Paimenessa

Lauantai vietettiin Pellossa Saajomannun porotilalla porojen ja lampaiden paimennusta kokeillen. Kimmokkeena tähän oli tietenkin Jujun taipumus ajattaa poroja ja itse halusin ensisijaisesti saada keinot tämän ongelman poiskitkemiseen. Ajattaminen otettiin sitten pois heti ja samantien ja loppupäivä paimennettiin :) Hurjan mielenkiintoinen päivä, opin koirista, poroista, lampaista ja eri lajien välisestä kommunikaatiosta enemmän kuin pitkään aikaan.

Juju sekos täysin kun tultiin Saajomannuun, poroja ja porokoiria kun juoksi joka paikassa. Poroaitaan mennessä Juju meni saman tien tuttuun tilaan, reuhtoi liinassa kuin perkeleen riivaamana kuvitellen varmaan astuneensa paratiisin portista sisään. No paratiisihaaveet loppui aika nopeasti ja tehokkaati Minnan paimensauvan läimäsyyn ja isokokoiseen prkleeseen (sauvalla läimästiin maahan, koira sai ainoastaan henkisiä vammoja ;) Ei siinä sen kummempaa tarvittu. Muutama kerta piti vielä vähän isommin muistuttaa että poroja ei ajateta, lopulta riitti pelkkä "nätisti" kehotus. Minua piti muistutella koko ajan olemaan rauhallisempi, käskyttämään rauhallisemmin ja olemaan nostattamatta Jujua yhtään. Ja rupesihan se sujumaan, toinen kierros tehtiin jo melko hyvässä (koiran + ohjaajan) mielentilassa.

Videopätkä ensimmäisen kierroksen tunnelmista, Juju vielä aika kierroksilla (ja liinassa)

video

Tämän jälkeen rupesi Jujun päässä raksuttamaan ja herneet kohtaamaan toisensa. Se tajusi olevansa paimen.

 video

Toisella kierroksella poroja oli enemmän ja ne oli hankalampia. Keli oli poroille liian lämmin, niillä oli nälkä, eikä ne halunneet liikkua minnekään. Juju pyrki belgimäiseen tapaan kaartamaan porojen eteen, mikä ei näitä miellytä. Poroja ei paimenneta koskaan ihmistä kohti, porokoirat kuljettaa niitä takaa eteenpäin mikä ei ollut Jujulle luontaista. Siinä kävi sitten muutaman kerran näin:
video

Juju ei ottanut isommin itteensä näistä porojen jahtaamisista. Kunnioitti kyllä poroja ja oli muutenkin sopivan nöyrää poikaa kun oli saanut vähän palautetta sekä Minnalta että poroila. Juju paimensi Minnan mukaan hyvällä energialla, tasapainoisesti ja vahvasti. Meidän koko koirakolmikko (Jujun lisäksi Rauha Collie ja Dio Corgi) osottautui oikein oivallisiksi paimeniksi eivätkä yhtään kalvenneet lappalaiskoirien rinnalla. Kotimatkalla mietittiin kuinka hyvä harrastus tällainen matalavireinen paimennus on korkeampivireisten pk- ja tokotreenien vastapainona. Ehdottomasti mennään uudestaan.

Päivän lopuksi kokeiltiin myös lampaita. Meidän kolmikko ja Minnan nuori koira paimensi yhdessä. Juju oli lampaiden kanssa tosi rauhallinen, nuuhki ja pusutteli muutaman kanssa (lampaat oli erittäin kesyjä ja koiriin tottuneita). Paimentaessa se kulki pääasiassa etummaisena, lauman pysäyttäjänä, mutta välillä myös kiersi katraan. Oli koirista kyllä aktiivisin lampailla, muilla alkoi jo ote vähän herpaantua, päivä oli pitkä. Pihapiirissä mietin, että enpä olisi aamulla uskonut sellaista näkeväni. Juju vapaana rennosti ja rauhallisesti koira- ja lammaslaumassa, porot taustalla (vapaana) liikkuen. Olipa hyvä kokemus meille molemmille!

Paimenet ja paimennettavat sulassa sovussa

Lampaiden kanssa piti hieroa tuttavuutta nenät vastakkain

Hankikelit ja Jane 13 v

Viime viikonloppuna juhlittiin Janen synttäreitä, 13 vuotta tuli täyteen perjantaina. Päivänsankari on ollut viime aikoina tosi pirteä, viikonloppuna tehtiin tunnin lenkkejä ja treenaamaankin Jane vähän pääsi. Hanget kantoi aamuisin minuakin ja lähimetsän kantohangilla Jane hepuloi ihan samaan tapaan kuin kaikkina aikaisempinakin keväinä. Mieli on vielä pirteä mutta välillä ei kroppa meinaa ihan pysyä mukana. Takapään heikkous minua huolestuttaa, mutta toistaiseksi se ei tunnu Janea kovasti haittaavan. Takajalat reagoi välillä vähän hitaasti, tärisee ja liukkaalla alustalla seistessä saattaa meinata pettää alta, mutta liikkeessä jalat toimii pääsääntöisesti ihan hyvin. Liikunta tekee selkeesti hyvää,  nytkin viikonlopun pitkien lenkkien jäljiltä Jane on tosi hyvässä kunnossa ja takajalat nousee reippasti. Autoon ja esim sängylle Jane hyppää edelleen ongelmitta ja lihakset on hyvässä kunnossa. Kaikessa Jane olisi mukana, ensimmäisenä osingoilla palkoissa ja pikku treenit ja tehtävät saa sen silmät loistamaan. Jane onkin tämän huushollin innokkain siivoaja, se kantaa minulle kaikenlaiset lattialla lojuvat esineet kynistä, grotskupojista tippuneisiin karvatuppohin ja puukopasta pudonneisiin tikkuihin.  Näkö ja kuulo on heikentyneet, mutta ei vielä niin paljoa että sekään menoa haittaisi. Lievää dementiaa Jane taitaa tosin potea, joskus sen pitää hetki miettiä ennen kuin muistaa mitä joku käsky tarkoittaa :D Mutta päivä kerrallaan... Ei tätä yhteistä aikaa kuitenkaan enää hirveän paljoa ole jäljellä.

Haaveilin talvella salaa, että kevät olisi myöhässä ja tänä vuonna ei hankikelejä tulisi ollenkaan. Jujun kanssa oli niin helppo lenkkeillä metrisessä pehmeässä hangessa kun tiesi ettei se pääsisi/jaksaisi pitkälle vaikka poro tai jänis nenään eteen juoksisi. No siinä kävi tietenkin sitten niin, että hankikelit tuli aikaisin ja näyttää jatkuvan pitkään. Mutta oikeastaan ihan hyvä ja kiva. Eilen tosin alkoi lumisade, joka pehmittää varmaan hanget taas aika upottaviksi. Viime viikolla kaivoin kuitenkin kaikki parittomat valkoiset sukat ja muut lumeen maastoutuvat esineet ja treenattiin kantohangilla esineruutua ja tarkkuusruutua. Juju on edelleen erittäin kiinnostunut metsän hajuista, tuoreita poron tai jäniksenjälkiä se ajaisi silmät leimuten ja nenä monta senttiä lumen alla kyntäen ja erityisesti tuulisella säällä sen on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin tuulen tuomiin kaukanakin olevien eläinten hajuihin. Hajuihin lukkiintumisen saa pois järjestämällä muuta tekemistä, joten me sit treenataan paljon metsässä. Esineruutua, tarkkuusruutua, tottista ja temppuja on tehty viime aikoina. Juju ehdollistuu tosi nopeasti paikkoihin, muistaa pitkään paikat jossa on syttynyt poronhajuista tai nähnyt jäniksen loikkivan tien yli. Tätäkin olen "hyödyntänyt" ja ollaan treenattu samoissa paikoissa kun olen yrittänyt "vastaehdollistaa" esim teettämällä temppuja jängällä jossa Juju on kiihtynyt poronhajuista tai esineruutua jäniksenjälkien päällä. Tää kyllä toimii, mutta vielä tässä on tekemistä. Sinänsä kivaa, että Juju tekee töitä mun kanssa mieluummin kun seuraa riistan jälkiä, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä jos voitaisiin ihan vaan lenkkeilläkin.  Mutta eiköhän sekin päivä tule.

Esineruutu ja pikkuruutu on treeneinä sujuneet kivasti, Juju etsii sinnikkäästi, tosi hyvällä motivaatiolla ja tekniikalla. Pikkuesineet se myös tuo oikein siististi. Hakuakin ollaan aloiteltu, mutta vielä ei ole kunnolla päästy metsään. Lauantaina otettiin kentällä ilmaisuja Kirsin ja Rauhan kanssa ja kokeiltiin vähän erilaista palkkaa ja eri palkan paikkoja. Ruokarasioita Juju haukkui vähän innottomasti joten vaihdettiin patukkaan. Edelleen haukku tuli yhden haukun "sarjana" ja kokeiltiin sitten vielä purutyynyä, jota Juju rupesi paukuttamaan innolla. Joten purutyyny saa olla palkkana nyt ainakin niin kauan että haukku rupeaa lähtemään heti ja innolla.  Tokoa ja tottista ollaan metsä- ja hihnalenkkejä lukuunottamatta treenattu vaihtelevalla innolla. Nyt on Tassuvaara aurattu, joten sinne tulee lähdettyä melko usein kun on meidän lenkkimaastojen lähellä. Treenit sujuu yksin pääasiassa hyvin, mutta häiriönsietoa pitäis nyt treenata ihan tosissaan ja vähän suunnitelmallisemmin. Tällä hetkellä Jujuun sopii parhaiten sanonta "kyllä se kotona osaa" ja työlistalla ois häiriötä, häiriötä ja häiriötä.

Viime viikolla mittasin kaikki koirat Tassuvaarasta löytämälläni säkämitalla. Erittäin epäviralliset tulokset oli: Juju 60 cm, Jane 62 cm ja Jekku 64 cm. Juju kävi myös rokotuksilla, jossa sen painoksi punnittiin 22.5 kg. Melko pieni poika, mutta hyvä niin kun se kuitenkin on omasta mielestään sylikoira.

Osteopatiaa

Jaana-Kaisa oli Rovaniemellä ja sekä Jane että Jekku pääsivät käsittelyyn.
Jekun selkä oli aika kipeä ja sain välillä pidellä kaksin käsin että saatiin käsiteltyä. Jaana-Kaisan mukaan selkä oli aivan tönkissä. S-I nivelen lukon auetessa, Jekusta pääsi melkoinen parkaisu, mutta kun kipu helpotti, Jekku rentoutui täysin. Selkä muuttui normaaliksi koiran seläksi ja käsittelyn jälkeen Jekku vaikutti monta senttiä pidemmältä kun ei enää vetänyt selkäänsä palloksi. Todella iso muutos, oikeastaan aika ällistyttävää.

Janella oli myös lukkoja ja takajalkojen tärrääminen viittasi hermopinteeseen lannerangassa. Jaana-Kaisa arveli myös että takajalkojen pitäminen kropan alla ja kiertyminen ulospäin saattaa olla enemmän selkä- kuin polviperäistä. Yhtä kaikki riittävä rauhallinen liikunta on tärkeetä. Sekä Janen että Jekun askellus oli paljon parempaa iltalenkillä joten käsittelyn vaikutus todellakin näkyi saman tien.

Käytiin nääs Tampereella

Oltiin koirien kanssa 1.5 viikkoa Tampereella auttelemassa lonkkaleikkauksesta toipuvaa mummia.
Samalla tuli harjoiteltua hyödyllisiä taitoja kuten kerrostalo- ja kaupunkiasumista, liukkaita lattioita (Jekulle vaikeeta), kolmen koiran hihnalenkkejä ja tietenkin kaikenlaisten ihmisten, eläinten ja koneiden ohituksia. Ennakko-odotukset ei ollenkaan pitäneet paikkansa vaan kaupunkielo sujui oikeastaan ihan rennosti. Erityisesti Jekku oli minulle positiivinen yllätys. Se oli sekä sisällä että ulkona -luonteeseensa nähden- pääasiassa todella rento ja mukava. Juju sai paljon hyödyllistä treeniä, naapuritalon päiväkotilapsien leikkiä pystyi seuraamaan parvekkeeltakin ja lenkkireitin varrella oli iso puisto, jossa pelattiin frisbee golfia, lätkää, luisteltiin, hiihdettiin ja laskettiin mäkeä. Koiranulkoiluttajia oli paljon ja mukaan mahtui sitten monenlaista. Mutta jokaisesta selvittiin voittajina ja itse kehityin koiranulkoiluttajien lukijana sen verran hyväksi että osasin tehdä uukkarin aivan mahdottomien tyyppien tullessa vastaan.

Löytettiin myös ihan mukavia metsämaastoja 10 km säteellä. Ja toisin kuin Rovaniemellä, lunta ei ollut liikaa, parkkipaikat oli aurattu eikä jokaikinen ulkoilureitti ollut varattu hiihtäjille.

Ei ollut tungosta...

 

Pirkanmaalaista korpea... Hyttyskorpi.

Ja mikä melkeinpä parasta, riistaa oli vähän eikä joka puolella kilkattanut poronkellot, joten Jujua ei tarvinnut sen kummemmin houkutella pysymään porukassa.

Oliko sulla sitä karkkia?

Tarkoitus oli myös treenata vähän tottista ja käväistä viikonloppuun osuneella Eloisa tottisleirillä Längelmäellä, mutta Juju yskähteli muutamana päivänä ja torstaina tuli limaa sen verran että arvelin sen saaneen Rovaniemellä taas riehuvan Kennelyskän. Treenattiin sitten vaan arkitottista mikä sekin kyllä tuli tarpeeseen.

Nyt ollaan taas Rovaniemellä ja jatketaan talvisia harrastuksia. Ei kai tässä muutakaan voi, lunta on aivan ¤#§#@$¤#sti! Juju on todella innostunut vetohommista, toistaiseksi olen vedättänyt vaan kikkaria, mutta ajattelin pikkuhiljaa uskaltautua myös suksille. Poikkesin Tampereen reissulla mennen tullen Alatemmeksen SEOlla (tavallista paremmin varusteltu huoltoasema muuten) josta mukaan  tarttui bensan lisäksi mm paniikkilukko vetovyöhön. Sitä olin vailla että uskallan Jujun perään suksien päällä :D

Metrisessä hangessa liikkuminen vaatii sisua

Mutta on lumessa sekin (hyvä) puoli, ettei pienet koirat pysy porojen perässä...

Tai jos ei ole poroja, niin sitten näitä...

Janen lääkärireissu

Jane kävi tänään lääkärissä, hampaat tarvi hoitoa. Samalla ja ennen kun rauhotettiin tutkittiin vanhusta vähän muutenkin. Verinäytteessä kaikki arvot oli viitearvojen sisällä, sydän- ja hengitysäänet normaalit, imusolmukkeet ja vatsa normaalit ja yleiskunto hyvä. Paitsi siellä suussa. Hampaat putsattiin ja 5 heiluvaa hammasta poistettiin edestä.

Nämä ala-etuhampaat sai tänään lähteä

Rauhalan Alisa tutki samalla rauhoituksessa polvet kun arveli että Janen takajalkojen oireet voisi viitata ristisidevammaan. Ja molemmissa hän totesikin venähtäneet ristisiteet. Jane ei istu enää niin paljoa, tuntuu että makaa tai seisoo mieluummin ja istuessaan röhnöttää välillä toisella lonkalla. Epäilen että venähdykset on liukastelujen seurausta. Jane on pariinkin kertaan ihan kaatunut liukastuttuaan jäisellä tiellä. Jane ei ole selkeästi ontunut, mutta seistessä toisen tai molempien takajalkojen varpaat osoittaa vähän ulospäin ja muutenkin takajalat ja askeleet on usein jäykät.  Pirteä ja leikkisä Jane on edelleen enkä usko että polvet on erityisen kipeät. Kovalla alustalla Jane lenkkeilee edelleen mielellään vähintään puolen tunnin lenkkejä, metsässä pehmeällä alustalla se on varovaisempi ja selkeästi ei niin mielellään tule esim vähän pehmeälle hangelle jossa jalka saattaa välillä muljahtaa hangen läpi. No ei sitä ole hyvä semmoiseen enää viedäkään.

 

Pakkaset on taas paukkuneet, mutta tämä tammikuun valo on kyllä parasta mitä silmillä näkee.
 

Pojat huurteisina

 

 



Ja taas meillä juhlittiin...

Tällä kertaa Jujun ensimmäisiä synttäreitä. Uskomattoman nopeasti on mennyt tämäkin vuosi. Vastahan se oli ihan äsken kun ajeltiin pentuja katsomaan ja pari viikkoa myöhemmin Jujun junalla hain.

Tällainen siitä on kasvanut

Juju muutama päivä meille tulonsa jälkeen

Taas vietettiin synttäreitä kovassa pakkasessa, tällä kertaa meni talven pakkasennätyskin rikki. Kotipihassa oli juuri ja juuri -30 C, parin kilometrin päässä jängällä näytti auton mittari -34 C. Meininki oli käydä metsälenkillä ja sen jälkeen hallilla treenaamassa, mutta ensin unohtui metsälenkki ja sitten hallitreenitkin vaihtui olkkaritokoiluksi. Auto oli niin kylmä, että ei yhtään tehnyt mieli ajella kun ei ollut pakko. Sen sijaan treenattiin tunnaria eri huoneissa ja se oli kaikkien kolmen mielestä hirveän hauskaa. Varsinainen tunnarirata. Jujulla meni hyvin, ensimmäisellä oli kierroksia vähän liikaa ja meinasi maistella. Viimeisellä juoksi portaat ylös ja bongasi tunnarikapulat "vierashuoneesta" jossa haisteli, otti oman (naksaus) ja toi minulle oikein mallikkaasti. Pitää vaan yrittää treenata useamman kerran viikossa. Lisäksi Juju pyöri pesuvadin ympäri, melko vauhdikkaasti molempiin suuntiin. Jekku ja Janekin opetteli astumista etujaloilla tyynyn päälle (pesuvati osottautui aivan liian vaikeaksi). Jane hoksas, Jekulle oli hirveän vaikeaa :D Lisäksi metallisen pohjavillanpoistajan ja paistinlastan pitämistä. Nää on nyt Jujulle vaikeita. Kaikki metallinen on yök ja hui, mutta kun joka ruokailulla joutuu metalliesineitä pitämään, joten eiköhän niistäkin vielä tule ystäviä.

Poijjaat 13.1.20115

 

Silloin kun ei pyydetä poseeraamaan, meno on tällaista

Tokoa on treenattu melko ahkeraan ja viimeisen n. viikon ajan on Juju ollut hirveän hyvä, kiltti, fiksu, motivoitunut ja "aikuinen". Liekö sattumaa vai olisiko se jo vähän aikauistumassa. Treenit on sujuneet hyvin, hihnalenkillä on korvat olleet muutenkin kuin koristeina mukana ja metsässäkin touhuttiin yhdessä eikä niin että Juju skannaili koko ajan syvemmällä metsässä mahdollisesti liikkuvia riistaeläimiä. Noh, oli viikonloppuna vähän vähemmänkin rentouttava metsälenkki. Mellavaarassa on "sopivasti" kelkkaura hiihtoladun vieressä jossa olikin hyvä siedättyä hiihtäjiin. Kaikkien perään olisi pitänyt lähteä... Poroja ei nähty (Juju kyllä haistoi) mutta kun tultiin autoa kohti, meni tietä pitkin hevonen täyttä laukkaa. Voi taivas, onneksi oli Juju hihnassa :o Tästä tulikin mieleen, että pitää Juju ottaa tallille mukaan heti kun lauhtuu...

Jane 13.1.2015

Jekku

Juju ja Jujun hiiri

Hallitreenien lisäksi  ollaan treffattu muutama kerta ulkotreeneissä katsastuskonttorilla missä on ollut tosi hyvää häiriötä. Ohituksia ja mm lapsihäiriötä myös. Tuntui auttavan heti. Viime viikolla pyysin Lauraa, Outia ja Elinaa myös haukuttamaan Jujua ja sehän onnistui hyvin! Edelleenkään Juju ei hauku minua, mutta muita näköjään kyllä. Haukkuva hakukoira siitä tulee.

Jekku 9 v

Jekku 9 v

Loppiaisen lapsi Jekku vietti tänään 9-v synttäreitään. Niin se aika menee ja Jekkukin alkaa olla jo seniori. Kuten usein tähän aikaan vuodesta, keli oli varsin talvinen. Päivän mittaa meni -30 C rikki eikä ulkona meinannut tarjeta kädet, tassut tai kamera. Kamera hyytyi ensimmäisenä kun käytiin joen jäällä vähän leikkimässä ja pakkaspäivää ihastelemassa joten kuvia tuli niukasti. Hyytävän kylmän synttäripäivän kunniaksi käytiin hallilla ja kaikki kolme treenasi "porukalla". Jujulle tekee hyvää nämä "yhteistreenit" missä jokainen joutuu odottamaan vuoroaan. Kirsi lainasi sunnuntaina Silvia Trkmanin temppuvideota ja siitä vähän katottiin ideoita mitä voisi Jujun lisäksi seniorikoirienkin kanssa treenata. Tänään lähinnä peruutusta, pyörimistä, kahdeksikkoa minun jalkojen ympäri. Jujulle häiriönä paikallamakuuta, -istumista, rivistä nimellä luoksetuloja, tunnaria, istumista ja toppia. Lopuksi kaikki sai uudet, samanlaiset mutta eriväriset vinkupallot ja voi mahoton sitä riemua. Hyvässä sovussa juostiin ympäri hallia ja vingutettiin palloja. Parasta mitä elämällä on tarjota tuumi ainakin Jekku.

Paikallamakuuta

Eilen käytiin 2 kertaa "pitempi pyörätielenkki" (n. 4 km), toinen kerta puolihölkkää (pakkasta -25 C) ja toinen kerta kicksparkilla. Kikkaria oli tarkoitus vaan kokeilla (kaikki 3 koiraa mukana pyörätiellä), mutta seniorikansa oli sitä mieltä, että lyhyt kokeilu EI riitä, Koirat ois menneet pitempäänkin, mutta minä en tarjennut. Potkurilenkki meni yllättävän hyvin, iltamyöhällä voi Jekkukin olla irti melkein koko matkan, joten Juju ainoastaan oli narussa. Jujua en ole vielä kunnolla opettanut vetämään, se menee aika maltillisesti eikä Jekullakaan herännyt mitään verenmaku_suussa_kilpailuviettiä, hölköteltiin vanhuksille sopivaa vauhtia. Arvelen että tällainen lenkkeily on parasta lääkettä sekä Jekun selälle että Janen takapäälle.

Hain eilen Univetista lisää Doloxia, kun entiset oli loppuneet ja samalla tuli jälleen kerran puheeksi gabapentiini, jota A. Rauhala syksyllä suositteli Jekulle säännöllisesti otettavaksi kipulääkkeeksi. Tällä kertaa otin reseptin ja hain apteekista lääkkeetkin, mutta en vielä ole yhtään pilleriä Jekulle antanut. Ne odottaa keittiön pöytälaatikossa sitä että tilanne huononee ja päätän aloittaa kuurin. Tällä hetkellä Jekku on aivan normaali, liikkuu hyvällä askeleella ja on muutenkin kivuttoman oloinen. Olen koko syksyn ollut kiikun kaakun noiden lääkkeiden suhteen. Tulehduskipulääkettä olen antanut tarpeen mukaan, mutta loppuelämän säännöllinen lääkitys (mitä gabapentiini olisi) tökkii. Minun mielestä Jekku ei sitä tarvi ja toisaalta en haluaisi syöttää kolmiolääkettä, josta netti "raportoi" hurjiakin sivuvaikutuksia (ainakin ihmisillä). No tämän vastapainona sitten säännöllisesti kuitenkin mietin hermokipulääkkeen kokeilemista. Mitä jos sen avulla Jekku voisi elää vauhdikkaammin, leikkiä Jujun kanssa, jahdata palloa ja revitellä? Mitä jos Jekku muuttuisi ihan eri koiraksi kun mahdolliset krooniset kivut loppuu. Joka viikko on päiviä, jolloin Jekku on äksy ja varoittelee Jujua ja meitä muita tulemasta liian vauhdilla liian lähelle. Minä olen edelleen niin tampio, että en tiedä kuinka paljon ja koska Jekun äksyily johtuu psyykkeestä ja kuinka paljon ja koska kivuista. Lähes joka päivä Jekku vetää takapuoltaan kuten se tekee kun selkää pitää köyristää ja saada "nikamat oikeaan asentoon". Mutta en osaa arvioida onko tuo vaan pientä epämukavuuden korjaamista vai onko sillä kipuja. Toisaalta Jekku hyppää autoon vaivattomasti, liikunta on parempaa kuin esim vuosi sitten. Sen verran iloinen ja riehakas velikultakin Jekku on, että olen aika varma ettei sillä mitään kovia kipuja ole. Siitäkin olen varma, että liikunta ja oikeanlainen selkärangan manipulointi auttaa. Jekku sai syksyllä 3 kertaa laserhoitoa selkäänsä. En osaa sanoa auttoiko se, mutta ainakin Jekku tuntui nauttivan käsittelystä. Sain hyvin ristiriitaisia mielipiteitä käsittelyn toimivuudesta, joten en tiedä oliko siitä hyötyä vai oliko se vaan yksi tapa rikastuttaa Univetia. Tulehduskipulääkkeidenkin teho on aika rajallinen silloin kun selkä enemmän vihoittelee. Mutta kuten moni selkävaivoista kärsivä ihminen on sanonut, uskon että oikea liikunta olisi paras lääke. Onneksi tällä hetkellä näyttää hyvältä. Lönköttelylenkit, joissa Jekku ravaa (ja todellakin ravaa, peitsaamista on aika vähän) melko pitkäkestoisesti, lumessa kahlaaminen ja kevyet metsälenkit tuntuu pitävän vetreänä.

Helmikuussa Jekku pääsee myös vihdoin osteopaatin käsittelyyn ja kevään-kesän mittaa yritän järjestää osteopaatti- ja fysioterapeuttikäyntejä muutenkin etelänreissujen yhteyteen. Siihen asti pidän gabapentiinit keittiön laatikossa ja jos tilanne huononee, aloitan kuurin ja katsotaan mitä tapahtuu. Gabapentiinin huono puoli kun on, että menee päiviä ennen kuin se rupeaa vaikuttamaan ja toisaalta sitä ei saa nopeasti lopettaa. Eli mihinkään satunnaiseen kipuiluun siitä ei ole apua.