarttu) sen sijaan kärsi eroahdistusta, nousi istumaan ja jodlasi koko 2 minuuttisen. Juju oli parin vinkaisun verran säestänyt "kaveriaan", mutta muuten tosi hyvä.

Seuraaminen 9: Ei ihan skarppi aloitus (alkoi 2 askeleen peruutuksella jossa Juju ei ollut kovin hyvin mukana) ja alku oli vähän kehnoa, mutta me molemmat petrattiin loppua kohti. Tuomari huomautti mun huonoista käännöksistä, erityisesti juoksuosuudessa käännökset liian laveita. Täyskäännökset oli taas tosi hankalia ja nyt ihmettelenkin että miksi teen ne vasemmalle kun oikeallekin saa tehdä. Taidan ruveta harjoittelemaan täyskäännöksiä oikealle.

Luoksetulo 5: Juju lähti kuin pk-luoksetulossa eikä meininkiäkään pysähtyä :D Toiseen käskyyn reagoi (liian myöhään) ja loppu hyvin.  Lisää treeniä vaan.

Tunnari 10: Tämä oli kyllä oikein hyvä, nopea palautuskin :)

L, maahan-seiso 9: Olin menossa tekemään ruutua ja sitten kun liike olikin L meni ajatus sekaisin. En jotenkin tiennyt mistä pitää kävellä ja kävelin kumman S mutkan ja lopussa tötsän väärältä puolelta. Pysäytykset ja Jujun toiminta hyvää, ohjaajan töpeksinnästä -1 p.

Ruutu 10: Hyvin taas Juju virittyi ruutuun jo matkalla lähetyspaikalle. Juoksi niin että ruutunauha heilahti ja hyvin hakeutui keskelle. Juju näytti tietävän yhtä hyvin kuin minäkin miten ruutu pitää suorittaa :)

Kaukot 6: Järjestys I-S-M-S-I-M joista M-S vaihdossa liikkui eniten, otti ihan kunnolla askeleen eteenpäin. Ei olla paljoa treenattu näin montaa vaihtoa ja treeneissäkin näkyi epävarmuus useamman vaihdon jälkeen. Lisää treeniä vaan.

Ohjattu 9: Vasen kapula. Juju seurasi sopivasti kapuloiden viennin (oli kartalla mitä liike, treeneissä tuli esiin sekoilua kun ei oltu treenattu liikkurin kanssa). Seuraaminen siistiä mutta jäi vinoon. Heli sanoi että näkyi sama mitä vähän seuraamisessakin, ylityöstää takapäätä (minun taakse) ja jäi seisomisessa vinoon. Ollaan treenattu paljon käännöksiä ja takapään käyttöä, nyt täytyy välillä treenata suoruutta.

Hyppynouto 10: Kapula kimposi vinoon, mutta Juju kiltisti haki sen ja hyppäsi, jäi vähän vinoon kuitenkin kun olin turhan lähellä estettä. Ei vähennetty pisteitä kuitenkaan.

Yleisvaikutelma 10.

Yhteispisteet 274 p, 1-tulos ja sijoitus 1/4. Hurraa!

Juju on kyllä luotettava kisakumppani, teki taas ihan yhtä hyvin kuin treeneissä. Halli oli tuttu ja sieltä oli hyviä kokemuksia entuudestaan, joten siitä oli toki etua. Vähän lupailin Jujulle ettei sen tarvisi enää ikinä noutaa metallikapulaa ja sehän tietäisi sitä että jätetään VOI tähän ja siirrytään EVL:ään. Mutta katsotaan nyt koska on EVL liikkeet valmiina ja koska tekee mieli taas tokokokeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti